Jaksaisitko sinä tällaista lastenvihaajaa kaverina?

[-]

Olemme olleet ystäviä jo vuosia ja hänessä on paljon hyviä asioita. Mutta tämä vihamielisyys lapsia kohtaan on alkanut kaihertaa, etenkin kun se kohdistuu omiinkin lapsiini.

Okei, en minäkään ole mikään varsinainen lapsirakas, en osaa olla luontevasti vieraiden lasten kanssa. Mutta olen yrittänyt opetella ja olenkin huomannut, että monet lapset ovat ihan ok. Ja vaikkeivat olisikaan, en silti koskaan toisi inhoani esiin, vaan käyttäytyisin asiallisesti.

Mutta tämä kaverini (joksi nykyään jo kutsun ystävän sijasta). Hän toitottaa jatkuvasti ettei pidä lapsista ja käyttää näistä nimitystä "ärsyttävä kakara", "kitisevä pentu" jne. Näin siis puhuttaessa yleisellä tasolla, ei sentäs suoraan omistani näin sano.. Hän ei myöskään siedä mitään lapsille tavanomaista käytöstä. Muutama esimerkki: ollessaan kylässä perheessä, jossa oli vajaa 2-vuotias oli tuohtunut, kun se "huomionkipeä pentu" ei osannut pysyä omassa huoneessaan jne. Tai kun pari viikkoisen vauvan äiti rupesi imettämään, sai tästäkin kilarit, että eikö voi edes hänen vierailunsa ajan keskittyä vain häneen vaan on pakko alkaa imettämään jne.

Eli hän on juuri sellainen stereotypinen lapseton joka ei ymmärrä lapsista ja lapsiperhe-elämästä mitään. Ja tämän lisäksi vielä vihaa lapsia..

Pystyisittekö te olemaan ystäviä tällaisen henkilön kanssa? Tai onko jollakin jopa kokemusta vastaavasta? Itse olen pyrkinyt nykyään tapaamaan aina niin, ettei hän tapaa lapsiani, enkä myöskään puhu näistä. Silti nuo yleiselläkin tasolla tai muista puhutut jutut loukkaavat.

 

[Uuvatti]

Niinpä, minäkin koen lapset lähinnä rasittavina. En ymmärrä sitä vouhkaamista kun joku lapsi paskantaa housuunsa, niin se on niin ihmeellistä ja hellyyttävää.

 

[Keittiönoita]

Pystyn ja on kokemustakin vastaavasta. Ja tosiaan tavattiin yleensä ilman lapsia. Toinen näistä ystävistäni sai myöhemmin itse lapsia eikä edelleenkään pitänyt kaikista lapsista, mutta hänen suhtautumisensa kavereiden lapsiin kuitenkin muuttui. Saattoi siis omista lapsistaan huolimatta edelleen puhua "naapurin ärsyttävistä kakaroista". Toinen on lapseton edelleen.

 

[Aamuäree]

Tunsin vastaavan ja skippasin elämästäni.
Tntui että kaikki keskittyy vain lasten bongailuun ja sen perään kilareihin, jatkuvaa silmien pyörittelyä jos edes puolella sanalla joutui omansa mainitsemaan tms.

Enkä ikinä ole ollut äiti, jolla on pakonomainen tarve puhua vain lapsestaan ja hänen asioistaan, etenkin jos seurana on nainen jolla ei itsellä ole lapsia.

Mutta kaikki normaali ja vähäkin oli liikaa joten totesin että mulle riitti.

 

[halipupu harmaana]

Luultavasti en pystyisi olemaan, koska näkemykset menevät niin pahasti ristiin.

 

[***]

ollessaan kylässä perheessä, jossa oli vajaa 2-vuotias oli tuohtunut, kun se "huomionkipeä pentu" ei osannut pysyä omassa huoneessaan jne. Tai kun pari viikkoisen vauvan äiti rupesi imettämään, sai tästäkin kilarit, että eikö voi edes hänen vierailunsa ajan keskittyä vain häneen vaan on pakko alkaa imettämään jne.

Lapsista ei tarvitse sen enempää tykätä, (minäkin pidän lähinnä vain omistani) mutta näiden esimerkkien perusteella kyse on niin omanapaisesta ihmisestä, että ei kiitos. En tykkäisi, vaikkei mullakaan olisi lapsia.

 

["Jep"]

En jaksaisi henkkoht olla aina toisen seurassa varuilllani ja pahoillani siitä että minulla on lapsia ja rakastan heitä (enkä todellakaan ole ihminen jonka mielestä KAIKKI lapset ovat aina suloisia ja ihania... mutta silti en jaksaisi/sulattaisi ystävänäni pitämältäni ihmiseltä sitä etten voisi puhua elämäni tärkeimmistä asioista jos siltä tuntuu)

 

["..."]

Tulee mieleen että kaverin olisi jotenkin pakko korostaa vapaaehtoista lapsettomuuttaan, mikä on ihan yhtä sietämätöntä, kuin vauvastaan sekaisin menneiden fanaatikko-mutsien vouhotukset. Kummankaan seuraa en kaipaa.

 

[-]

[QUOTE="Jep";25807236]En jaksaisi henkkoht olla aina toisen seurassa varuilllani ja pahoillani siitä että minulla on lapsia ja rakastan heitä (enkä todellakaan ole ihminen jonka mielestä KAIKKI lapset ovat aina suloisia ja ihania... mutta silti en jaksaisi/sulattaisi ystävänäni pitämältäni ihmiseltä sitä etten voisi puhua elämäni tärkeimmistä asioista jos siltä tuntuu)[/QUOTE]

Itseasiassa tältä minusta juuri tuntuu! Että joudun olemaan varuillani ja pyytelemään anteeksi sitä, että minulla on lapsia. Eikä puhettakaan, että voisin koskaan tuoda esiin mitään positiivista liittyen lapsiini saatika jos olisi jotain ongelmia.

 

[leijona76]

No voivoi...jos se ei jollekulle mahdu kaaliin että vauva saa tissiä just sillon kun on nälkä jne eikä vieras saakaan 100% huomoiota yksin ni olkoot kylässä jossain missä kukaan tai mikään ei vaadi emännän huomiota. En mäkään koskaan kakarastani kohkaa ja osaan puhua paljon muustakin muiden kanssa. Mut hoidettavahan se mukula on ja meilläkin taatusti se alle 2v sai olla sielä missä muutki eikä yksin toisessa huoneessa.

 

["vieras"]

Pystyisin olemaan kaveri, ei kaikkien tarvi kaikista tykätä ja kun kerran tietää ettei hän pidä lapsista, niin silloinhan voi jutella jotain muuta ja tavata ilman lapsia.

 

[Anatolia]

En jaksa kovin negatiivisia, ärtyneitä ja ruikuttavia ihmisiä kavereina.

Enkä jaksaisi olla sellaisen ihmisen kaveri, jonka seurassa pitäsi ikäänkuin hävetä sitä että mulla on lapsia. Lähettää ne jonnekin pois, piiloon, tämän kaverin tieltä.

Eli en jaksaisi tuollaista ihmistä kaverina. Kahdestakaan syystä.

 

[Uuvatti]

"vauvastaan sekaisin menneiden fanaatikko-mutsien vouhotukset."

Näitä ei jaksa, minä taas dissaan tälläiset pois, sitä tilitystä ei kukaan jaksa eikä kestä.

 

[Hilkka77]

En minäkään mikään lapsirakas ole. En ole koskaan ollut. Mutta joskus lapseton saattaa yliampua lapsi-inhoaan, koska peittelee omaa kateuttaan. JOTKUT siis, paljon on niitäkin, jotka oikeasti inhoavat lapsia. Jos tuo inhoaminen kuitenkin ampuu tosi reippaasti yli tavanomaisen, se saattaa olla totuuden peittelyä. Ehkä kaveriasi vaivaa vauvakuume, ja siksi häntä niin ärsyttää toisten onni. "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista", niin kuin sanotaan.

 

[Lex]

En usko että jaksaisin arvostaa ihmistä joka ei kunnioita toisia, olivat he sitten lapsia tai aikuisia.

Mikään lapsirakas ei tarvitse olla.

 

[Horuksen silmä]

Ei mun ystävyys kaatuisi siihen jos joku ei pitäisi lapsista. En minäkään pidä yleisellä tasolla lapsita. Ja koen aika usein ärsyyntymisen tunteita julkisilla paikoilla kun kitisevät kakarat kaipaavat huomiota. Oli kyse omista tai muiden.

 

[leijona76]

En usko että jaksaisin arvostaa ihmistä joka ei kunnioita toisia, olivat he sitten lapsia tai aikuisia.

Mikään lapsirakas ei tarvitse olla.

juur näin.

 

[katatsu]

Kuvittelen tilannetta omalle kohdalleni eri asioilla, eli jos joku vihaisi kissoja sydämensä kyllyydestä ja itse siis olen kahden kissan omistaja. Ystävyys ei välttämättä menisi, mutta saattaisin kyllä tälle ystävälle kertoa että vihapuheet kissoista tuntuvat tympeiltä ja että hänen viha kissoja kohtaan on jo tullut selväksi. Sunki ehkä kannattais sanoa tuosta asiasta ystävälles, ehkä hän ei tajua että lapsiviha ampuu jo pahasti yli?

 

[fortunate]

En jaksa hengailla vapaaehtoisesti pikkusieluisten, itsekkäiden ja peppukireiden ihmisten kanssa. Lastenvihaajat kuuluu tohon em.ryhmään.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi joku kuluttaa voimavarojansa vihaan jotain tiettyä ikäryhmää kohtaan.
Sen kyllä ymmärrän, että niskavillat nousee pystyyn tietynlaisista persoonista jne.

Eli ei, en olisi tuollaisen kanssa tekemisissä, luultavasti ikinä alkanutkaan ystävystymään.

 

["tytteli"]

Mitähän tommoselle voisi sanoa.... Varmaan sanoisin jotain ja sitte se loukkaantuis, eikä enää ikinä haluaisi nähdä mua. Mitään selitystä en saisi mistä se loukkantui ja vaikka anelisin anteeksi, en saisi.... joten: en kaipaa kokoaikanegojen ihmisten seuraa, olen mieluummin vaikka yksin! =)

 

["juu"]

itsekin olin lapsivihaaja. nytten sain oman lapsen, mutta yhä edelleen tunnen ihanaa vihaa muita pentuja kohtaan, eikä kiinnosta paskanvertaa muiden äpärät. jotenkin oletetaan että kun lapsivihaaja saa oman, se ei enää vihaa muita kakaroita. väärin!

 

["kolmen äiti"]

[QUOTE="juu";25809728]itsekin olin lapsivihaaja. nytten sain oman lapsen, mutta yhä edelleen tunnen ihanaa vihaa muita pentuja kohtaan, eikä kiinnosta paskanvertaa muiden äpärät. jotenkin oletetaan että kun lapsivihaaja saa oman, se ei enää vihaa muita kakaroita. väärin![/QUOTE]

Samoilla linjoilla, tosin en nyt ehkä "vihaa" muiden lapsia, mutten niistä pidäkään. Omiani rakastan yli kaiken ja heistä puhun vaikkei ketään kiinnostaisikaan.

 

[Mietin vain,]

mistä moinen viha kumpuaa? Ymmärrän sen, ettei tykätä tietyn tyyppisistä ihmisistä tai persoonista, mutta lasten vihaaminen vaikuttaa jotenkin sairaalta. Onhan sitä jokainen ollut joskus lapsi! Lasten mukana tulee väkisinkin kitinää, rutinaa ja meteliä, vaikka olisi kuinka hyvin kasvatettuja lapsia.Omia lapsia ei tarvitse ja toivottavasti ei myöskään hankita noilla ajatuksilla, muttei lapsia voi tästä maailmasta poiskaan pyyhkiä. Ja ne vietävät kun jopa joskus kasvavat aikuisten antaman hyvän mallin mukaan ihaniksi, suvaitseviksi ja ystävällisiksi aikuisiksi, eikös vaan

 

["jep"]

Eiköhän tuo ole ihan perus palstamamma. Joka vihaa kaikkia muita paitsi omiaan. Ja vaattii toisilta sellaista mitä itse ei tee.

Kyllä olen pystynyt asua kotona,vaikka äitini ei itse lapsiperheellisenä jaksanut ylimääräisiä pentuja. ja pystyisin.