Itku pääsi :(

[:(]

Kattelin yleltä Dibleyn kirkkoherraa. Brittisarja, jossa pääosassa xxl-nainen kirkkoherrana. Ja tässä jaksossa kylään muutti todella komea mies, joka rakastui ensisilmäyksellä tähän naiseen. Ja jakson loputtua kosi. Sanoi että olemme onnellisia elämäme loppuun saakka, me kuulumme yhteen jatiesin sen heti kun näin sinut..

Ja tässä kohtaa mä pillahdin itkuun.

Syynä se, että mä en koskaan tule kokemaan tuota enkä kuulemaan noita sanoja. Mä oon ikuisesti yksin ja ilman rakkautta. Voi itsesääli.. Ääh.

 

[Mamma italiana]

kyllà sullekin rakkaus koittaa, àlàkà nyt ainakaan mun kauniita sanoja itke

 

[:(]

Kiitos lohdustuksesta :hug:

 

[Mamma italiana]

oikea rakkaus voi tulla vastaan milloin vain. luin juuri jotain vanhaa suomalaista eeva-lehteà jossa oli kertomus parkinsonia sairastavasta entisestà ylilààkàristà, koskettava tarina ja silti tàynnà toivoa

 

[One large coffee to go]

Ääh, tollaset itsesäälikohtaukset kuuluu elämään. :hug: Mulla ainakin säännöllisen epäsäännöllisesti iskee moinen fiilis, onneksi se on aina kuitenkin ohimenevää! Eikö ole kuitenkin hienoa, että jaksaa vielä haaveilla rakkaudesta eikä ole ihan kyyniseksi muuttunut?

 

[feger]

Ääh, tollaset itsesäälikohtaukset kuuluu elämään. :hug:

Peesi, mulla vain täysin eri syystä kuin teillä.

 

[Jonna]

Katsoin just kyseisen jakson yle areenalta (ihan loistava sarja!) ja mulle tuli siitä tosi hyvä mieli! Pitää varmaan hankkia koko sarja dvd:nä, on se niin hyvä.