Jari Sillanpää kommentoi pidätystään ensimmäistä kertaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Jari Sillanpää kommentoi pidätystään ensimmäistä kertaa

Julkaistu: 27.3. 16:04

Jari Sillanpää kommentoi viime päivien tapahtumia Facebook-tilillään.
Laulaja Jari Sillanpää kommentoi viime päivien tapahtumia Facebookissa. Sillanpää kiittää kaikkia saamistaan viesteistä.

– Haluan tämän uuden mylläkän keskeltä kertoa teille kaikille, että kun eilen pääsin kotiin Pasilan poliisivankilasta tunsin itseni niin onnelliseksi, että halusin syleillä koko maailmaa, vaikka tilanne on mikä on ja vaikka vietetty aika siellä oli niin lyhyt niin sain pienen tovin tuntea todella syvältä mitä merkitsee, kun menettää vapautensa, Sillanpää kirjoittaa päivityksessään.

Sillanpää toteaa, että jokaisella on omat riippakivensä ja haasteensa elämässä.

– Pieniä ja suuria. Niiden yli kun ajallaan pääsee olen vakuuttunut, että oman sisäisen vankilan ovet avautuvat ja voimme hengittää vapaammin ja nähdä asiat uudessa valossa ja taas tepastella eteenpäin kohti uusia haasteita. Jotta tämä ei menisi liian syvälliseksi haluan antaa puhevuoron avustajalleni Juha Räihälle, joka selkokielellä kertoo mistä tällä hetkellä on kyse, Sillanpää kirjoittaa.

Facebook-päivityksessä on myös asianajaja Juha Räihän selvitys Sillanpään huumeidenkäyttöä sekä viime päivien tapahtumista. Tekstissä kirjoitetaan näin:

”Sillanpää on 25.3.–26.3.2018 suoritetussa esitutkinnassa myöntänyt käyttäneensä metamfetamiinia satunnaisesti viihdekäyttönä vuodesta 2014 asti. Jotta sanottu viihdekäyttö on ollut mahdollista, on huumausainetta täytynyt jostain hankkia. Sillanpää on esitutkinnassa myöntänyt hankkineensa metamfetamiinia sekä omaa käyttöään varten että juhlissa tarjottavaksi satunnaisesti pieniä noin 1-10 g:n eriä vuosina 2014-2017. Hankitun huumausaineen yhteismäärä näinä vuosina on ollut noin 110 g.

Kyseessä oleva omaa käyttöä varten tapahtunut huumausaineiden hankkiminen muodostaa kokonaisuudessaan sen huumausainerikoksen, josta poliisi Sillanpäätä epäilee. Sillanpää korostaa, että poliisi epäilee häntä nimenomaan huumausaineen hankkimisesta omaan käyttöön, eikä mistään muusta osallisuudesta huumeverkostoon. Hankitut määrät ovat olleet kuitenkin sen verran suuria, että kysymyksessä on huumausainerikos eikä huumausaineen käyttörikos.

Toisaalta on totta, että tulli on löytänyt Sillanpään matkatavaroiden joukosta pienen määrän eli alle yhden gramman suuruisen erän metamfetamiinia hänen palatessaan Suomeen Thaimaasta lauantaina 24.3.2018. Sillanpää ei osaa kertoa, mistä aine on peräisin, eikä aineen alkuperää ole vielä saatu selvitettyä.

Sillanpää on tämän asian tiimoilta ollut ensin kiinniotettuna ja sitten pidätettynä. Hänet on päästetty Helsingin poliisivankilasta vapaaksi maanantaina 26.3.2018. Sillanpään asuntoihin on suoritettu kotietsinnät 25.3.2018. Kotietsinnöissä ei ole löydetty huumausaineita.”

Jari Sillanpää otettiin kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla lauantai-iltana, kun hän oli palaamassa lomamatkalta Thaimaasta. Häntä epäillään huumausainerikoksesta. Hänellä oli IS:n tietojen mukaan kiinni otettaessa hallussaan pieni määrä metamfetamiinia.

IS:n tietojen mukaan Sillanpään tuore pidätys kytkeytyy laulajatähden viime elokuussa paljastuneeseen huumejuttuun, jonka seurauksena poliisi on selvitellyt kristallihuumeen levityskuvioita edelleen.

Sillanpää kärähti metamfetamiinista edellisen kerran elokuussa 2017. Siinä jutussa hänet tuomittiin mittaviin sakkoihin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Sillanpään kevään keikat starttaavat 13.4. Rukalla ja päättyvät 20.5. Tampereella.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005620117.html
 
Mä en kyllä oikeasti näe miksi huumeiden käyttö, hallussapito tai maahantuonti omaan käyttöön on laitonta. Keneltä se oikeasti on pois jos joku vetää? Kyseessä on ehdottomasti sosiaalipoliittinen, ei kriminaalipoliittinen ongelma. Ei Sillanpään huumeongelma ratkea poliisivankilalla, sakkotuomiolla tai edes vankilallakaan. Ei käyttäjän rakaisu ole ratkaisu, milloinkohan se tajutaan.
 
Sama kai sitten voi soveltaa ylinopeuksiin, murhiin yms. Vain omaan käyttöön, tietenkin.
 
Ei lainkaan sama. Murhassa sinä tapat toisen henkilön, se ei millään tavalla ole vain oma asiasi. Ylinopeudessa vaarannat toisten tielläliikkujien turvallisuuden. Jos ajat yksin aavikolla, niin sitten se on verrannollinen. Ja mun puolesta aja vain aavikolla kahta sataa ja vaikka ilman kypärää. Ei se ole minulta pois. Huumeiden käytössä henkilö vahingoittaa itseään. Tämän takia huumeiden käyttöä onkin liberalisoitu maailmalla. Tutustu aiheeseen. Olet selvästi vähän pihalla.
 
No Jartsu ajeli huumepäissään ja sekaisin, sekö on vain hänen oma asia, idiootti! Kun oma lapsesi olisi jäänyt huumekuskin alle, vieläkö jauhasit samaa paskaa, että sehän on vain oma asia?
 
Lue mun viesti ja harjoittele sisälukutaitoa. Siinä ei puolustella huumeissa ajamista yhtään enenpää kuin vastentahtoista anaalipenetraatiota. Edelleenkin: lue ja sisäistä. Painotus jälkimmäiselä sanalla :)
 
Mä en kyllä oikeasti näe miksi huumeiden käyttö, hallussapito tai maahantuonti omaan käyttöön on laitonta. Keneltä se oikeasti on pois jos joku vetää? Kyseessä on ehdottomasti sosiaalipoliittinen, ei kriminaalipoliittinen ongelma. Ei Sillanpään huumeongelma ratkea poliisivankilalla, sakkotuomiolla tai edes vankilallakaan. Ei käyttäjän rakaisu ole ratkaisu, milloinkohan se tajutaan.
Trump haluua nitistää huumekauppiaat.
Mun mielestä huumeiden käyttäjät vois tuhota.
 
Mä en kyllä oikeasti näe miksi huumeiden käyttö, hallussapito tai maahantuonti omaan käyttöön on laitonta. Keneltä se oikeasti on pois jos joku vetää? Kyseessä on ehdottomasti sosiaalipoliittinen, ei kriminaalipoliittinen ongelma. Ei Sillanpään huumeongelma ratkea poliisivankilalla, sakkotuomiolla tai edes vankilallakaan. Ei käyttäjän rakaisu ole ratkaisu, milloinkohan se tajutaan.
Samahan se on esim kännissä ajamiseen. Jos omalla mökkitiellä lärvit olalla ajelee, niin keneltä se nyt on pois.
Ihme nipotusta :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Ei lainkaan sama. Murhassa sinä tapat toisen henkilön, se ei millään tavalla ole vain oma asiasi. Ylinopeudessa vaarannat toisten tielläliikkujien turvallisuuden. Jos ajat yksin aavikolla, niin sitten se on verrannollinen. Ja mun puolesta aja vain aavikolla kahta sataa ja vaikka ilman kypärää. Ei se ole minulta pois. Huumeiden käytössä henkilö vahingoittaa itseään. Tämän takia huumeiden käyttöä onkin liberalisoitu maailmalla. Tutustu aiheeseen. Olet selvästi vähän pihalla.
Se ongelma on siinä, että huumeiden käyttäjät eivät elä missään omassa pikku tyhjiössään. He elävät ja aiheuttavat ongelmia muun väestön keskuudessa liikkuessaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja m1es
-Vaikka Siltsulla ei ehkä teinifaneja olekaan, niin tuo antaa erittäin vahvan viestin ihmisille että voit käyttää huumeita ja silti vetää musakeikkaa ja elää ns.täysillä

-On surullista jos tulevaisuudessa puolet porukasta on toistuvasti aineissa, koska nykynuorison kiinnostus niitä kohtaan on valtavaa. On jo ihmisiä jotka on päättäneet olla koko ajan tripillä, koska arki on tylsää jne.
 
Se ongelma on siinä, että huumeiden käyttäjät eivät elä missään omassa pikku tyhjiössään. He elävät ja aiheuttavat ongelmia muun väestön keskuudessa liikkuessaan.
Ja siksi heitä koskevat kaikki samat lait kuin meitä muitakin. Ei ole siis mitään tarvetta lisärangaistuksille, kun se K-Marketin ryöstäminen tai päihtyneenä ajaminen tai muiden vahingoittaminen on jo laitonta.
 
Siinä vaiheessa kun aineissa oleva hoitaja annostelee lääkkeet väärin ja tappaa hoidossa olevan lapsesi, et ehkä enää ole samaa mieltä. Mutta ei hätää - väärä annostelu oli muutenkin ohjeiden vastaista ja hän varmaankin pahoittelee tapahtunutta...
 
Mitä ihmettä sä länkytät? Tapostahan tuo tuomitaan riippumatta siitä oliko hän aineissa vai ei.
 
Yhteistyössä