Itkettää naapurin mummon puolesta

[totuus on]

Ja vanhusta voi muistaa myös ilman tapaamista.
Kortti, kukkaset,soitto ym. kertovat, että et ole unohdettu.

 

["vieras"]

Totta mutta
MIKSI NIITÄ ASIOITA EI VOISII SIIRTÄÄ SYRJÄÄN EDES JOULUN AJAKSI JA UNOHTAA KAIKKI KATKERUUDET??????
jOULU on kuitenkin rakkauden juhla, jossa rakkaus on myös kerran syntynyt maailmaan.
Ihmisellä ei voi olla hyvää sydäntä jos ei voi antaa anteeksi toiselle. Rakkaus on rakkautta ilman ehtoja!

Kyllä mä olen antanut anteeksi läheisilleni mutta en mä silti niitä ottaisi joulua pilaamaan ja aiheuttamaan pahaa mieltä. Jotkut ihmiset on vaan niin ikäviä, että eivät ikinä osaa korjata käytöstään, vaan niille pitäisi joka tapaamisen jälkeen olla antamassa anteeksi. Joulu on yksi päivä vuodessa siinä missä muutkin päivät, eikä se kusipäämummo valitettavasti ole jouluna sen mukavampi kuin muulloinkaan. Minä nimenomaan haluan nauttia jouluna siitä lämmön ja rakkauden tunnelmasta ja siksi en vietä sitä päivää kuuntelemalla hankalien sukulaisten riitelyä

Ihan varmasti on vanhuksia jotka ovat yksin siksi ettei ole läheisiä tai läheiset ovat unohtaneet kiireidensä keskellä huomioida. Joidenkin vanhusten sukulaiset eivät vain välitä. Heidän puolestaan olen surullinen. Ja musta myös pitäisi pyrkiä sopimaan riidat ja koittaa korjata välejä jos joskus menneisyydessä on ollut puolin tai toisin jotain kränää, mutta jos toinen osapuoli ei ole halukas sopimaan ja jatkaa elämäänsä mulkkuna niin syököön rosollinsa yksin.

 

[Orion-]

Totta mutta
MIKSI NIITÄ ASIOITA EI VOISII SIIRTÄÄ SYRJÄÄN EDES JOULUN AJAKSI JA UNOHTAA KAIKKI KATKERUUDET??????
jOULU on kuitenkin rakkauden juhla, jossa rakkaus on myös kerran syntynyt maailmaan.
Ihmisellä ei voi olla hyvää sydäntä jos ei voi antaa anteeksi toiselle. Rakkaus on rakkautta ilman ehtoja!

Myös itseään täytyy rakastaa niin paljon, ettei anna toisen kohdella huonosti, joulunakaan.
Rakkauden ei pitäis rajoittua jouluun, jokaisen päivän pitäis olla "rakkauden juhla". Toki parempi kun edes joulu olis sellainen...

 

["Hoitaja87"]

Surullista on se, että tuonkaltaisia vanhuksia on ihan hirveän paljon. Joillain sentään käy kotiapu, eli suomeksi, ruoka tuodaan, dosetti tuodaan, jne. pakolliset ja heihei huomiseen.

Sinne se mummo jää yksin kun ei kellään ole aikaa. Ja kotihoitoon pitäisi satsata, pah sanon minä. Vanhainkodit ja pitkikset ovat todellakin parempi paikka heikoille vanhuksille jotka eivät kaikessa enää yksin pärjää. Siellä on aina joku, joulunakin.

 

[Porvoosta mummo hei!]

Mummo heikos hapessa ja eikun kylpylälomalle. Koittakaa nyt keksiä parempia provoja!!! Nää on säälittävän huonoja.

 

[totuus on]

Myös itseään täytyy rakastaa niin paljon, ettei anna toisen kohdella huonosti, joulunakaan.
Rakkauden ei pitäis rajoittua jouluun, jokaisen päivän pitäis olla "rakkauden juhla". Toki parempi kun edes joulu olis sellainen...

Jostainhan se on aloitettava, meinaan tuo rakkauden opiskelu ja kun tiettyyn pisteeseen pääsee opinnoissaan kykenee antamaan anteeksi kaiken!
Sitä sanotaan elämänkouluksi

 

["yksin"]

Mun mummi on haukkunut mua, keksinyt musta perättömiä juttuja ja valehdellut vanhemmilleni, että haukun, kiroan ja ilkeilen vanhemmistani. Olen hänen mielestään väärää sukupuolta. Sitten itkee mulle etten lähetä joulukortteja, häneltä en ole saanut kortin korttia syntymäpäivinäni tms sen jälkeen kun täytin 14 (yli 16 v sitten siis). Pari kertaa sitten nielin sen kaiken, yritin korjata välejä (vaikken koskaa ole tehnyt mitään väärää), mutta nauroi mulle päin naamaa. Lähetin kortin pari kertaa, joita kuulemma oli esitellyt marttakerholaisille, mutta vittuilu mulle jatkui. Sitten lopetin ja pyyhin koko ihmisen elämästäni.
Ei paljon nappaa viettää juhlaa tuollaisen kanssa, ihan sama minkä ikäinen on.
Ts. ulkopuolisille voi olla vaikka kuinka ihana, omilleen silkkaa sontaa. ei tietenkään aina.

 

[Orion-]

Jostainhan se on aloitettava, meinaan tuo rakkauden opiskelu ja kun tiettyyn pisteeseen pääsee opinnoissaan kykenee antamaan anteeksi kaiken!
Sitä sanotaan elämänkouluksi

Juu se on vain hyvä että osaa antaa anteeksi, mutta hyväksyä ei siltikään tarvi. Jos toinen aiheuttaa jatkuvasti pahaa mieltä, ei mun mielestä sellaista tarvi katsella, ei tarvi antaa jatkua. Täytyy arvostaa myös itseään. Hienoa jos pääsee sen yläpuolelle, niin ettei se satuta vaikka toinen latelis suoria loukkauksia (joulunakin..), mutta harva meistä on niin kehittynyt...

 

[totuus on]

Juu se on vain hyvä että osaa antaa anteeksi, mutta hyväksyä ei siltikään tarvi. Jos toinen aiheuttaa jatkuvasti pahaa mieltä, ei mun mielestä sellaista tarvi katsella, ei tarvi antaa jatkua. Täytyy arvostaa myös itseään. Hienoa jos pääsee sen yläpuolelle, niin ettei se satuta vaikka toinen latelis suoria loukkauksia (joulunakin..), mutta harva meistä on niin kehittynyt...

Mutta tavoite on kaikilla sama ja kaikilla on samat mahdollisuudet opetella rakastamaan.

 

["Harmaana"]

Mä olen viimeiaikoina paljonkin pohtinut mitä sitten, kun omat vanhemmat olisivat avun tarpeessa. Äidistä haluaisin huolehtia, kun hän on minustakin huolehtinut. Ei ehkä kovin hyvin silloin kun olin lapsi, mutta nyt on tukena mulle ja ihana mummo lapselleni. Tiedän, että häntä kiinnostaa minun elämäni. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että molemmat saa ja antaa.

Kun isäni taas ei ole koskaan osoittanut aitoa kiinnostusta ja välittämistä. Vaikka säännöllisesti isän luona vierailtiin vanhempien eron jälkeen. Isää ei tunnu kiinnostavan minun kuulumiseni lainkaan. Pitäisikö minun sitten olla kiinnostunut isän voinnista ja kuulumisista, kun hän on vanha? Mitä mieltä olette? Ei mulla ole mitään kiitollisuuden velkaa hänelle, pelkkää katkeruutta, petettyjä lupauksia ja isän ikävää.

 

[Orion-]

Mutta tavoite on kaikilla sama ja kaikilla on samat mahdollisuudet opetella rakastamaan.

Tottakai, tahtoa se vaan kysyy.

 

[totuus on]

Tottakai, tahtoa se vaan kysyy.

Totta ja halua

 

[no ei]

[QUOTE="Harmaana";22569723]Mä olen viimeiaikoina paljonkin pohtinut mitä sitten, kun omat vanhemmat olisivat avun tarpeessa. Äidistä haluaisin huolehtia, kun hän on minustakin huolehtinut. Ei ehkä kovin hyvin silloin kun olin lapsi, mutta nyt on tukena mulle ja ihana mummo lapselleni. Tiedän, että häntä kiinnostaa minun elämäni. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että molemmat saa ja antaa.

Kun isäni taas ei ole koskaan osoittanut aitoa kiinnostusta ja välittämistä. Vaikka säännöllisesti isän luona vierailtiin vanhempien eron jälkeen. Isää ei tunnu kiinnostavan minun kuulumiseni lainkaan. Pitäisikö minun sitten olla kiinnostunut isän voinnista ja kuulumisista, kun hän on vanha? Mitä mieltä olette? Ei mulla ole mitään kiitollisuuden velkaa hänelle, pelkkää katkeruutta, petettyjä lupauksia ja isän ikävää.[/QUOTE]

ei minusta pelkkä siittäminen tee kenestäkään isää. Omani ei ole yhtäkään syntymäpäivääni muistanut, eikä edes halua muistaa. Hänellä kuulemma nin paljon lapsia että kaikki rahat menee, jos joutuu postimerkin ostaa. itse harrastaa vain ja on harrastanut koko elämänsä, ei ole käynyt töissä paitsi sen verran että ansiosidonnainen taas lähteej uoksemaan, eikä myöskään hoitanut meitä lapsena. Ei maksanut elareita. Ei ole koskaan välittänyt kuin omasta navastaan.
vaikka hän on biologinen isäni, niin ei minun tarvitse olla kiinnostunut hänestä. Ehkä olen, ehkä en. Kiinnostunut voin olla, mutta mitään konkreettista hänen hyväkseen tuskin tekisin, soittaa voisin, jos haluaisiin.