IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Ihan liian jännäksi menee tämä meidän venäläinen ruletti nyt. Hoitaja soitti polilta. Siellä on kuulemma yksi hedelmöittynyt, kaunis alkio. Jakautumisestahan ei tiedetä ennenkuin huomenaamulla. Kaksi muuta olivat olleet kolmetumaisia, eli eivät normaalisti hedelmöittyneitä. Kaikki toivo on nyt tuossa yhdessä pikkuisessa. Itken täällä yhtä aikaa pelosta ja onnesta. Meidän ensimmäinen alkio ikinä! Jaksa, pikkuinen, jaksa ja lähde jakautumaan! Hoitaja kysyi, halutaanko me tulla huomenna joka tapauksessa käymään polilla. Sanoin, että kyllä haluan käydä läpi kuluneen hoitokierroksen ja keskustella jatkosta, vaikka siirtoon ei päästäisikään. Kyllä tää nyt meni ihan liian jännäksi. Oon niin väsynyt kahdesta unettomasta yöstä ja vaikein taitaa olla vasta ensi yö.

Kiitos kaikille peukuista! Niitä tarvitaan edelleen...
 
Rowan meillä löytyi punktiossa 3 munasolua, joista yksi ei hedelmöittynyt ollenkaan, toisessa oli joku tumavika, ja yksi hedelmöittyi -> jakautui normaalisti ja siirtoon päästiin.. ei niitä tarvii kun sen yhden.. (vaikka itkut tulikin, kun kun pakkaseen ei jäänyt mitään..)

Nyt menossa pp7 ja maha turvottaa (pelkään menkkaturvotusta) munkit on arat, ja hirvittää joka kerta mennä vessaan, ettei vaan mankat ala.. todellakin nimensä veroisia päiviä.. Malkolailla toiveikas olo kuitenkin, josko olis pikkuinen tarttunut matkaan ihan ekalla yrittämällä.. Ja niin kauan jaksan uskoa raskauteen, ennenkuin toisin todistetaan (yritän käyttää sitä positiivista ajattelua ja "mielen salattua voimaa" avuksi tässä olemisessa..

Voimia kaikille tasapuolisesti, niitä todella tarvitaan, oli menossa mikä vaihe tahansa tässä rumbassa!!
 
Rowanin pikkuiselle sissienergiaa lähettelen :heart:

---

Meillä oli tänään puhelinpalaveri lekurin kanssa, ja tehdään seuraava PAS samalla lääkityksellä kuin tämä edellinenkin kun kerta kaikki vaikutti hyvältä. Voi olla, että vika on ollut alkiossa, tai kohdun vastaanottavaisuudessa, tai sitten on ollut vain huono mäihä kun ei ole tärpännyt. Toistoa toistoa toistoa... :|
 
Viikon verran kiireitä takana, enkä ole ehtinyt täällä ketjussa käydä. Kerron vain pikaisesti omat kuulumiset... Nuolaisin ennen kuin tipahti: verikokeeseen ehdin vasta eilen (perjantaina olisi ollut virallinen päivä) ja hgc-arvot olivat 49. Eli raskaus ei siis olekaan jatkunut normaalista! Nyt toivotaan, että menkat alkavat, muuten on riskinä, että on kohdun ulkoinen raskaus. Huolettaa, vituttaa ja masentaa. Tänään ei yhtäkään positiivista tuntemusta. :'(

En siis suosittele kenellekään kotitestiä ennen veritestiä. Olihan se kiva nähdä plussa, mutta sieltä sitten tultiin kovaa alas. Tällaistä tällä kertaa.
 
Onpas taas kertomuksia kerrassaan täällä!!!
Pahoittelut kaikille epäonnen kokeneille...ei vaan voi sanoa muuta kun elämä on tällästä, mutta miks meille kaikille lyödään tätä kakkaa päälle näin paljon. Kyllä nämä hoidot jo itessään on rankkoja aikoja!!!
Tsemppiä ja tosiaan niitä toistoja, toistoja...siihen on vaan luotettava!

Omat kuulumiset: Pääsin tänään sinne Passiin ja 2:sta sulatettavasta alkiosta vaan toinen selvisi siirtoon ja tästäkin 8 soluisesta alkiosta tuli 6 soluinen kun 2 solua siitä sulatuksessa kuoli. Mutta nyt on kuitenkin siirretty alkio ja toivotaan että parin viikon päästä saisi tietää että kaveri on tarrannu kiinni ja kasvaisi tuolla normisti. Piinaviikot mulla siis edessä=)
Testipäivä on siis 26.10.

Johkunen: Mulla oli menopur käytössä insseissä. Käytin sitä annostuksella 75iu eli sen 1 ampullin päivässä. Kyllä niitä silloin sai apteekista ihan kumpana kokona tahansa mut mä jouduin sitä pari viikkoa aina oottelemaan jotta sen apteekista sai. Sanovat silloinkin että siinä on ollu välillä saatavuus ongelmia!

Onks täällä muita piinailijoita tällä hetkellä?
 
johkunen kyselit Menopur-annostuksesta. Jos olen asian maallikkona oikein käsittänyt, niin annoskoolla on jotain tekemistä iän kanssa sekä sulta otettujen hormonikokeiden kanssa (verikoe). ;) Näin olen asian tulkinnut. Eli mitä enemmän ikää, niin sitä suurempi annoskoko pistoksissa (näin karkeasti yleistäen). Itse pistelin tuossa juuri 7 iltaa Menopuria 300 iu/kerta. Samoin kesällä oli Gonal F:n annos 300 iu. Menopuria myydään 600 iu:n paketissa eli yhdestä paketista pisteli kaksi iltaa tuolla annostuksella. Eikä ollut mielestäni hankalaa/leikkimistä sen kanssa. Yhdisti vaan kuiva-aineen ja nesteen sekä otti sitten ruiskuun sen annoksen. Menopuria on esitteen mukaan myös 1200 iu:n pakkauksessa. Onnea pistelyyn!
 
Viimeksi muokattu:
Moi johkunen!

joo, kyllä ottaa päähän täälläkin kun ei pakkasukkoja jäänyt, mutta minkäs teet :kieh:

Luget lopetin maanantaina ja odottelen edelleen vuotoa... Mihinkä lie jäänyt. Kroppa varmaan niin järkyttynyt näistä hormooneista, että meni kierrot aivan sekaisin. Noh eka kerta se ois sekin. Alkais vain vuoto ja tulis kuinka kipujen kanssa tahansa..saatais uusi kierto alkuun. Odottelua taas....:mad:
 
Olinpas taas ajattelematon!

Pajoittelut Anni-78, mulla kävi samoin sillä erolla, että hcg oli 31 pp 14. Huomenna käyn vielä varmistus veritestissä. Kotitestit kyllä jo negaa, eli ilmeisesti kohdunulkoisen huoli on minun kohdalla ohi. odottelen siis vuotoa kun lugetkin jätin maanantaina pois.

Kaikille tsemppiä!!!
 
Johkunen Samalla 300iu mennään täälläkin jo ekasta kerrasta lähtien. Nyt on kuulemma saatavilla taas noita "megakäyttäjän pakkeja" eli itse toivon saavani tuon 1200 kokoisen ( tai siis kokoiset) Eihän tässä mee kun sellanen 110e/piikki rahnaa... HUHHUH!!

Meillä lääkäri sillon hoitoa aloitellessa sanoi että aina joka vuosi joku nappaa plussan synarelaa suihkiessa... Varmistin onko tämän vuoden plussaoptio jo käytetty ja hän muisteli että ei ollut... Sanoin sitten että otan sen kiitos...

Nyt on ehkä mahakipu yltynyt hiukan, joten eiköhän ne sieltä... Yleensä kuitenkin tiputtelee moooooooonta päivää etukäteen ja vuoto on nyt neljättä päivää hukassa... (on ollut joskus ennenkin myöhässä...) Lekurille soittelin perjantaina mahakrampeista ja hän ehdotti että olis voinut olla ovis... näinollen mensutkin alkaisivat vasta muutamien päivien päästä jos ovis olisi ollut niiiiiiiiiin myöhään. Perjantaina aattelin testailla.... Ihan vaan mielenrauhan vuoksi... Kiva mennä vuotavana 0- ultraan... Hyi helvatti... Toisaalta on ne varmaan kaikkeen tottunut...
 
Pepponen taitaa olla oikeassa, lääkeannoksen määrä varmaankin korreloi jollakin lailla iän kanssa. Itse olen pistellyt viime perjantaista saakka Puregonia annoksella 250IU ja jatkan samaa rataa vielä huomisen ja perjantain. Eli isohkolla annoksella mennään. Aloitin jo tänään myös Orgalutranin pistämisen Puregonin rinnalla.
Tänään kävin ultrassa ja ilmeisesti 9 kappaletta oli folleja jos oikein lääkärin puheita ymmärsin. Seuraava ultra perjantaina ja punktio todennäköisesti maanantaina.
 
Kiitos kovasti kaikille vastauksista tuosta menopurista :)
Helpotti hieman omaa jännitystä vaikken nyt heti pistäkään, mutta siis tiedot noista isoista pakkauskoosta!! Lueskelin siis, että joku oli joutunut pistelee pari piikkiä peräkkäin kun pakkauskoot olivat olleen niin pienet.

Ja pepponen kiva tieto tuo ikä :D 32 ruksuttaa nyt ja joskus 8 vuotta sitten kun mieheni tapasin niin sanoin että 30vee on rajapyykki lastenhankinnalle!! Kunpa silloin vain olisi ollut kristallipallo näkösällä!
Sain muuten 2 puregon-pulloa rikottua sirpaleiksi (tai siis sitä tislattua vettä), mutta onneksi meillä miehellä on parempi tekniikka noiden ampullien kanssa, eli saapi hoitaa purkkien avaamiset, jotain hommaa sillekin :)

yrittäjä83 onhan sulla hieman jännä tilanne... no aika näyttää :)
Mulla onnena seuraavassa hoidossa menopurin kanssa että kävelen apteekkiin kelan maksusitoumus kädessä, eli rahaa ei kerrankin mene kuin lugeihin!!!

Katjuska hienoa että sait kaverin kyytiin :), nyt taas sormet ja varpaat ristissä!!!

Annille suuret pahoittelut :'(
 
Viimeksi muokattu:
Heips:wave:

Tulin vain kertomaan, että tänään hcg oli alle 1:n niin kuin pitikin. ja kun pakkasessa ei ole mitään niin meidän seuraava hoito siirtyy tuonne helmi-maaliskuulle :ashamed: Kyllä taas kerran ottaa ohimoon, mutta ei mahda mitään. Siirryn siis taustajoukkoihin, mutta käyn kastselemassa välillä teidän kuulumisia.

Kaikille kamalasti paljon onnea matkaan!
 
Moikka kaikille, melkoista hulinaa täällä!
Minä sumuttelen menemään nyt 8tta päivää. En ole huomannut Synarelaa mitenkään erityisen pahanmakuiseksi, kun ei tuo oikeastaan suuhun asti edes valu. Väsyttää se hieman, ja täälläkin täti myöhässä, mitä se ei ikinä ole. Tsekkasin varmuudeksi ja negaa näytti. Jännä, että piikeillä ja lugeillakin menkat tulee kuin (meinasin sanoa juna, mutta nehän on aina myöhässä) saneltuna, mutta jollain suihkeilla onnituvat myöhästymään. Ens vkolla eka ultra ja piikit kehiin.
 
Annille :hug: ... Voimia! Meillä ei ole polilla muuten ollut edes puhetta veritestistä, eli meillä ei varmaan sellaista sitten edes tehdä.

Katjuskan kanssa sitten piinaillaan melkoisen yhtä matkaa. :) Onnea kyytiläisestä!

Meidän ensimmäinen ICSI-tarina on nyt siinä pisteessä, että se hoidosta aikaansaatu ainokainen alkio siirrettiin tänä aamuna miun kohtuun :heart:. Meidän ensimmäinen alkio. Nyt pitäisi jaksaa odottaa siis kaksi viikkoa, testipäivä on 27.10. Jos Jadekivi jossain vaiheessa päivittelet listaa, niin minut voi siis sinne tuupata. Siirto oli melko hankala, mutta lopputulos on tärkein, eli alkio saatiin "turvallisesti kotipesään" niinkuin hoitaja sanoi. Alkio oli vasta kaksisoluvaiheessa, mutta labrahoitajan mukaan juuri jakautumassa ja oikein aktiivisen ja eläväisen oloinen. Eli kai tässä sitten voi ihan toiveikas olla..? Kohdun limakalvo oli kuulemma erinomainen. Tää on nyt niin kauheen jännää!
 
Rowan79 hieno homma! Ja onnea. toivotaan että tämä onnistuu!
Kaikille muillekkin tietysti plussatuulia ja pitkää pinnaa.

Olin tosiaan tiistaina punktiossa ja 9 sieltä saatiin. Oikea puoli munasarjasta jumissa suolen takana, eikä irronnut kunnon runnomisellakaan. Joten se jätettiin sitten hetken rönkkimisen jälkeen rauhaan. Sanomattakin lienee selvää että olen ollut ihan sikaimaisen kipeä siitä lähtien... :|

Mutta positiivinen homma kuitenkin kaikkineen. Ja huomenna mennää ottamaan kyytiläinen mukaan. =)

Hoitohenkilökunta oli aivan ihanaa. Selittivät asiat rauhassa ja hoitaja piti kädestä kiinni. Isot kiitokset heille =)

Positiivisiä ajatuksia kaikille!
 
Onnea, halauksia ja voimia kaikille! :heart:

Täällä eletään piinapäiviä....alkionsiirto oli viime torstaina, verikoe ensi viikon tiistaina...tällä hetkellä ei oikeastaan mitään tuntemuksia mihinkään suuntaan...pahoin pelkään, että tiistain jälkeen aletaan suunnittelemaan jatkohoitoja....kotitestiä aion välttää...
 
Hoitolaiset:

83yrittäjä
........ 1.IVF ................ lokakuu?
amor .............. 1.IVF ................ syys/lokakuu

Dreamer74
......... 1.IVF 1.PAS .......... tammikuu
ejeba ............. 1.IVF ................ syys/lokakuu
Euphonia
.......... 1.IVF ................ lokakuu?
Felinae ........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Guess82 ........... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Hilda80
........... 1.IVF ................ tammikuu
jadekivi
.......... 1.IVF/ICSI 2.PAS ..... loka/marraskuu
Jag78 ............. 1.IVF 1.PAS .......... marraskuu
Jepelis ........... 1.IVF ................ helmi/maaliskuu
johkunen .......... 2.IVF ................ marras/joulukuu
Katjuska-81 ....... 1.IVF 1.PAS........... lokakuu
krisuli ........... 1.ICSI ............... syyskuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Mangu76 ........... 1.IVF? ............... elo/syyskuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
neulatyyny......... 1.IVF ................ elo/syyskuu

Nicci ............. 2. ICSI .............. helmi/maaliskuu
Nirppanen ......... 1.IVF ................ ?
Nonna76
........... 1.IVF ................ lokakuu
onlyer ............ 1.IVF ................ marraskuu
Rowan79
........... 1.ICSI ............... syys/lokakuu
simpli ............ 1.ICSI ............... marras/joulukuu
Susirouva ......... 1.IVF 1.PAS .......... lokakuu?
Tillu79 ........... 1.ICSI ............... syyskuu
Tuuli 1976
........ 1.IVF ................ lokakuu


Testipäivät:

amor .......... 1.IVF ............... 14.10.
Nonna76 ....... 1.IVF ............... 17.10.
ejeba ......... 1.IVF ............... 18.10.
Katjuska-81 ... 1.IVF 1.PAS.......... 26.10.
Rowan79 ....... 1.ICSI .............. 27.10.



Plussat:

Ninnu77........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012
Ööpö .......... 2.IVF/ICSI ..... LA ?
kerällä81 ..... 1.ICSI ......... LA ?
Anni-78 ....... 1.IVF 1.PAS .... LA ?



:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Katjuska=)

Bongasin sut täältä ja huomasin että meillä on ihan samat piinikset =). Mä kävin meinaan tiistaina 11.10 naistenklinikalta hakemassa yhden nelisoluisen kyytiin. Veritesti meillä on 24.10 maanantaina.

Mä pidän sulle ihan hirmuisesti peukkuja pystyssä! Ja tietty kaikille muillekkin =)!!
 
  • Tykkää
Reactions: Katjuska-81
Tsemppiä kaikille, täällä on tapahtunut taas niin paljon :hug:

Olen hengessä mukana täällä taustalla ja käyn lueskelemassa teidän kuulumisia aina kun ehdin :heart:

Vielä on pitkä matka ekaan ultraan, mutta sinne asti yritän sinnitellä kotitestin tulokseen luottaen.

Mitäs Ööpölle kuuluu? :heart:

Rowan paljon onnea siirron johdosta! Voimia piinapäiviin.
 
Eipäs tarvinnut verikokeeseen asti odotella...yöllä alkoi tiputtelee, menkat tulossa....voi h......., olin kuvitellut että menkat pysyisi poissa niin kauan kun on luget päällä että voisi elää toivossa ainakin sinne asti, mutta ei! :kieh: Kaikki viime kuukauden piikittelyt ja muu p....a taas kerran aivan turhaan.....ja iso pino raha kankkulan kaivoon.................jos jotain hyvää, niin pakkaseen jäi onneksi 5 alkiota....tarvii varmaan soittaa klinikalle ja kysellä tarviiko lugeja jatkaa vielä vaiko ei..... vetäydyn tästä takavasemmalle!!!! Tsemppiä kaikille! :wave:
 
^ Mullakaan ei luget pitänyt menkkoja poissa tuoresiirrossa, eli oma kroppa tosiaan tuntuu toimivan kuin kello lääkityksistä huolimatta :kieh:

Mutta ei se tiputtelu vielä tarkoita välttämättä mitään. IVF:n läpikäyneillä alkuraskauden vuodot, runsaammatkin, ovat todella yleisiä, joten lugeja en olisi minäkään saanut lopettaa ellei pp11 olisi jo vuotanut kunnolla ja testi näyttänyt negaa.

Oletko testannut ollenkaan?
 
Heippa kaikille! En vielä pahemmin ehtinyt tutustua ketjuun, mutta päätin esittäytyä. Tänään juuri sain tietää negatiivisen tuloksen inssistä, olemme jo ivf jonossa. Taustalla paha leikattu endo, ja ja hieman hitaat siittiöt.
Nyt on aivan paska fiilis, sillä pregnyl aiheutti mulle sellaiset raskausoireet, että kuvittelin jo onnistuneeni. Noh, testin tuloksesta ei voinut erehtyä..
Mä pelkään aika tavalla sitä ivf:ää, nyt tuntuu etten tiedä miten jaksan. Mutta eiköhän tästä taasen nousta.. Vähitellen pitäisi ruveta selvittämään itselle, että mitä ivf oikeastaan tarkoittaa ja mitä kaikkea se sisältää.
t. Alini
 
Rowan79 mahtavaa! Paljon onnea matkaan!

Ovistesti näytti tänään hymynaamaa, eli hyvä uutinen on, että ovis tapahtui omassa(kin) kierrossa. Huono on se, että koska oli tänään lauantaina, niin tuskin päästään siirtoon :(.

Sanoivat että pari kertaa yritetään omaan kiertoon (omassa kuulemma paremmat onnistumis prosentit), mutta mietin että josko pyytäisin seuraavaksi kuitenkin lääkkeellistä, koska alkaa tuo 40 ikä häämöttämään, enkä edes halua sitten enää yrittää kun menee tuon 40 yli. Siinä menee mun raja, eli ei olis kauheasti aikaa vitkutella. Mitä tekisitte mun tilanteessa?

Parempaa onnea muille!
 

Yhteistyössä