IVF, kokemuksia

Hei,

IVF:ssä olleet, kertoisitteko kokemuksianne? Erityisesti alla olevat asiat kiinnostaa.
- Miten pitkään yrititte luomusti ennen ivf-hoitoon hakeutumista? Saitteko muita hoitoja ennen sitä?
- Miten raskaiksi koitte hoidot henkisesti & fyysisesti? Oliko raskaampaa kuin oletitte vai helpompaa? Mikä oli vaikeinta? Hoitojen sivuvaikutukset?
(- Ikä?)
(- Vinkkejä tai ajatuksia hoidoista; mitä tekisitte nyt toisin?)

Olemme selittämättömästi lapsettomia. Vuosi yritystä takana, joten nyt sitten tämä diagnoosi lapsettomuustutkimusten jälkeen. Julkisella puolella emme saa toistaiseksi minkäänlaisia hoitoja, ainoastaan seuranta-ajan puolen vuoden päähän ja sitten ehkä(!) pääsisi jonoon... Ikää on yli 30v., joten yksityiselle täytyy tästä suunnata, jos apua haluaa asiaan saada.

 

Tässä jotain omia kokemuksia ja vastauksia yhden IVFfin kokemuksella, mutta pidemmän lapsettomuustaustan kanssa.

• yritys aloitettu 6/12 ja eka IVF-hoito alkuvuodesta -15. Hoitoihin hakeuduttiin syksyllä -13 ja siitä ensin tutkimuksia ja kevyempiä hoitoja melkein puolitoista vuotta. Ihan aluksi meille heitettiin heti alkuun ICSIvaihtoehto, mutta miehen siittiötilanne parani ja kokeiltiin ensin kevyempiä hoitoja. Silloin olin huojentunut, että ei heti tarvinnut lähtäe IVF/ICSIin. Mutta jos nyt saisin päättää, niin olisin skipannut ovulaationindukaatiot ja inssit kokonaan. Meidän tapauksessa ne oli turhaa ajanhukkaa.
  
• Itselläni hoitojen henkinen puoli ollut huomattavasti rankempi kuin fyysinen. Itse olen päässyt suht helpolla fyysisesti, sillä en ole kärsinyt huomattavasti sivuoireista ja itse toimenpidekin oli suht kivuton vaikka follaja punktoitiin yli 60. Toipuminen oli myös suht nopeaa. Alkuun 'taistelin' hoitojen aloittamisen kanssa, että onko oikein "vääristää" luonnonvalintaa. En usko, että tämä olisi kaikille yhtä suuri juttu, mutta itselle hoitojen aloittaminen oli suuri eettinen kysymys. Lisäksi hoitojen aikataulut (odottelut, jonot, uusien lääkkeiden kokeilu, vastoinkäymiset) ja elämä aikataulujen (voidaanko tilata matka, jos silloin just ultra, pas tai joku muu) suhteen on ollut kieltämättä ajoittain rankkaa. Ehkä itse eniten toivon sitä, että tietäisin että lopputulos on odotettu. Silloin hoitoihin voisi osallistua 'rennommin' eikä tarvitsisi koko ajan käydä samalla taistelua, että mitä jos me jäämme lapsettomiksi. Mutta kun sitä kukaan ei osaa luvata...
  
• me ollaan reilu 30-v pariskunta (vielä lähempänä kolmea kuin neljääkymppiä)
• Me ei olla tästä 'projektista' avoimesti puhuttu. Yksi minun ja yksi miehen ystävä tietää, yksi kaveripariskunta (heillä lapsettomuustausta) sekä minun muutama työkaveri. En ole kuitenkaan kokenut luontevaksi puhua näistä asioista, niin olen kokenut kultaakin kalliimpana tukiverkkona tuon IVF-ketjun. Sieltä olen saanut uskomattoman tärkeää vertaistukea, jota ilman tämä olisi ollut varmasti huomattavasti rankempi polku.

Tsemppiä kovasti hoitojen alkuun ja toivottavasti ne tuovat teille sen odotetun tuloksen .

 

Hei Vilijonkka ja iso kiitos vastauksestasi. Ja onnea plussasta, huomasin uutisen tuosta mainitsemastasi ketjusta, kun kävin ketjua lukemassa. Aivan paras joululahja!

Hurjan määrän folleja saitte, kun yli 60 yhteensä. Hieno saalis. Varmaan aika harvoin noin paljon tulee. Mahtoi olla vatsakipuja ennen punktiota ja sen jälkeenkin. Oletteko olleet julkisella puolella hoidoissa? Me emme tosiaan sitä kautta hoitoja pitkään aikaan saa, joten nyt mietin kuumeisesti yksityisen puolen mahdollisuuksia. On vaan sellainen tunne, että pitäisi edetä ja ettei tämä tilanne tästä itsestään minnekään muutu ja aikaa vaan kuluu. Tuntuisi helpommalta edetä kuin odottaa. Jotenkin sain viestistäsi vielä kaipaamaani lisävarmuutta edetä asian kanssa. Kiitos rohkaisusta!

On varmaan tosi yksilöllistä, miten hoidot kokee. Itse reagoin aika vahvasti hormoneihin, joten oletettavasti ivf:stä tulisi sen vuoksi rankkaa. Nyt on parissa kierrossa ollut Lugesteron kiertoa pidentämässä ja olen huomannut reagoivani siihenkin kiukkuisuudella/ärtyneisyydellä. Luget on kuitenkin vielä ihan höyhensarjaa... joten sikäli huolettaa. Mutta eihän sitä ikuisesti sitä hormonipiikitystä ym. kestä. En odota hoidon olevan helppoa, mutta toki toivoisin, ettei se olisi mikään kärsimysnäytelmä kuitenkaan.

 

Kiitos, kiitos. Vielä en uskalla paljoa juhlia, kun syyskuussa koin keskenmenon eli aika varoivaisesti plussaan suhtaudun.

Juu, on tosi yksilöllistä että miten hoidot kokee. Itselläni ei ole kauheasti PMS-oireita tai vastaavia eli lääkkeetkään eivät tehneet minua hulluksi (mies voi kyllä olla eri mieltä..). Jotain pientä tietty oli, mutta vaikea sanoi johtuiko lääkkeistä, jännityksestä vai mistä.

Ja ei tosiaan ole tarkoituksenmukaista että folleja tulee noin paljon. Meillä hoito siinä suhteessa epäonnistui, että pco-tyyppiset munasarjat aktivoitui liikaa ja tämä tietty näkyi munasolun määrässä ja laadussa. 60 follista oli muistaakseni 24 munasolua, joista 10 hedelmöittyi ja 8 saatiin pakkaseen. Tuoresiirtoon ei päästy suuren hyperstimulaatioriskin vuoksi.

Niin ja me tosiaan ollaan julkisella puolella. Aikataulupuoli on ollut se suurin ongelma julkisella, mutta muuten koen että ollaan saatu laadukasta hoitoa.

Toivon kaikkea hyvää hoitopolullenne. Ja sitten jos haluat/uskallat, niin suosittelen lämpimästi tuota IVF-ketjua

 

- Miten pitkään yrititte luomusti ennen ivf-hoitoon hakeutumista?

Alotettiin exän kans yritys vuoden 2006 keväällä ja 2009 elokuussa tehtiin 1. hoito. Oisin kyllä ite halunnu jo aiemmin mutta siinä tuli kaikenlaista (ero, pari leikkausta) ja mies jarrutteli..

Saitteko muita hoitoja ennen sitä?

Ei, jollei jotain Teroluteja ja laparoskopiaa lasketa. Yks inseminaatio oli tarkotus kokeilla v.2008 lopulla, mutta sekin jäi kun mies ei päässy antaan ajoissa infektioverikoetta.

- Miten raskaiksi koitte hoidot henkisesti & fyysisesti? Oliko raskaampaa kuin oletitte vai helpompaa? Mikä oli vaikeinta? Hoitojen sivuvaikutukset?

Fyysisesti yllättävän helppoja, ei juurikaan sivuoireita lääkkeistä.. jonkin verran aina kirpassu kun kaivanu lompsasta satoja euroja apteekkireissuilla... Punktioista 2 menny kivuttomasti puudutteen annon jälkeen, 2. oli melko kivulias ja 4. alkuun jonkin verran. Puudutteet ei kai ollu menny sillon ihan kohdilleen. Mutta henkisesti onkin jo toinen juttu...etenkin miten tyhjältä ja turhalta kaikki se vaiva, rahanmeno ym. tuntuu siinä vaiheessa kun kaiken päätteeks nega on tikussa eikä pakkaseenkaan menny mitään (näin 1. hoidossa).

(- Ikä?)

Ekoissa hoidoissa julkisella exän kanssa hieman yli 30, nyt toisissa yksityisellä ja yksinään lähemmäs 40.

(- Vinkkejä tai ajatuksia hoidoista; mitä tekisitte nyt toisin?)

Tuskin hoitojen suhteen paljoakaan toisin ois ollu tehtävissä, mutta ehkä näihin jatkohoitoihin oisin voinu hakeutua jo aiemmin eron jälkeen.. muutama vuosi meni ns. hukkaan ennenkun uskoin että uutta miestä ei tuu ajoissa löytymään, ja luovutin ydinperheajatuksen suhteen.
Ehkä jos vielä kauemmas miettii niin oiskohan sillon joskus nuorenakaan kannattanu niin tunnollisesti käyttää ehkäsyjä.. mutta mistäs tän nyt ois sillon tienny. Ja saattohan ne e-pillerit toisaalta suojatakin endon pahenemiselta, ilman kumeja ois voinu tulla ties mitä tauteja jne.

Ompas omituista ettei pääse eteenpäin vuoden yrityksellä kyllähän yleensä inseminaatioilla pääsee alottaan vaikkei selitystä oiskaan löytyny..!? Tai ainakin jos mennään suoraa ivf:ään niin jonoon pitäs laittaa kun siinäkin kuitenkin usein menee monta kuukautta.. toivottavasti asia edistyy pian, tai kävis vielä se ihana luomuihmeylläri ennen hoitoja!

 

Vuoden yrityksen jälkeen pitäs päästä hoitoon, niin se ainakin hoidon porrastus-ohjeissa sanotaan. Jos ne muuta väittää niin ei pidä paikkaansa...

Me tehtiin muutama inseminaatio ennen IVF:aa, lapsettomuuden syy selittämätön. Ollaan kolmekymppisiä. Simpat erinomaisia, mutta mulla on joku keltarauhasen toimintahäiriö ja follikkelin kypsyminen hidasta, ovis tulee 16-21. päivä (yleensä lähempänä 21. päivää) ja sit tiputtelee loppukierto ilman tukilääkkeitä... Eli alkioilla on aika huonot olosuhteet kiinnittyä! Eka IVF meni perseelleen, punktio tehtiin liian aikaisin ja kaikki munasolut oli epäkypsiä. Toisessa IVF:ssa tuli 5 munasolua, joista neljä hedelmöittyi, kaksi eteni siirtoon asti, mut oli 4 luokkaa... Sit pidettiin pitkä tauko, laihdutin muutaman kilon (BMI oli lopulta 24) ja aloin liikkua ja syödä terveellisesti (en tiedä oliko sillä sit lopulta vaikutusta, vai ihan sillä tauolla ja stressin lievittymisellä). Sen jälkeen 3. IVF meni hyvin, tuli 8 alkiota, joista 5 hedelmöittyi, 1 TOP ja yksi 4-luokkalainen siirrettiin tuoreeltaan, 3 alkiota pakkaseen, luokka 2-3. Henkisesti IVF oli raskainta, fyysisesti en oikeastaan kärsinyt mitenkään, punktio on minulle ollut myös aina helppo (kipulääkkeet toimineet jne). Henkisesti olinkin aina ihan hajalla, myös onnistuneessa hoidossa.. Eli stressaamalla ei ainakaan voi estää raskautumista, koska olin ihan järkyttävän stressaantunut ja pessimistinen, kun viimein raskaus alkoi... Nyt on 1v7kk ikäinen lapsi ja vauvakuumetta alkaa pukata... Aloitetaan hoidot tässä kuussa jälleen