H
"hop"
Vieras
Onko kolmevuotiailla joku rajojen etsimisen kausi meneillään? Mikään kielto ei mene kerrasta perille. Mulla on nytkin ovet lukossa, sillä muksu saattaa saada yhtäkkisen päähänpiston lähteä ulos. Eilen olin laittamassa ruokaa:
Lapsi: -Äiti, mä menen nyt ulos! *ovi kolahtaa*
Äiti: -Hei, et mene ulos ilman lupaa. Nyt sisään ja ovi kiinni. *lapsi palaa sisälle*
Lapsi: -Äiti, mä vaan päästän koiran ulos... *ovenkahva rapsahtaa taas*
Äiti: -NYT se ovi pysyy kiinni, koiraa ei tarvitse päästää ja sinä pysyt sisällä.
Lapsi: -Miksi?
Äiti: -Olet liian pieni menemään yksin ulos. Ruoan jälkeen mennään kaikki ulos ja otetaan koirakin mukaan.
Lapsi: *suuntaa taas ovelle* -Äiti, mää vaan kurkistan...
Ja sitten itketään, kun äiti on niin ilkeä, että kieltää kurkistamisenkin ja laittaa oven lukkoon.
Tai:
Mies on korjaamassa jotain ja pöydällä on työkaluja. Lapsi katselee niitä ja seuraa kiinnostuneena työntekoa. Hän yrittää ottaa vaikkapa kuviosahan.
Isä: -Älä ota sitä, se on terävä ja sulle tulee pipi.
Lapsi: -Mutta mä ihan vähän vaan ja ihan varovasti. *ojentaa kättään*
Isä: -Saat katsella, mutta älä ota sitä. Se on vaarallinen sinulle ja isi tarvitsee sitä ihan kohta.
Lapsi: *taas käsi ojossa* -Mää vaan putsaan sitä/annan sen sulle kohta takaisin/siirrän sitä ihan vähän, ettei sisko ota sitä/siirrän sitä, ettei se vain putoa/mää voin ojentaa sen sulle/mää vain silitän sitä sormenpäällä enkä koske terään/jne
Ja taas menee itkuksi, kun käy selväksi, että ko. laitteeseen EI kosketa.
Tai:
Pikkusisko nukkuu. Isommalla on hirveä hinku mennä herättämään sisko. Hän rovehtii ovella ja kyttää tilaisuutta livahtaa sisään rytyyttämään pieni hereille.
Äiti: -Älä mene herättämään siskoa, tehdään jotain kivaa sillä välin, kun sisko nukkuu.
Lapsi: -En mää herätäkään, mää käyn vain taputtamassa siskoa. *mukana muovivasara, jolla olisi kiva "taputtaa" sängynpäätyä ja saada aikaan hirveä melu*
Noin 10 sekuntia myöhemmin:
Lapsi: -Äiti, saanko mä käydä silittämässä siskoa? *vasara yhä kourassa*
Äiti: -Älä mene sinne, anna siskon nukkua ja silitä sitten, kun sisko on herännyt.
Lapsi: -Mää menen vain tuonne huoneeseen, enkä tee siellä mitään, katson vain.
Äiti: -Et mene sinne. (tiedossa on, että "katsominenkin" tarkoittaa siskon pelästyttämistä hereille)
Ja arvaahan sen, taas itketään.
Välillä tulee karsea natsimutsifiilis, kun joutuu kieltämään ovenkahvan hipelöinnin ja siskon katsomisen ja ja ja... Toisaalta ärsyttää, kun ei riitä, että perustelujen kera sanoo, että "ulos ei saa mennä/työkalua ei saa ottaa/siskoa ei herätetä/koiraa ei sorkita/jääkaapille ei mennä rovehtimaan, kun ruoka on viiden minuutin päästä. Muksu keksii sata uutta perustetta sille, miksi jotain pitäisi saada tehdä. Ja loppujen lopuksi kaikilla on paha mieli.
Yritän olla kieltämättä asioita jos ei ole pakko, mutta silti kieltoja mahtuu päiviin turhan paljon. Koskahan muksu oppii, että kielto on kielto eikä kannata jangata ja yrittää etsiä säännöstä poikkeuksia?
Lapsi: -Äiti, mä menen nyt ulos! *ovi kolahtaa*
Äiti: -Hei, et mene ulos ilman lupaa. Nyt sisään ja ovi kiinni. *lapsi palaa sisälle*
Lapsi: -Äiti, mä vaan päästän koiran ulos... *ovenkahva rapsahtaa taas*
Äiti: -NYT se ovi pysyy kiinni, koiraa ei tarvitse päästää ja sinä pysyt sisällä.
Lapsi: -Miksi?
Äiti: -Olet liian pieni menemään yksin ulos. Ruoan jälkeen mennään kaikki ulos ja otetaan koirakin mukaan.
Lapsi: *suuntaa taas ovelle* -Äiti, mää vaan kurkistan...
Ja sitten itketään, kun äiti on niin ilkeä, että kieltää kurkistamisenkin ja laittaa oven lukkoon.
Tai:
Mies on korjaamassa jotain ja pöydällä on työkaluja. Lapsi katselee niitä ja seuraa kiinnostuneena työntekoa. Hän yrittää ottaa vaikkapa kuviosahan.
Isä: -Älä ota sitä, se on terävä ja sulle tulee pipi.
Lapsi: -Mutta mä ihan vähän vaan ja ihan varovasti. *ojentaa kättään*
Isä: -Saat katsella, mutta älä ota sitä. Se on vaarallinen sinulle ja isi tarvitsee sitä ihan kohta.
Lapsi: *taas käsi ojossa* -Mää vaan putsaan sitä/annan sen sulle kohta takaisin/siirrän sitä ihan vähän, ettei sisko ota sitä/siirrän sitä, ettei se vain putoa/mää voin ojentaa sen sulle/mää vain silitän sitä sormenpäällä enkä koske terään/jne
Ja taas menee itkuksi, kun käy selväksi, että ko. laitteeseen EI kosketa.
Tai:
Pikkusisko nukkuu. Isommalla on hirveä hinku mennä herättämään sisko. Hän rovehtii ovella ja kyttää tilaisuutta livahtaa sisään rytyyttämään pieni hereille.
Äiti: -Älä mene herättämään siskoa, tehdään jotain kivaa sillä välin, kun sisko nukkuu.
Lapsi: -En mää herätäkään, mää käyn vain taputtamassa siskoa. *mukana muovivasara, jolla olisi kiva "taputtaa" sängynpäätyä ja saada aikaan hirveä melu*
Noin 10 sekuntia myöhemmin:
Lapsi: -Äiti, saanko mä käydä silittämässä siskoa? *vasara yhä kourassa*
Äiti: -Älä mene sinne, anna siskon nukkua ja silitä sitten, kun sisko on herännyt.
Lapsi: -Mää menen vain tuonne huoneeseen, enkä tee siellä mitään, katson vain.
Äiti: -Et mene sinne. (tiedossa on, että "katsominenkin" tarkoittaa siskon pelästyttämistä hereille)
Ja arvaahan sen, taas itketään.
Välillä tulee karsea natsimutsifiilis, kun joutuu kieltämään ovenkahvan hipelöinnin ja siskon katsomisen ja ja ja... Toisaalta ärsyttää, kun ei riitä, että perustelujen kera sanoo, että "ulos ei saa mennä/työkalua ei saa ottaa/siskoa ei herätetä/koiraa ei sorkita/jääkaapille ei mennä rovehtimaan, kun ruoka on viiden minuutin päästä. Muksu keksii sata uutta perustetta sille, miksi jotain pitäisi saada tehdä. Ja loppujen lopuksi kaikilla on paha mieli.
Yritän olla kieltämättä asioita jos ei ole pakko, mutta silti kieltoja mahtuu päiviin turhan paljon. Koskahan muksu oppii, että kielto on kielto eikä kannata jangata ja yrittää etsiä säännöstä poikkeuksia?
