Järki vs Tunteet

Millä perusteilla teillä vauvahaaveita lähdetään toteuttamaan?

Meillä on tällainen tilanne: Kaks lasta 2v8kk ja 1v6kk. Opiskelut aloitin viime syksynä "unelmien alalla" ja ihan intopinkeenä olen koulusta.
Miehellä on ollut vauvakuumetta jo pidemmän aikaan ja hienoisesti aina välillä ottaa asiaa puheeksi. Viime syksynä olin ihan saletti varma että en jaksa heti perään kolmatta, mutta nyt kun on syksyn opiskellut ja sai pitää pitkän loman lasten kanssa kotona joulun aikaan niin alkoi ajatus kolmannesta tuntumaan jo todella houkuttelevalta.
Järki sanoo että näinkin on hyvä ja saisin opiskella "rauhassa" ja valmistua ajallaan.
Tunteet sanoo että oishan se ihana ja kiva ja kaikkea...

Olen ajatellut myös että voisin opiskella ensin ja sitten kun on hetken töitä tehnyt niin vois harkita sitten sitä vauvaa, mutta jaksaako sitä aloittaa sitten kaikki alusta? Haluaako sitä saada lapsia vielä lähempänä 35 vuotta kun aina on ollut ajatuksissa että tehdään lapset nuorena...
eli millä perusteilla teillä yritykseen ja toteutukseen on lähdetty?

 

Meidän tilanne oli siis se, että esikoiskaksoset on alle vuoden ikäiset. Minulla vauvakuume iski päälle jo kaksosten ollessa aika pieniä ja tunnustin kyllä täysin syyt siihen: monikkoraskaus oli vaikea, täynnä pelkoa pienten selviämisestä ja lopulta vauvat sitten syntyivätkin keskosina. Minä siis jäin kaipaamaan raskautta, varsinkin sitä loppuaikaa, joka minulta jäi kokematta.
Mekin kuitenkin tajusimme rajamme ja vaikka kuinka kuumeilinkin, päätimme lykätä yritystä syksylle, jolloin ikäero kaksosten ja mahdollisen uuden tulokkaan välillä olisi hieman suurempi. No, joku ilmeisesti päätti toisin. Eilen tein positiivisen raskaustestin, joka (siis pitäessään paikkaansa) tarkottaisi uutta tulokasta jo syyskuussa. Olen vielä itsekin hieman ihmeissäni, koska ehkäisyäkin on käytetty. Varovaisesti miehelle kerroin asiasta eilen illalla ja purskahdimme molemmat nauramaan. Jos tämä kolmas ihme on tullakseen, me hänet lämpimin sylin otamme vastaan ja selviämme kolmesta pienestä vaikka hammasta purren.

 

Ihanaa epeti :flower:
Niin se elämä joskus päättää asioita tapahtuvaksi ihan ilman meitä.
Mie olisinkin oikein onnellinen jos vauva tulis ilman että mun tarvis pähkäillä asiaa

 

Joko, yritin siis sanoa, että me koitettiin mennä järjellä, mutta nyt on vaan pakko mennä tunteella. Paljon onnea sinulle, kumpaa tietä aiotkaan lähteä kulkemaan. :hug: