Istukka liian iso - onko muilla kokemuksia?

Hei!

Olen rv 20-*5, toinen raskaus kyseessä, ja eilen rakenneultrassa käydessäni ultrassa ilmeni, että minulla on erikoisen iso istukka, lääkärin mukaan kuulemma 3 mm on normaali paksuus, niin minulla on 8 mm, ja jostain 12 cm X 9 cm myös puhui, mutta en tarkalleen tiedä, mitä tuolla tarkoitti, ehkä istukan kokoa. Niskapoimu-ultrassa tällaista erikoisuutta ei vielä näkynyt. Kaksi lääkäriä katsoivat ultralla ja kumpikaan ei kuulemma ole koskaan nähnyt tällaista. Istukkani sijaitsee etuseinässä ja on ihan kohdunsuun päällä. Seuraava ultra on kolmen vkon päästä ja se aika tuntuu ikuisuudelta.

Vauvani koko on 281 g ja pienempi vkoihin nähden eli rv 19-1, kun mulla nyt menossa rv 20-5. Mutta esikoiseni oli tosin myös hieman pienempi vkoihin nähden raskausaikana, tosin ei ihan näin pieni. Esikoista odottaessa istukasta ei sanottu mitään ihmeellistä, takaseinässä oli silloin.

Olemme niin huolissamme mieheni kanssa asiasta, koska epätietoisuus moisesta erikoisuudesta on pelottavaa ja inhottavaa, kun äitipolinkin lääkärille tämä oli ihan uusi juttu eikä hänkään siis osannut antaa sen enempää tietoa. Googlettamalla netissä löytyy aika vähän tietoa istukan ns. liikakasvusta.

Kysyisinkin, onko ketään muuta, joilla olisi kokemuksia vastaavasta asiasta? Tuntuu, että mieltä helpottaisi, jos voisi jakaa ajatuksia jonkun kohtalotoverin kanssa.

Esim. mistä tällainen istukan ns. liika kasvu voi johtua? Äitipolini lääkärin mukaan ehkä tuo voisi johtua vauvan kromosomipoikkeavuudesta. Ultran mukaan vauvan rakenteet olisi kunnossa ja niskapoimu-ultrassakin turvotus oli vain 0.7 mm-0.9mm, ja tästä syystä katsoimme, ettei seulontaverikokeita silloin tarvinnut tehdä, nyt niitä ei voi enää tehdäkään.
Onko istukan liikakasvusta jotain haittaa vauvalle, entä minulle? Ja voiko se itekseen normalisoitua rvvkojen kuluessa?

Kovasti jonkun kohtalotoverin vastausta odottaen,

sipe81
 
Mulla kanssa mainittiin rakenneultrassa että istukka on iso, mutta samaan hengenvetoon hoitaja sanoi että ei syytä huoleen. Hoitaja tosin toisteli koko ajan että kaikki oli normaalia, ensiodottajat varmaankin hermoilevat liiaksi jos ei totea kaikkeen sen olevan normaalia vaihtelua.

Mutta mieleeni kuitenkin jäi tuo istukan koko, varsinaisia mittoja en saanut kuitenkaan.

Toivottavasti kyseessä olisi vain iso istukka, tarjoaapa kunnolla ravintoa pikkuiselle. Toivottavasti kaikki on hyvin :hug:
 
Pokemoni; kiitos viestistäsi, mukava kuulla, että edes jollain on sanottu olevan myös iso istukka ja hyvä kuulla, että sulle on sanottu, ettei siitä mitään hätää, täytyy vaan itekin toivoa parasta!! Mulla vajaan kolmen vkon päästä uusi ultra, siihen asti pitäis jaksaa tätä epätietoisuutta. Tuun sit viimeistään silloin kertoon kuulumiseni tänne.
 
Ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta tiedän, että iso istukka (ja pieni vauvan koko) voivat johtua myös synnynnäisestä nefroosista...

Tässä vähän tietoa, mutta toivotaan, että kyse on jostain muusta, tsemppiä!:hug:

Synnynnäinen nefroosi (CNF) on jo vastasyntyneellä ilmenevä vaikea munuaistauti, joka kuuluu suomalaiseen tautiperintöön. Taudin ilmaantuvuus on vähintään 1:10 000. CNF-lapset synty- vät usein ennenaikaisesti, ovat pienipainoisia ja istukka on suuri. Munuaiskerästen suodatinkerrosten läpi vuotaa valku- aisaineita virtsaan jo sikiökaudella heti kun virtsanmuodos- tus alkaa. Taudin taustalla oleva geeni, kromosomissa 19 si- jaitseva NPHS1-geeni, koodaa munuaiskeräsissä ilmentyvää nef- riini-kalvoproteiinia. Suomalaisilta CNF-potilailta on löy- detty muutamia NPHS1-geenin mutaatioita, joista kaksi on tau- din valtamutaatioita. Eksonissa 2 oleva kahden nukleotidin deleetio (121-122delCT) esiintyy noin 78 %:ssa tautikro- mosomeista ja eksonissa 26 oleva 3325C>T-mutaatio noin 16 %:ssa tautikromosomeista. Näitä geenivirheitä kutsutaan myös nimillä Fin major ja Fin minor. Tässä tutkimuksessa analysoi- daan nämä valtamutaatiot. CNF-tautia sairastava voi olla ho- motsygootti jomman kumman mutaation suhteen, kombinoitu hete- rotsygootti näiden molempien mutaatioiden suhteen tai poti- laalla voi esiintyä jokin muu NPHS1-geenin mutaatio, joka ei tule esiin tässä analyysissä.
 
Ellen; Kiitoksia kovasti viestistäsi!! Hyvä, että edes jotain mahdollista syytä olisi isoon istukkaani, toki rankalta asialta vaikuttaa, kun netistä etsin lisätietoa, mutta kiitos sinulle kuitenkin!

Mistä muuten tiedät kyseisestä asiasta? Jos sinulla ei omakohtaista kokemusta ole, ihan mielenkiinnosta kysyn :)
 
Tiedän tuosta sairaudesta sen vuoksi kun omalla lapsellani epäiltiin erästä toista munuaissairautta sikiöaikana (nyt poika 11kk). Silloin tuli etsittyä paljon tietoa siitä ja muistakin lapsen munuaissairauksista.

Kerrot, että kaikki rakenteet olivat kunnossa, se on hyvä. Entä sanoiko lääkäri mitään lapsiveden määrästä, laskiko indeksin? Lapsivesimäärähän kertoo paljon sikiön munuaisten tilanteesta, jos munuaisissa on vikaa niin lapsivettä on joko liian vähän tai liikaa...

Toivon kuitenkin, että kaikki kääntyy parhain päin, tiedän sen kuinka hirveältä tuntuu kun tietää, että välttämättä kaikki ei olekaan kunnossa. Kontrollitutkimuksiin pääsykin tuntuu ikuisuudelta!:hug:

Lohdutukseksi voin sanoa, että meidän kohdallamme epäiltiin sikiöaikana siis vakavaa munuaissairautta, joka olisi johtanut todennäköisesti kuolemaan lapsen synnyttyä (toisin siis kuten sairaudessa joka teidän kohdallanne saattaa olla yksi vaihtoehto). Poika kuitenkin syntyi täysin terveenä! Toivottvasti kaikki huoli on turhaa ja vauva on terve! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos taas vastauksestasi! Tuntuu niin hyvältä, kun saa edes jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, vaikka ei kohtalotovereita ole vielä ilmaantunutkaan.

Lapsiveden määrän sanottiin olevan normaali, mitään indeksilukua ei sanottu.

Tiedän, että joskushan lääkäritkin voivat arvioida tilanteita väärin ja lapsia syntyykin täysin terveinä, vaikka toisin sanottaisiin raskausaikana, tämä suuri onni on onneksi ollut teidän kohdallanne!!

Ilmottelen tilanteestani, kun jotain uutta selviää.
 

Yhteistyössä