Istukka "reunalla". Kokemuksia??

Mulla oli viime viikolla rakenneultra, jossa lääkäri totes, että istukka on reunalla. Viikkoja oli siinä vaiheessa 17 ja rapiat, josta lääkärikin sanoi, ettei yleensä edes tehdä vielä noilla viikoilla. Joka tapauksessa, tästä nyt seuraa ylimääräinen ultra joskus viikkojen 28-30 tietämillä. Jos se ei silloinkaan ole noussut ylemmäs, on edessä keisarinleikkaus.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Lääkäri kyllä lohdutti, että koko hänen lääkäriuransa aikana vain yhdellä on jäänyt istukka nousematta kohdun kasvun mukana ja vuosittain voi olla jopa kymmeniä samanlaisia tapauksia kuin minä.

En osaa toisaalta vielä ainakaan olla kauhean huolissani asiasta, koska esikoisen kohdalla ei ollut mitään ongelmia istukan suhteen, mutta toki tämähän raskaus on ihan oma tarinansa.. Toivon kuitenkin, että aika tekee tehtävänsä ja kun kohtu tästä kasvaa suuremmaksi, niin se nappaisi istukan mukanaan ylöspäin, jotta normaali alatiesynnytys onnistuisi.
 
No lääkäri sano ja papereissa lukee et istukka peittää kohdunsuun ja osittain takaseinässä. Et en mä sitte tiedä. Ja tollanen se on ollu alusta asti, ei ole liikkunu mihinkään.. Ja oli vuotoa viime vkolla eikä muuuta syytä keksitty kun et istukasta johtuvaa kun kerran on kohdunsuulla.
 
Ollessani viime raskaudessa osastolla tarkkailussa toksemian takia siellä oli vuodelevossa yksi nainen, jolla istukka oli reunalla/edessä. Viikkoja oli jotain 34. Hänellä oli alkanut vuodella ja lääkärit katsoivat että oli riski että synnytys käynnistyy ennen aikojaan. Hoitajat olivat koko ajan valmiudessa, että jos synnytys käynnistyy, kiidätetään hänet heti leikkuriin. Mutta kaikki meni hyvin, suunniteltu sektio tehtiin rv 36 - pitemmälle ei uskallettu päästää - ja lapsi pääsi heti vierihoitoon. :heart:
 
Mulla todettiin jo np-ultrassa, että istukka sijaitsee alhaalla kohdunsuun edessä. Tämän johdosta sain seurantaultran 20+6 viikolle, jolloin yhä sama tilanne. Tällöin vielä lääkäri piti mahdollisena istukan sijainnin nousua pois kohdun suulta. Seuraava seurantaultra neuvolan toimesta tämän vuoksi oli viikolla 30 jolloin todettiin, että kuulun niihin harvoihin (0,5%), joilla on täydellinen eteisistukka (istukka peittää kohdunsuun 100%:sti) eli ei minkäänlaisia mahdollisuuksia alatiesynnytykseen. Sain siis lähetteen TAYS:iin jossa asia vahvistettiin. Nyt sitten tilannetta seurataan kahden viikon välein ja jos kaikki menee ok, niin 38-39 viikolla on sitten sektion aika. Tärkein viesti tässä minun tilanteessani oli lääkäreiltä, että jos alkaa tulemaan minkäänlaista veristä vuotoa, niin silloin pitää mennä suorinta tietä sairaalaan tarkistamaan tilanne. Luonnollinen synnytys ei saa tässä minun tilanteessani missään tapauksessa lähteä käyntiin joten siksi istukan ja kohdunsuun tilannetta seurataan kahden viikon välein.
 
Minäkin jännään, kuinka käy..
Rakenneultrassa istukka oli takaseinässä kohdunsuun päällä. Menen rv 28 uuteen ultraan. Toivon todella, että on noussut ylös sieltä, niin olis pienet mahkut synnyttää alakautta.
 
Onko siinä jotain perää, että jos on kerran leikattu niin seuraavatkin mitä todennäköisemmin leikataan? Voi olla, että kolmas lapsi olisi vielä joskus kiva saada... =)

Silläkin haluaisin ehdottomasti synnyttää alakautta. Ensimmäisen synnytyksestäkin jäi sen verran postitiiviset muistot, että en ihan vähin perustein leikkaukseen suostu. Toivon siis todella, että kohtu nappaisi istukan mukaansa ja vauva pääsisi tulemaan normaaliin tapaan..

Kaikenlaista sitä voikin olla. Tästäkään asiasta en ollut kuullut koskaan ennen lääkärin tuomiota..
 
Alkuperäinen kirjoittaja TiTi83:
Onko siinä jotain perää, että jos on kerran leikattu niin seuraavatkin mitä todennäköisemmin leikataan? Voi olla, että kolmas lapsi olisi vielä joskus kiva saada... =)

Silläkin haluaisin ehdottomasti synnyttää alakautta. Ensimmäisen synnytyksestäkin jäi sen verran postitiiviset muistot, että en ihan vähin perustein leikkaukseen suostu. Toivon siis todella, että kohtu nappaisi istukan mukaansa ja vauva pääsisi tulemaan normaaliin tapaan..

Kaikenlaista sitä voikin olla. Tästäkään asiasta en ollut kuullut koskaan ennen lääkärin tuomiota..
riippuu minkä takia sectio tehty. jos lantion ahtauden takia niin voi olla et kaikki joudutaan leikkaamaan mut yleensähän kätilöt yms suosittelee alatiesynnytystä jos se vaan on mahdollista.
 

Yhteistyössä