Isyyden tunnustus -täytyykö lapsen olla mukana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Dafydd"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

"Dafydd"

Vieras
Eli meillä olisi keskiviikkona isyyden tunnustus edessä, mutta pahoin pelkään etten voi ottaa vauvaa mukaan. Pojalla on nuha, emme omista autoa ja täytyisi vaunuilla keskustasta talsia aika pitkä matka. Tai no pitkä ja pitkä, mutta en haluaisi tuota pikkuista pitää tuolla pakkasessa edes pilkkihaalariin puettuna.

Eli siis onko lapsen pakko olla mukana vai hoituuko asia ilman vauvaakin? Pitäisikö soittaa sinne lastenvalvojalle? Toisinsanoen pitääkö lapsen olla "todistuskappaleena" kyseisessä tilanteessa?
 
[QUOTE="vieras";23134798]Mitä se lapsi siellä todistais? Ei ne nyt piirteitä vertaile!

Ei todellakaan tarvitse olla mukana![/QUOTE]

Paitsi että meillä lastenvalvoja purkahti nauruun kun näki pojan isänsä sylissä kun mentiin sisään. Sanoi, että jahas, teitä ei sitten tarvitsekaan kysellä mitään :D.
 
Meitä kyllä käskettiin ottamaan lapsi vaunuista näytille siellä. Hereille piti toinen raastaa, että näkee silmien värin, ja pipokin riisua, kuulemma jotta "näkee hiusten värin ja pään muodon."
Tosin sillä eukolla oli muutenkin paljon sellaisia kysymyksiä, joiden asiallisuutta ihmettelen vieläkin. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin valittanut siitä johonkin...
 
Ihme muija ollut, ei voi muuta sanoa.. Meillä ei ollut lapsi mukana..
 
Voihan se lapsen isä olla kuka vaan. Merkitystä on vain ja ainoastaan sillä kuka tunnustaa olevansa isä. Eli ei se lastenvalvoja voi alkaa vaatimaan lasta paikalle saati tarkistelemaan lapsen ulkonäköä ja tekemään sillä perusteella yhtään mitään päätöksiä.
 
Meillä kurkattiin myös hyvin kiinnostuneena vaunuihin, vaikutti olevan ihan tapana.
Vaikka kohteliaasti asian hoitikin, jäin myös miettimään vertasiko tosiaan piirteitä..
 
Meitä kyllä käskettiin ottamaan lapsi vaunuista näytille siellä. Hereille piti toinen raastaa, että näkee silmien värin, ja pipokin riisua, kuulemma jotta "näkee hiusten värin ja pään muodon."
Tosin sillä eukolla oli muutenkin paljon sellaisia kysymyksiä, joiden asiallisuutta ihmettelen vieläkin. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin valittanut siitä johonkin...

niissä lastenvalvojien virallisissa papereissä on valmiit kysymykset joista löytyy mm kysymykset siittämisajankohdasta ja -paikasta ja siitä onko lapsen äidillä ollut muita seksisuhteita lapsen alkuunsaamiajankohdan lähellä jne... :D suurin osa lastenvalvojista tosin jättää em kysymykset kyselemättä ja kysyvät vain että onko mies lapsen isä
 
[QUOTE="vieras";23135194]niissä lastenvalvojien virallisissa papereissä on valmiit kysymykset joista löytyy mm kysymykset siittämisajankohdasta ja -paikasta ja siitä onko lapsen äidillä ollut muita seksisuhteita lapsen alkuunsaamiajankohdan lähellä jne... :D suurin osa lastenvalvojista tosin jättää em kysymykset kyselemättä ja kysyvät vain että onko mies lapsen isä[/QUOTE]

Mä epäilen, että niitä kysymyksiä ei ole siinä paperissa moneen kertaan vähän eri sanakääntein? Kysymykset mm. valojen päälläolosta (vaikka voihan sitä toki varmaan pimeässä erehtyä siitä kenelle kinttunsa levitti, sikäli ehkä relevantti kysymys...), vaatetuksesta, asennosta jne. oli myös ehkä sellaisia, joiden tarkoitusta aavistuksen ihmettelin.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun jo heti siittämisajankohdasta kysyttäessä todettiin jotakuinkin yhdestä suusta, että on tässä sen verran touhuttu ettei just ihan päivälleen pysty sanomaan, puhumattakaan kellon ajasta.
Vaikeapa se kai sitten on tarkkaan tietää niistä valoistakaan, kun ne ehkä eilen oli päällä ja huomenna ei...
 
Meillä oli likka mukana, mutta ei virkailija häntä kattonut.

Oli muuten vähän hassu olo kun entisen luokkakaverin isä kysyi onko muita isäehdokkaita. :whistle: Voi olla, että hänelläkin oli vähän kumma tilanne.
 
Yhteistyössä