Toggle sidebar

Jäisin erossa aivan yksin.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

ap

Vieras
Meillä on pitkä suhde takana, teini-ikäisinä tavattiin. Mä olen aina ollut sosiaalisesti vähän lukossa, eikä mulla siksi juuri ystäviäkään ole. En tiedä kestäisinkö sitä yksinäisyyttä. Erakoituisinko aivan täysin? En tiedä mitä tälle suhteelle tekisin. Tuntuu, ettei tällä ole tulevaisuutta. Lapsia ei ole, enkä tähän liittoon niitä haluaisikaan. Mieheni on läheisin ja ainoa ystäväni. Ainoa, jonka seurassa voin olla oma itseni. Taustalla vaikuttaa isot ja vaikeat asiat, niin isot etten näe tällä suhteella sellaista tulevaisuutta, kuin mä haluisin. Kestääkö yksinäisyyden? Onko edes mahdollista, että löytäisin hyvän miehen? Kuulun siihen ikäluokkaan, jotka nyt menevät kilvan naimisiin ja saavat lapsia. Ensimmäinen kierros on siis alkanut ja minä olen pudonnut pelistä pois. Huoh.
 
Kyllä niitä vapaita miehiä piisaa ja koko ajanhan niitä eroaa lisää. Ei ole mikään syy roikkua suhteessa, jos ainoa peruste on, että pelkäät jääväsi yksin. Hyvä, ettet ole tehnyt lapsia miehelle, jota et rakasta. Minäkin aloin teininä seurustelemaan, en joutanut huolehtiin kaverisuhteista, mies on edelleen paras kaverini....oishan se mukva kun ois muitakin kavereita :/ Mutta, mikä teillä siinä sitten kiikastaa?
 
Mä en halua puhua siitä mikä meillä kiikastaa. Se on kuin muuri, johon aina törmään, kun mietin tän suhteen tulevaisuutta. Aina. Mies ois muuten ihan kelpo yksilö, jos näin nyt voi sanoa, mutta menneisyydessä on niin vakavia juttuja... En ole puhunut niistä koskaan kenellekään. Jaan salaisuuden hänen kanssaan, enkä tiedä jaksanko enää. Yksinäisyyden lisäksi pelkään myös sitä, että tekisin seuraavan miehen suhteen vielä huonomman valinnan. Mä en halua tehdä elämässäni enää yhtään isoa virhettä. Mä nimittäin luulen, ettei mun henkinen terveys kestäisi sitä.
 
Mitenkään väheksymättä vakavia juttuja menneisyydessä olisiko ehkä sittenkin syytä puhua niistä jonkun, vaikka ihan vieraan asiantuntijan kanssa. Saisit asioihin etäisyyttä ja oikeat mittasuhteet. Usein ongelmat tuntuu ainutlaatuisilta ja ylitsepääsemättömiltä kun niitä vain omassa päässään pyörittelee.
 
Miksi elää siellä menneisyydessä? Tuo nyt kuulostaa siltä, ettei teidän välillä ole mitään ongelmaa, vaan sinun menneisyydessä? Oisko sun aika alkaa käsittelemään asiat vaikkapa jonkun ammattiauttajan kanssa, jos asiat on alkanu vaivaamaan ja jos ne vaikuttaa parisuhteeseen? Tuskin se tilanne muuttuis miestä vaihtamallakaan...
 
Olen mä harkinnut tuotakin. Hävettää vaan niin paljon mennä juttelemaan sellaisista asioista, mitä se asiantuntijakin minusta ajattelisi? Ongelmana myös on se, että voisinko keskusteluavusta huolimatta koskaan itse hyväksyä hänen menneisyyttään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Olen mä harkinnut tuotakin. Hävettää vaan niin paljon mennä juttelemaan sellaisista asioista, mitä se asiantuntijakin minusta ajattelisi? Ongelmana myös on se, että voisinko keskusteluavusta huolimatta koskaan itse hyväksyä hänen menneisyyttään.
Click to expand...

Hänen, kummalla on menneisyydessä jotakin sinulla vai miehelläsi?
 
No varmasti omalla menneisyydellänikin on osansa tässä sotkussa. Jos en olisi elänyt niin "lasista lapsuutta" en koskaan olisi ruennut hänen kanssaan mihinkään suhteeseen.
 
Et sä ainakaan mitään häviä, jos menet puhumaan. He osaavat antaa sulle oikeanlaisia työkaluja, että opit käsittelemään asioita. Ei sun tartte pyörittää yksin noita asioita päässäs. Et ole yksin. Kyllä minullakin on menneisyydessä asioita, joita en enää tekisi, kaikilla on virheitä... puhuminen / kirjoittaminen auttaa.
 
Jotenkin tuntuu, että jo pelkästään tästä oli vähän hyötyä. Annan asian vielä hautua, eiköhän niitä päätöksiä suuntaan tai toiseen jossain vaiheessa ole pakkokin tehdä. Tuskin mieskään enää kovin kauan tätä tilannetta tällaisena jaksaa. Kiitos.
 
Jos sulla on jotain traumaattisia kokemuksia, niin mene ihmeessä keskustelemaan. Olet voinut toimia väärin senkin takia, että olet itse kokenut jotain kauheuksia lapsena. Älä syytä itseäsi. Ootko koskaan ajatellut, voisko sulla olla masennustakin, jos et ole ihmissuhteista jaksanut huolehtia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja titi:
Itse olin nimittäin 10 vuotta masentunut ennen kuin tajusin. En ollut koskaan ottanut selvää, miten oireilee tai kuullut mistään:/
Click to expand...

miten noin voi olla, miten sitten "oiireilit" ikäänkuin piilevänä...?
 
Olen kyllä ollut masentunut pitkään. Nyt on ollut parempi vaihe sen suhteen ja siksikin tämän suhteen jatko on tullut jotenkin ajankohtaiseksi. Olo on kuin silmät olis avautuneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uteliasko:
Alkuperäinen kirjoittaja titi:
Itse olin nimittäin 10 vuotta masentunut ennen kuin tajusin. En ollut koskaan ottanut selvää, miten oireilee tai kuullut mistään:/
Click to expand...

miten noin voi olla, miten sitten "oiireilit" ikäänkuin piilevänä...?
Click to expand...

No siis en tajunnut, että olin masentunut... Olin teini. En jaksanut huolehtia ihmissuhteista, eikä kukaan puuttunut asiaan. En jaksanut nousta kouluun ja oli kauhea väsymys... luulin vaan että se on pelkkää väsymystä.. Lievää kai se masennus oli, mutta kummiskin jälkeen päin vasta tajunnu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Olen kyllä ollut masentunut pitkään. Nyt on ollut parempi vaihe sen suhteen ja siksikin tämän suhteen jatko on tullut jotenkin ajankohtaiseksi. Olo on kuin silmät olis avautuneet.
Click to expand...

Joskus ne asiat pulpahtaa pintaan, ja masennus voi syventyä, jos niitä ei pääse käsittelemään oikealla tavalla. Suosittelen, että menisit hekemaan apua edes siihen masennuksesta, ei sun tartte puhua asioista, joista et ole vielä valmis puhumaan.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa