Itkin kun kuulin, että ystäväni on raskaana..

["LauraS"]

Tiedän että tämä kuulostaa pahalta, mutta kun omaa yritystä on takana jo vuosi, niin toisten vauvauutiset tuntuu jotenkin ihan hirveän raskaalta... Miksei meille tule onnellisia uutisia jaettavaksi? Tuo kysymys painaa sydäntä ja tekee pahaa kuulla muiden onnesta. Vaikkei se olekaan meiltä pois, tiedän sen.

Taas alkuviikolla on tehty ovulaatiotestit ja odotetaan toiveikkaina josko tällä kertaa tärppäisi. Vuosi on pitkä aika...

Viikonloppuna kuulin ystäväni iloiset uutiset ja iltalenkillä tuli itku. Onneksi oli pimeää, eikä kukaan nähnyt punaisia silmiä

 

["äiti"]

No vuosi on vielä lyhyt aika. Me yritettiin 2v ennenkuin tärppäsi.

 

[halaus]

Olen itkenyt monta kertaa ja ajatellut asioita, joista ei täällä voi kirjoittaa. Miellä tulee neljä vuotta yritystä täyteen - kolme niistä lääkärin hoivissa.

Voimia. Et ole ainoa.

 

["Ccc"]

Me yritettiin kolmatta viisi vuotta ja olin jo luopunut toivosta, koska koko aikana en tehnyt yhtään positiivista testiä. Ja tuo kolmas täytti jo kolme muutama päivä sitte.
Mutta tiedän tuon tunteen mistä puhut, se riipaisi aina kun kuuli, että joku tuttu odottaa. Mutta sen kanssa oppi elämään ja olihan tuossa aikaa käsitellä asiaa.

 

["LauraS"]

[QUOTE="Ccc";25175713]Me yritettiin kolmatta viisi vuotta ja olin jo luopunut toivosta, koska koko aikana en tehnyt yhtään positiivista testiä. Ja tuo kolmas täytti jo kolme muutama päivä sitte.
Mutta tiedän tuon tunteen mistä puhut, se riipaisi aina kun kuuli, että joku tuttu odottaa. Mutta sen kanssa oppi elämään ja olihan tuossa aikaa käsitellä asiaa.[/QUOTE]

Jotekaan en pysty empatoimaan ihmistä jolla on jo kaksi lasta kun itsellä ei ole sitä ensimmäistäkään... Ymmärrän ponttisi tavallaan, mutta hirveän vaikea tuntea empatiaa kun itselle riittäisi vallan mainiosti se yksikin... saati kaksi!

 

["Ccc"]

No ekaa yritettiin melkein vuosi, toista kaksi vuotta ja tämä kolmas sen viisi. Eli tiedän kyllä että kun vauvaa haluaa niin ei siinä vaikuta se onko niitä ennestään. Se on taas asia jota sinä et voi tietää. Toki sitä jossain vaiheessa on siiten helpompi luovuttaa jaa " tyytyä " niihin jo olemassa oleviin.

 

["LauraS"]

[QUOTE="Ccc";25175802]No ekaa yritettiin melkein vuosi, toista kaksi vuotta ja tämä kolmas sen viisi. Eli tiedän kyllä että kun vauvaa haluaa niin ei siinä vaikuta se onko niitä ennestään. Se on taas asia jota sinä et voi tietää. Toki sitä jossain vaiheessa on siiten helpompi luovuttaa jaa " tyytyä " niihin jo olemassa oleviin.[/QUOTE]

No itselleni tärkeintä olisi äitiyden kokeminen ja vanhemmuuden jakaminen oman miehen kanssa - sekä tietysti yhteisen lapsen kehityksen seuraaminen yhdessä rakkaan kanssa. Tämä kaikki toteutuisi vaikka lapsia olisi vain yksi.

Totta kai toivoisin että voisimme saada vielä toisenkin lapsen sitten joskus, mutta kyllä lapsi tässä on se itseisarvo, ei lasten lukumäärä.

 

[Vanilla Whip]

[QUOTE="Ccc";25175802]No ekaa yritettiin melkein vuosi, toista kaksi vuotta ja tämä kolmas sen viisi. Eli tiedän kyllä että kun vauvaa haluaa niin ei siinä vaikuta se onko niitä ennestään. Se on taas asia jota sinä et voi tietää. Toki sitä jossain vaiheessa on siiten helpompi luovuttaa jaa " tyytyä " niihin jo olemassa oleviin.[/QUOTE]

Öh, oletko tosissasi vertaamassa lapsettomuutta ja kolmannen lapsen saamista keskenään? Tämä keskustelu ei ole oikea paikka tuollaiselle, ymmärtänet sen itsekin jos mietit asiaa hetken.

 

[miunmau]

Öh, oletko tosissasi vertaamassa lapsettomuutta ja kolmannen lapsen saamista keskenään? Tämä keskustelu ei ole oikea paikka tuollaiselle, ymmärtänet sen itsekin jos mietit asiaa hetken.

Ekaa yritettiin 3 vuotta, toista pari (oli keskenmenoja) ja tätä tulevaa kolmatta pari (oli taas keskenmenoja). Oma kokemukseni on ainakin se, että lapsenkaipuu voi olla samanlaista tuskaa, oli niitä lapsia jo ennestään tai ei.

Aivan samalla lailla itse olen ainakin mieleni pahoittanut toisten iloisista uutisista, riippumatta siitä kuinka monta lasta minulla on ollut.

 

[äiti pian kahdelle]

ja mä en pysty empatioimaan vai miten se meni, ihmistä joka väittää että vain hänen kaipuunsa on todellista ja jotenkin suurempaa, kuin sellaisen, jolla on jo lapsi..

 

[Tunafish-78]

Tiedän niin mistä puhut LauraS! Me myös esikoista olemme yritelleet hieman yli vuoden (viimeiset 6kk lapsettomuushoidoissa) ja monta vauvauutista on tipahdellut lähipiiristä tässä vuoden varrella. Jotenkin ne vauvauutiset on helpompi sulattaa niiden kohdalla jotka pienokaistaan ovat edes jonkin aikaa toivoneet ja yrittäneet. Raskaimpia ovat olleet nämä "vahingossa" raskautuneiden uutiset. On täälläkin monet katkerat itkut itketty. Hetken järkytyksen jälkeen sitä kyllä aina on palannut raiteilleen ja pystynyt jopa iloitsemaan näistä lähipiirin vauvauutisista.

Toivottavasti saamme pian omat pienet nyyttimme ja osaamme sitten aivan eri tavalla arvostaa pientä aarrettamme :heart:

 

[et ole yksin]

Ma sain kesalla kuulla gynella etta en todennakoisesti voi saada lapsia. Tama tuli ilmi vaikken erikseen ole viela yrittanyt. Nyt itken joka kerta kun naen vauvoja tai kuulen raskausuutisia. Kamalaa, silla en ole edes kertonut ihmisille miksi itken....

 

["huoh"]

[QUOTE="äiti";25175685]No vuosi on vielä lyhyt aika. Me yritettiin 2v ennenkuin tärppäsi.[/QUOTE]

Mun mielestä yritys oli jo katkerankipeää vuoden jälkeen ja siksi en vähätelekään, vaikka yritimme 3vuotta.
En tiennyt mitään typerämpää kuin tämän kaltaiset kommentit.

 

[Vanilla Whip]

ja mä en pysty empatioimaan vai miten se meni, ihmistä joka väittää että vain hänen kaipuunsa on todellista ja jotenkin suurempaa, kuin sellaisen, jolla on jo lapsi..

No onhan se nyt herranjestas eri asia, ei kai kukaan tässä suuremmasta tai pienemmästä puhunut vaan kahdesta aivan eri asiasta.

 

["vieras"]

Tiedän niin mistä puhut LauraS! Me myös esikoista olemme yritelleet hieman yli vuoden (viimeiset 6kk lapsettomuushoidoissa) ja monta vauvauutista on tipahdellut lähipiiristä tässä vuoden varrella. Jotenkin ne vauvauutiset on helpompi sulattaa niiden kohdalla jotka pienokaistaan ovat edes jonkin aikaa toivoneet ja yrittäneet. Raskaimpia ovat olleet nämä "vahingossa" raskautuneiden uutiset. On täälläkin monet katkerat itkut itketty. Hetken järkytyksen jälkeen sitä kyllä aina on palannut raiteilleen ja pystynyt jopa iloitsemaan näistä lähipiirin vauvauutisista.

Toivottavasti saamme pian omat pienet nyyttimme ja osaamme sitten aivan eri tavalla arvostaa pientä aarrettamme :heart:

Mitä tarkoitat tällä? Tarkoitatko, että helpommin raskautuneet eivät osaisi lapsiaan arvostaa. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Vahinkokin voi olla erittäin arvostettu ja iloittu tapaus. Ymmärrän toki, että se tuntuu epäreilulta, mutta ei ole lapsettomalta pois. Antakaa vahinkovauvojenkin vanhempien nauttia ja iloita lapsistaan. Enkä ymmärrä, että pidempään yrittäneen vauva olisi paljon iloisempi asia, kun sen vähemmän yrittäneen lapsi. Lapsenhan he molemmat ovat kovasti halunneet, mutta toisella vaan onnistunut toista aikaisemmin.

Toivon kovasti teille kaikille lapsettomuudesta kamppaileville voimia ja pikaisia plussia. Toivottavasti en pahoittanut kenekään mieltä, koska sitä en halua.

 

[-]

Kaikenlaiset tunteet ovat oikeutettuja, kunhan muistaa sen, ettei se kuitenkaan oikeuta huonoa käytöstä muita kohtaan.

 

["hansu"]

Me yritettiin toista ja reilu vuosi, se ei tuntunut pitkälle ajalle koska alettiin heti yrittää kun esikoinen syntyi. Mutta sinua kyllä ymmärrän kun ajatukset pyörii vain siinä vauvanteossa. Toivotaan että teillä tärppäisi pian! :heart:

 

[idunnor]

Meillä tärppäs heti kun lopetettiin "stressi" asiasta ja omaksuttiin asenne, tulee jos tulee. Olihan meillä jo yksi ihana lapsi.
2 vuotta meni ja sit se plussa tuli, yllättäen. Olin jo hakenut kouluun ja päässytkin sinne, mut suunnitelmat meni ihanasti uusiksi

En oo koskaan kokeillut noita ovulaatiotestejä ja laskenut päiviä... Auttaako se?

 

["laura"]

Tiedän niin mistä puhut LauraS! Me myös esikoista olemme yritelleet hieman yli vuoden (viimeiset 6kk lapsettomuushoidoissa) ja monta vauvauutista on tipahdellut lähipiiristä tässä vuoden varrella. Jotenkin ne vauvauutiset on helpompi sulattaa niiden kohdalla jotka pienokaistaan ovat edes jonkin aikaa toivoneet ja yrittäneet. Raskaimpia ovat olleet nämä "vahingossa" raskautuneiden uutiset. On täälläkin monet katkerat itkut itketty. Hetken järkytyksen jälkeen sitä kyllä aina on palannut raiteilleen ja pystynyt jopa iloitsemaan näistä lähipiirin vauvauutisista.

Toivottavasti saamme pian omat pienet nyyttimme ja osaamme sitten aivan eri tavalla arvostaa pientä aarrettamme :heart:

Kiitos ymmärryksestä ja kommentistasi

Joku tuossa jo ehti loukkaantua kun sanoin etten välttämättä lähtisi vertaamaan jo äitiyden kokeneen naisen vauvatoivetta ja kokonaan lapsettoman naisen toiveita keskenään. Ilmeisesti tämä aihe on sen verran kipeä ja arka, että jopa mielipide-erot loukkaavat.. Ovathan nuo kaksi asiaa aivan erillään toisistaan. Ei mielestäni voi verrata naista jolla on lapsia naiseen jolla ei ole yhtään lasta.

Kyllä me kovasti toivomme ja odotamme niitä hyviä uutisia, joka kuukausi. Se että yritystä on "vasta" vuosi ei oikein lohduta...

 

[Alaston lohikäärme]

[QUOTE="LauraS";25175767]Jotekaan en pysty empatoimaan ihmistä jolla on jo kaksi lasta kun itsellä ei ole sitä ensimmäistäkään... Ymmärrän ponttisi tavallaan, mutta hirveän vaikea tuntea empatiaa kun itselle riittäisi vallan mainiosti se yksikin... saati kaksi![/QUOTE]
Joo, mä ymmärrän sua, koska silloin kun tyttöä tehtiin (nelisen vuotta), oli mun mielestä "raukkamaista" valittaa raskautumattomuudesta kun oli jo yksi tai kaksi lasta.
Nyt kun mulla on yksi lapsi, niin tiedän jo mistä jään paitsi. Sekin on joskus aika rankkaa.

 

["LauraS"]

Meillä tärppäs heti kun lopetettiin "stressi" asiasta ja omaksuttiin asenne, tulee jos tulee. Olihan meillä jo yksi ihana lapsi.
2 vuotta meni ja sit se plussa tuli, yllättäen. Olin jo hakenut kouluun ja päässytkin sinne, mut suunnitelmat meni ihanasti uusiksi

En oo koskaan kokeillut noita ovulaatiotestejä ja laskenut päiviä... Auttaako se?

Taas me puhumme aivan eri lähtökohdasta - on totta kai helpompi rentoutua kun on jo se yksi ihana lapsi - kuten itsekin tuossa totesit.

Auttaako ovulaatiotestit ja päivien laskemiset? En tiedä, se jää nähtäväksi. Loogisesti (ja järkevästi) ajateltuna näin sen luulisi menevän että kun tietää milloin raskaaksi tulo on mahdollista niin osaa ajoittaa myös sen yrittämisen oikein. En tiedä, mutta näin minun järkeni sanoo.

 

["vieras"]

Me yritettiin esikoista puolitoista vuotta, kunnes testi yllättäen näyttikin positiivista, raskaudesta sain nauttia 20 viikkoa kunnes meni kesken. Pitkään olin katkera ihmisille jotka sai lapsia, kunnes ymmärsin ettei se todellakaan ole minulta pois. Pitkän ja vaikean taipaleen jälkeen 8kk ikäinen typy nukkuu päiväunia, tietämättömänä kuinka arvokas lahja hän on vanhemmilleen.

 

[idunnor]

[QUOTE="LauraS";25176109]Taas me puhumme aivan eri lähtökohdasta - on totta kai helpompi rentoutua kun on jo se yksi ihana lapsi - kuten itsekin tuossa totesit.

Auttaako ovulaatiotestit ja päivien laskemiset? En tiedä, se jää nähtäväksi. Loogisesti (ja järkevästi) ajateltuna näin sen luulisi menevän että kun tietää milloin raskaaksi tulo on mahdollista niin osaa ajoittaa myös sen yrittämisen oikein. En tiedä, mutta näin minun järkeni sanoo.[/QUOTE]

En mä verrannut tilanteita. Pointti oli, että se plussa saattaa sieltä tulla, kun sitä vähiten odottaa. Pitkänkin ajan jälkeen.

 

["jaa"]

Meillä oli vuosi yritystä takana, kun kuulin että miehen sisko odottaa. Tunteet oli vihaisia ja surullisia, ei niille mitään voinut. Mutta, mutta... olinkin silloin jo itsekin raskaana. Serkku tytöille tuli viikon verran ikäeroa. Voimia sinulle.

 

["Jeba"]

Voi tiedän niin tunteen, me yrititmme myös melkein vuoden lasta, yksi keskenmenokin sinä aikana. Ja sitten ystäväni, joka oli kaksi kuukautta tapaillut yhtä miestä paukahti paksuksia ja pohti vielä että pitääkö lapsen vai ei!!

Kyllä raivostutti ja mietin että onko tämä nyt ihan oikein.. mutta nyt meillä kummallakin on ihanat lapset