1. Mulla nuo vähät yöunet alkoivat esikoisen syntymästä ja kun vuosien varrella tuli kaksi lasta lisää, niin kierre oli valmis. Ja mun lapset olivat oikeasti vauvanakin helppoja, että mä kyllä olisin voinut nukkua. Mutta kun se uni ei tullut, niin tuli sit nukuttua 3-6 tuntia yössä. Noh, 12 vuotta jaksoin, sitten tuli stoppi. Oli pakko käydä hakemassa nukahtamislääkkeitä (yhdellä paketillisella sain onneksi unirytmini korjattua).
2. Musta tuntuu, että mä elin tietynlaisessa horrostilassa melkein koko tuon 12 vuotta. Olin ärtynyt, pinna oli jatkuvasti suht kireällä, mikään ei hirveästi kiinnostanut, lihoin 40 kg noiden vuosien aikana (mikä on hitosti, etenkin aiemmin urheilulliselle ihmiselle, joka treenasi tavoitteellisesti 5-6 x vkossa). Hirveästi ei tehnyt mieli tavata muita ihmisiä, en vaan jaksanut puhua heidän kanssaan. Lasten hoitoa en koskaan laiminlyönyt, vaan istuin tunnollisesti hiekkalaatikon reunalla, leikin ja liikuin heidän kanssaan, kuskasin lapsia kerhoon ja valmistin pöperöt alusta alkaen itse. Vaippa-ajat kestoiltiin. Ja kyllä mä kodinkin hoidin. Mutta kun lapset nukkuivat, niin osasin vain itkeä. Olin niiiin väsynyt, mutta siltikään lopulta uni ei tullut.
3. Selkeästi voin parhaiten, kun nukun 8-9 tuntia yössä. Unirytmin kun sain kohdalleen, niin painokin tippui vuodessa takaisin lähtötilanteeseen. Mä vaan virkeämpänä jaksoin liikkua paljon paljon enemmän ja varmaan tuli syötyäkin vähemmän.