Jacob Blake yritti tavoitella autosta veistä, eli poliisi ampui itsepuolustukseksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juu, väännetään vaan rautalangasta. Vastassa oli etsintäkuulutettu rikollinen, jolla on aiempia tuomioita seksuaalirikoksista, aseista, huumausaineista ja perheväkivallasta. Tämä kyseinen rikollinen vastusti pidätystä, ei totellut poliisia ja meni hakemaan autosta teräasetta (viipaloidakseen kurkkua?). On pelkästään oikeus ja kohtuus, että kyseinen jannu pysäytettiin siihen paikkaan. Poliisin ei kuulu riskeerata omaa terveyttään tai henkeään.
Minusta on aivan järkyttävän häiriintynyttä puolustella rikollista käytöstä ja poliisin uhmausta. On selvää, että kyseissä maassa ongelmat ovat käsinkosketeltavia ja tuolla poliisi joutuu joka kerta töihin lähtiessään miettimään, tuleeko se hengissä tänään kotiin.

Ajattelisit vähän. Olen satavarma, jos rikollinen olisi ollut valkoinen ja poliisi musta, sinun näkemyksesi olisi täysin toisenlainen. Sensijaan, että inhimillisesti haluat olla eri mieltä väitteeni kanssa, kehottaisin miettimään asiaa hetken.

Mikäli täysin vastaava tapahtuma olisi tapahtunut Suomessa jonkin moottoripyöräjengiläisen toimesta, niin miten suhtautuisit asiaan silloin? Olisiko poliisi tosiaan liioitellut?

Lisäksi kysyisin, oletko koskaan ollut uhkaavassa tilanteessa? Tiedätkö miten nopeasti asiat kääntyvät päälaelleen? Tiedätkö, että tekijän ei olisi edes tarvinnut kääntyä laukaistakseen ase konstaapelia kohti? Tässä tapauksessa hän tavoitteli puukkoa. Tiedätkö miten kauan olisi kulunut siitä, kun tekijä olisi saanut puukon käteensä, siihen, kun se olisi huitaissu poliisia?

Huomaan, että sinulla ei selvästikkään ole kokemusta kontaktista tai siitä, miten nopeasti asiat tapahtuvat tuollaisissa tilanteissa. Voin luvata ja vannoa, että kun jotain on tapahtumassa, se onkin tapahtunut jo ellet ole ennakoinut.

SEITSEMÄN kertaa selkään 50cm päästä.
 
Mä olen oikeasti ihmeissäni miten nuo ammutut jää henkiin. Leffoissahan ne nousee ja juoksee ja tappelee niin kuin mitään ei olisi sattunut. Mutta oikeassa elämässäkin säilyy hengissä vaikka on ammuttu neljästi selkään?
Joo ammuttu neljästi selkään. Ja kuinka monta laukausta ammuttiinkaan? Piippu metrin päässä miehen selästä ja ampujan käsi vielä miehessä kiinni tähtäystä helpottamassa. Ihan vaan huomionarvoisena seikkana kaikilla näille miksi ei ampunut tähdättyä heittolaukausta hyökkääjän pikkurilliin -tyypeille.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Aika moni pitää veistä/ puukkoa autossa. Ei se tarkoita et saa ampua.

Eihän edes ampunut poliisi tiennyt onko tyypillä ase, missä ja minkälainen. Veitsi paljastui vasta jälkikäteen autosta.
Mut kato, se oli potentiaalisesti vaarallinen. Silloin poliisi saa ampua. Persujen mielestä.

En tiedä, millaisia tehtäviä poliisit saavat, missä ei olisi potenttiaalista vaaraa, mutta niin tällä kertaa.
 
Tässä ei ole mitään persujen mielipidettä. Jenkeissä poliisi ampuu mikäli tavoittelet asetta. Intiassa poliisi vie sinut putkaan jos kosket vapaana kulkevaan lehmään. Japanissa poliisi kirjoittaa sulle sakot jos sylkäiset ulkona kadulle. Suomessa pienestä ylinopeudesta voi saada 100 000€ sakot, tuloista riippuen. Joka maassa on omat sääntönsä ja toimintamallinsa. Jenkkien poliisi toimi, kuten siellä yleensäkin toimitaan. Turha tästä on vetää mitään johtopäätöksiä siitä, että kun ei se Suomessa noin menisi. No ei menisi ei. Mutta jenkeissä menee. Deal with it.
 
Viimeksi muokattu:
Aika moni pitää veistä/ puukkoa autossa. Ei se tarkoita et saa ampua.

Eihän edes ampunut poliisi tiennyt onko tyypillä ase, missä ja minkälainen. Veitsi paljastui vasta jälkikäteen autosta.

Tuollaisessa tilanteessa se ikävä kyllä on syy ampua.
 
Tässä ei ole mitään persujen mielipidettä. Jenkeissä poliisi ampuu mikäli tavoittelet asetta. Intiassa poliisi vie sinut putkaan jos kosket vapaana kulkevaan lehmään. Japanissa poliisi kirjoittaa sulle sakot jos sylkäiset ulkona kadulle. Suomessa pienestä ylinopeudesta voi saada 100 000€ sakot, tuloista riippuen. Joka maassa on omat sääntönsä ja toimintamallinsa. Jenkkien poliisi toimi, kuten siellä yleensäkin toimitaan. Turha tästä on vetää mitään johtopäätöksiä siitä, että kun ei se Suomessa noin menisi. No ei menisi ei. Mutta jenkeissä menee. Deal with it.

mut onko se itsepuolustusta? Sehän nyt on kyseessä tässä ketjussa.
 
Suomalainen poliisi ampui Hirsalassa miestä panssaroidun ajoneuvon sisältä haulikolla. Yritti tähdätä olkapäähän. Osui päähän ja mies kuoli. Oikeuden mielestä oli itsepuolustusta, ei rangaistusta ja kohden uusia seikkailuita.
 
Miksi olisi kyse itsepuolustuksesta? Ymmärrötkö, että poliisin työhön kuuluu myös siviilien ja ulkopuolisten turvallisuuden takaaminen.

kysy ketjun ap:lta, sehän niin väittää ( katso otsikko )
Mä olen ekalta sivulta asti puhunut siitä onko selkään ampuminen itsepuolustusta vai ei. Kysyin sulta samaa jo pari tuntia sitten. Mut öyhötykseltä tais mennä ohi..
 
  • Surullinen
Reactions: Palstapesu
kysy ketjun ap:lta, sehän niin väittää ( katso otsikko )
Mä olen ekalta sivulta asti puhunut siitä onko selkään ampuminen itsepuolustusta vai ei. Kysyin sulta samaa jo pari tuntia sitten. Mut öyhötykseltä tais mennä ohi..

Ja vastasin siihen.
 
Yhteistyössä