Hei...elikäs aloitimme unikoulun, koska lapsemme heräili usein yöllä itkien ja seisten sängyssään. Usein pikkuinen nukkui sitten loppuyön välissämme levottomasti, mikä häiritsi kaikkien unia.
Itkun alkaessa en sännännytkään samantien lasta rauhoittelemaan vaan annoin itkea pari kolme minuuttia, jonka jälkeen kävin laittamassa tutin ja kaatamassa lapsen takaisin sänkyynsä. Jos rauhoittui jo tähän en koskenut häneen ja lähdin huoneesta samantien, jos jatkoi vielä itkua, jäin sängyn viereen siksi aikaa, että rauhoittui ja käden laitoin vielä pepun päälle/selän päälle jos vierelläolokaan ei riittänyt. Heti kun rauhoittui lähdin huoneesta. Taas itkun alkaessa sama muutaman minuutin odottelu jne. Meillä tämä tepsi niin hyvin, että nyt tosiaan lapsi nukkuu yön kokonaan ilman, että minun tarvitsee nousta kertaakaan. Viime yönä pientä ininää kuului pariin otteeseen, mutta lapsi hiljeni molemmilla kerroilla takaisin nukkumaan ennen kuin tuo kolme minuuttia oli ehtinyt kulua...
Minun oli opittava hieman kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Ei tarvitse heti singahtaa vauvaa/lasta tyynnyttelemään kun ensimmäinen inahdus kuuluu. Itse olin lapseni opettanut näille unitavoille ja nyt opetin hänet siitä pois. Lapsemme osaa nyt myös itse nukahtaa ilman vanhemman läsnäoloa. Jokuhan siellä aikaisemmin kommentoi, että lapsi ei opi unikoulun myötä itse nukahtamaan vaan alistuu sille, ettei kukaan noteeraa hänen itkujaan. Mielestäni asian voi katsoa myös niin, että lapsi todellakin oppii itse nukahtamaan. Yli 1-vuotias on mielestäni jo tarpeeksi vanha hieman itsenäistymään näissä nukahtamisasioissa. Ja aitoon hätäitkuun tietenkin aina reagoidaan. Tsemmppiä unikouluihin!