Itkuherkkyys synnytyksen jälkeen

[Rimma]

Odottelen vasta ensimmäistä lastani, joten itselläni ei ole tästä aiheesta kokemusta, mutta haluaisin kysyä siitä teiltä. Olen nyt raskauden aikana (rv 30 meneillään) ollut tosi itkuherkä etenkin vauvoihin ja synnytykseen liittyvissä asioissa. Kun kuvittelen tilannetta että saan lapsen ensi kertaa rinnalleni tai sitä että mulle läheiset ihmiset tulevat vauvaa katsomaan, itken heti.

Nyt mua vähän jännittää se, että sitten kun ne ihmiset oikeesti tulee sinne sairaalaan meitä katsomaan, niin en saa edes mitään sanottua kun itken vaan. Vaikka eihän se vaarallista olis, mutta kuitenkin. Onko jollekin käynyt näin? Paheneeko se itkuherkkyys vain synnytyksen jälkeen vai helpottaako se?

 

[Pauppi]

Olin synnytyksen jälkeen todella itkuherkkä. Kun vanhempani ja sisarukseni tulivat sairaalaan katsomaan, itkin minä sekä perhe Itkin osastolla jopa sitä, kun mieheni joutui lähtemään töihin ja minä jäin sairaalaan vielä yhdeksi yöksi (olimme perhehuoneessa). Sama jatkui kotona, ei tarvinut kuin katsoa tyttöä, ja jo tuli kyynel silmänurkkaan. "Pahin" itkuherkkyys on mennyt jo ohi aikapäivää sitten, mutta vieläkin esim. huonot uutiset, joihin liittyy lapsia, saavat itkemään. Ehkäpä johtuu siitä, että samaan aikaan ajattelee joko tietämättään tai tietoisesti sitä, miltä tuntuisi menettää oma lapsi (esim. Aasian katastrofissa). Jo pelkkä kadonneiden nimilistan lukeminen sai kyyneleet silmiin. Nyt tyttöni on 7 kk.

 

[mä vain]

Mulla pahin itkuherkkyys oli silloin kun oltiin tultu sairaalasta kotiin ja siitä noin viikko eteenpäin. Tätikin kun kysyi että kuinka menee niin itkin ainakin tunnin sen jälkeen Se oli ihan toivotonta kun kaikki itketti - kun mies lähti töihin ja kun mies tuli töistä, aina yhtä kova itku... Sitä ne hormonit teettää

 

[r u u s a]

Niin...kun synnytyksen jälkeen huomaa itkevänsä ja katsovansa kauniita ja rohkeita... :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed:

 

[Malla]

Täällä kans yks itkuherkkä. Synnytysvalmenuksen videota kun katsottiin niin minä siellä istuin ihan vedet silmissä ja iso itku kurkussa, mut onneksi se pysyi siellä. Toisaalta mitä ihmettä siinä itkussa niin hävetään. Luulis että jokainen ihminen ymmärtää että ne tuntee on enemmänki kun pinnassa ku näin mullistavasta asiasta eka lapsen kohdalla on kysymys.

Todennäköisesti itse itken täysillä siinä vaiheessa kun saan eka kertaa oman lapsen syliin. Mutta mitäs siitä. Ja mun vanhemmat ja sen lisäksi anoppi ja appi tai oikeastaan koko suku ja kaikki ystävät tietää että herkästi itken ku omissa häissäkin tuli itku pariin otteeseen. Mitäpä noita tunteita turhaan patoamaan sisälleen ja se on vasta kauheaa katella ku joku pidättelee itkuaan...

Antaa tulla vaan!

 

[Papuska]

Itkin myös herkästi parin viikon ajan synnytyksen jälkeen, eikä itku johtunut pelkästään onnesta. Osittain se johtui peloista ja mm. imetyksen ongelmista, mutta oli siinä taustalla varmasti muutakin. Sairaalassa illat menivät aivan itkiessä eli itkettiin yhdessä vauvan kanssa. Kerrankin, kun eräs hieman kaukaisempi ystävä soitti ollessamme vauvan kanssa jo kotona, tuhersin itkua puhelimessa. En yksinkertaisesti mahtanut mitään sille, että aina kun avasin suuni sanoakseni jotain, aloinkin itkeä.. Toisaalta se oli noloa, mutta ystäväni oli itsekin synnyttänyt pari kuukautta sitten, joten ymmärsi yskän. Itkuherkkyyden lisäksi tuntui kuin koko ajan olisi ollut pala kurkussa. Olin myös ahdistunut ja pelokas. Tämä kaikki meni itsestään ohi ja oli varmaankin normaalia synnytyksen jälkeistä alakuloisuutta. Onneksi en sairastunut siihen paljon puhuttuun masennukseen!

 

[tipsu]

tuttua on... tv-ohjelmat on itkettäneet ylivoimaisesti eniten raskauksien aikana

mutta jos synnytyksen jälkeen masentaa tai ahdistaa ja siksi itkettää, voi asiaa yrittää "auttaa" myös ravinnolla, joidenkin tutkimusten mukaan omega-3 rasvahapot auttaa masennusoireisiin. Näitä on normaalistikin ruuassa, esim. kalassa on runsaasti, ja ne on vauvalle tärkeitä - jos imetätä, lapsi ottaa kyllä osansa ja sinä jäät itse vähemmälle. jos ei pidä/voi syödä kalaa, näitä saa myös kapseleina (esim. Möller)

 

[pikku82]

Mä olin kans tosi itkuherkkä synnytyksen jälkeen, vaikken itsestäni sitä muka uskonut aikasemmin!
Mua itketti kylläkin huolestuttavat asiat, kuten se ettei maito noussut heti kunnolla jolloin piti antaa lisämaitoa pullosta ja sehän oli kaataa koko maailman... :ashamed:
Ja se kun keltaisuus alkoi hieman nousta, vaikkei kyseessä ollut edes mitään vakavaa.
Kylvetys tuntui aika kömpelöltä eikä kätilö tuntunut olevan kovin kannustava, se suretti aika pitkään...
Kun päästiin kotiin ja mies meni kauppaan, itkin koko sen ajan, onnesta ja hämmennyksestä, oli jotenkin haikea olo.
Aluksi kun vauva itki, aloin itsekin itkeä.

Nyt synnytyksestä on reilu kuukausi ja olen todella onnellinen ja itkuisuus on hävinnyt lähes kokonaan. Voimat palautuivat ja sitä mukaan olokin piristyi. Pelkäsin jo hetken sitä masennusta, mutta eipä se sitä tainnut olla. Sitä paitsi niiden itkujen lisäksi tunsin myös hyvää oloa ja hymykin oli herkässä!

 

[syysmamma-82]

itkin melkein joka asiaa ekat viikot synnytyksen jälkeen..esim silloin kun vauva itki,itkin myös kun en tiennyt mikä oli,mut pahin tais olla se kun itkin imettäessä kun ei siitä tullut yhtään mitään.ja mieheltä ykskin väärä sana niin itku alkoi.

 

[Mei]

Kohtalontovereita riittää: eka lapsen kanssa itkin kaksi yötä sairaalassa, kätilöt luulivat kivuiksi, kunnes sain sanottua, että pelkään poikani joutuvan huumejengeihin... Seuraavana yönä itkin sitä, että poika imee ehkä joskus jonkun muun naisen rintoja (aika omituinen itkun aihe!). Yksikin poikkipuolinen sana tai väärä äänensävy mieheltä, niin itku pääsi. Nyt itkettää lasten kuolinilmoitukset ja Aasian tapahtumat, oma jaksaminen ja nukahtamisongelmat, anopin ilkeät tokaisut... Itkut kuuluvat tähän vaiheeseen!

 

[Äiskäpäiskä]

täälläkin vollotettin ainakin pari viikkoa synnytyksen jälkeen. aiheeksi kelpasi melkeinpä mikä vaan, rintaliivien epäsopivuudesta shampoon loppumiseen.

 

Minä itkin synnytyksen jälkeen sairaalassa melkein kokoajan. kaikki vaan itketti. Ihan pienet vastoinkäymisetkin esim. imetyksessä itkettivät. Parhaimmillaan itkin hoitajan kainalossa ja hoitaja silitteli päätäni :ashamed:

 

[mother]

Olin tosi itkuherkkä esikoisestani.Olin ainoa joka itki synnytysvalmennuksessa kun katsottiin synnytysvideo,eläydyin niin siihen kun kuvittelin millaista on sitten saada vauva rinnoille syntymän jälkeen.Ja itku ei ollut mitään pikku kyyneleitä vaan oikein itkua!Synnytyksen jälkeen sama itkuherkkyys vaan jatkui,itkeä pillitin vaan ihan ilman syytä.No loppuihan sekin sitten ajan saatossa.Kun rupesin odottamaan toista,olin aivan varma että taas tuo itkukausi alkaa,mutta mitä!!!Olin koko raskauden ajan ihmeellisen "järkevä" eikä itkuherkkydestä tietoakaan!Nyt vauva on päälle kuukauden vanha ja ei ole itkettänyt yhtään niin paljoa kuin esikoisesta.En ole "joutunut" elämään yhtä itkunsekaisissa tunnelmissa nyt kun silloin esikoisesta.Olen itsekin hämmästynyt omaa "viilipyttymäisyyttäni".Olen tässä nyt miettinyt,että onkohan maidon tulo jotenkin yhteydessä tähän asiaan.Esikoisestani maitoa tuli ihan mukavasti ja sain imetellä aika usein,nyt maitoa tulee paljon heikommin. :/

 

[miraharmaakatti]

Mä en itkenyt edes kun lapsi syntyi. Nauroin vaan. Mies poras ja mä olin jossain naurupilvessä. Muutenkin synnärillä olin ihan oudossa tunnetilassa. Kaikki oli epätodellista(joo se unen puute). Viimeisenä iltana sitten aloin parkua, kun kaikki kasautunut paine purkautu hetkessä. Sen jälkeen olin tosi herkkis kolmisen kuukautta. Välillä ei ollu päivääkään etten olisi parkunut. Sen jälkeen normaali tila palasi.

 

[tätiääni]

On pakko nostaa tämä aihe uudestaan. Muistan miten en itkenyt ilosta kun sain vauvan syliini (isä taisi tirauttaa), mutta kun silloin tuli tippa silmään, kun katselin sairaalan käytävillä hitaasti vaappuen vaeltavia muita tuoreita äitejä rumppamahoineen ja vauva-akvaarioita työnnellen niissä sairaalavaatteissaan. Se oli jotenkin niin hellyyttävän näköistä...

 

[mama05]

kyllä itkettää joo, ehkä vähän väärästä syystä kun joskus tulee ajatelleeksi kuin helppoa elämä oli ennen lasta. ja ajattelee itsekkäästi että mitään ei itelleen nyt saa, saunaankin pääsee illalla jos pääsee. sitten tulee "masennus" kun mies lähtee uimaan ja sanoo et lähden tästä vähän aiemmin niin kerkiin uimaan enemmän ja ite miettii joskus et pääsenkö tosiaan saunaan tai edes suihkuun kun on siinä vauvassa niin kiinni. sitten tulee mieleen semmonenkin kauhee ajatus et en mä oikeesti olis halunnukaan lasta. tenavani on nyt 6,5 viikkoa eli alussa ollaan. päivärytmistä saati yöunista ei oo tietookaan... :'( toivottavasti tämä muuttuu enemmän iloksi. on niitä ilon hetkiäkin ja nyt kun päivä pitenee. aiemmin en ole kärsinyt pimeistä illoista mut nyt kyllä kun istun niitä yksin kotona.

 

[tätiääni]

Älä hyvä mama ota sitä noin! Eihän lapsi ole mitenkään liimautunut äitiinsä kiinni. Imetys taitaa olla ainut, mikä sitoo lapsen konkreettisesti äitiin kiinni hetkeksi. Vai onko miehesi paljon poissa kotoa? Kyllä se isä osaa lasta hoitaa ihan samalla tavalla kuin äitikin. Imetys on ainut juttu jota isät eivät hallitse, mutta onhan tuttipullo keksitty.

 

[minä]

Pari ekaa viikkoa itketti tosi paljon. Mikä tahansa saattoi laukaista itkun, esim. kun mies toi kaupasta väärää ruokaa ym, ym. Mutta sehän kuuluu asiaan toi itkuherkkyys :'(

 

[Äiskäpäiskä]

\

kyllä itkettää joo, ehkä vähän väärästä syystä kun joskus tulee ajatelleeksi kuin helppoa elämä oli ennen lasta. ja ajattelee itsekkäästi että mitään ei itelleen nyt saa, saunaankin pääsee illalla jos pääsee. sitten tulee "masennus" kun mies lähtee uimaan ja sanoo et lähden tästä vähän aiemmin niin kerkiin uimaan enemmän ja ite miettii joskus et pääsenkö tosiaan saunaan tai edes suihkuun kun on siinä vauvassa niin kiinni. sitten tulee mieleen semmonenkin kauhee ajatus et en mä oikeesti olis halunnukaan lasta. tenavani on nyt 6,5 viikkoa eli alussa ollaan. päivärytmistä saati yöunista ei oo tietookaan... :'( toivottavasti tämä muuttuu enemmän iloksi. on niitä ilon hetkiäkin ja nyt kun päivä pitenee. aiemmin en ole kärsinyt pimeistä illoista mut nyt kyllä kun istun niitä yksin kotona.

viimeistään parin kuukauden päästä tuo tunne helpottaa. Mulla pyöri aivan samanlaisia ajatuksia päässä sillon kun poika oli pikkunen mutta nyt on elämä hieman vapaampaa. Ota miestä niskasta kiinni ja kerro miltä tuntuu. Pyydät auttamaan enemmän vauvan kanssa että ei ahdista niin.

 

[nimetön]

Lohdullista ja todella helpottavaa lukea, että tämä mielentila on normaali Minulla 6pv:ä vanha poika, ja minä jo luulin sairastuneeni masennukseen :'( Kaikki itkettää ja pelottaa, ja oikeasti mikään ei ole pielessä :ashamed: Toivottavasti tämä menee ohi "normaali" rajoissa, ettei tosiaan mene masennuksen puolelle :/

 

[Sydän]

Minulla oli pahin itkuherkkyys ennen synnytystä! Noin viikkoa ennen, itkin kun koira lähti hoitoon, itkin kun mies lähti töihin, ohjelmat, uutiset alkoivat itkettää ... oli jo kiusallista olla kun ei kestänyt mitään!!!
Toivoi vain ettei kukaan kysy tai puhu mistään vähänkään tunteellisista asioista, muuten oli vaikea pidätellä ......... :'(
Tuntui että koko maailman huolet oli kannettavana!
Mutta parasta siinä tunteiden myrskyssä oli käpertyä oman kullan kainaloon ja itkeä maailman surut pois!!
Jatkui se myös synnytyksen jälkeen, mutta ei niin pahana!!
:heart: