Jäisitkö vai lähtisitkö (parisuhteesta)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Pää on ollut pohdintoja täynnä jonkin aikaa. Monet asiat alkaneet mietityttään/ärsyttään parisuhteessa. Tai lähinnä miehessä.
Viikonloppuisin nukkuu johonkin 10-11 välille, joskus myöhempäänkin. Ottaa kaljaa joka perjantai ja lauantai, lasten kanssa ei tee oikein mitään eikä kotonakaan. Ei pahemmin käydä missään/tehdä mitään yhdessä perheenä. Kotona kun on niin pelailee, katselee telkkaria tai tietokoneilee. Kyllä itsekin koneella olen mutta myös puuhailen lasten kanssa. Käyn pyöräilemässä, luistelemassa, pulkkamäessä, joskus uimahallissa. Miestä ei noihin mukaan saa.

Kuitenkin pelottaa jos eroaisi kun itse olen töissä muutaman kerran viikossa niin että olen kotona joskus ennen kahdeksaa. Lähes joka lauantai olen töissä. Enhän voi oikein lapsiakaan keskenään jättää ainakaan lauantaisin enkä ehkä iltaisinkaan. 2 nuorinta on iltapäiväkerhossa. Voi olla että lapset olisi joka toinen vkl miehellä enkä tiedä olisiko lasten kanssa iltaisin tai sellaisena lauantaina kun töissä olen. Hoitajakin tulisi melko kalliiksi parina lauantaina kuussa.
3 lasta meillä on, alakouluikäisiä. "Tukiverkkoakaan" ei oikein ole. Voi olla että jos lapsia olisi yksi, olisi ero tullut ehkä jo aiemmin.

Hankalaa miettiä...

Hankalaa.
 
Mua ei häiritse viikonloppuisin nukkuminen pitkään (eihän tuo edes oikeastaan ole kovin pitkään...), mutta kaljanlipitys ja se, ettei tehdä yhdessä mitään, sais mut harkitsemaan eroa. Vielä enemmän tuo jälkimmäinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Pesky Pixie
[QUOTE="vieras";26638267]Suurin ongelma on tuo kaljan ottaminen ja se kun ei tehdä lasten kanssa yhtään mitään yhdessä. Tai mies edes tehnyt yksinkään. Joskus tuntuu että olen yh avioliitossa.
Kaljatölkki avautuu yleensä noin neljän aikaan perjantaina ja lauantaina.[/QUOTE]

Mun mielestä on iso ongelma se, että toinen puoliso eristäytyy perhe-elämästä eikä tee mitään lapsen/lasten kanssa tai perheen kanssa yhdessä. Samoin se, että joka viikonloppu juodaan kaljaa, jos ilman ei osata olla. Toki asioista pitää ensin puhua ja sitten lähteä jos muutosta ei tule.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Mua ei häiritse viikonloppuisin nukkuminen pitkään (eihän tuo edes oikeastaan ole kovin pitkään...), mutta kaljanlipitys ja se, ettei tehdä yhdessä mitään, sais mut harkitsemaan eroa. Vielä enemmän tuo jälkimmäinen.

Jotenkin tuo nukkuminenkin alkanut ärsyttään kun se on joka viikonloppuista. Jos viihteellä on ollut, nukkuu kahteentoista-yhteen.
Vai onko se sit vaan niin että miettinyt eroamista jonkin aikaa ja nuo huonot puolet tulee enemmän esille. Mutta kun tuntuu ettei niitä hyviäkään puolia ole.
 
No, mitäs sä tunnet sitä ukkoa kohtaan? jos ei paskaakaan kiinnosta koko äijä noin niinku yleensäkkään, lähde. Jos taas oot sen kanssa muutenki, kun vaan sen takia, että et tiedä kuka hoitaa pentuja kun oot duunissa, niin ei sitä ihan suorilta kannata lähteä.
 
Mun mielestä on iso ongelma se, että toinen puoliso eristäytyy perhe-elämästä eikä tee mitään lapsen/lasten kanssa tai perheen kanssa yhdessä. Samoin se, että joka viikonloppu juodaan kaljaa, jos ilman ei osata olla. Toki asioista pitää ensin puhua ja sitten lähteä jos muutosta ei tule.

En usko että muutosta noihin pahemmin tulisi...
Ja kuten kirjoitin tuossa alussa niin pelottaa myös tuo arjen pyörittäminen ja omat työvuoroni 3 lapsen kanssa. Se tässä on ehkä se suurin kynnys lähtemiseen ollut.
Kai se rakkauskin on hiipunut tässä matkan varrella. Ehkä puolin ja toisin.
 
[QUOTE="öööö";26638312]No, mitäs sä tunnet sitä ukkoa kohtaan? jos ei paskaakaan kiinnosta koko äijä noin niinku yleensäkkään, lähde. Jos taas oot sen kanssa muutenki, kun vaan sen takia, että et tiedä kuka hoitaa pentuja kun oot duunissa, niin ei sitä ihan suorilta kannata lähteä.[/QUOTE]

Ehkä enemmän kaveruutta kuin rakkautta.
Pakkohan sitä lapsiakin on miettiä ja arkea.
 
Missä vaiheessa miehesi muuttui tuollaiseksi, mitä silloin tapahtui teidän elämässänne? Jos on ollut aina, ihmettelen miksi olet tehnyt kolme lasta hänen kanssaan. Minun mieheni oli paljon meidän lapsen kanssa jo silloin kun hän oli alle vuoden vanha (nyt on 2,5 v.), hoitaa ja touhuilee pojan kanssa ja näin uskon olevan jatkossakin. Uskoisin jotenkin että kiinnostumattomuus lapsen kanssa olemisesta näkyy jo lapsen ollessa pieni.
 
Luultavasti lähtisin jos vaikuttaa siltä ettei rakkauttakaan ole ja lapset vain pidättelevät liitossa.
Kyllä se arkikin varmaan jotenkin sujuu. MLL tarjoaa lastenhoitoapua mutta taitaa olla noin 10e tunti.
 
Missä vaiheessa miehesi muuttui tuollaiseksi, mitä silloin tapahtui teidän elämässänne? Jos on ollut aina, ihmettelen miksi olet tehnyt kolme lasta hänen kanssaan. Minun mieheni oli paljon meidän lapsen kanssa jo silloin kun hän oli alle vuoden vanha (nyt on 2,5 v.), hoitaa ja touhuilee pojan kanssa ja näin uskon olevan jatkossakin. Uskoisin jotenkin että kiinnostumattomuus lapsen kanssa olemisesta näkyy jo lapsen ollessa pieni.

Jossain vaiheessa tätä perhe-elämää. Kyllä tuo kalja valitettavasti on aina maistunut ja monesti mietinkin miksi lapsia yleensä tein. Kai sitä jotenkin ajatteli että lapsi/lapset jotenkin muuttavat miestä. 2 ensimmäistä lasta on 3v ikäerolla, kolmas tuli pillereistä huolimatta mutta ei kuitenkaan aborttiakaan haluttu tehdä.
 
Kuulostaa aika tutulta, mutta meillä mies tekee jonkin verran juttuja lasten kanssa, mutta koko perheellä aika vähän. Kesälomatkin käytännön syistä eri aikaan ja mies tekee omat jutut lasten kanssa, minä omat. Kuinka paljin miehesi ottaa olutta per ilta? Onko kyse muutamista oluista vai kännäilystä? Ymmärrän myös tuon aamusta nukkumisen ärsyttämisen. Meillä minä olen aamuvirkku ja herään lasten kanssa samoihin aikoihin ja kun mies nukkuu 10-11 niin siinä on jo iso osa päivästä mennyt.
 
Jos 4-5 aikaan avaa tölkin, niin kai niitä joka 8 menee. En ole koskaan laskenut. Jos asiasta mainitsen niin sanoo että kai se parempi on kotona ottaa kuin jossain muualla.
Ja jos viikolla on joku arkipyhä niin kyllä yleensä silloinkin edellisenä iltana ottaa.

Tuntuu vain että elämästä puuttuu jotain. Ja että samaa rataako tässä mennään loppuelämä...
 
Lähtisin, mutta myös ns. vain tuon kaljan kittaamisen vuoksi. En vaan pystyisi sellaisen miehen kanssa elämään. Ja määrät ja kerrat tulevat kyllä suurella todennäköisyydellä tuosta vielä vuosien mittaan nousemaan kun juominen on nytkin jatkuvaa.
 
Kyllä tuokin on ärsyttävää kun ei tehdä mitään yhdessä lasten kanssa tai mies lasten kanssa. Tuntuu että ollaan epänormaali perhe.
Olis kiva käydä pyöräilemässä, puistoissa, uimahallissa yms mutta ei.
 
Enkä usko että juomiskerrat tuosta pahemmin lisääntyvät koska töissä käy. Joskus saattaa ottaa 2-3 kaljaa jos on työpäivä seuraavana päivänä mutta ei enempää.
Lomilla sitten saattaa ottaa 3-4 kertaa viikossa.

Mutta vaikka tuota alkoholiakaan ei ottaisi kuin kerran viikossa ja vaikka vaan 4 kaljaa niin nuo muut jutut ärsyttävät myös.
 
Olet aika pitkälle asiaa jo miettinyt, joten kannattaa siis lähteä. Viestien perusteella ei minkäänlaista tunteenpaloa enää ole ja lapset kyllä aistivat sen. Ja ehkä ero pakottais miehenkin oikeasti olemaan lasten kanssa.
 
[QUOTE="vieras";26639812]Enkä usko että juomiskerrat tuosta pahemmin lisääntyvät koska töissä käy. Joskus saattaa ottaa 2-3 kaljaa jos on työpäivä seuraavana päivänä mutta ei enempää.
Lomilla sitten saattaa ottaa 3-4 kertaa viikossa.

Mutta vaikka tuota alkoholiakaan ei ottaisi kuin kerran viikossa ja vaikka vaan 4 kaljaa niin nuo muut jutut ärsyttävät myös.[/QUOTE]

Öööö...ihan alkoholistin alultahan hän kuulostaa. Lomilla 3-4 kertaa viikossa!!!
 
[QUOTE="mii";26639818]Olet aika pitkälle asiaa jo miettinyt, joten kannattaa siis lähteä. Viestien perusteella ei minkäänlaista tunteenpaloa enää ole ja lapset kyllä aistivat sen. Ja ehkä ero pakottais miehenkin oikeasti olemaan lasten kanssa.[/QUOTE]

Onhan tuota lähtemistä tullut mietittyä moneen kertaan. Kyllä mies nytkin on lasten kanssa kun iltavuorossa olen ja lauantaisin mutta eipä tee niiden kanssa mitään tai käy missään. Lapset nyt menevät paljon pihassa muiden lasten kanssa.

Vastaan samalla toiselle kysyjälle että lapset menevät ekalle, tokalle ja kutoselle.
Ensi vuoden nuoremmat voivat vielä molemmat olla iltiksessä.
 

Yhteistyössä