Itkin tänään matkalla kotiin.

Ihan viimepäivinä mun kasvojani vastaan on iskenyt totuus. Ihmisten raadollisuus. Ilkeyttä, ivaamista, kiusaamista, uhkailua, solvaamista. Eletään 2000-lukua maassa, jonka pitäisi olla hyvinvointivaltio ja demokraattinen. Ja silti, jos uskallat olla sitä mitä olet tai sitä mieltä mitä olet, saat osaksesi pilkkaa, jopa tappouhkauksia.

Mä en pysty ymmärtämään tätä asiaa. Mä tunnen olevani niin erillään tästä kaikesta, koko ihmiskunnasta, mä en käsitä miten kukaan voi olla noin ilkeä ja julma. Ihan kuin en edes kuuluisi tänne, koko planeetalle. Mä en käsitä, mä en ymmärrä, mä en ole niinkuin te muut. Ja mulla on niin yksinäinen olo. Ja surullinen.

Mä itken tätä tuskaa, mitä koen kun seuraan teidän tekojanne. Missä on teidän empatia, rakkaus ja myötäelämisen kyky? Mitä te saatte siitä, että kiusaatte ja sorratte toisianne? Eikö teihin satu? Eikö tee pahaa katsoa, miten toinen kokee tuskaa? Henkistä tai fyysistä.

Itken edelleen. On niin paha olla tästä kaikesta. Ehkä ihmiskunnalla ei tosiaankaan ole mitään toivoa, ehkä se ihmisen järjestämä joukkotuho on parasta, mitä ihmiskunnalle voi tapahtua. Tää pahuus on aivan käsittämätöntä.

Jos on jälleensyntymistä, mä en halua enää ikinä tulla tänne takaisin.

 

Miksi kuvittelet olevasi parempi kuin muut?

 

Monilla on itsensä kanssa niin paha olla. Sitä kai se on.

Mietin usein miten lapseni tulevat selviämään. Kun olen yrittänyt kasvattaa heistä hyviä ihmisiä.

Itse olen kovettunut kun olen tuon saman huomannut mitä kerroit. Minä selviän ja taistelen niin kauan kuin henki pihisee.

 

Olet selvästi ns. taiteilijasielu, joka elää pää puoliksi pilvissä ja uskoo oikeasti omiin kuvitelmiinsa. Hmm.. mielenkiintoista. Juuri tästä sinun ajattelutavastasi oli jossain naistenlehdessä vasta analyysi. Että sinunlaisia, erinlaisia ihmisiä on varmasti muitakin, pää hieman pilvissä niin että muutkaan ihmiset eivät välttämättä koe yhteyttä teidänlaisiinne. Muita ihmisiä stressaa teidänlaisten saamattomuus arkiaskareissa ja se alinomainen hätä ja voivottelu ja uneksiminen... Mutta missä on tulos?

 

Miksi kuvittelet olevasi parempi kuin muut?

Miten niin parempi?

Ap:n teksti ois voinut tulla mun näppikseltäni pahimpina hetkinä. Ei mulla silti ole sellaista parempi kuin muut-fiilistä, paremminkin huonompi kuin muut.

 

Miksi kuvittelet olevasi parempi kuin muut?

En mä kuvittele olevani parempi kuin muut. Mulla on vaan aivan hirvittävän paha olla kun ihmiset on niin julmia ja ilkeitä kaikkea elollista kohtaan. Niin ihmisiä, eläimiä kuin luontoakin kohtaan. Kun mä en kykene käsittämään, miten te pystytte siihen?

Enkä mä halua yleistää, ei kaikki ole sitä tai tätä. Mutta musta tuntuu, että liian suuri osa ihmisistä on. Itsekkäitä, ilkeitä, julmia, kovia.

Mä oon aina halunnut uskoa ihmisen hyvyyteen, siihen että oikeasti rakkaus ja valo voittaa. Mutta jostain syystä viimeaikoina kaikki vastakkainen on tullut esiin, ja musta tuntuu että muutosta parempaan ei tule. Että ihminen ei vain opi ajattelemaan toisella tavalla. Ikinä.

 

Niin ja minun mielestäni elämä on ihanaa ja tämä maailma on uskomaton... on niin paljon valinnanvaraa ja positiivisia asioita, kannattaa keskittyä niihin ja pyrkiä eroon ja kauas "pahasta". Näin olen itse selvinnyt! Aina voi muuttaa pois. Voi vaihtaa työpaikkaa. Kavereita. Ihmiset eivät vain uskalla ottaa riskejä ja ottaa parempaa elämää myönteisesti vastaan, mutta olen nähnyt monia esimerkkejä tällaisista ja se todella toimii! Voimme itse vaikuttaa elämäämme!

 

Miten niin taiteilija sielu jos on empaattinen ja mukava ihminen?

Pää ei ole pilvissä jos haluaa että ihmiset olisi muakvia toisilleen.

 

[QUOTE="vieras";25537701]Olet selvästi ns. taiteilijasielu, joka elää pää puoliksi pilvissä ja uskoo oikeasti omiin kuvitelmiinsa. Hmm.. mielenkiintoista. Juuri tästä sinun ajattelutavastasi oli jossain naistenlehdessä vasta analyysi. Että sinunlaisia, erinlaisia ihmisiä on varmasti muitakin, pää hieman pilvissä niin että muutkaan ihmiset eivät välttämättä koe yhteyttä teidänlaisiinne. Muita ihmisiä stressaa teidänlaisten saamattomuus arkiaskareissa ja se alinomainen hätä ja voivottelu ja uneksiminen... Mutta missä on tulos? [/QUOTE]

En mä pääsääntöisesti voivottele tai unelmoi sen enempää kuin muutkaan. Mä yritän ajatella positiivisesti ja etsiä jokaisesta ihmisestä ne kauniit puolet. Mä yritän ymmärtää toisia ja mä oikeasti rakastan tätä maapalloa, luontoa, eläimiä ja ihmisiäkin yleensä. Ja on mulla hyviäkin päiviä, en siis ole paniikissa tai itku kurkussa aina.

Jotenkin vaan nää viime ajat on nostaneet kaiken ihmisen pahuuden esiin. Ja se saa mut voimaan pahoin ja surulliseksi.

 

Jokainen ihminen on yksilö ja omaa oman tapansa ajatella, tuntea ja kokea asioita. Sitten on niitä yhteisöjä. Joissa on tapansa ajatella. Kuitenkin pitäisi muistaa, että yhteisöt koostuvat yksilöistä.

Kuitenkin, valtaväestö koostuu erilaisista yhteisöistä joiden takana on yksilöt. Yhteisön ja valtaväestön näkökulmasta yksilöllisyys ei kuitenkaan paljoa paina. Vaikka toisin väitetään.

Koeta jaksaa. Niin me kaikki.

 

Mun mielestä on "itsekkästä, ilkeiää, julmaa ja kovaa" yleistää suurinosa ihmisistä tuollaiseen kastiin. Olisikohan aika kurkata peiliin? Vai miksi minä ja muutkin tuntemani positiiviset ihmiset ajattelee että suurin osa ihmisistä on ihania, erehtyväisiä, inhimillisiä, herkkiä ja positiivisia yllättäjiä kun itse suhtautuu heihin positiivisesti ja iloisesti.

 

Miksi ihmisten pitää etsiä heikointa lenkkiä jota solvata?

Miksi ei vähennetä lihan syöntiä kun kuitenkin tiedämme eläinten kärsivän tehotuotannossa.

Miksi joillekin pitää olla niin paljon kaikkea niin toisille ei riitä?
kaikkea sellaista sitä pieni ihminen miettii

 

Jäiköhän jonnekin vielä hiukan maailmantuskaa mitä et keränny jo kannettavakses?

 

Eihän ihminen niin kovin paljon eläimiä kummoisempi ole ja ihan vaan vaikka Avaraa luontoa katsellessa huomaa eläinmaailman raadollisuuden. Biologian näkökulma asiaan.
Mä ihmettelen kyllä ihan samaa kuin ap, mutta en nyt ihan noin surulliseksi asiasta tule, lähinnä v-ttaa.

 

En mä tiedä onko se "suurin osa" vai "pienin osa" ihmisistä, jotka on ilkeitä ja itsekkäitä. Mä toivon, että pienin osa.

Ehkä tässä on sitäkin, että mä elin siinä luulossa, että ihmiskunta ois jo sivistynyt ja alkanut ajatella asioita jotenkin muutenkin kuin kovien arvojen kautta. Että oikeasti ne median hehkuttamat pehmeät arvot ja henkisyys ja muu ois vallanneet alaa. Tai että oikeasti ne uskoaan julistavat uskovaiset ois löytäneet sen jumalansa ja eläisivät sen mukaan. Rakkaudessa ja tuomitsematta muita. Mutta se osoittautui aikalailla harhaksi. Ja siihen kaikkeen mä oon pettynyt.

Kiitos tuesta teille, jotka ymmärrätte miltä musta tuntuu.

 

Mä itken tätä tuskaa, mitä koen kun seuraan teidän tekojanne. Missä on teidän empatia, rakkaus ja myötäelämisen kyky? Mitä te saatte siitä, että kiusaatte ja sorratte toisianne? Eikö teihin satu? Eikö tee pahaa katsoa, miten toinen kokee tuskaa? Henkistä tai fyysistä.

Kenen meidän tekoja? Yleistät aika rankasti. Ikään kuin me kaikki muut olisimme empatiakyvyttömiä, rakkaudettomia ja kykenemättömiä myötäelämään. Ikään kuin me kaikki muut paitsi sinä kiusaisimme ja sortaisimme toisiamme.

Kiitos vain, olipa kiva yleistys sinulta.

 

En mä tiedä onko se "suurin osa" vai "pienin osa" ihmisistä, jotka on ilkeitä ja itsekkäitä. Mä toivon, että pienin osa.

Ehkä tässä on sitäkin, että mä elin siinä luulossa, että ihmiskunta ois jo sivistynyt ja alkanut ajatella asioita jotenkin muutenkin kuin kovien arvojen kautta. Että oikeasti ne median hehkuttamat pehmeät arvot ja henkisyys ja muu ois vallanneet alaa. Tai että oikeasti ne uskoaan julistavat uskovaiset ois löytäneet sen jumalansa ja eläisivät sen mukaan. Rakkaudessa ja tuomitsematta muita. Mutta se osoittautui aikalailla harhaksi. Ja siihen kaikkeen mä oon pettynyt.

Kiitos tuesta teille, jotka ymmärrätte miltä musta tuntuu.

Sinusta tulee mieleen nuori ja herkkä ihminen. Ehkä olen väärässä. Kutakuinkin maailma on kova, ja harvoin ne herkät sielut löytävät toisensa. Toivotan onnea tiellesi!

 

Ap. tiedän tunteen...
Toivottavasti löydät Jumalan rakkauden, koska siinä meidät kaikki on tarkoitettu elämään.
Ja lopulta hyvä voittaa.

 

[QUOTE="jeps";25537818]Kenen meidän tekoja? Yleistät aika rankasti. Ikään kuin me kaikki muut olisimme empatiakyvyttömiä, rakkaudettomia ja kykenemättömiä myötäelämään. Ikään kuin me kaikki muut paitsi sinä kiusaisimme ja sortaisimme toisiamme.

Kiitos vain, olipa kiva yleistys sinulta.[/QUOTE]

Ap. ei varmaan tarkoittanut ihan kirjaimellisesti....?

 

mä itki koulussa, aikuinen ihminen. arvatkaa hävettikö

myös aikuisella on tarve kuulua porukkaan.
myös aikuiselle tulee paha mieli jos yhtäkkiä jätetän porukan ulkopuolelle, aikusestakin tuntuu pahalta jos on kuin ilmaa.

Olkoonkin vaan kyse koulukavereista,. Ei trvitse kenenkään ystäv olla, mutta edes huomenta olisi jao paljon. Myös se loukkaa kun lähdetän ruokapöydästä aiemmin, kun varmasti tietää että toine haluaa jutella.

 

Kuulostaa ihan multa.. Mutta vain joskus raskaimpina hetkinä. Mä olen vaan päättänyt että ihan sama mitä muu maailma on, mä haluan pyrkiä kiltteyteen ja hyvyyteen ja toivon että saisin sitä vähän tartutettua ympärillä oleviin

Ei sillä, emmä mikään pyhimys ole, mutta noin yleisesti ottaen ihmiset heittävät ihan turhaan oman pahan olonsa toisten päälle luullen ehkä että se helpottaisi heidän oloaan jotenkin. Mikä kuitenkin todellisuudessa vain pahentaa sitä heidän henkilökohtaista oloaan. Ja mistäkö tiedän? Mä olin sellainen kunnes huomasin että mulle tulee paljon kevyempi ja parempi olo kun olen vaan kiltti. Mä olen vasta kehittymässä parempaan suuntaan ja huonoina hetkinä tuo kotoa opittu kusipää-malli nousee takaraivosta esille ja olen oikea paskiainen... Nykyään tajuan kuitenkin ajoissa jo katkaista sen vuodatuksen ja pyytää anteeksi heti, koska mä en tarkoita mitä sanon ja mä en halua sanoa sellaisia asioita mitkä eivät ole totta tai mä en tarkoita niitä.. Ja sitten yleensä itken.

 

Kuulostaa ihan multa.. Mutta vain joskus raskaimpina hetkinä. Mä olen vaan päättänyt että ihan sama mitä muu maailma on, mä haluan pyrkiä kiltteyteen ja hyvyyteen ja toivon että saisin sitä vähän tartutettua ympärillä oleviin

Ei sillä, emmä mikään pyhimys ole, mutta noin yleisesti ottaen ihmiset heittävät ihan turhaan oman pahan olonsa toisten päälle luullen ehkä että se helpottaisi heidän oloaan jotenkin. Mikä kuitenkin todellisuudessa vain pahentaa sitä heidän henkilökohtaista oloaan. Ja mistäkö tiedän? Mä olin sellainen kunnes huomasin että mulle tulee paljon kevyempi ja parempi olo kun olen vaan kiltti. Mä olen vasta kehittymässä parempaan suuntaan ja huonoina hetkinä tuo kotoa opittu kusipää-malli nousee takaraivosta esille ja olen oikea paskiainen... Nykyään tajuan kuitenkin ajoissa jo katkaista sen vuodatuksen ja pyytää anteeksi heti, koska mä en tarkoita mitä sanon ja mä en halua sanoa sellaisia asioita mitkä eivät ole totta tai mä en tarkoita niitä.. Ja sitten yleensä itken.

Aivan ku oisit kirjottanut sen, mitä mietin tätä ketjua lukiessani. Itse asiassa kirjotin tähän yhden lauseen, jota en huomannut, että sinun tekstissä ois ollut. Luin vähän tarkemmin ylläolevan kirjotuksen ja tajusin, että siellä se oli se sama lause. Melkein sanasta sanaan.

Mulle tulee nykysin tosi helposti paha mieli jos luen jotain "*ittu tapetaan se ja se, tämä ja tuo"-tekstiä, vaikka tiedän, että hyvin harva ihminen on oikeasti valmis tappamaan yhtään ketään. Tekee vaan pahaa ajatella, että sellanen ajattelu on yleisesti "ihan okei". Jaksan silti luottaa siihen, että tämä on vaan joku kulminaatiopiste ja kohta - ihan kohta - ihmiset heräis huomaamaan kaiken mikä on pielessä.

Saan varmaan odottaa aika kauan.

 

Mulle tulee nykysin tosi helposti paha mieli jos luen jotain "*ittu tapetaan se ja se, tämä ja tuo"-tekstiä, vaikka tiedän, että hyvin harva ihminen on oikeasti valmis tappamaan yhtään ketään. Tekee vaan pahaa ajatella, että sellanen ajattelu on yleisesti "ihan okei". Jaksan silti luottaa siihen, että tämä on vaan joku kulminaatiopiste ja kohta - ihan kohta - ihmiset heräis huomaamaan kaiken mikä on pielessä.

Saan varmaan odottaa aika kauan.

Just tuota mäkin tarkoitin.
Joku kirjoitti että on mun omassa vallassani kohtaanko niitä inhottavia ihmisiä. Mutta ei se ole. Ei niitä pääse pakoon minnekään. Aina jossain työpaikassa on niitä. Aina jossain ihmisjoukossa on niitä. Ja media on täynnä niitä.

Mäkin oon toiveikkaana odottanut, että ihan kohta tapahtuu muutos ja ihmiset "herää". Jotenkin vaan nyt tuntuu, ettei sitä ihan kohtaa ole tapahtumassakaan.

Ja ei, en ole nuori idealisti. Aikuinen, päälle kolmenkymmenen.

 

ajatelin itkiessäni tommi läntisen laulua , syvälle sydämeen sattuu. Kiusamista voi olla henkistäkin ei sen aian tarvii olla hakkaamista.

Muta mä oon aikuinne kyllä mä sen kestän.

 

ajatelin itkiessäni tommi läntisen laulua , syvälle sydämeen sattuu. Kiusamista voi olla henkistäkin ei sen aian tarvii olla hakkaamista.

Muta mä oon aikuinne kyllä mä sen kestän.

Ei sitä tarvi kestää. Kenenkään. :hug: