itku!

[miehen välinpitämättömyys]

Hei!

Onko kellään tälläistä ongelmaa?:
Meillä mies menee omia menojaan, reissuaa ja käy joka viikonloppu kapakassa. Joskus viikonloppuna molemmat illat on jätkien kans kapakassa, ei ole kuulemma muuta tekemistä. Tätä on kestänyt koko kesän.
Kotona ei puhuta enää mistään asioista, tuntuu että meillä ei ole enää mitään yhteistä. Esikoisen kanssa ei ole oikein kiinnostunut tekemään mitään (tosin ei ole koskaan tehnyt hänen kanssaan lasten juttuja), johtuu kuulemma siitä että minä olen hänelle niin v:mäinen!
Olen voinut raskaudessani huonosti ja ei hän sitä ymmärrä. On huutanut minulle että kun akka ei tee muuta kuin sohvassa makaa...Ei kysele raskaudestani mitään, vointini ei häntä kiinnosta. Vauva vielä vähemmän...surullista. Hermot sillä menee hetkessä ja alkaa huutamaan ja haukkumaan, johon vastaan tietysti huutamalla takas. En siedä jatkuvaa haukkumista ja moittimista.
Ainoa mikä häntä kiinnostaa on sänkyhommat. Esileikki on siinä kun pyytää heittämään housut pois, kuka tälläisestä innostuu?
Tuntuu että vihaan häntä ja haluaisin erota. Eihän tälläistä ""suhdetta"" voi olla olemassakaan, vai onko jollain muulla?
Välillä itken vain sitä, että miten hän kohtelee minua paskamaisesti, mutta äijä ei ole moksiskaan. Sanoo vain että älä ajattele! Tarvitsen tukea ja kannustusta, mutta joudun hakemaan sitä muualta kuin kotoa, onko ihan normaalia?

 

[:(]

Teillä on nyt menossa joku kriisi.
Miehestäsi tuntuu että et huomioi häntä tarpeeksi ja hän pitää sinua laiskana kun et jaksa/pysty tekemään kotihommia.
Hän pakeenee sinun erilaisuuttasi kapakkaan ja ""omiin hommiin"".
Minun mielestäni tässä ei auta muu kuin puhuminen, ei huutaminen. Jos miehesi sen verran jaksaisi sinua kuunnella, että kertoisit tuon saman hänelle minkä tänne kirjoitit. Tai sitten annat hänen olla omissa oloissaan. Jos hän sitten huomaisi sinut. Koittakaa keksiä jotakin yhteistä tekemistä.

Meillä ei tuollaista tilannetta ole ja toivottavasti ei koskaan tulekkaan. Odotamme esikoistamme ja mieheni on hyvin hellä ja huomaavainen. Minä olen aina se joka riidat ym. aloittaa.

Tuo tilanteesi on kyllä todella inhottava. Koita jaksaa!!

 

[minä]

Toivon sydämmestäni että tilaanteesi muuttuisi. Kun ajattelen itseäni tuossa tilanteesa olisi se aivan kauheaa.
Meillä mies on ollut aina huomaavainen ja se ei ole mihinkään muuttunut raskauden aikana. Ja useimmiten jos meillä riidellään se on myös minun aloitteestani.
Koitahan jaksaa toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

 

[hö:(]

Tilanteesi kuulostaa tosi ikävältä

Meillä onneksi raskausaika on mennyt hyvin ja riidat aloitan ennemmin minä kuin mieheni. Ja mieskin 'suuttuu' vain siitä jos meillä on paskaista tms.. masua katselee päivittäin (vaikkei se vielä iso olekaan) ja silittelyt ja taputtelut on kuulemma sen tapa 'jutella' kaksin vauvan kanssa

Joidenkin miesten on varmaan hieman vaikea sopeutua muuttuvaan tilanteeseen, mutta tuossa vaiheessa en näe muuta keinoa kuin puhuminen. Ei minusta sovi, että mies on viikonloput baarissa ja muut asiat on tärkeämpiä kuin raskaana oleva vaimo /tyttöystävä...

tosi ikävä tilanne...toivottavasti saatte asiat kuntoon ja voitte vielä yhdessäkin nauttia raskaudesta...voimia

 

[tilma]

itselläni on ollut sama tilanne, mutta kuitenkin hieman eri. Sain samanlaista kohtelua kuin sinäkin, mutta siihen liittyi myös muunlaista alistamista. Minun olisi pitänyt muuttua hänen kulttuurin mukaiseksi naiseksi. Ja kun en sitä ollut niin jo alko vaikeidet. Samalla siihen liittyi valehtelua ja muunlaista ongelmaa. Minä päätin lähteä suhteesta ja kasvattaa lapsen yksin. En halunnut ajatella elämää yhdessä ihmisen kanssa joka alistaa ja yrittää saada minusta jotain muuta kuin olen. Samalla kun toisen tukeen ja turvaan ei voinut luottaa. Olisin ollut suhdetta jatkaessani yksinhuoltaja äiti, mutta kuitenkin olisi ollut mies muka isänä.
Teillä kuitenkin on yhteistä menneisyyttä takana jo jonkin aikaa, joten ehdotan, että juttelet vielä miehesi kanssa. Voithan ottaa asian puheeksi myös neuvolassa jossa osaavat kertoa mistä teille voisi löytyä apua. Onko teillä ystäviä joilla on jo lapsia. Olisiko heistä apua. Eli saisitko ystäviesi miehet puhumaan tilanteesta miehesi kanssa. Ei siis niin, että mies tajuaa sen olevan sinun aikaan saannosta vaan jotenkin luonnollisella tavalla. Seurakunnilla on perheleirejä jonne voisitte mennä yhdessä ja sitä kautta aloittaa rakentamaan perhe elämäänne uudestaan.
Oliko hän esikoisen raskauden aikana samanlainen? Jos oli niin ehkä asiat muuttuu taas kun lapsi on syntynyt.

Jos kuitenkin tuntuu, että kaikki on koitettu ja mitään muutosta ei tapahdu, niin siinä vaiheessa on varmasti hyvä myös ajatella muita ratkaisu vaihtoehtoja. Esikoisenne kuitenkin kuuntelee vierestä riitojanne ja muistaa ne hyvinkin pitkään.

Mieti kuitenkin ja yritä löytää kaikki mahdolliset ratkaisu vaihtoehdot tilanteen muuttamiseen ennen kuin päätät lopetta suhteen.

Voimia ja jaksamista!

 

[tilma]

itselläni on ollut sama tilanne, mutta kuitenkin hieman eri. Sain samanlaista kohtelua kuin sinäkin, mutta siihen liittyi myös muunlaista alistamista. Minun olisi pitänyt muuttua hänen kulttuurin mukaiseksi naiseksi. Ja kun en sitä ollut niin jo alko vaikeidet. Samalla siihen liittyi valehtelua ja muunlaista ongelmaa. Minä päätin lähteä suhteesta ja kasvattaa lapsen yksin. En halunnut ajatella elämää yhdessä ihmisen kanssa joka alistaa ja yrittää saada minusta jotain muuta kuin olen. Samalla kun toisen tukeen ja turvaan ei voinut luottaa. Olisin ollut suhdetta jatkaessani yksinhuoltaja äiti, mutta kuitenkin olisi ollut mies muka isänä.
Teillä kuitenkin on yhteistä menneisyyttä takana jo jonkin aikaa, joten ehdotan, että juttelet vielä miehesi kanssa. Voithan ottaa asian puheeksi myös neuvolassa jossa osaavat kertoa mistä teille voisi löytyä apua. Onko teillä ystäviä joilla on jo lapsia. Olisiko heistä apua. Eli saisitko ystäviesi miehet puhumaan tilanteesta miehesi kanssa. Ei siis niin, että mies tajuaa sen olevan sinun aikaan saannosta vaan jotenkin luonnollisella tavalla. Seurakunnilla on perheleirejä jonne voisitte mennä yhdessä ja sitä kautta aloittaa rakentamaan perhe elämäänne uudestaan.
Oliko hän esikoisen raskauden aikana samanlainen? Jos oli niin ehkä asiat muuttuu taas kun lapsi on syntynyt.

Jos kuitenkin tuntuu, että kaikki on koitettu ja mitään muutosta ei tapahdu, niin siinä vaiheessa on varmasti hyvä myös ajatella muita ratkaisu vaihtoehtoja. Esikoisenne kuitenkin kuuntelee vierestä riitojanne ja muistaa ne hyvinkin pitkään.

Mieti kuitenkin ja yritä löytää kaikki mahdolliset ratkaisu vaihtoehdot tilanteen muuttamiseen ennen kuin päätät lopetta suhteen.

Voimia ja jaksamista!

 

[alkuperäinen]

Kiitos teille kaikille rohkaisevista sanoista.
Olen ollut välillä suorastaan järkyttynyt miehen käytöksestä. Olen puolessa välissä raskautta ja mies ei ole mitenkään ollut mukana. Ei kysy mitään neuvolassa käynneistä, voinnista, vauvan liikkeistä ei mistään mitään.
Viikonlopun tullessa vain ilmoittaa että lähtee kapakkaan jätkien kanssa. En jaksa viikonlopuksi edes yrittää löytää mitään yhteistä tekemistä, ettei aina tule pettymystä. Esikoisen kanssa tehdään jotakin kuitenkin.
Pahalta tuntuu kun mies akoittelee, käskee ja sit alkaa haukkumaan ja moittimaan. Mitään en osaa tehdä ja kaiken lisäksi älyssä tuntuu olevan hänen mukaansa vikaa. Olen kuitenkin hyvässä työssä ja hyväpalkkainen, mutta kun ei arvosta edes minun työtä, niin minkäs teet.
Välillä kun alkaa huutamaan mulle, menen vaikka vessaan ja itken. En halua näyttää hänelle enää sitä, että olen henkisesti aivan loppu. Olen kyllä sanonut ja pyytänyt että lopettaa henkisen väkivallan, mutta menee aivan kuuroille korville.
Kesälomareissulla oltiin ja silloinkin kävi jätkien kanssa kapakassa. Ottipa yhteiselle lomareissulle veljensä mukaan...Kun moitin reissua, että ei oikein mennyt niinkin yleensä perhelomat menee, niin tuumas vain että mitäs läksit mukaan! Täh?
Hän ei lähde minnekään keskusteluihin, koska hänessä ei ole mitään vikaa.
Ja se mikä ottaa päähän, on se, että aina ohimennen kopeloi joko jakojen välistä tai hamuaa rintoja. Uskotteko miten alistavaa se on? Ensin haukutaan ja käyttäydytään aivan kuin eläisi yksin ja sit kuitenkin minusta kelpaa vain jalkoväli.
Että on turhauttavaa! Itkettää, miten mies voi olla sika täysi sika silloin kuin eniten apua kaipaisin.

Kiitos teille kun olette tukeneet. Olkaa onnellisia, teillä monella tuntuu olevan elämä kunnossa ja hyvä mies!

 

[:(]

No nyt kun luin tuon toisen kirjoituksesi, niin suosittelisin, että otat ja lähdet
Jos mahdollista, niin muuta ainakin joksikin aikaa jonnekkin muualle. Vaikka vanhempiesi ym. luo. Jos mies sitten huomaisi menetyksensä ja koittaisi muuttaa tapojaan. En oikein muuta keksi. Itse en alistuisi tuommoiseen käytökseen!

Voimia!!

 

[Janis]

Olen itse samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja.
Kerää kamat ja muuta vanhemmillesi, ystävillesi, siskolle/veljelle tai jollekin luottohenkilölle. Jos miehesi ei vieläkään ymmärrä mitä on menettänyt niin sitten suosittelisin jo harkitsemaan eroamista.
Olen tietämättäni katsonut vähän aikaa vierestä kun ystäväni koki samanlaista. Hän kertoi asian minulle ja saimme hänet tajuamaan, että meistä jokainen ansaitsee parempaa. Hän muutti asunnosta ja pääsi miehestä eroon. Tällä hetkellä hän on onnellisessa parisuhteessa ja pienen pojan äiti.
Hänen tapauksessaan mies oli sekä henkisesti että fyysisesti pahoinpitelevä.
Älä anna jonkun viedä turvallisuuttasi! Toivottavasti tilanne rauhottuu, sinulle parhaimmalla tavalla tai toisella, pian!
Kerran sivusta katsoneena ja nykyään asiasta karvat pystyyn nostaen, Janis 11+5

 

[Janis]

Olen itse samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja.
Kerää kamat ja muuta vanhemmillesi, ystävillesi, siskolle/veljelle tai jollekin luottohenkilölle. Jos miehesi ei vieläkään ymmärrä mitä on menettänyt niin sitten suosittelisin jo harkitsemaan eroamista.
Olen tietämättäni katsonut vähän aikaa vierestä kun ystäväni koki samanlaista. Hän kertoi asian minulle ja saimme hänet tajuamaan, että meistä jokainen ansaitsee parempaa. Hän muutti asunnosta ja pääsi miehestä eroon. Tällä hetkellä hän on onnellisessa parisuhteessa ja pienen pojan äiti.
Hänen tapauksessaan mies oli sekä henkisesti että fyysisesti pahoinpitelevä.
Älä anna jonkun viedä turvallisuuttasi! Toivottavasti tilanne rauhottuu, sinulle parhaimmalla tavalla tai toisella, pian!
Kerran sivusta katsoneena ja nykyään asiasta karvat pystyyn nostaen, Janis 11+5

 

[Jaana]

Oikeasti, nyt jostain voimia ja hanki apua! Ei tuossa ole enää mitään kivaa, kysymys on henkisestä väkivallasta joka on aivan yhtä tuomittavaa kuin fyysinenkin. Ei tuota kannata puolustella millään muutoksen pelolla tms, mies on vaan täysi sika! Mitä luulet tapahtuvan kun lapsi syntyy, tuskin se tuosta paremmaksikaan muuttuu. Me emme täällä voi muuta kuin antaa vinkkejä... onko sinulla joku läheinen ystävä joka voisi auttaa?

 

[Ninnu]

Saanko kysyä onko miehesi vielä nuori? Kuulostaa kyllä että hän on vielä erittäin kypsymätön, ja itsekäs, sekä vastuuntunnoton. Minä voin vain antaa näiden kuultujen juttujen perusteella sinulle neuvon, että lähde pois tuommoisesta suhteesta ja äkkiä. Suhteessanne sinua ei arvosteta lainkaan, ja mitä kauemmin tuommoista kestät ja siedät, sitä huonommaksi itsetuntosi menee. Sitäpaitsi minusta lapsillekkaan ei ole hyväksi nähdä tuommoista toimintaa kotona, sillä omat käyttäytymismallithan tulee yleensä kotoa.
Puhu asiasta neuvolassa, saat varmasti sieltä asiantuntijoiden tuen taaksesi. Älä hyvä ihminen siedä ihan millaista kohtelua tahansa. Voimia ja jaksamista, olet varmasti rakkautta ansainnut ja sitä sinä tulet vielä saamaan jostain muualta kun ääliömäiseltä äijältäsi.

 

[tilma]

Nyt kun luin sinun toisen viestin niin kuulostaa aika paljon samanlaiselta tilanteelta kuin omani. Minusta kelpasi vain jalkoväli. Mies ei osaa ajatella kuin itseään. Ja nyt kun aikasi menee kaikkeen muuhun kuin hänen passaamiseen niin sehän on hänen mielestään perseestä. Et saa häntä koskaan tyytyväiseksi. Ainoa keino on, että alistut siihen mitä hän vaatii ja annat itsesi vain hänelle, unohtaen itsesi. Hän siis vaatii sinua käyttäytymään niin, että elämä pyörisi vain hänen ympärillä ja kuitenkaan osaamatta antaa sille mitään arvoa. Eli kunnon parisuhdetta siitä ei tule koskaan.

Sinuna tekesin saman minkä minäkin tein. Eli minä lähdin suhteesta ja rakennan nyt omaa ja lapseni onnellista tulevaisuutta. Lapsi vaistoaa ja näkee ja seuraa elämää mitä nyt elät. Ja kaikki se mitä lapsesi ja tuleva lapsesi näkevät vaikuttavat heihin. Mieluummin siis elä yksin ja onnellisena kuin yhdessä ja onnettomana. Varmasti suku ja ystävät auttavat sinua. Ja jos ei ole sukua lähellä niin neuvolasta saa ainakin tukea tai ainakin heidän tulisi sitä sinulle antaa.

Ratkaisun kuitenkin teet sinä.

 

[alkup.]

Juu, mies on 31-vuotias. Tai en tiedä voiko sanoa mies...
Anyway. Olen sanonut hänelle tuosta hänen itsekkyydestään, niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin on kaikki silloin kotona hyvin. Mutta auta armias jos jossakin klikkaa, vaikkapa sen vuoksi että puoliso on raskaana, niin taivas repeää.
Olemme olleet yhdessä ehkäpä 12 vuotta ja nyt odotan siis hänelle toista lasta. Ekassa raskaudessa oli sama homma: hän saattoi olla koko viikonlopun omilla teillään, itkin ja huusin ja anoppi rauhoitteli että kohta tulee keskenmeno.
Se on totta että olen hänelle kotipiika, pesen pyykit ja teen ruuan nenän eteen, hoidan yhteiset asiat ja kodin, hoidan lapsen, käyn töissä ja yritän suoriutua kaikesta ilman että äijä alkaa keuhkoamaan. Mutta silti en saa arvostusta tai edes kiitosta mistään tai milloinkaan.
Minulla on jäänyt erittäin hyvin mieleen jokainen sana jolla hän on minua näinä vuosina loukannut. Muistini on ehkä liiankin hyvä, haluaisin unohtaa tiettyjä asioita, mutta kun ei onnistu.
Itsetunto on kyllä maan raossa. Pursuan niin paljon vihaa tätä asuinkumppania kohtaan, että pakko alkaa hoitamaan itseäni.

Tilma olet aivan oikeassa. Ei tästä tule koskaan oikeaa parisuhdetta. En saa häneltä sellaista läheisyyttä ja huolenpitoa mitä häneltä vaadin. Kun hän koettaa lähestyä, osaan jo peitellä tiettyjä paikkoja sillä tiedän että kohta käsi käy jalkovälissä tai rinnoilla. Ei ymmärrä että kerrankin olisin aitoa halausta tai kainalossa pitämistä vailla.
Miehen kaikilla kavereilla on hänen mukaansa sellaiset ""eukot"" jotka antavat aina kun mies pyytää...ei vain ymmärrä sitä että hänen kaverit kohtelevat naistaan paremmin kuin meillä koskaan on kohdeltu.
Eräs ystäväni sanoi taannoin, että jos olisi ollut minun tilassani, olisi lähtenyt ajat sitten.

Lapsi muuten sanoi yks päivä, että muilla on sellaiset isät jotka vie roskapussin ja siivoavat jälkensä. Sanoin että niinpä, valitettavasti meidän iskä ei ole sellainen iskä. Lapsi vain jatkoi leikkiään...

 

[..]

Sinua mitenkään syyllistämättä tulee kuitenkin välttämättä mieleen se, että miksi annat kohdella itseäsi noin? Kunnioitusta ei saa, jos ei sitä itse vaadi. Yleensä kyllä normaaleissa parisuhteissa kunnioitus on ihan normaali olotila, mutta ei kaikille ihmisille. Tuossa suhteessa on varmaan mahdotonta herättää miestä niin paljon ja sinun unohtaa kaikki loukkaukset, että tilanne voisi olla ns. normaali.

Sinuna koittaisin vielä kerran keskustella asiasta ponneekkaasti, eipähän voi ainakaan sanoa, ettet ole yrittänyt. Seuraavaksi ottaisin aikalisän ja vaihtaisin maisemaa. Joskus se laittaa toisen miettimään asioita, mutta joskus ei. Sen jälkeen aloittaisinkin uuden elämän. Lastenkin kannalta on paljon parempi, jos vanhempien parisuhde on kunnossa.

Nainen, arvosta itseäsi!
Kaikesta huolimatta onnellista odotusaikaa!

 

[Thelma]

Uskomaton tilanne.
On vaikea kuvitella, että noin käsittämättömän miehen kanssa on kukaan jakasanut. Miehen asenteet tuskin tulevat koskaan muuttumaan. Eikä varmaan herää edes siihen kun lähdet, sillä lähteä nyt mielestäni kannattaa.

Miehellä on mielestäni vain kaksi onnea, sinä+lapset ja se, ettei hän koskaan tajua, kuinka hölmö on tai mitä kaikkea menettää.

 

[alkup]

Eilen kun menin kotiin, niin mies siinä ohimennen kysäisi että mitä impi? Sanoin sille että taitaa kaverilla olla pahasti korvien välissä vippiä, tokaisi vain että tuskin, tosin kohta entisellä kaverilla...
Sen jälkeen koko iltana ei puhuttu mitään, ei puhunut edes lapsen kanssa kuin muutaman sanan.

Ihanasti kirjoitit, että miehen ainoa onni on minä+lapset, mutta aika huonosti sen osoittaa. Nytkin töissä mietin koko ajan, että miten MINUN elämä on voinut mennä tälläiseksi? Olenko tosiaan niin huono surkimus etten kelpaa edes tollaiselle tyrannille...tosin, tiedän että mies yrittää taas minut alistaa siihen että matelen armoa anellen hänen eteensä, mutta sitä saa odottaa.
Nyt minun on ryhdistäydyttävä, periksi en anna. Mikäli ei minussa kelpaa muu kuin jalkojen väli, niin voi puolestani etsiä panouunsa muualta!
Eilen tuli miehen kaveri kylään ja kysyi että joko vauva potkii? Olin melkein että alan itkemään, ihana kun miehen kaverit sentään kysyvät!!Tunteeton sika se mies on.

 

[..]

No niinpä on. Oletko nyt ajatellut tehdä jotain, laittaa kiertoo tms?

 

[alkup]

Olen eroa miettinyt todella vakavasti ja sitä jokin aika sitten miehelle ehdottanut. Sanoo vain että minun on muututtava, mutten aio kyllä tämän enempää alistua kynnysmatoksi. Tuntuu pahalta ajatella, että rikon esikoisen maailman, sanoi kerran minulle että ei halua erota...Ja että jos iskä asuu muualla niin voihan se meille sitten muuttaa. Ja entäs syntymätön lapsi? Ei varmasti pysty edes isäänsä tutustumaan, se lapsen kanssa oleminen on kiinni just siitä että minä kehoitan olemaan laspensa kanssa. Tuntuu pahalle. Ja erossa tietenkin kostaa kaiken lapsille, sellainen kun on.
Ja sit tämä tilanne yleensäkin. MIten pärjään lasten kanssa kolmestaan. Olen kyllä sen miettinyt, että sitten ei enää kukaan pahoita minun mieltäni.
Olen varmaan jollakin tapaa aika heikko, ehkä jotenkin riippuvainen miehestä. Johtuneeko siitä että hän on riistänyt minulta oman arvon tunteen kokonann ja alistanut minut maan rakoon? En tiedä.
Mietin ja mietin, pakko kai apua hakea ammattiauttajalta, että saan pääni selväksi ja pääsen jollakin tapaa jaloilleni.

 

[?]

Ja jälleen kerran tulee mieleen, että miksi ihmeessä naiset hommaavat lapsia tuollaisten sikojen kanssa. Sinullakin jo toinen tulossa?!? Lapsiasi säälin kovasti, he kun eivät ole voineet isäänsä valita...

 

[..]

Ammattiauttajan apu on varmasti parasta. Ja ihan varmasti pärjäisit lasten kanssa. Nyt sinulla on yksi lapsi, toinen tulossa ja kolmas, iso lapsi, eli miehesi. Eron jälkeen sinulle jäisi jopa yksi huollettava vähemmän.

Vaikka lapsesta ero tuntuisi kurjalta, niin varmasti hänestä tuntuisi kurjalta kuulla isompana, kuinka sinun elämäsi on mennyt hajalle ja sinä itsekin siinä rikki, kun olet koittanut pitää hänelle kulissia yllä. Kyllä lapselle on myös tärkeää nähdä, että äiti on onnellinen. Ja lapset aistivat uskomattoman paljon, vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa.

Tuohon, että mies kostaisi kaiken lapselle, en osaa sanoa mitään. Sanoit, ettei mies tee nytkään mitään esikoisen kanssa. Voihan olla, että eron jälkeen ei myöskään tekisi mitään, eikä näin ollen kostaisi, mutta lapsi saisi samalla sinusta vahvemman vanhemman, kun saisit omanarvontuntoasi takaisin.

Henkistä väkivaltaa käyttävien tarkoitus on saada toiselta ihmiseltä omanarvontunto pois. Älä anna hänen tehdä sinulle enää mitään, joka sitä entisestään veisi pois. Enkä usko, näinkään yksipuolisen tarinan lukijana, että sinun pitäisi muuttua. Miehelläsi olisi nyt syytä katsoa peiliin ja ottaa lusikka kauniiseen käteensä. Tuskin hän sitä kuitenkaan tajuaa tehdä. Kukaan muu ei voi laittaa miestäsi muuttumaan, kuin hän itse. Jos hänellä ei ole siihen halua, et voi tehdä mitään. Voit joko kärsiä tai erota ja löytää paremman elämän, ihmisen joka kunnioittaa sinua ja rakastaa lapsiasi. Jos tietää, ettei mikään muutu, on joskus parempi lähteä kuin jäädä.

 

[Moi]

Mä ymmärrän sua aivan täysin siinä asiassa, että se mies on vetänyt sut alas ja tehnyt tavallaan heikon. Mulla oli exän kanssa sama juttu. Joku sanoi että jätä se ja mä tiesin sen olevan oikeassa, mutta en tehnyt mitään, vaikka mies oli täys hyväksikäyttäjä, jolle mun jalkoväli oli ainoa hupi..olis ottanut p.leffoista mallia.

Mutta mä huomasin siinä parin vika vuoden aikana, että se mies siinä on se heikko ja onneton, koska se mua yritti alas! Miksi yrittää lyödä jo valmiiksi alhaalla olevaa? Niinpä. Siksi se haukkui, koska halusi saada mut vielä alemmas.
Sanoin että lähden ja se yrittikin sitten kakkensa että saisi mut jäämään.
Mä lähdin kylmästi.
Nyt olen löytänyt maailman ihanimman miehen. Hänelle odotan tätä toista lastani. Häntä kiinnostaa neuvolaasiat ja potkut ja usein liikuttuneena kertoo yhteydestä pieneen lapsoseensa, jonka tuntee nyt jo, vaikka vauva masussa vielä.

Sä ansaitset parempaa. Tuollainen sika on sika ja se sika on heikko itse! Et sinä! Nosta pääsi ja lähde pois, vaikka äitis luo ensin!
Tietenkin itse teet päätöksesi, mutta sulla on parempikin mahdollisuus elämässäs

 

[hei]

älä nyt ainakaan lasten takia siihen suhteeseen jää! Olen samaa mieltä kun edellinen, että eihän miehesi ole nytkään esikoisen kanssa, joten ihan sama jos olet yksinhuoltaja.
Miehesi on oikein perus esimerkki miehestä, jossa ei omasta mielestään ole mitään vikaa, vaan kaikissa muissa. Nämä narsistit eivät nää metsää puilta, sinä et pysty häntä ""parantamaan"", joten suosittelen todellakin eroamista. Ei ole ihmisen arvoista elää kohdeltuna tuolla tavoin, saatikka että lapset ottavat siitä vielä esimerkkiä kuinka naisia kohdellaan!!

 

[tilma]

Mietit miten päästä eteenpäin. Olet jo niinpitkään ollut tuossa suhteessa, että on parempi, että otat asian puheeksi ensin neuvolassa ja he siellä neuvovat sinua eteenpäin. Et varmasti muuten pääse irti 12 vuotta kestäneestä suhteesta.
Mietit myös miten selviät kahden lapsen kanssa. Nyt kysynkin sinulta miten olet pärjännyt nyt heidän kanssaan, kun ei ole tullut apua mieheltä nytkään. Eli ihan varmasti tulet toimeen. Erilaisia tukitoimia varmasti löytyy yksinhuoltaja äideille. En tiedä miten eri kunnat niitä järjestää, mutta kyselemällä niitä löytyy.
Vaikka eroat miehestä. On hänellä mahdollisuus nähdä lapsia myös jatkossa jos haluaa. Kaikki tosin eivät sitä halua. Sinä olet kuitenkin se ihminen joka lasten kanssa viettää suurimman osan aikaa, niin silloin sinun hyvinvointi on tärkein. Mieti, että jos jatkat tuossa suhteessa. Poikasi saa mallin ettei naista tarvitse auttaa ja tuleva tyttäresi sen, että miehen tahtoon tulee alistua. Vaikka itse olet jaksanut ja tottunut saamaasi kohteluun. Mieti lapsiasi. Millaisen tulevaisuuden heille tahdot antaa.
Tosin saattaa käydä niin, että kun lähdet miehesi lupaa muuttua. Mutta niin ei tule käymään ennen kuin hän myöntää vian olevan itsessään. Ja ei ehkä siinäkään tapauksessa, koska yleensä miehet lupaavat mitä tahansa jotta saavat kotiorjansa takaisin.

 

[Janis]

Loistava kirjoitus edellisellä! Muista alkuperäinen tosiaan, että sulla on aina vaihtoehto ja ansaitset parempaa elämässäsi! Lapsillesi on parempi elää erikseen onnellisena kuin yhdessä onnettomana. Ystäväpiiristä on kokemusta kyseisestä paljonkin! Tsemppiä ja mielenrauhaa toivoen, Janis 11+6