Miten olen voinut olla joskus niin sokea?! Miksi en silloin tajunnut, että mikään ei ollut niinkuin pitäisi. Miten olen voinut elää miehen kanssa jolle en koskaan kelvannut sellaisena kuin olen?
Miksi, oi miksi, tuhlasin elämästäni useita vuosia ihmiselle joka ei osannut arvostaa minua?
Katselin tänään valokuvia joissa olin noin 5 vuotta sitten. Mieleni teki oksentaa! Olin laiha, aivan liian laiha. Näytin suorastaan kammottavalta. Olin kalpea, silmissä eloton katse, ei ripaustakaan onnesta näkynyt kuvissa.
Ja kaiken aikaa miesystäväni oli sitä mieltä että olen liian lihava. Läskiä oli takamuksessa, mahassa oli ylimääräistä, posket liian pyöreät, reidet liian leveät..lista oli loputon.
Hölmö minä kuvittelin että todella olin liian lihava! Tarkkailin syömisiäni, jumppasin, lenkkeilin. Tein kaikkeni, että olisin kelvannut. Silti minussa oli aina jotain pielessä.
Ystäviä minulla ei olisi saanut olla. Jos muutama olikin, miesystävä ei pitänyt että pidin yhteyttä heihin. Koti oli naisen paikka, tehtäväni oli pitää mies tyytyväisenä. Minä olin vain nainen.
Kaiken tuon jälkeen voin vain kiittää itseäni, löysin voimaa päästä eroon tuosta suhteen irvikuvasta.
Olen onnellinen että nykyään vierelläni on mies, joka arvostaa, rakastaa ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.
Ja mikä tärkeintä, olen oppinut rakastamaan itseäni!
Miksi, oi miksi, tuhlasin elämästäni useita vuosia ihmiselle joka ei osannut arvostaa minua?
Katselin tänään valokuvia joissa olin noin 5 vuotta sitten. Mieleni teki oksentaa! Olin laiha, aivan liian laiha. Näytin suorastaan kammottavalta. Olin kalpea, silmissä eloton katse, ei ripaustakaan onnesta näkynyt kuvissa.
Ja kaiken aikaa miesystäväni oli sitä mieltä että olen liian lihava. Läskiä oli takamuksessa, mahassa oli ylimääräistä, posket liian pyöreät, reidet liian leveät..lista oli loputon.
Hölmö minä kuvittelin että todella olin liian lihava! Tarkkailin syömisiäni, jumppasin, lenkkeilin. Tein kaikkeni, että olisin kelvannut. Silti minussa oli aina jotain pielessä.
Ystäviä minulla ei olisi saanut olla. Jos muutama olikin, miesystävä ei pitänyt että pidin yhteyttä heihin. Koti oli naisen paikka, tehtäväni oli pitää mies tyytyväisenä. Minä olin vain nainen.
Kaiken tuon jälkeen voin vain kiittää itseäni, löysin voimaa päästä eroon tuosta suhteen irvikuvasta.
Olen onnellinen että nykyään vierelläni on mies, joka arvostaa, rakastaa ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.
Ja mikä tärkeintä, olen oppinut rakastamaan itseäni!
