Itsemurha mielessä

Menetin muutama päivä sitten rakkaan läheiseni,muutaman vuoden sisään olen menettänyt jo kolme perheenjäsentäni....Olen nuori mutta mutta nähnyt ja kokenut paljon ikäviä,ja traumaattisia asioita ja olen hengissä,vielä...
Mutta nytten minusta tuntuu että voimat ovat lopussa enkä jaksaisi enää mitään,missään ei ole enää mitään iloa tai järkeä....olen niin paljon joutunut läpikäymään,että minusta tuntuu että haluan jo antaa periksi....
Vaikka minulla on lapsi ja mies,joiden vuoksi minun TÄYTYY jaksaa
Olo on niin äärettömän tuskainen ja välillä tuntuu että tukehdun tuskaan ja ikävään.
Itsemurha pyörii tiiviisti mielessä sillä haluaisin vain kaiken tuskan ja surun vain loppuvan.Vaikka tiedän että se ei muita auta enkä halua perheelleni tuottaa samaa tuskaa jota itse nyt koen...
Siksi häpeän tunteitani ja ajatuksiani,ja pakotan itseni jaksamaan varsinkin lapseni takia,jota rakastan yli kaiken...kuin myös miestäni.

Vaikka minulla on ympärilläni ihania ihmisiä joita rakastan ja joihin tukeutua,minun on pakko purkautua näin "nimettömänäkin´".....
Vaikka tämä ei tähän paras paikka olekkaan,tiedän sen....

 

Voimia! Takuulla raastava, tuskallinen tilanne ja olo.... Sanoilla ei juuri voi lohduttaa, mutta kenties ne voivat edes kantaa, pahimman yli. Kirjoitit, että pitää jaksaa läheistesi vuoksi, mutta sinun pitää jaksaa myös itsesi vuoksi, sinun elämäsi on tärkeä. Surua ei voi kiirehtiä, mutta niinkauan kuin on elämää, on toivoa. Ja toisinpäin. Ihan minuutti kerrallaan.
Ja tämä(kin) paikka on ihan riittävän hyvä avautumiseen. Tai ainakin tämän pitäis olla.
Kaikkea hyvää tästä eteenpäin!

 

Kyllä se tuska siitä vielä tasaantuu. Elämässäsi voi olla vaikka mitä hienoa vielä edessä! Tukeudu perheeseesi ja niihin läheisiin ketä sinulla on. Ei ole häpeä tunnustaa, että joskus haluaisit luovuttaa, mutta älä luovuta!!!!

Voimia sinulle!

 

Ymmärrän, tiedätkö maailma on kova paikka eikä sen ole tarkoitettukaan olevan helppoa, mutta kun illalla menet nukkumaan ristippä kätesi ja pyydä Jumalalta apua ja kerro kuinka sinun on paha olla.. Voimia ja Siunausta sinulle <3

 

Sä tarttet nyt itse tukea ja terapiaa; jonkun ulkopuolisen, joka jaksaa kuunnella ja osaa kysyä sulta ne oikeat kysymykset ja askel askeleelta auttaa sut sieltä "jäälautalta kovalle maalle".. Itse olin tosi huonossa kunnossa alkukeväästä, ja onneksi älysin hakea apua, ihan terveyskeskuksen kautta! Ja kun sain sanottua ääneen, etten selviä/jaksa yksin, sain heti apua ja pääsin juttelemaan psykologisen sairaanhoitajan kanssa, ja niin vain kävi, että pikkuhiljaa aloin toipumaan ja elämä helpottamaan! Pienin askelin, päivä kerrallaan, mutta siitä olosta voi toipua! Kovasti jaksuja sulle, koita kuiteskin aina synkimpänäkin hetkenä muistaa sun olemassa olevat rakkaat, jotka sua tarvitsee ja myös ne, jotka eivät täällä enää ole, sillä siinä kohtaa taas ehkä "järjen ääni" voittaa, ja tajuat sen, ettei sun perheesi tarvisi samanlaista tuskaa vuoksesi kokea. Hae apua <3

 

Ihmisestä voi tuntua joskus ihan ylivoimaisen raskaalta. Sun täytyy hakea apua, mene vaikka lääkärille puhumaan vaikeuksistasi. Saatat olla masentunut ja tarvita lääkkeitä. Sen asian sitten muistat, että mitään itsemurhaa et koskaan tee. Sitä tuskan määrää, mitä se sun läheisilles aiheuttaisi, et pysty edes kuvittelemaan. Sellaista ei saa koskaan tekemättömäksi ja se olisi suurin virhe mitä nyt voit tehdä. Selviät tuosta kyllä ja elämässä tulee iloisempia aikoja. Lupaan sen sinulle. Olet saanut suuren kunnian olla ihanan lapsesi äiti. Olet hänelle sen velkaa, että haet itsellesi apua. Viimeistään maanantaina!

 

Jumala on tosiaankin ainoa joka auttaa <3

Moni on siinä harhaluulossa, että kuoleman jälkeen helpottaa. Tosi asiassa tällöin joutuu vääristä valinnoista vastuuseen ja silloin vasta kovat ajat koittavatkin ja jokainen toivoo tällöin saavansa palata edes hetkeksi takaisin, jotta voisi korjata virheensä.

 

Voimia sinulle tilanteessasi!'
Elä jää yksin ajatuksiesi kanssa. Voit mennä vaikka terveyskeskuksen päivystykseen sanomaan ettet jaksa. Hae apua. Veljeni teki itsemurhan viime syksynä ja sitä tuskaa olemme me läheiset nyt kantaneet. Hänen voimat eivät riittäneet vaikeassa elämäntilanteessa.
Meillä oli myös appiukon kuolema ja oman lapsen aivokasvain löydettiin samoihin rytäköihin. Liika on liikaa... Kannattaa puhua, joka kerran helpottaa kun saa asiaa pois kerrottua, aina joku saa osansa kannettavakseen siitä tuskasta mitä itse kantaa.
Voimahali!

 

Kiitos kaikille vastauksista.

olen jo tilanteesta kertonut mielenterveystoimistossa;olen käynyt siellä muutaman kuukauden vaikean masennuksen takia...olen jutellut asioista ja lääkkeet on ja siksikin ahdistaa kun näin pahoin voin vaikka apua saan
olen niin väsynyt tähän jatkuvaan kipuun ja suruun että mielessä pyörii vain luovuttaminen....
mutta mieli on ristiriitainen koska en halua samaa surua tuottaa muille läheisille mutta en myöskään haluaisi enää itsekkään tätä tuskaa kokea enää...vaikka tiedän että elämä ei aina ole helppoa ja suru kuuluu siihen myösmutta minulle tätä surua on ollut jo monessa muodossa ja minulle liikaa kestettäväksi....voi luoja että voi ikävä raastaa syvältä...

 

mitään ei niin pahasti voi omalle lapselleen tehdä kuin tappaa itsensä. mieti sitä edes. ja tiedosta, että ajatuksesi itsemurhasta ovat sairautta ja tuskaa, ei se mitä oikeasti haluaisit ja mikä tilanteeseen auttaisi. ikuinen tuska vain jatkuisi, sinulla ja perheelläsi.

 

Olet muutama päivä sitten menettänyt rakkaan läheisesi. Tuska on nyt valtava, mutta se helpottaa. Sinun on pakko selvitä, ellet halua lapsesi kokevan samanlaista tuskaa. Menet heti hoitoon tämän tilanteesi vuoksi ja puhut suoraan kaikesta. Nyt jaksat eteenpäin hetki kerrallaan ja katsot mitä kaikea ihanaa lapsesi elämääsi tuo ja miten tärkeä sinä olet hänelle.

 

Huomenta.

Pakko oli vielä kirjoittaa ja kiittää vastauksistanne,vaikka oli siis vain tarkotus avautua,oman mielen kevennykseksi...mukava huomata että täällä kirjoittelee paljon fiksuja ja sympaattisia ihimisiä<3toisinkuin joskus ne ilkeilijät johin täällä törmää,siksi kai mietin kehtaanko täällä purkautua mutta jonnekkin oli vain pakko vuodattaa pahaa oloa.....
Tämä aamu on ollut edeltäviä aamuja myötäillen kauhea..tuska ja ikävä heti läsnä ja tuntuu ettei mikään vaan suju,ihme miten sitä kehittää kaikkea tekemistä että arki etenee ja ajatukset pysyvät kurissa!ja lapsi pitää minut järjissäni,toivottvasti n tyhmyyksissäni sorru myöhemmin...
Sillä en todellakaan haluaisi samaa tuskaa aiheuttaa muille,varsinkaan lapselleni
Mielessä onkin nyt taistelu käynnissä;vahva tunne siitä että tämä/nämä suremiset riittävät jo,ja se että kuitenkin uskon,tai haluan uskoa että elämä vielä tuo iloa....
Mutta suuri pelko myös siitä että kohtaan vain taas lisää surua ja tuskaa
Ja mielenterveys keikkuu ja on keikkunut jo pitkään niin veitsenterällä etten enää jaksa...
siksipä tuntuu että tulen hulluksi näiden ajatusteni kanssa....huoh,...

Kiitos kun sain avautua,nähdä omat ajatukseni "mustaa valkoisella".

 

Itsemurha ei ole ratkaisu.

Haluatko vaan jatkaa tuskankierteesi miehellesi ja lapsellesi? Usko tai älä, ennemmin tai myöhemmin se synkeäsuo ei olekkaan niin synkeä. Hae apua, lääkitys, terapeutti. Ihan mitä vaan mutta älä jatka surunkehää. Se ei lopu, jos sinä luovutat.

 

Ihminen ajattelee, että kuoleman jälkeen hän on helpottunut, koska hän menee olemattomuuteen, mutta asia ei ole niin.

Niin, luulette, että kuoleman jälkeen olette helpottuneita, koska menette olemattomuuteen, mutta näin ei ole.

Itsemurhan tehnyt henkilö ei saa uutta fyysistä kehoa niin kauan kuin hänen olisi pitänyt elää tässä elämässä. Toisin sanoen niin kauan kuin hänellä olisi vielä elämää jäljellä tietyssä elämässä. Hän kärsii ilman fyysistä kehoa, koska hänellä on edelleen erilaisia haluja, esimerkiksi halu syödä ja juoda ja niin edelleen, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi täyttää nämä halut ja niin edelleen.
Itsemurhaaja rankaisee itseään tuhoamalla kehonsa. Tämä on kuin ihminen, joka poltti oman talonsa ja on nyt tuomittu vaeltelemaan kellareissa. Elämä ilman fyysistä kehoa on eräänlaista helvetillistä olemassaoloa, koska hänellä on edelleen monia aineellisia haluja, eikä hän voi täyttää niitä. Tämä tuottaa hänelle mittaamattomia kärsimyksiä, jotka eivät käytännössä eroa helvetin kärsimyksistä. Ainoastaan tähän helvettiin ihminen tuomitsee itsensä ja luulee, että itsemurha on ulospääsykeino. Tosiasiassa se on sisäänkäynti pahempaan todellisuuteen kuin se, josta ihminen yritti paeta itsemurhalla.