Isyyslomasta HELP

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiqustiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tiqustiina

Vieras
eli tälläistä pohdittiin miehen kanssa.mies on ilmoittanut että aloittaa kesäloman 2vko ennen laskettua-aikaa ja pitää sitten siihen perään isyysvapaansa.no nyt sitten tilanne muuttui sen verran että saattaa olla käynnistys edessä jo 3viikkoa ennen laskettua.mietimme tässä että voiko työnantaja kieltää miestä aloittamasta isyyslomaa aijemmin (kuin ilmoitettu),eli tässä tapauksessa pitäisi viikon eka isyyslomaa(jos käynnistetään aijemmin) sitten kesäloman ja loput isyyslomasta kesäloman perään.
saakohan tosta taas tolkun hiventäkään :D
 
Mä ymmärsin asian niin (kun meillä asia oli ajankohtainen), että isyysloman saa pitää ihan milloin vain itse haluaa, kunhan ilmoittaa ajoissa 2kk ennen. Ja jos on ilmoittanut lapsen syntymäajankohdan 2kk ennen ja siihen tulee muutoksia, niin silloinkin pitäisi saada pitää isyysloma milloin haluaa, koska sehän on luonnollista, ettei lapsi synny juuri oikeana päivänä.

Joten työnantaja ei voi tosiaankaan määrätä isyyslomaa, mutta kesäloman toki voi. Joten isyysloman miehesi voi pitää milloin haluaa. Vaikka ensi jouluna. :)
 
Tässä linkki http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120701121608EH?OpenDocument&utm_source=google&utm_medium=cpc&utm_term=isyysloma&utm_campaign=asiointi

"Voit pitää isyysvapaan milloin tahansa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt. Vapaan voit jakaa enintään 4 jaksoon. Ilmoita työnantajallesi isyysvapaastasi 2 kuukautta ennen vapaan alkua. Jos isyysvapaasi on enintään 12 arkipäivää, ilmoita siitä viimeistään kuukausi etukäteen."

Mun mielestä yllä oleva jo kertoo, että saa pitää milloin haluaa. Eihän kukaan voi tietää tasan tarkkaan päivää jolloin isyysloma alkaa, koska lapsi voi syntyä +/- 1kk.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Köpö :

se kyllä on totta että kesäloman voi peruuttaa,mutta tosissaan isyysloma on vähä auki.
tuntuu vaan hullulle että jos jää viikosta vajaaks ennen kuin alkaa loma että työnantaja vois sanoa että töissä on se viikko pakko olla.
mihis laitetaan sitten vanhemmat lapset kun olen sairaalassa koska eivät ole päivähoidossa yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Köpö:
Tässä linkki http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120701121608EH?OpenDocument&utm_source=google&utm_medium=cpc&utm_term=isyysloma&utm_campaign=asiointi

"Voit pitää isyysvapaan milloin tahansa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt. Vapaan voit jakaa enintään 4 jaksoon. Ilmoita työnantajallesi isyysvapaastasi 2 kuukautta ennen vapaan alkua. Jos isyysvapaasi on enintään 12 arkipäivää, ilmoita siitä viimeistään kuukausi etukäteen."

Mun mielestä yllä oleva jo kertoo, että saa pitää milloin haluaa. Eihän kukaan voi tietää tasan tarkkaan päivää jolloin isyysloma alkaa, koska lapsi voi syntyä +/- 1kk.

tuotakin ollaan tutkailtu ja itsekkin asia on jota kuinkin ymmärretty melkeinpä niin että isyysloma on oikeus pitää HETI kun vauva syntyy eikä työnantajalla ole siihen sanomista,mutta pakko varmistella koska tiedossa on että miehellä on tosi tiukkaa duunissa nyt että jos ne pomot sitten keksii jonki porsaan reijän niin tietäisi mihin vedota.
 
Yleensä työnantajat antavat tuollaisissa tapauksissa vapauden muokkailla sen mukaan mikä on tarvis, mutta jos on veemäinen työntantaja, voi hän vedota siihen että loman ajankohta pitää ilmoittaa 1-2kk etukäteen pituudesta riippuen, ja kieltää pitämästä. Eli toivottavasti on fiksu tyyppi :)
 
Ei isyyslomaa ole pakko päivälleen ilmoittaa. Riittää että ilmoittaa sen lasketun ajan ja sitten isyysloman voi pitää kun vauva syntyy, syntyy se sitten millon vaan.
 
No järkikäteen!

Isyyslomaa EI SAA ALOITTAA ennenkuin lapsi syntyy. Eli jos ilmoitat työnantajalle tarkan päivän, vaikka 25.7. et voi sitä silloin aloittaa vaikka kuinka haluaisin (ja työnantaja vaatisi), jos lapsi ei ole syntynyt.

Joten tottakai isyysloman saa pitää silloin kun haluaa, kunhan se alkaa lapsen syntymän jälkeen.

Mutta siitä aloituksesta pitää ilmoittaa 2kk ennen! Eli 2kk ennen laskettua aikaa.

Ei työnantaja voi sen jälkeen napista mitään. Munkin mies piti isyyslomaa osan heti lapsen syntymän jälkee ja osan sitten syksymmällä ja työnantaja ei voinut kuin myötäillä. Kesäloman tosiaan voi määrätä pitämään milloin vain, kunhan on kesälomakuukausien sisällä.
 
Kun tuon isyysloman saa pitää useammassa osassa. Jos vauva syntyy viikkoa ennen miehesi kesälomaa niin eikö hän sitten voi olla ensin viikon isyyslomalla ja sitten pitää sen kesäloman. Jäähän hänelle sitten vielä noita isyyslomapäiviä myöhemmäksi pidettäväksi.
 
Yhteistyössä