N
Nimetön
Vieras
Miten te pärjäätte hyvin itsepäisen lapsen kanssa?
Meillä kotona 2,5 vuotias poika ja elämä on yhtä helvettiä.... Aiemmin jaksoin edes yrittää, mutta nyt tuntuu että kohta loppuu ja annetaan pojalle kaikki periksi, niin olisi hiljaa ja lopettaisi tuon jatkuvan vänkäämisen ja kääntämisen ja inttämisen ja huutamisen.
Ihan oikeasti kaikki mitä sanot, pyydät, käsket on 'EI HALUU!', tekee koko ajan vain pahojaan, ei juurikaan leiki omassa huoneessaa enää, olohuoneessakin saisi leikkiä, mutta ei kiinnosta, tulee vaan tohon pyörimään ja lääppii telkkaria, kiusaa veljeä, menee kaapeille, hakee tavaraa pöydiltä yms. yms. jotka tietää ettei saa tehdä.
Huutaa jatkuvasti ja koko elämä on yhtä taistoa.
Pinna on kireällä, eikkä huvita tehdä mitään ton pojan kanssa. Puistoon jos mennään niin lähtee kiltisti mutta takasin tulessa huutaa kun hyeena, jos välillä ostat jonkun uuden auton tms ja menet tonne leikkimään, on sen ajan kiltisti mutta heti se taas alkaa kun lopetat, luet kirjaa tms. ihan mitä vaan. Nämäkin leikit yms. on väkinäisiä, koska itsestä tuntuu 'esittämiseltä', mutta ajattelen jos se helpottaisi että poika saisi positiivista huomiota... mutta eipä ole auttanut.
Nukkumaanmenot on yhtä taistelua poika huutaa vaan n.1h ennen unia ja tämäkin siis 2 kertaa päivässä.
Mä siis vaan huudan pojalle ja tukasta olen napannut nyt kun en enää jaksa!! Perustarpeet huollan, mutta siinä se.
Mä en enää jaksa, mä en tiedä mitä tekisin. Musta tuntuu, että alkaa tuntua, että mä en rakasta tota poikaa, sanon vaan niin, kun kaikki pitää huonona äitinä jos en niin tee. Mies on yhtä väsynyt, molemmilla pinna kireällä. Neuvolaan voisi ottaa yhteyttä, mutta mitä niille sanoisi? Mä en jaksa uhmaikäistä poikaa?? Pelkään myös leimautumista. Ja sitä että muksut otetaan pois. Vaikka kieltämättä välillä on mielessä että pojan olisi parempi jossain muualla.
Mitä tässä tekisi???
Meillä kotona 2,5 vuotias poika ja elämä on yhtä helvettiä.... Aiemmin jaksoin edes yrittää, mutta nyt tuntuu että kohta loppuu ja annetaan pojalle kaikki periksi, niin olisi hiljaa ja lopettaisi tuon jatkuvan vänkäämisen ja kääntämisen ja inttämisen ja huutamisen.
Ihan oikeasti kaikki mitä sanot, pyydät, käsket on 'EI HALUU!', tekee koko ajan vain pahojaan, ei juurikaan leiki omassa huoneessaa enää, olohuoneessakin saisi leikkiä, mutta ei kiinnosta, tulee vaan tohon pyörimään ja lääppii telkkaria, kiusaa veljeä, menee kaapeille, hakee tavaraa pöydiltä yms. yms. jotka tietää ettei saa tehdä.
Huutaa jatkuvasti ja koko elämä on yhtä taistoa.
Pinna on kireällä, eikkä huvita tehdä mitään ton pojan kanssa. Puistoon jos mennään niin lähtee kiltisti mutta takasin tulessa huutaa kun hyeena, jos välillä ostat jonkun uuden auton tms ja menet tonne leikkimään, on sen ajan kiltisti mutta heti se taas alkaa kun lopetat, luet kirjaa tms. ihan mitä vaan. Nämäkin leikit yms. on väkinäisiä, koska itsestä tuntuu 'esittämiseltä', mutta ajattelen jos se helpottaisi että poika saisi positiivista huomiota... mutta eipä ole auttanut.
Nukkumaanmenot on yhtä taistelua poika huutaa vaan n.1h ennen unia ja tämäkin siis 2 kertaa päivässä.
Mä siis vaan huudan pojalle ja tukasta olen napannut nyt kun en enää jaksa!! Perustarpeet huollan, mutta siinä se.
Mä en enää jaksa, mä en tiedä mitä tekisin. Musta tuntuu, että alkaa tuntua, että mä en rakasta tota poikaa, sanon vaan niin, kun kaikki pitää huonona äitinä jos en niin tee. Mies on yhtä väsynyt, molemmilla pinna kireällä. Neuvolaan voisi ottaa yhteyttä, mutta mitä niille sanoisi? Mä en jaksa uhmaikäistä poikaa?? Pelkään myös leimautumista. Ja sitä että muksut otetaan pois. Vaikka kieltämättä välillä on mielessä että pojan olisi parempi jossain muualla.
Mitä tässä tekisi???
