IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Moikka!

Kirjottelin tänne varmaan viikko sitten viimeksi. Eli mun kohdalla kävi nyt niin että keskenmeno tuli ensimmäisen IVF tuoresiirron jälkeen ja pakkaseen ei saatu yhtään. Edessä siis uusi IVF kierros. Luultavasti aika menee vasta touko-kesäkuulle, mikä ärsyttää aivan hirveästi. Tuntuu että sinne on ikuisuus.. Ajan saan tietää ensiviikon torstaina..

Täällä on ollut keskustelua alkuraskauden oireista. Voin kertoa, että mulle tuli viikko alkion siirron jälkeen aivan sairas väsymys. Nukahtelin monta kertaa päivässä ja tuntu ettei mikään unimäärä olis riittänyt. Myös rinnat turpos ja nännit tulivat kipeiksi. Myös verisuonet rintoihin nousi pintaan, mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Noin kaksi viikkoa siirron jälkeen rintatuntemukset hävis, mutta väsynys jäi. Nyt kun vuoto alkanut niin väsymyskin hävisi.

Olen kyllä sitä mieltä, että raskausoireita voi tuntea vaikka kiinnittyminen olisi juuri tapahtunut. Toivoin teille kaikille paljon onnea, jotka piina viikoilla oleskelevat. Ja muillekin tietty =) Ei ole helppoa odotella vastausta, itse olin lähes hermoromahduksen partaalla.
 
Heippa kaikki,
minäkin ilmoittaudun joukkoon. Meillä kakkonen toiveissa ja yritys aloitettu 06/09, eli hetki tässä on vierähtänyt. Meillä syy tuntematon, eli mitään syytä ei ole löytynyt ja esikoinenkin pamahti heti yk4. Nyt kuitenkin takana 3 inssiä, joista kaksi clomeilla ja tämä viimeisin puregonilla. taitaa olla pp 3 nyt. Eli vielä odottelua edessä. Tämä odottelu on minulle ehdottomasti se vaikein osio, olen sellainen projekti-ihminen, että tämä odottelu ja toimettomuus on kauheaa (kuten varmaan täällä kaikki tietävät..:))
Juu, no jos tämä ei nyt onnistu (niinkuin jotenkin pahoin pelkään), ensi kuussa edessä ensimmäinen punktio ja ivf.
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Ellie80 ............... 1.IVF 1.PAS......... keväällä
Ellix ................ 2.IVF 3.PAS........... huhtikuu
Emppu2012 ........... 2.IVF............. touko/kesäkuu
Euphonia .......... 1.IVF ................. lokakuu?
Guess82 ........... 2.IVF................. maaliskuu
HaaveissaToinen . 1.IVF1.PAS..........maaliskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI .............. marras/joulukuu
Hox ...................1.IVF................. helmikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................... huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................... tammikuu
johkunen .......... 2.ICSI ................ marras/joulukuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ maaliskuu
krisuli ........... 2. ICSI .................... maaliskuu
Lippo Lii .......... 1. IVF ................... huhtikuu?
MiiJane ........... 1.ICSI ................. lokakuu?
neulatyyny ....... 2.IVF 1.PAS........... keväällä?
Nicci ............. 2.ICSI .................. helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI 1.PAS ....... maaliskuu
onlyer ............ 2.IVF .................. toukokuu
onnetonpulu........1.IVF...................maalis/huhtikuu
poritar ........... 2.IVF .................. helmikuu
Poutainen..........1.IVF...................helmikuu
Rowan79 ........... 2.ICSI .............. keväällä
Rödluvan .......... 1.ICSI 1.PAS........huhtikuu
sannamary ......... 1.IVF ............... tammikuu?
Scarleth ............ 1.IVF ............... helmi/maaliskuu
simpli ............ 1.ICSI 2.PAS ......... maaliskuu
sintti -79 ............ 1.IVF ............... helmikuu
Syys77 ......... 1.IVF 1. PAS............helmi/maaliskuu
Tammuska .......... 1.IVF ............... joulu/tammikuu
tarantellah .......... 1.IVF ............... toukokuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS......... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF .................. loka/marraskuu
Unelma72 ...........2. ICSI................helmikuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 1.PAS ..........helmikuu?
valoa................1.IVF. 1.PAS......... keväällä
wishful83 .......... 1.IVF ............... ..maaliskuu


Piinailijat:
sintti -79 ............1.IVF.................12.3.2012
helmi1..................1.IVF.................14.3.2012
yrittäjä83.............1.IVF 1.PAS.........14.3.2012
Scarleth................1.IVF.................16.3.2012
Katjuska-81.............1.IVF...............20.3.2012


Plussat:

lumileopardi ...... 1.IVF ..........LA?
Ninnu77........ 1.ICSI ............ LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ...... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ............ LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF ............. LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF ............. LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS ..... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .............. LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ............LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF............. LA ?
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA 8.9.
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012
Mirdav...........luomusti...........LA ?
-nasu-.............1.IVF ...............LA ?
Jensar...........2.IVF................LA 5.10.2012
Susirouva ....... 1.IVF 5.PAS ...LA?
mökkelö ...........1.IVF............LA?
Ronja R..........1.IVF...............LA?
Dreamer74 ....1.IVF 1.PAS .....LA 11.10.2012
Hautomo76.......2.ICSI............LA?
linnuton puu.......1. IVF............LA?
joku_raja.......1. IVF............LA 22.10.2012
 
Tervetuloa joukkoon, tarantellah ja Lippo Lii! Lisäsin teidän tiedot tuonne listalle, jos jotain meni väärin niin huikatkaa.

Minustakin oli minena lohduttavaa kuulla onnistumisestanne. Oikein paljon onnea, ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin raskausajan loppuun asti! =)

Neulatyyny, jaksamista! Voin kuvitella että tunteet ovat varmaan aika ristiriitaiset tällä hetkellä. Omalla tavallaan kuitenkin positiivista, että merkkejä kiinnittymisestä on - toivottavasti se tietää hyvää seuraavaan yritykseen.

).( Olen jo alistunut kohtalooni... Pari viime päivää on tuntunut selviä PMS-oireita, raskausoireista sen sijaan ei ole edelleen merkkiäkään (lukuun ottamatta mahan turvotusta, jonka voi yhtä hyvin laittaa lugejen tai vatsataudin jälkioireiden piikkiin). Oikeastaan lakkasin toivomasta jo monta päivää sitten. Siitä onkin jo varmaan vuosi, kun olen viimeksi antanut itseni elätellä raskaustoiveita ihan menkkojen alkamiseen saakka...

Testipäivä mulla olisi ylihuomenna, mutta taidan testata jo huomisaamuna, niin että voin lopettaa lugejen käytön. Säästyy sitten seuraavaan IVF:ään sopivasti se parin päivän annos, joka menee punktion ja siirron välissä.

Tsemppiä kaikille uutta hoitokierrosta aloitteleville!
 
Huomenta naiset.

heräsin sitten tälleen sunnuntaiaamuna ärsyttävästi kesken unien...
tervetuloa Lippo Lii ja tarantellah!

neulatyyny, voi itku :hug: Tosi harmillinen tilanne! Vaikka kuten Sinttikin totesi, onhan kiinnittymisyritys kuitenkin tavallaan aina positiivinen signaali. Silti, yhden kemiallisen ja yhden keskenmenon kokeneena tiedän ihan tasan miten paljon se kuitenkin harmittaa.

yrittäjä, mulla on vähän sellainen fiilis, että sä kyllä plussaat :) Sulla sentään ON noita oireita - sehän tarkoittaa sitä että ne voivat olla raskausoireitakin... meidän oireettomien tapausten onkin sitten vähän vaikeampaa edes kuvitella olevansa raskaana.

Sintti, mä olen sun kohtalotoveri mitä tulee tuohon luovuttamiseen tällä kierroksella. Mulla on täysin oireeton olo. Jos en olisi ollut aikaisemmin raskaana, voisin varmaan kuvitella silti, että vielä olis jotain mahdollisuuksia. Mutta nyt kun tiedän miltä se suunnilleen tuntuu, oon sataprosenttisen varma että nyt ei tärpännyt. En vielä oo kuitenkaan ihan tajunnut tapahtunutta eli pelkään, että tässä on vielä iso pettymys käsiteltävänä - jonain päivänähän se nega on testattava ja siinä se epäonnistuminen sitten taas konkretisoituu. Meillä tulee todennäköisesti nyt yksi välikierto ja sitten ivf:iä jatketaan julkisella (voi olla että tuossa välikierrossa tehdään vielä yks inssi yksityisellä kun meillä on mahdollisuus niilläkin onnistua eikä rahat riitä tehdä yksityisellä toista ivf:ää). Tuntuu vaan aika kamalalta, että taas pitäisi pari kuukautta vaan odottaa ja odottaa.... toisaalta oon kyllä ajatellut jo hetken, että olisin ehkä pakkotauon tarpeessa, siis ihan oman henkisen jaksamisen kannalta. Olen jo nyt ihan liian käpertynyt tähän touhuun, ja muu elämä meinaa unohtua vallan.
Mutta tuu Sintti kertomaan testitulokset! Mua vähän kuitenkin jännittää, että mitäpä jos sä sittenkin plussaat :)
 
scarleth> Kyllä mä oon niin tottunu tähän uskomattoman taitavaan kroppaani. Se kekesii oikeesti kerta toisensa jälkeen mitä ihmeellisimpiä oireita vaikka en todellakaan edes yritä niitä enää kyttäillä. Ainut mitä todella KYTTÄÄN on siskoni "raskaustesti" Hänellä muuttui nännit pikimustiksi jo ennen plussausta, joten jos geenit on yhtään samat meillä niin se voisi olla ainut merkki mihin uskon.

Viimeisiä päiviä vedellään piinaviikolla ja jotenkin nyt tuntuu oudosti jopa helpommalta kun tuossa viimeviikolla.

Tsemppiä meille piinaajille! Kyllä tästä porukasta tilastollisesti ainakin yks plussaa :D
 
Tänä aamuna testattu tyylipuhdas nega. Eli huomenna on edessä soitto klinikalle ja uuden suunnittelukäynnin sopiminen. Onneksi jo "tiesin" tämän lopputuloksen hyvissä ajoin etukäteen, niin ei tullut minään järkytyksenä.
 
sintti -79:hug:

Omaa napaa sen verran, että vaikka tilanne harmittaakin, niin olen kyllä tyytyväinen siitä että jotain kiinnittymisyritystä on sentään ollut. Kaksi ensimmäistä siirtoa ovat olleet tyylipuhtaita negoja.

Tervetuloa uusille minunkin puolesta :)

Ihanaa aurinko paistaa...
 
Sintti, voi harmi :( Hyvä jos olit sen verran valmistautunut ettei ollut ihan hirveä kolaus, mutta ainahan se silti harmittaa, ei siitä mihinkään pääse. Tiedätkö jo milloin sulla alkaa seuraava ivf (vai PAS:ko on tulossa)? Onko muuten tapana, että aina ivf:n jälkeen on välikierto vai voiko heti perään tehdä uuden? Kiinnostais nyt vähän itseäkin...

yrittäjä, mä niin toivon, että sun oireet olisi kuitenkin ihan todellisia!!

Olin tuolla keskenmenon jälkeen kuumeilevien ketjussa tullut "ilmoittautuneeksi" kimppatestaukseen joka olis ollut tänään, mutta jänistin. Ensinnäkin koska ajankohta on vähän varhainen, toisekseen koska mä niin tiedän sen lopputuloksen enkä halunnut pilata tätä kaunista sunnuntaipäivää negalla. Ehtiihän sen testin tehdä, ei se lopputulosta muuta kuitenkaan. Mä oon nyt palellut pari -kolme päivää ihan sikana ja lämmöt on 37 - näitä saattaisin luulla raskausoireeksi, ellen olis jo kaikenlaista nähnyt ja ehtinyt oireeksi kuvitella :)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ei saatu mitään pakkaseen, joten edessä on uusi IVF... Luultavasti mennään pitkällä kaavalla, kun viimeksi tuli niin huonosti munasoluja. En tiedä miten yleensä on noiden välikiertojen kanssa, mutta nyt jos/kun mulla alkaa seuraavaksi sumuttelut, niin tähän väliin tulee pakostakin pieni tauko (olen ymmärtänyt, että sumujen jälkeen pitää odottaa yhdet menkat ennen kuin aletaan piikitykset).
 
Sintti, mullahan sama tilanne eli pakkaseen ei jäänyt mitään. Lisäksi meille tehtiin tämä eka ivf yksityisellä ja samalla odoteltiin julkiselle ivf-aikaa. No se aika tuli nyt kahden viikon päähän, eli yksi välikierto tähän ehtii tulla (seuraavaan kiertoon ei tiettykään vielä ehditä julkisella aloittamaan mitään). En tiettykään tiedä yhtään suunnitellaanko julkisella sitten lyhyen vai pitkän kaavan mukaista hoitoa, toivon kuitenkin lyhyttä kaavaa vaikka tässä ekassa saatiinkin aika huono saalis. Jospa se olisi vain lääkityksen säätämisestä kuitenkin kiinni.
 
Oon pahoillani negasta sintti, tsemppiä!! Sumut menee niin, että ne alotetaan kierron lopulla, ja odotetaan että ne menkat tulee, jonka jälkeen aloitellaan pistokset. Eli sulla voidaan aloittaa tän nyt alkavan kierron lopulla sumut ja kun ne menkat tulee, niin alotetaan pistokset.. ja sumuthan sitten jatkuu sinne pregnyliin saakka! Näin ainakin mulla!

Riippuen hoitopaikasta voi olla, että pitää pitää välikierto. Meidän ekassa ICSIssä yksityisellä tehtiin kaikki pistokset ja passit peräkanaa, mutta nyt kunnallisella pistoskierron jälkeen piti pitää välikierto ennen passiin menoa. Uskoisin, että se johtuu vaan kunnallisen kauheista jonoista, että pitävät pausseja! Tiedoksi scarlethillekin kun kyselit!
 
Kiitos nuppuska infosta, noin olin ymmärtänytkin, että vähän hoitopaikkakohtaisesti vaihtelee tuo käytäntö. Mulla tulee nyt jokatapauksessa tuo yksi "välikierto" joten jos päätyvät pitkään kaavaan, siinähän sitten ehtii vielä aloittaa ko. kiertoon sumut, kun aloituskäynti on kahden viikon päästä.

Mun tekis mieli jo lopettaa noi Luget kun olen niin varma negasta, ja ehkä ne turhaan pitää vuotoa poissa ja pitkittää kiertoa. Katotaan nyt... ehkä vielä tänään illalla laitan ne, ja harkitsen aamulla uudemman kerran. Ärsyttävää - vaikka miten tietää että nega on tulossa, joku osa aivoissa ei vaan suostu luovuttamaan vaan yrittää väkisin elättää pientä toivoa :headwall:
 
Voi hitto! En tiennytkään, että niitä sumuja jatketaan vielä piikittelyidenkin ajan. :( En suhtaudu ajatukseen mitenkään innolla, kun oon kuullut että niistä tulee monille hirveitä sivuoireita...

Tsemppiä vielä viime metreille, Scarleth - toivottavasti teillä on parempi tuuri kuin meikäläisellä. :) Mullahan oli kyllä punktiossa puolta heikompi tulos kuin sulla, joten se selittää miksi ollaan menossa pitkälle kaavalle. Oon ymmärtänyt, että tuollainen 7-10 munista per keräys olisi ihan kelpo saalis.
 
Kiitos nuppuska infosta, noin olin ymmärtänytkin, että vähän hoitopaikkakohtaisesti vaihtelee tuo käytäntö. Mulla tulee nyt jokatapauksessa tuo yksi "välikierto" joten jos päätyvät pitkään kaavaan, siinähän sitten ehtii vielä aloittaa ko. kiertoon sumut, kun aloituskäynti on kahden viikon päästä.

Mun tekis mieli jo lopettaa noi Luget kun olen niin varma negasta, ja ehkä ne turhaan pitää vuotoa poissa ja pitkittää kiertoa. Katotaan nyt... ehkä vielä tänään illalla laitan ne, ja harkitsen aamulla uudemman kerran. Ärsyttävää - vaikka miten tietää että nega on tulossa, joku osa aivoissa ei vaan suostu luovuttamaan vaan yrittää väkisin elättää pientä toivoa :headwall:
Tulehan kertoilemaan meillekin kuulumisiasi. :)
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2054715-ensimmaista-lastaan-yrittavat-yli-35v/
 
Tervetuloa uusille! :heart:

Sintti :hug: Ei kun katseet seuraavaan IVF:ään. Meillä mentiin piiiitkän kaavan mukaan endon vuoksi. Eli ennen varsinaista hoitoa 3kk jarrua kerran kuussa piikillä ja niiden vaikutusta jatkettiin sitten itse IVF-hoidossa sillä nenäsumutteella. Ainakaan noiden piikkien jälkeen se reilun 2 viikon nenäsumute ei tuntunut enää miltään. Ehkä pieniä kuumia aaltoja ja yöuni hiukan huonompaa, mutta ihan hyvin siinä pärjäili. Voi tietysti olla, että en vaan enää pitänyt niitä oireita oikein minään kun ne piikit aiheutti niin paljon pahemmat oireet. Mutta älä turhaan murehdi siitä nenäsumutteesta.

Scarleth: Aina on toivoa! Onhan täällä moni kertonut kuinka on ollut täysin oireeton ja sitten tulee yllätysplussa! Eli älä luovuta ennen kuin testitulos on nähtävillä :)

Minulla on kans ollut viime päivinä yhtä jos toista vaivaa ja oiretta, joista suurin osa on takuulla vaan psyykkisiä. Mulla kun ollut viimeksi viime syksynä normaalit kivuliaat menkat niin en enää edes täysin muista minkälainen se olo oli ennen normaali menkkoja.. :headwall: Kyllä se jotain tällästä oli, mutta nyt tässä on vielä noi lugetkin sotkemassa oloa. En ole missään vaiheessa uskonut plussaan, mutta samaan aikaan en uskalla tehdä testiä kun pelkään niin kovasti negatiivista tulosta..
 
Pahoittelut taasen negan saaneelle :(

Scarleth> Elä nyt tuudittaudu ihan noin nopeaan toimintaan siellä julkisella. Ainakin turussa ensikäyntiin jonotetaan... Siinä käydään vasta tilanne läpi... sen jälkeen jonotetaan ivf suunnitteluun vielä kuukausi pari jonka jälkeen päätetään koska hoito alkaa... (ja se ei yleensä ala ihan seuraavaan kiertoon) En nyt halua muuton lannistaa, mutta ehkä vähän loiventaa sitä pudotusta jos meneekin pidemmälle hoito niin osaa varautua. Minä EN osannut varautua ja revin pelihousuja sillon... Nyt tiedän että seuraava pas olis ensi kierrosta jos mensut sallii, ja sen jälkeen tuskin ennen syksyä päästään seuraavaan ivf:ään...

).( Oireet laimenee... kroppa on tottunut myrkkyihinsä... Aloitin ns. pehmeän laskeutumisen tänään ja testasin tyylipuhtaan negan (juu tiedän että on aikasta mutta yritän vaan lannistaa omia toiveitani kun ne tuppaa yleensä kiipimään taivaisiin ennen mensuja.) Nyt on rauhallinen olo... Toivottavasti pysyy pari päivää tällä tasolla.. Veritestipäivä oli siis torstai kun siirrosta on 14 päivää. Seuraavan testin ajattelin pissiä keskiviikkona...
 
yrittäjä, siis mä oon jo ollut tuolla ensikäynnillä ja jonottanut suunnitteluun :) Ja oon ollut julkisella takavuosina, joten niiden toiminnan tahmeus ja hitaus ei kyllä tule yllätyksenä. Onneksi ollaan vähän pienemmällä paikkakunnalla, joten täällä ehkä menee homma vähän jouhevammin. Jonotusaika sekä ensikäynnille että suunnitteluun oli aika lyhyt loppuviimeksi. Mulla tuo peliverkkareiden repiminen tapahtui ensikäynnillä kun kuulin, että suunnitteluun pitää erikseen jonottaa, mutta nyt uskoisin että homma lähtee varmaan tuosta seuraavasta käynnistä suurinpiirtein pian etenemään. Näin ainakin silloin ensikäynnillä mulle kerrottiin, mutta parempi varmaan tosiaan suhtautua sopivan pessimistisesti ;)

Hitsi tuota sun negaa :( Toivotaan nyt, että se siitä vielä muuttuisi!! Mä en oo jaksanut vaivautua edes testaamaan. Veritestipäivä olis myöskin torstai, mutta mä en edes ehdi labraan silloin joten menee väkisinkin perjantaihin. Eli tuskin menen ollenkaan, vaan testaan sen selvän negan kotitestillä vaikka perjantaiaamuna tai lauantaina, niin eipä tarvi sitäkään 60 euroa maksaa verikokeesta.
 
Hoitolaiset:

Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Ellie80 ............... 1.IVF 1.PAS......... keväällä
Ellix ................ 2.IVF 3.PAS........... huhtikuu
Emppu2012 ........... 2.IVF............. touko/kesäkuu
Euphonia .......... 1.IVF ................. lokakuu?
Guess82 ........... 2.IVF................. maaliskuu
HaaveissaToinen . 1.IVF1.PAS..........maaliskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI .............. marras/joulukuu
Hox ...................1.IVF................. helmikuu
jadekivi .......... 2.IVF ................... huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF ................... tammikuu
johkunen .......... 2.ICSI ................ marras/joulukuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ maaliskuu
krisuli ........... 2. ICSI .................... maaliskuu
Lippo Lii .......... 1. IVF ................... huhtikuu?
MiiJane ........... 1.ICSI ................. lokakuu?
neulatyyny ....... 2.IVF 1.PAS........... keväällä?
Nicci ............. 2.ICSI .................. helmi/maaliskuu
nuppuska .......... 2.ICSI 1.PAS ....... maaliskuu
onlyer ............ 2.IVF .................. toukokuu
onnetonpulu........1.IVF...................maalis/huhtikuu
poritar ........... 2.IVF .................. helmikuu
Poutainen..........1.IVF...................helmikuu
Rowan79 ........... 2.ICSI .............. keväällä
Rödluvan .......... 1.ICSI 1.PAS........huhtikuu
sannamary ......... 1.IVF ............... tammikuu?
Scarleth ............ 1.IVF ............... helmi/maaliskuu
simpli ............ 1.ICSI 2.PAS ......... maaliskuu
sintti -79 ............ 2.IVF ............... huhtikuu
Syys77 ......... 1.IVF 1. PAS............helmi/maaliskuu
Tammuska .......... 1.IVF ............... joulu/tammikuu
tarantellah .......... 1.IVF ............... toukokuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS......... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF .................. loka/marraskuu
Unelma72 ...........2. ICSI................helmikuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 1.PAS ..........helmikuu?
valoa................1.IVF. 1.PAS......... keväällä
wishful83 .......... 1.IVF ............... ..maaliskuu


Piinailijat:
helmi1..................1.IVF.................14.3.2012
yrittäjä83.............1.IVF 1.PAS.........14.3.2012
Scarleth................1.IVF.................16.3.2012
Katjuska-81.............1.IVF...............20.3.2012


Plussat:

lumileopardi ...... 1.IVF ..........LA?
Ninnu77........ 1.ICSI ............ LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ...... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ............ LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF ............. LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF ............. LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS ..... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .............. LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ............LA 7.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF............. LA ?
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA 8.9.
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012
Mirdav...........luomusti...........LA ?
-nasu-.............1.IVF ...............LA ?
Jensar...........2.IVF................LA 5.10.2012
Susirouva ....... 1.IVF 5.PAS ...LA?
mökkelö ...........1.IVF............LA?
Ronja R..........1.IVF...............LA?
Dreamer74 ....1.IVF 1.PAS .....LA 11.10.2012
Hautomo76.......2.ICSI............LA?
linnuton puu.......1. IVF............LA?
joku_raja.......1. IVF............LA 22.10.2012
 
Sintti, tosi hyvä juttu! Mulla on suunnitteluaika tasan 2 viikon päästä, joten luulisin että jos pitkään kaavaan päädytään niin ehdin myöskin hyvin sumuttelemaan jo seuraavassa kierrossa sitten. Olin ensin ihan sitä mieltä että mangun lyhyttä kaavaa, mutta toisaalta kun munasolusaalis oli kuitenkin laadullisesti vähän heikko eli niistäkin seitsemästä vain kolme kypsää, niin alan olla itse loppuviimeksi valmis kokeilemaan pitkääkin kaavaa.

yrittäjä, mulla kans sellainen olo että oireet alkaa laimeta, siis lähinnä se Lugejen aiheuttama nännikipu, kroppa on tosiaan selkeesti tottunut tilanteeseen. Alamahassa tuntuu jo orastavasti menkkakipuja muistuttavaa tuntemusta, eilen ja tänään tuntunut pieniä vihlontoja joten eiköhän ne menkat sieltä alkamassa ole.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä odottaminen on niin piinaavaa! Alan olla täysin hermoraunio! Viime yönä heräsin aivan hirveeseen "endomenkkakipuun" aivan kuten puoli vuotta sitten. Edeltävästi näin unta, että vuosin kuin seula ja huusin kivusta. Heräsin ja kävin vessassa, mutta ei menkkoja. Mietin, että mitä teen jos se kipu pahenee kuten normaalisti. Sillon ei auta muu kun ottaa kaikki mahdolliset lääkekoktailit jos sekään. Nooh kipu lähtikin helpottamaan itsellään ja nukuin levottomasti aamuun asti. Aamulla päätin, että teen jo nyt illalla raskaustestin, jotta voin sulatella tulosta illan ja yön ennen töihin menoa. Ihan vaan periaatteesta en halua tehdä testiä huomenna 13. pv. Olin ihan hermona kun ajoin töistä kotiin. Aattelin että vihdoinkin voin käyttää puoli vuotta vessa kaapissa lojuneen apteekin raskaustestin. Mutta mitä vain...paketti olikin tyhjä! Eli siis olin tehnytkin testin joskus aikanaan ja vain tyhjä paketti on töröttänyt kaapissa! No vieressä oli sitten ovulaatiotestejä ja kun nyt olin niin kovasti henkisesti valmistautunut testin tekoon niin tikutin sitten clearbluen ovulaatiotestin ja hymyukkohan sieltä tuli... I know, että se ei vielä tarkoita mitään, mutta kuitenkin nosti hiukan toiveita pintaan.... Nyt kuitenkin raskaustestin teko menee keskiviikolle eli päätin vielä jatkaa lugeja... Voihan se olla, että korkeelta vielä tiputaan ja lujaa!
 
hui helmi, jännäksi menee! Joo ainahan sanotaan, että ovistestiplussa ei välttämättä tarkoita raskautta, mutta kyllä mä viimeksi ennen plussaa sain aika vahvan viivan ovistestiinkin.... tiedä sitten oliko asialla mitään yhteyttä raskauteen. Oon sen jälkeenkin kyllä saanut loppukierrossa jonkinlaista viivaa ovistestiin, mutten niin vahvaa.

Tuli mieleen, että eilen illalla mulla tuli ihan pienenpieni tippa verta vessapaperiin. Olin ihan kypsä että nytkö jo voi menkat alkaa, mutta eipä sitä sitten tullutkaan enempää. Mistähän tuo voi johtua, kun mulla ei IKINÄ aiemmin ole ollut loppukierrossakaan mitään tiputteluita, ja nyt on vielä noi luget joiden kai pitäis erityisesti pitääkin ne poissa? Menkat ei senkään puolesta oikein vielä voi alkaa, kun lämpö on yli 37 (mulla aina loppukierrossa tipahtaa lämmöt ehkä päivää ennen menkkojen alkua).
 
Huomenta naiset! Täällä on aloitettu aamu testaamalla selkeä NEGA. Yöllä oli tulut tippa sen sorttista tuhruvuotoa, että kroppani tuntien tiedän että menkat on tulollaan. Siispä tein sen testin jotta uskaltaa rauhassa jättää luget pois saman tien. Harmittaa yllättävän vähän, taisin rypeä pahimmat pettymyksen pohjamudat jo viikonloppuna. Ja ette usko, mutta mielessä käväisi jopa HELPOTUKSEN tunne, että "ihanaa, nyt mä saan vähän aikaa vielä elää normaalia elämää eikä tarvinnut alkaa heti sitä keskenmenon pelkäämistä" :eek: Kamalaa edes tunnustaa että tuommoinenkin ajatus kävi mielessä...

Kahden viikon päästä on seuraavan ivf:n suunnittelu siellä julkisella, mutta nyt en tiedä aloittaisko esim. clomit kuitenkin tähän kiertoon. Jos siellä päätetään aloittaa ivf lyhyellä kaavalla, niin se menee joka tapauksessa seuraavaan kiertoon. Pitkän kaavan sumuttelut ehtisi aloittaa sitten tässä kierrossa, mutta pelottaa että siirtävät sitä kuukaudella eteenpäin jos oon mennyt jotkut clomit aloittamaan tähän kiertoon. Tekis kuitenkin mieli aloittaa ne (tai joku ovulaation induktio) koska meillä on kuitenkin mahdollisuudet onnistua niinkin. Toistaiseksi ainoa plussamme on tullut luomusti, näiden kaikkien neljän hoitokierron välissä :) Olisko kellään hyviä ideoita, millä suunnitelmalla kannattais tähän kiertoon lähteä?
 

Yhteistyössä