IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

tänks... ei auta ku nostaa häntä pystyyn ja tuulta päin..
mua vaan vähän pelottaa omalla kohdalla sen ivf-kierroksen uusiminen. Pelkään ettei vaan niillä isoilla hormonimäärillä ollut mitään tekemistä sen melanooman kanssa. Mutta eipä kai. Ja jos kaikilta lääkäreiltä lupa heltiää ni eiköhän sitä uskalla vielä kerran yrittää. Oliskin kiva kun olis joku "tuttu" samassa pinossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Katjuska-81
Heippa,
Meillä alkoi eilen sumuttelut, ja nyt jännitys senkun pahenee, edessä on todelliset piinat!!!
Kuinka tarkkaa on sumujen täsmällinen ottaminen.?
Stemppiä kaikille, ja jaksamisia niille joilla ei vielä onnistunut...
 
Onpa täällä nyt surullinen tunnelma. Tuntuu ihan hirmu pahalta teidän puolesta, joilla vain yksi alkio selvisi siirtoon. Ei ole reilua, että joudutte lähtemään heti uudestaan siihen piikitysrumbaan :(

Tää on niin paljon helpompaa henkisesti (ja taloudellisesti) käydä läpi PASseja, joten olisin kyllä suonut tämän mahdollisuuden kaikille tuoresiirrossa epäonnistuneille.

---

Mulla on ollut tosi hyvä fiilis tästä kierrosta, mutta kyllä tässä ollaan pelko perseessä kuitenkin, koska on aivan hyvin mahdollista että yksi alkio tai pahimmassa tapauksessa molemmat alkiot kuolee sulatuksessa. Ei auta kuin toivoa parasta. Jännittää kyllä jo ihan hirveästi.

Tänään aloitan luget illalla, ja maanantaina ois siirto puolilta päivin :$ Testipäivä tulee olemaan isänpäivä, joten pienet on kyllä paineet tällä hetkellä. Tulee olemaan aika musertavaa, jos testi on taas negatiivinen..
 
Hoitolaiset:

Anni-78 ........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marras
amor .............. 1.IVF ................ syys/lokakuu

Dreamer74
......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
ejeba ............. 1.IVF ................ syys/lokakuu
Euphonia
.......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF ................ loka/marraskuu
HaaveissaToinen.... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hautomo76 ......... 2.ICSI ............... marras/joulukuu
Hilda80 ........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi
.......... 1.IVF/ICSI 2.PAS ..... loka/marraskuu
Jag78 ............. 1.IVF 1.PAS .......... marraskuu
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.IVF ................ marras/joulukuu
Katjuska-81 ....... 2.IVF ................ alkuvuodesta
krisuli ........... 1.ICSI ............... syyskuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF? ............... elo/syyskuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
neulatyyny......... 1.IVF ................ elo/syyskuu

Nicci ............. 2. ICSI .............. helmi/maaliskuu
Nirppanen ......... 1.IVF ................ ?
Nonna76
........... 1.IVF ................ lokakuu
nuppuska .......... 1.IVF 1.PAS .......... marraskuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79
........... 2.ICSI ............... keväällä
simpli ............ 1.ICSI ............... marras/joulukuu
Susirouva ......... 2.IVF 2.PAS .......... marraskuu
Tillu79 ........... 1.ICSI ............... syyskuu
Tuuli 1976
........ 1.IVF ................ lokakuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF ................ loka/marraskuu


Testipäivät:

Anni-78 .......... 1.IVF 3.PAS ......... 14.11.
HaaveissaToinen .. 1.IVF ............... 14.11.
jadekivi ......... 1.IVF/ICSI 2.PAS .... 14.11.
yrittäjä83 ....... 1.IVF ............... 16.11.
Guess82 ........... 1.IVF .............. 17.11.



Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA 13.6.2012
ejeba ......... 1.IVF .......... LA ?

Nonna76 ....... 1.IVF .......... LA 25.6.2012



:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Voisinkohan minäkin liittyä mukaan ketjuun? Taustasta sen verran, että esikoinen 4-v inseminaatiolla tuolloin aikaan saatu, yritystä ennen hoitojen alkamista 2,5 vuotta. Tuolloin mulla todettiin pco. Esikoinen oli puolivuotias, kun jätettiin ehkäisy pois. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja viime marraskuusta 2 ovulaation induktiota ja 4 inseminaatiota, joista ei plussan plussaa. Nyt alkanut 1. IVF-hoito ja tänään oli punktio. Saaliiksi saatiin vissiin 24 rakkulaa, joista 10 solua. Maanantaina alkionsiirto mikäli siirrettävää, testipäivä sitten 14.11. Lääkkeenä ollut kp 4-10 Puregon 150ky/pvä, kp 8-10 Orgalutran, edellisiltana Pregnyl. Sunnuntai-iltana aloitan Lugesteronit 300mgx2. Kovin jännää aikaa eletään, varsinkin kuin viikonloppuna ei saa tietää, mitä soluille on tapahtunut... Tyksissä siis hoidossa ollaan...

Tässä lyhykäisyydessään mun tarinaa. Paljon tsemppiä kaikille, toivottavasti piinailijat saisivat plussaa ja itsekin pääsisin pian jännäilemään :)
 
Täällä olisi toinen halukas mukaan ketjuun! Minulla ei ole koskaan alkanut raskautta, yritystä 1,5 vuotta (olemme mieheni kanssa molemmat 29v).

Aloitimme ensimmäisen ICSIn yksityisellä lyhyellä kaavalla nyt lokakuussa (gonal, cetrotide, pregnyl ja siirrosta alkaen lugesteron aamuin illoin). Saldo 8 munasolua, joista 7 kypsiä, 5 hedelmöittyi ja kaikki 5 jatkoi jakautumista 3pv viljelyn aikana. Tuoresiirto (8-soluinen) oli ma 17.10, eilen pp11 tuhrua ja tänään pp12 alkoi jo kunnon vuoto. Tein varuiksi testin, joka oli nega ja päätin lopettaa luget. Meillä onneksi vielä ne 4 pakkasessa.

Meillä lapsettomuuden syy simppojen määrä. Laatu ja liikkuvuus ovat hyvät, niitä on vaan liian vähän etteivät jaksa uida perille. Minulta tutkittu alku- ja loppukierron labrat ja follikkeliultra, ne oli ok. Kiertoni on ollut yleensä 23-26pv, eli luteaalivaihe melko lyhyt.

Olen seurannut jo alkusyksystä teidän ketjua ja elänyt hengessä mukana. En koskaan aiemmin ole kirjoitellut millekkään palstoille, eilen kuitenkin tuhrun alkaessa koin elämäni suurimman pettymyksen ja halusin ruveta elämään tätä aikaa teidän kanssa. Olin lueskellut jo tutkimusten aikana juttuja ja tiesin, että tämä voi olla pitkä ja töyssyinen tie, mutta jotenkin sitä kuitenkin ajatteli, nyt aloittamme hoidot ja se kauan haluttu lapsi tehdään.

No nyt kuitenkin tilanne tämä ja katse kohti tulevaa. Toivoisin, että PAS voitaisiin tehdä jo tähän seuraavaan kiertoon. En millään jaksaisi odottaa välikuukautta, mutta lääkärin kanssa ei ollut mitään puhetta asiasta, joten täytyy maanantaina soittaa ja kysellä jatkosta.

Tsemppiä kaikille, toivottavasti minäkin pääsen taas piinailemaan parin viikon päästä :)
 
Tervetuloa mun puolesta nuppuska ja HaaveissaToinen kirjoittelemaan :)

Katjuskalle ja napsuneidille isot pahoittelut negoista :(

Kiva Jadekivi kun jakselit taas päivittää listaa :)
Tosi isot tsemit tulevaan siirtoon ja jännäilyyn, toivottavasti tänne nyt taas niitä plussia tulisi ;)

ON: odottelen edelleen puhelimen soimista!!! no jos tähän kiertoon ei mahduta niin sitten seuraava olisi vielä tämän vuoden puolella, mutta on odottavan aika pitkä odottaa sitten mitä tahansa :kieh: ai malttamaton luonne, ei kai...
 
Mulla on ihan hirvee ressi huomisesta punktiosta. Ei se satu... ei se satu... ei se satu... kyllä siitä selviää..........

Hyi halvattu että ahdistaa ja samalla mietin jo miten ikinä selviän jos pitää lähteä uudestaan tähän rumbaan... nyt kun jo tietää mitä tämä on..

Tsemppiä kaikille negan saaneille... Onniteltavia ei tässä taas tainnut ollakaan :(

Mä meen ahdistelemaan tonne kaffekupin viereen...
 
yrittäjä83: tsemppiä punktioon! Mulla operaatio meni hyvin, ei sattunut. Sain rauhoittavan pillerin tuntia ennen punktiota ja just ennen operaatiota kipulääkettä suoraan suoneen.

Menkat alko kunnolla tänään ja meillä ei ole pakkasessa mitään, että semmosta tänne.
 
Tuuli 1976: Olen pahoillani menkoista ja siitä, että joudutte aloittamaan homman alusta :(

Nuppuska: Samoin pahoittelut sinne ja toivotaan tosiaan, että PAS päästään tekemään heti perään.

Yrittäjä83: Mullakaan ei tuo punktio sattunut lainkaan. Sain suoneen parasetamolia + Rapifen + Midatsolaamia (rauhoittava lääke) juuri ennen toimenpidettä ja sitten lisää rauhoittavaa, kun pää selkesi liiaksi :) Sellaisessa mukavassa pikkupöhnässä tuli pe-aamu aloitettua. Itse toimenpiteen jälkeen en ole tarvinnut lainkaan särkylääkkeitä. Ajoittain alavatsassa kyllä tuntuu, että jotain on tehty... Olen koittanut juoda runsaasti, sitten saa kyllä juosta koko ajan vessassa :/

Täälllä vietetty viikonloppu rauhallisesti mökillä. Oli mukavaa, kun ei ole huomannut miettiä lainkaan huomista ja sitä, miten meidän alkioille on käynyt... Toivottavasti huomenaamuna ei kukaan soita ja kerro ikäviä uutisia ja päästään sitten 13.15 siirtoon.

Tsemppiä Yrittäjä83 huomiseen punktioon :)
 
Moikka uusille! :)
Yrittäjä83 tsemppiä huomiselle! Meillä on punktio tiistaina, just nakkasin Pregnylit sisään. Toivotaan hyviä munasoluja ja paljon :) En taida tulla huomenna lukemaan mitään kauhukertomuksia punktiosta, joten palataan tiistaina ;) Muillekin jaksamista pimeyteen, kyllä heti huomaa, että kelloja siirrettiin!
 
Heippa!
Nyt olisi alkio matkassa ja piinailut aluillaan :) Tosin aikamoinen kato oli käynyt, kun 10 munasolusta 4 ei hedelmöittynyt ja 3 oli huonoja, eivätkä selviytyisi sulatuksesta. Yksi hyvä alkio siirrettiin ja kaksi meni pakkaseen. En sen enempää tiedä alkioiden laadusta, hyvistä vain puhuttiin... Onneksi sentään pakkaseen saatiin jotain, ettei toivottavasti tarvitse alusta aloittaa...

Mietin tuossa, että kun perjantaina oli punktio ja tänään vasta siirto, niin eikö nyt ollut sitten neljäs päivä hedelmöityksestä? Eli kiinnittyminen tapahtuisi n. 3 päivän sisällä..? Ja nyt varmaan kato oli siksikin niin suuri, koska nähtiin parhaat yksilöt, jotka kannatti pakastaa... En tiedä... toivon vaan niin paljon, että tärppäisi! 14.11 testipäivä, kunhan menkat eivät ennen sitä alkaisi...

Guess82: tsemppiä punktioon :)

Yrittäjä83
: Toivottavasti punktio oli kivuton ja saatiin hyvä saalis :)

Terkuin, HaaveissaToinen ja pp0 :)
 
Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen. Oon yrittänyt siirtää ajatuksia muualle ja nettiyhteyskin on kotona reistaillut...

En jaksa lukea kaikkia missaamiani kirjoituksia. Pikaisella katsauksella näytti yleistunnelma olavan negatiivisen puolella :( Kovasti jaksamista kaikille hoidon vaiheista riippumatta ja varsinkin niille, jotka joutuvat aloittamaan piikkirumban alusta!

Mun kohdalla näyttää olevan tuolla listassa plussa, mutta valitettavasti se plussa jäi tosiaan kovin pikaiseksi. Takana siis IVF ja kaksi PASia. Tänään sain kolmannen pas-kyytiläisen. Pakkaseen jäi 3. Tähän mennessä kaikki ovat selvinneet sulatuksesta, joten olen ollut onnekas sen suhteen. Nyt sitten piinaillaan. Testipäivä 14.11.
 
Toivottavasti, Yrittäjä83 ja Guess82, teidän punktiot meni hyvin ja saalistakin tuli :)

Täällä aletaan pikkuhiljaa selviämään menkkojen alkamisen tuomasta pettymyksestä ja katse kohti tulevaa. Soitin klinikalle aamulla ja mulle tosiaan päästään tekemään 1.PAS tähän kiertoon :) Olen niin helpottunut, ettei tarvitse odottaa välikuukautta. Mulla tehdään se luonnolliseen kiertoon, eli nyt täytyy vaan toivoo että oma hormonitoiminta ei petä, ja että sulatuksessa ei kävisi katoa.

HaaveissaToinen ja Anni-78, tsemppiä piinailuihin :)
 
Ikäväkseni mullakaan ei kivoja uutisia ole. :'(

Torstaina, päivää ennen testiä alko menkat. Tein testin perjantaina ja nega se oli. Torstaina sain jonkin ihmeellisen hormoonihepulin. Alavatta kramppas ja sitte tuli poru. Mä porasin koko ehtoon tietämättä miksi. Olo oli ihan paska. No perjantai aamuksi olo oli normalisoitunut, eikä se nega ollut mikään järisyttävä kokemus.

Me oltiin jo varauduttu siihen, että ekalla kerralla meillä on pieni mahdollisuus. Tuo mun punkio oli niin raju ja veren vuoto kovaa, että jotenki vain siihen ajatukseen tottu. Eli mun maailmani ei murtunut tästä. Kauheeta sanoo noin, mut täs yli 7 vuoden odottelus on jo nähny monenlaista.

Nyt odotellaan nää ja seuraavat menkat ja sitte mennään PASsiin. Meillä pakkasessa 3 pakkasukkoa odottamassa. Toivotaan seuraavaa kyytiläistä paremmalla onnella.

Älkää saako väärää käsitystä. Antaisin vaikka mitä että saataisiin se käärö meillekkin. Olen itkenyt itteni uneen sydän särkyneenä niin monta vuotta, etten enää jaksa surra. Ja katkeraksi en ala. Aika näyttää toteutuuko mein toive. Toivon sitä joka tähden lennolta. :kiss:

Jaksuja muillekkin negaajille. Rowan79 ja Katjuska
 
Mitäs Susirouvan testi kertoi?

--

Minäkin sain eilen matkalaisen mukaan. Alkio kärsi sulatuksessa melkoisesti, joten kyytiin saatiin tällä kertaa 8-soluisen sijaan nelisoluinen tyyppi. Biologin mukaan se kuitenkin näytti hyvältä, joten ei tässä saa vielä toivoa menettää :)

Olenkin vakaasti päättänyt plussata isänpäivänä ja mennä veritestiin varmistamaan tuloksen seuraavana päivänä :D Negatulosta ei enää hyväksytä. Piirrän vaikka sen toisen viivan siihen liuskaan jos ei muuten tule kahta viivaa. Prkl!
 
Hellou tytsyt!

Aloitetaan sillä että olen hengissä! Mikä on ihan jees juttu...

Sen jälkeen on pakko todeta että ei mene meidän pinollakaan ihan kauhean lujaa juuri nyt. On kyllä paljon epäonnea monella ollut matkassa. Joillakin niin paljon että seuraava kierros on jo edessä. Olen hyvin pahoillani...

Mitä omaan napaan... tai oikeastaan sen aluseen tulee niin punktio ei ollut niin miellyttävä että menisin samantein uudestaan. Jos normaalia on se mitä minun oikea munasarja tunsi niin se on ihan siedettävä pieni epämukavuuden ja kivun välimaastossa oleva tuntemus... Se taas mitä vasen munasarja antoi ymmärtää ei ole juttua mitä tänne kirjoittelisin muita pelotellakseni.

Rauhoittavien piti olla todella tehokkaita ja unettavia. Itse en vaikutusta juuri huomannut kuin suoneen pistettäessä. Hoitaja sanoikin että paniikkihäiriöön taipuvaiset kuluttaisivat rauhoittavat nopeammin elimistöstään. Olin operaation jälkeen pirteä kuin peipponen ja hyvin valmis lähtemään kotiin.

Saalis: 10 solua!!! Ihan oikeesti 10 solua! Niistä toki vain viisi täysin normikokoista... Lopuista viidestä jotka olivat pienempiä, osa voi osoittautua täysin käyttökelpoisiksi, mutta tuskin kaikki. Taas on yksi paha pelko nujerrettu... Olin nimittäin ihan varma että mun kaikki munasolut on viallisia.

Tänään päivällä saan soitella perään ja kysellä montako on hedelmöittynyt. Huomenna käyn toivottavasti hakemassa jonkun niistä kotiin.

Toivottavasti guess on myös selvinnyt hengissä operaatiosta :) Eilinen päivä meni sängynpohjalla maatessa mutta olen jonkunmoisen ihmeparantumisen kokenut yön aikana koska nyt ei ole juur mitään kipua enkä ole nappuloita napsinut.
 
Hienoa Jadekivi! Olkoon tämä nyt se teidän vauva :heart:!!

Yrittäjä, hyvä saalis :). Mulla oli myös tuo sama pelko alussa että munasolut ovat viallisia. Seuraava oli ettei hedelmöty, nyt on kun nuo on "todistettu" tapahtuviksi, niin seuraava pelkoni on ettei alkion kuori rikkoudu, vaikka kaikki onkin mennyt hyvin so far. Että aina keksin pelätä jotain.

Hyvin sulla varmasti menee ja pääsette siirtoon :heart:. Teillä oli tosi kyllä hyvä saalis myöskin! Näissä hoidoissa on tosi paljon hermoja raastavia juttuja, mutta ihan varamasti tuosta määrästä pääsette siirtoon!!

Miten muiden punktiot on mennyt?

Mut voi laittaa piinailijoiden listalta pois takaisin hotojonoon. Vieläkin vähän heikottaa kun äsken soitettiin se negatiivinen tulos, vaikka sen 99,9% tiesinkin. Joku toivon kipinä jää aina kytemään, ettei ihan "kivutta" tuloksia pysty kuulemaan :(.

Onneksi päästään heti uuteen siirtoon jos kaikki menee hyvin. Seuraavan siirron jälkeen hiivin ne kaksi viikkoa :|. Menkat ei ole vielä alkaneet kun unohdin lopettaa lugejen käytön 28.10. Tämä kun oli mun eka lääkkeetön siirto, niin menin vahingossa lääkkeellisen ohjeiden mukaan :ashamed:.

Eli seuraava siirto on sitten jo tässä-, eli marraskuussa.

Onnea matkaan kaikille keillä on kyytiläinen masussa!
 
Hei :wave:

Tulin teitä vielä tervehtimään. Suuret onnittelut plussanneille, muutama taisi teitä olla :heart:

Voimia kaikille muille, missä vaiheessa olettekin :heart:

Oma tilanteeni on se, että nyt on meneillään rv 8+0 jos joku päivittää listaa niin minulle voi laittaa LA 13.06.2012. Tänään kävin ar-ultrassa ja pikkuruinen tyyppi sillä näkyi kera sykkeen :heart:

Plussatuulia ++++:whistle:
 
Vieläkö mahtuu mukaan?
Meillä mieheni kanssa lapsentekohommia takana 3 vuotta. Elokuusa IUI --> ei tulosta. Viime perjantaina oli keräys ja saalis oli 15 follikkelia, 9 munasolua, joista 8 vahvaa. Siirto olisi ollut huomenna, mutta jo lauantaina soiteltiin klinikalta, ettei yksikään hedelmöittynyt, koska siittiöt väsyivät liian aikaisin. Jo IUI:ssa kävi ilmi, että siittiöiden määrä on vähäinen (pesun jälkeen 1-2milj). Nyt tuli selväksi sekin, ettei laatu päätä huimaa :D
IVF:ään mentiin sitten elonva+orgalutran+ pregnyl -kombolla, joka toimi varsin hyvin. Ei sivuoireita, eikä mielialanvaihteluita. Lukuunottamatta järjetöntä pahoinvointia Pregnylistä (johon lääkäri lohdutteli, että alkuraskaus on samanlaista :D). Orgalutranin piikit meinasivat vain viedä hermot, kun olivat niin onnettoman tylsiä. Lääkärin mukaan reagoin hormooneihin normaalisti. eli ei hyperiä tms. Niin siis... lyhyellä kaavalla mennään ja yksityisellä.
Sukurasitteena mulla on vielä endometrioosi, mutta sitä ei ole ainakaan munasarjoissa tai kohdussa todettu (ONNEKSI)
Keräys sujui varsin hyvin. Ei isompaa kipua eikä muuta kuin hieman epämiellyttäviä tuntemuksia. Mies oli mukana ja piti kädestä. Hänellä oli kyyneleitä silmissä, kun mua "kiusattiin hänen takiaan" :heart:.
Lopuksi täytyy sanoa, että en ole hirveän lapsirakas enkä koe muiden lastensaantia mitenkään loukkaavana tai ahdistavana. Tääkin on perinnöllistä, koska mummoni ei pidä lapsista ollenkaan, paitsi omista ja lapsenlapsistaan :D

Nyt vaan mietityttää, kun lääkäri sanoi puhelimessa, että menkkojen pitäisi alkaa tällä viikolla ja että tehdään ICSI vielä tänä vuonna. Menkkoja odotellessa... ja joulu sitten varmaan piinaillessa :D
 
Hellou tytsyt! Punktio oli tänään, luojalle kiitos suonensisäisistä rauhoittavista. Ei ollut niin hirveää kuin pelkäsin tai olisi voinut olla. 17 rakkulaa imaistiin, ja 13 munasolua löytyi. Tänään olen ollut liikkeellä, vaikka askel onkin hidas. Vähän extra huolia ollut tässä. Perjantaina tsekataan kyytiläinen mahdollisesti matkaan ja sitten testipäivä olisi 17.11.

Tsemppiä yrittäjälle, hieno saalis! Huomiseksi sitten peukut pystyyn.

Muillekin voimia :)
 
Guess> Mulla oli jo ikävä sua ;) Tässä oon monesti käynyt jo päivällä katsomassa josko olet kirjaillut mitä kuuluu. Mahtavaa että sinäkin selvisit hengissä ja hieno saalis tuli! Toivottavasti huomenna on sinulle myös hyviä uutisia.

Mulla veritestipäivä on 16.11 eli samoissa mennään taas siinäkin... Veikkaan kuitenkin että pissin tikkuun ennemmin.
 

Yhteistyössä