IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

amor,
mulla näkyi 5. pistospäivänä ultrassa yhdeksän follia, joista isoimmat oli 10-11mm. Kolmen päivän päästä siitä folleja olikin jo 12, ja isoin 18mm.


Tsemppiä punktiota odottaville ja piinapäiviä eläville tasapuolisesti!

----

ON: Mä käväisin eilen ultrassa, ja ilokseni se jäi ainoaksi seurantaultraksi. Se tarkoittaa siis sitä, että hoito ei maksa ihan niin paljoa kuin oltiin ajateltu :) Munasarjat oli lepotilassa, niinkuin kuuluukin, ja limakalvo oli 6,7mm. PAS sovittiin ensi viikon tiistaille, jolloin mulla on kp19, joten kai toi limiskin ehtii siihen mennessä vielä kasvaa ihan kivasti.

Huih! Ihan superjännää, että viikon päästä pääsee taas piinailemaan :$
 
Katjuska rutistus sinne, mutta toivon edelleen että sulla pysyisi kuukautiset poissa!!!

Mulla oli eilen veritesti, mutta testasin jo su negan, eli tulos oli tiedossa. Lisäksi hoitaja kertoi että 2 jatkoviljeltyä reppanaa eivät selvinneet pakkaseen eli lähtötilanteessa ollaan...
Kirpasee kyllä ja nyt vähän surettaa, mutta koitan kaivaa kaikki mahdolliset positiiviset jutut tähän, eli alan suunnittelemaan talvilomareissua just nyt!!!
Mulla pitäisi olla seuraavaksi edessä leikkaus ja sen jälkeen vasta uusi IVF ja jos niin katsotaan parhaaksi niin menen ihan mielellään leikkaukseen josko ne saisi taas paikat putsattua ennen uutta. Ensimmäinen leikkaus oli tasan 2 vuotta sitten...

Mangu mulla hcg oli myös tasan 0. Kun kysyin hoitajalta asiaa, niin hän sanoi että yleensä onkin 0 ja parempi että on ettei jouduta jatkoseuraamaan tilannetta vaan päästään suoraan suunnittelemaan uutta. 2 viikon sisällä mun pitäisi siis kuulla jatkosta.

Nyt ei oikein jaksa muuta kirjoitella, paremmalla ajalla ja fiiliksellä sitten!
Onnea kuitenkin muille missä pisteessä olettekaan!!
 
Mietin tuossa "tilastoja" ja onnistumisprosentteja joita lupaillaan... Onko se sitten vaan niin että tänne netiin tulee vaan toivottomia??

Periaatteessahan 50% ivf hoitokierroksista pitäisi päättyä raskauteen... (tuoresiirrot ja passit per kierros)
Periaatteessa 30% "alkion asennuksista" pitäisi johtaa raskauteen...

Jos näitä ketjuja seuraa niin ei ole ihan yhtä aurinkoinen ennuste minun mielestäni? Mihin mahtaa siis nuo lääkärien antamat luvut perustua? Tarkoittaen siis että ennusteluvut pitäisi olla paremmin eroteltu "vaivojen" mukaan.
 
Yrittäjä83,

nuo luvut riippuu niin tilanteesta. Eli meille sanottiin Väestöliitossa niin, että on 25 %:n todennäköisyys tästä yhdestä tuorealkionsiirrosta siihen, että tulee lapsi. Mutta että koska me saatiin alkioita 7 pakkaseen, niin jos ne selviävät, niin kokonaistodennäköisyys nousee jopa 50 %:iin eli siis tuoresiirto+PASsit. Mutta siis jos ne pakkasessa olevat eivät selviä, niin todennäköisyys on sen 25%. Eli siis se 50% saavutetaan vain, jos tulee useita alkioita, jotka selviävät pakkasen eikä niin, että pelkkä IVF-hoito takaa tuon prosentin. Meille sanottiin, että suurin osa hoidoista tuo vaan 2-4 alkiota. Ja kaikista alkioista tuhoutuu noin 30 % pakkasessa, jolloin siis ei mitenkään voida päästä 50 % onnistumistodennäköisyyteen.

Mutta siis kun kysyin mikä on todennäköisyys aloitetusta IVF:stä siihen, että tulee lapsi, niin eivät suostuneet sanomaan, ilmeisesti todennäköisyys on niin pieni, koska osa hoidoista menee pieleen jo ennen punktiota/ei tule munasoluja/ei tule alkioita/alkiot hajoavat yms. yms. Eli siksi on niin vaikea sanoa oikeasti mikä se todennäköisyys on, kun se on melkein parikohtainen.

Niin ja naisen ikähän vaikuttaa merkittävästi, jo 35:n vuoden jälkeen todennäköisyys onnistua laskee. Itse olen 37, joten todennäköisyydet on jo matalammat kuin nuorilla naisilla.

Ja sitten keskenmenojen todennäköisyys on vielä IVF/ISCI-hoidoilla alkaneissa raskauksissa suurempi kuin normiraskauksissa, joten se laskee noita todennäköisyyksiä. Varmaan riippuu niin klinikasta ja nettisivusta, että mistä todennäköisyyksistä puhutaan: alkavan raskauksen todennäköisyydestä vai todennäköisyydestä saada lapsi.
 
Viimeksi muokattu:
Johkunen: Iso :hug: sulle...niin paljon ootin sulta plussa uutisia. Voi hittolainen että ne pakkasukot ei selvinneet. No jospa seuraavalla kerralla meitä onnistaa paremmin, mulla meinaan vuoto vaan lisääntyy joten kyllä tää tuoresiirto tais olla tässä:'(

Juu kyllä mullekkin lääkäri lupaili vähän pienempiä onnistumisprosentteja ja sanoi myös että pitää varautua että ekasta siirrosta ei välttämättä tärppää mutta kun hoitoja toistetaan niin prosentti kasvaa ja tulosta pitäisi tulla....pakko kyllä luottaa siihen=)
Eilen siis itkut itkin jo kun menkkakivut voimistu ja tuhruttelu lisäänty. Nyt sitten oottelen että nää alkaa tosissaan että pääsen soittelemaan jatkosta.

Onkos kellään kokemusta pakkasalkion siirrosta, että miten hoito menee? Onko tehty luomukiertoon vai lääkkeitten kanssa? Montako ultraa olette käyneet ennen siirtoa? Näähän on tietty aina ihan henk.koht. suunnitelmien ja tilanteiden mukaan mutta olis kiva tietää, jos jollain on kokemuksia!

Jadekivi...kiva tietää että pääset jo pian uuteen piinakierrokseen. Toivotaan parempaa onnea tähän siirtoon.
Montakos sulla niitä pakkasukkoja oli jemmassa?
 
Katjuska rutustus sinnekin! Mä olin eilen ihan ok, mutta tänään hanat aukesi ja harmi kyllä töissä. Onneksi sain olla omassa huoneessa rauhassa ja kyllähän se sitten tuntui helpottavan! Tänään mietittiin miehen kanssa lomareissua talveksi, joten sekin kiva odotus helpottaa nyt oloa!

Mulle puhuttiin mahdollisesta passista niin, että tehtäisiin luomukiertoon koska kuukautiset ovat hyvin säännölliset ja löydän ovulaation joka kuukausi itse testaamalla, nuo ovat käsittääkseni kriteerit luomukiertoon.

Samaa noista prosenteista, että toistot tuovat sitä prosenttia lisää mutta yksittäinen hoito ei niin suuri onnistumisprosentti. Mulle sanottiin, että keskimäärin parit ovat lapsettomuushoidoissa 3 vuotta ja jos me ollaan esim. yritetty nyt 3,5 vuotta, niin hoidoissa ollaan periaatteessa oltu 2,5 vuotta. Ja kyllähän se pakosta vaikuttaa mikä on vialla, eli miten helposti pystytään hoitamaan ja löytämään oikea hoitomuoto.
 
Hei! Täällä oli punktio aamulla ja hengissä selvittiin, vaikka pelotti ihan hirveesti. Vasen puoli ei tuntunut oikeestaan miltään, mut oikeen kanssa taisteltiin ja SATTUI ihan V...usti.. Siinä noiduin ääneen ja yritin pysyä paikoillani. Nyt särkylääkkeitä illan vetäny, et pystyy kunnolla istumaan. Saaliina saatiin 5 follia ja kaikissa oli munasolu sisällä. Huomenna saadaan tietää, et oliko kypsiä ja ovatko hedelmöittyneet. Mahdollinen siirto on torstaina 13.45 ja saadaan itse päättää otetaanko 1 vai 2 kyytiläistä. Olettaen siis, et on mitä siirtää... Ajatukset vähän sekaisin, et mitä tekee. toisaalta haluttas se kaksi ottaa, et lisäisi sen raskauden alkamisen mahdollisuutta, mutta kun takana on 3 km ,niin se monikkoraskauden riskitkin pyörii mielessä.
No huomenna ollaan taas vähän viisaampia.
 
iltoja :wave:

Täällä myös punktio takana ja se meni aivan ok. Nopea toimitus eikä tosiaan tuntunut kipuja, nyt illalla on ollut pientä jomotusta. 9 munasolua tuli saaliiksi ja torstaina siirto, jos kaikki menee hyvin.

Tsemppiä kovasti kaikille punktioon valmistautuville :hug:
 
Kerällä81 ja Tillu79: Onnea hyvin menneistä punktioista ja eiköhän sieltä ne kyytiläiset mukaan lähde muutaman päivän päästä ja tietty kiva olis jos jäis pakkaseenkin muutama. On varmaan vaikee tehä päätöstä et siirretäänkö 1-2 alkioo!

Johkunen voi itku mut tavallaan hyvä et menkat alkoi, mutta hyvä puoli on että pääsee nopeemmin eteenpäin. Ihana idea tuo rentouttava lomamatka=)
Mä olen ajatellu et katon tän ekan IVF hoidon Passeineen läpi ja sitten katotaan olisko jossain vaiheessa syytä hengähtää...tekis hyvää!!!

Meillähän on IVF suunnittelu aika julkiselle joulukuussa, eli jos sais nää passit sitä ennen tehtyy. Tulee ainakin halvemmaks siellä julkisella kun tähän yksityisellä suoritettuun IVF:ään meni about sellanen 2000-2500 egee...melko edullista=).
 
^ Joo halpaa on! Mäkin laskeskelin että vähän vajaa 3000e upposi IVF:ään lääkkeineen, ja sit PASseihin taitaa mennä joku 600-800e per kipale : / Ei ihan heti oo kyllä varaa uuteen rundiin, ja kun me ei ihan hevillä julkiselle puolelle lähdetä niin ei oo muuta vaihtoehtoa kuin säästää ja säästää ja säästää..

Nää PASsit nyt yritetään tahkoa läpi nopealla tahdilla ja sit pidetään taukoa jos ei tärppiä kuulu.
 
Mekin oltiin ensin jonossa julkiselle, mutta oltaisiin saatu sinne ensimmäinen aika 6 kk päähän ja kun oli ikää silloin jo 36 niin eipä ole hirveästi varaa odotella. Olen jälkikäteen kuullut, että julkisella ei myöskään tapahdu lauantaisin mitään ja jossain paikoissa ei tapahdu välttämättä edes to/pe juurikaan mitään, joten joiltain on mennyt jo aloitettuja kiertoja pieleen, koska onkin osunut ovut väärälle päivälle.

Tuossahan ei siis mitään haittaa jos on reilusti alle 35, mutta sen jälkeen tuo onnistumistodennäköisyys laskee kuin lehmänhäntä, joten näin ollen en itse ainakaan halua huonontaa mahdollisuuksiani odottelemalla jossain jonossa.

Mutta maksaahan tuo, meillä on tähän mennessä mennyt noin 3000 euroa (plus lääkkeet), jolla on saatu väestöliitossa 2 inseminaatiota ja 1 ICSI. Ei tuo ainakaan kalleimmasta päästä ole. Me oltiin säästetty muutama vuosi lomamatkaa varten, jotka rahat nyt sitten on tuonne mennyt korkojen kanssa. Mutta tuohan on vasta ensimmäinen ICSI, joten voi hyvin olla että menee viisinumeroinen luku, joten kaikki rahathan tähän menee :( Mut toisaalta, niin kauan kun on rahaa maksaa vuokra ja ostaa ruoka lisäksi, niin rahaahan se vaan on.

Sinänsä ihmettelen sitä, että jonotusajat on ainakin täälläpäin yhtä pitkät kaiken ikäisille naisille, koska onhan se nyt aivan eri asia onko 25 vai 35 sen koko hoidon onnistumisen kannalta.

Onko muuten kellään muulla tässä lugesteron-vaiheessa pinna kireällä? Tänä aamuna onnistuttiin miehen kanssa saada aikaan lihava riita hillopurkista :D

Minusta tuo mieskin on jotenkin stressaantuneen oloinen, mutta kieltää kyllä pontevasti sen. Voisikohan olla, että ei pysty itselleen myöntämään että häntä stressaa?
 
Viimeksi muokattu:
Katjuska,
pakkasessa ois kolme alkiota erillisissä oljissa, joten jos onni on myötä, päästään kolmeen siirtoon :)

PASsit kai pyritään ensisijaisesti tekemään luonnolliseen kiertoon, mutta toki se katsotaan aina tilannekohtaisesti. Meidän lääkäri sanoi, että heti tuoresiirron jälkeen kierto saattaa temppuilla, joten luomukiertoon ei välttämättä päästäisikään tekemään siirtoa. Lisäksi siinä on aina se riski, että ovulaatio osuu väärälle päivälle jolloin siirto pitäisi tehdä viikonloppuna, eikä se useimmissa paikoissa onnistu.

Meillä tosiaan sit päädyttiin lääkkeelliseen vaihtoehtoon, osittain sen takia ettei jakseta enää odotella kun kolme vuotta tahkottiin jo luomusti. Suurin vaikuttaja oli kuitenkin tuo mun limakalvo joka kasvaa just niin kuin sitä huvittaa, eli useimmiten tosi huonosti. Nyt siis estrogeenillä sitä on kasvateltu kohta kaksi viikkoa ja yhdellä seurantaultralla tosiaan selvittiin :) Estrogeenilääkitys ei onneksi maksa juuri mitään. Toi 24 laastarin paketti maksoi vähän reilut 24e, ja noita kuluu vain 2kpl viikossa. Joten riittävät siis mahdollisen alkuraskaudenkin ajalle hyvin.

---

Huh huh. Mulle alkoi vasta tässä jokunen hetki sitten iskostua päähän, että meillä alkaa joulukuussa jo viides vuosi ehkäisyttä. Olenko tosiaan uhrannut kuudesosan elämästäni tähän lapsiprojektiin? :kieh:
 
Krisuli mulla oli pinna tosi kireenä lugejen aikaan, tosin johtui varmasti myös omasta jännityksestä!

Me ollaan julkisella hoidossa, naistenklinikalla. Alkujonotus oli sen 6kk ja sitten pääsi ensikäynnille. Sen jälkeen tehtiinkiin inssejä joka kuukausi, eli kaikki toimi hyvin, tosin lauantaisin ei tosiaan tehdä mitään, mutta meillä ei vaikuttanut asiaan. Inssejen jälkeen kun haluttiin siirtyä IVF-puolelle, niin jono oli taas sen 6kk, mutta mun aktiivisen endometrioosin takia päästiin jo 4kk jälkeen ilmoittautumaan hoitoon. Muuten hoito on ollut mielestäni hyvää ja varsinkin hoitajat ihania!!

Kulut menivät niin, että IVF-lääkkeet maksoi noin 800€, joista sitten omavastuu oli sen noin 650€, eli loput haettavissa Kelalta. Jokainen poliklinikkakäynti maksaa sen 27,40€ ja mulla niitä tuli 4kpl tämän IVF:n aikaan, eli about 100€. Kyllähän sitä julkisella edullisemmin pääsee, mutta jokainen päättää oman tilanteen mukaan.

Olisin myös halunnut olla nuori äiti, mutta toisaalta elämäntilanteet sanelee aikalailla sen milloin kukakin on valmis perustamaan perheen. Joku haluaa lasta jo 18 vuotiaana, toinen 35 vuotiaana, joten lapsettomuushan on sama kaipuu kaiken ikäisille iästä riipumatta. Meillä on ikää 32v. ja yritys aloitettiin 29v. kun mies oli silloin lapseen valmis. Ei sitä oikein osannut ennustaa, että olisi pitänyt aloittaa aikasemmin :)
 
Biologi soitti ja kertoi, et kaikki 5 munasolua on olleet kypsiä ja 3 on hedelmöittynyt ICSI llä ja 2 ei oo onnistunut. Nyt sormet ja varpaat pystyyn ,et noi kolme pikkuista jaksaa jakautua normaalisti, et päästään huomenna siihen siirtoon.
 
Voi ei johkunen ja katjuska :hug:

Tillu79 Peukut pystyssä, kyllä te siirtoon pääsette :)

Joku kyseli folleista ultrassa, mullahan ei aluksi ollut kuin 2
(5 päivän pistelyn jälkeen 150 ja menopur) ja sitten pienempiä jonkin verran. Nostettiin annosta ja näkyi 7-8 ja 8 munasolua saatiin, joista puolet kypsiä. Olin tyytyväinen tuohon, toki olisi kiva jos alkioita olisi paljon pakkasessa mutta onneksi edes siirtoon päästiin.

Sairastan nyt kamalaa vatsatautia, ihan alamahassa on tuntunut kovastikin nippailuja mutta sitten oksensin vuorokauden ja makasin kuumeessa. Että tämmönenkin tauti piti just tähän kohtaa saada :'(

Mies sanoi ettei yhtään mietitä eteenpäin, mitä jos olen raskaana tai muutakaan vaan odotellaan ensin testin tulos ja mietitään sitten jatkoa. Hetken kuluttua mies alkoi puhumaan milloin vauva syntyy ja miten hän sitten ensi kesänä pitää lomat jne... Mua melkein säälittää enemmän tuo mies, nyt pitkästä aikaa itsellä on positiivinen fiilis mennä eteenpäin vaikka se nega tuliskin, mutta mies on taatusti ihan maissa.
Itse en ihme kyllä ole edes vilkaissut kalenteriin mikä voisi olla mahdollinen laskettu aika, sitäkin on tullut joissakin hoitokierroissa tehtyä :ashamed:
 
Johkunen ja Katjuska :hug:

Tillu Onnea matkaan!!!

Tosta julkisesta ja yksityisestä puolesta... Me ollaan julkiselle puolelle menossa, koska yksityisellä puolella tämä rumba tulisi liian kalliiksi. Meidän kunnassa julkisellekkin puolelle pääsee onneksi nopeasti. Me saatiin lähete viime viikolla ja kuukauden päästä on sitten jo ensimmäinen suunnittelukäynti.

On kyllä aika epäreilua, miten tuo jonotusaika vaihtelee kunnittain. Käsittääkseni nämä lapsettomuusasiat eivät edes ole hoitotakuun piirissä, joten jonotusaika voi olla mitä tahansa... Tämä on kuitenkin psyykkisesti niin raskas asia, että pitkä odottelu kyllä kuluttaa.
Monillahan lapsettomuutta on takana jo vuosia, ennenkuin hoitoon hakeudutaan.
 
Jag parempaa vointi sinne, toivottavasti tauti menee ohi pian!!!

Mä joskus kanssa laskin mahdollisia päiviä ja edelleen joskus mietityttää, et ole ainoa :) Mutta samoin mietin miten mies ottaa nämä asiat, kyllähän nega oli toki hänellekin pettymys ja puhuu tulevista lapsista, mutta hän sanoi ettei sillä tavalla osaa vielä toivoa lasta mutta tietää että se on seuraava askel, eli nyt koitetaan nauttia vielä asioista mitä voi tehdä ihan kahdestaan =)
 
Hei kaikki!

En ole juuri jaksanut viime aikoina seurata palstan tapahtumia, joten pistän vain pikaisesti omanapaa: Viljelyssä näkyi edelleen bakteereita virtsateissä, joten taas uusi antibioottikuuri ja lisäksi otettiin Ovestin limakalvoja vahvistamaan. Näin ollen hoidon aloitus siirtyy taas seuraavaan kiertoon :'( Toivottavasti tämä olisi tällä kertaa vika kuuri, ainakin nyt tuntuu alapäässä suht hyvältä.

Tsemppiä ja peukutuksia kaikille jo hoidossa oleville
 
Minä täällä piipitän taustalla, edelleen siis kiltisti odottelen sitä ensikäyntiä 3.11 :D. Lueskelen kuitenkin koko ajan muiden edesottamuksia ja pidän peukkuja pystyssä!

Onneks syksy on tuonut mukanaan kaikenlaista kiirettä ja puuhaa, ei niin paljoa ehdi tätä asiaa mietiskelemään. Ja täytyy kyllä myöntää, että tää pakollinen aikalisä tässä asiassa tekee erittäin hyvää meidän parisuhteelle. Ei sitä huomannutkaan, miten kaikki asiat pyöri lastenhankinnan ympärillä!
 
Iltaa ladyt!

Johkunen: Mekin ollaan tulossa hoitoon naikkarille, mutta nyt ollaan edelleen vielä jonossa kun se 6 kk pitää jonottaa. Ei tosiaan jaksettu ootella sitä puolta vuotta niin otettiin tää yksityinen tähän väliin. Oltiin onneks säästetty rahaa mut täytyy sanoa et rahat taitaa olla melko vähissä siinä vaiheessa kun saadaan nää IVF ja mahdolliset 2 Passia tehtyy.

Soittelinkin jo tänään klinikalle ja kyselin jatkosta kun nää menkat nyt sitten täältä tulee. Varattiin jo ens viikolle suunnitteluaika Passiin. Tästä se lähtee, mut onneks pitäis olla vähän helpompi keikka ku kun tuo itse IVF.

Euphonialle tsemppiä että pääsisit jo pian tositoimiin.
Tuntuu kyllä siltä että kaikkia meitä jotka ollaan jo muutenkin jouduttu käymään nää raskaat hoidot läpi niin koetellaan vieläki enemmän.

Mutta piristystä kaikille ja illanjatkoja=)
 
Hieman hengähdystaukoa pidin ketjusta, mutta palaan taas kun alkavat täällä jännät paikat perjantaina. Silloin eka PAS tiedossa.

Johkuselle ja Katjuskalle kovasti jaksamista ja tsemppiä jatkoon (ja kaikille muille tietty myös)!

Pakkasessa on viisi alkiota, joista toivottavasti mahdollisimman moni selviää, ettei tarttis ihan heti uutta piikkirumbaa. Mulla tehdään siirto luomukiertoon, kun on menkat olleet säännölliset ja ovulaatio näyttää yleensä plussaa kahtena päivänä. Tänään siis plussasin ovistestin ja perjantaina siirto. Yritän nyt tsempata itseäni ajattelemasta koko asiaa seuraavan parin viikon ajan. Vaikeaa, vaikeaa. Täällä sitä kuitenkin taas roikun... ;)

Niin kovasti toivoisin, että jollain jo tärppäisi! Itseäkin masentaa lukea yksi toisensa jälkeen epäonnistumisia. Eikös se tilastojen mukaankin pitäisi ruveta plussat kohta vilkkumaan täälläkin, kuten joku taisi tuolla aiemmin mietiskellä?!
 
Katjuska81 Pahoittelut :hug: Ei tässä oikein muuta osaa sanoa

Johkuselle myöskin lohtuhalit negasta :hug: Jostain olen lukenut että endoleikkauksen jälkeen ois paremmat mahikset raskautua kun paikkoja on putsattu. Tiedä sit häntä, itsellä sama edessä jos ei nyt onnistu tämä hoitokerta

Kerällä ja Tillu onnittelut saaliista! Hyvältä kuulostaa ja varmasti pääsette molemmat siirtoon asti noilla tuloksilla :) Ilmoitelkaahan sit kuinka kävi ja monta kyytiläistä saitte matkaan.

Minulla oli maanantaina se punktio. Oli parempi kokemus kun viimeks, vaikka sattukin taas aika kovasti, piti kesken rakkuloiden tyhjennyksenkin välilä puuduttaa. Mutta hengissä selvittiin,saaliina 4 munasolua.
Ma-iltana olin aivan varma että yksikään ei lähde kasvamaan. Tiistaina sit hoitaja soitti ja kertoi että 3 on kasvanu. Ihan uskomatonta, viimeks 8:sta oli 1 alkio!

Sit tänä aamuna toivoin että olis ees yks jäljellä, mutta yllätyin kun kaikki kolme vielä hengissä ja vieläpä ykkösluokkaisia joka ikinen :D
Yksi siirrettiin ja pakkaseen jäi kaksi pikkuista.
Nyt vaan toivotaan,odotetaan ja todellakin piinaillaan seuraavat 2 viikkoa!
 

Yhteistyössä