Isovanhemmista,mitta alkaa olla täysi, milloin saa räjähtää?

Keittiönoita: olet varmaan oikeassa. Mutta on vaan niin vaikea antaa olla kun itselle kaikkein tärkeimpiä kohdellaan epäreilusti.
Pitää varmaan silti yrittää ja toivoa et lapset saa muiden läheisten aikuisten kautta kokemuksen et ovat tärkeitä ja arvokkaita riippumatta geeneistään.

 

Keittiönoita: isoin alkaa olla sen ikäinen että luulen et hänen kanssaan asiasta voisi alkaa puhua lähivuosina.
Jotenkin koen kuitenkin et jos kuittaan asian sillä et elämä ei ole aina oikeudenmukaista tai vastaavaa ja silti ollaan tekemisissä isovanhempien kanssa ja lapset joutuu eriarvoista kohtelua sietämään se olisi multa asian hiljaista hyväksymistä.
Mutta välien katkaiseminenkin on edelleen kamalan vaikeaa jos ei mahdotonta..?

Jollain tapaa "lohduttaa" se, et samanlaista on perheissä joissa vain biolapsia, toisaalta en tiedä olisiko se tilanne jossa asia ei tuntuisi niin pahalta.
Nyt tuntuu et lapset kärsii asioista joille he ei itse mahda mitään, aikuiset mahtais mut eivät halua tai osaa toimia toisin.
Kun edelleen, saa toki sitä suosikkiaan rakastaa eniten, mutta ei sitä tarvitsisi suosimisella tuoda jatkuvasti esille.
Tunteita ei voi välttämättä hallita mutta tekoja aikuisen mun melestä pitäis voida.

Meillä kaikki biolapsia, mutta mun äiti totesi jo toisen syntyessä ettei" viitsi eikä ehdi nyt tulla vauvaa katsomaan, ei se ole ollenkaan sama asia kuin esikoisen syntyessä" jolloin siis kiiruhti ekana päivänä sairaalaan...
Ja kyllä, esikoinen on se jonka ottaa mukaan tai yökylään vaikka lapsia jo 4... Minkäs teet.

 

Keittiönoita: olet varmaan oikeassa. Mutta on vaan niin vaikea antaa olla kun itselle kaikkein tärkeimpiä kohdellaan epäreilusti.
Pitää varmaan silti yrittää ja toivoa et lapset saa muiden läheisten aikuisten kautta kokemuksen et ovat tärkeitä ja arvokkaita riippumatta geeneistään.

Aivan varmasti on vaikea antaa asian olla, mutta mitä muutakaan voit oikeasti tehdä? Toki voit vielä kerran yrittää keskustella isovanhempien kanssa, mutta jos asia ei muutu, niin et voi enempääkään tehdä. Kuten jo itsekin sanoit, niin koita saada lapsillesi positiivisia kokemuksia muiden läheisten aikuisten kanssa. Näin mäkin olen tehnyt - esikoisellani ei ole isää ja kuopuksella on - esikoiseni kohdalla eli muut läheiset aikuiset ja erityisesti esikoisen kummisetä on "korvannut" parhaansa mukaan sen, mitä isän puuttuminen on lapselle merkinnyt.

 

No ainahan mä voin asiaa vatvoa ja siitä uudelleen ja uudelleen pahastua. Mutta totta toki on ettei se mitään auta. Ja se välien katkaiseminenkin olisi toki vaihtoehto, mutta ei varmaan ole todellisuudessa mahdollista tai helppoa.
Kai se vaan on yritettävä elää asian kanssa ja olla paljon tekemisissä lasten kummien kanssa, jos se jotenkin paikkais tota isovanhempien käytöstä.

 

Meillä on täysin samanlainen tilanne!! Voi miten tuntui hyvältä huomata että mulla on kanssatovereita.
Ollaan uusperhe ja mun edellisestä liitosta olevat lapset on kuin saastaa miehen vanhemmille, mutta samoin näistä kahdesta yhteisestä toinen on täysin lellikki. Poika. Tyttö ei ole mitään.

Olen puhunut asiasta heille suoraan ja anoppi tuli itkien luokseni ja sanoi lopettavansa erottelun. Lupasi ja vannoi. Mutta kuinka ollakaan, muutama kuukausi meni ja sama juttu. Erottelu jatkui ja päädyin siihen että sanoin miehelle,että minä ja lapseni aiemmasta liitosta emme käy siellä. Mies hoitakoot vanhempansa ja käy lasten kanssa siellä. En jaksa enää sitä mielipahaa, joka kerta. Ja jos näiden kahden välillä alkaa tuo erottelu näkymään niin että lapset kärsii (3 ja 5 vuotiaat) niin loppuu heidänkin käyminen. Olen sen sanonut ja toivottavasti sen uskovat.

Mä neuvon ehdottomasti puhumaan asiasta, mutta parempi olisi jos mies pystyis vanhemmilleen puhumaan ja sinä olisit vain siinä ns mukana ja lisänä.

Meilläkin olisi parempi ollut niin mutta mies sanoi jo puhuneensa niin monta vuotta, ehkei oikeilla sanoilla mutta ei mennyt perille. Minä sain jotain perille asti ,mutta eivät vanhat ihmiset siitä miksikään muutu varsinkin kun tuo anoppi on tyypillinen narsisti.

 

myrkky: Mä oon kans miettinyt et pitäiskö käydä toisessa mummilassa toisten ja toisessa toisten lasten kanssa(se vanhempi siis lasten mukana kenen vanhempien luo mentäis), mutta jotenkin sekin tuntuu hieman hankalalta, välimatkaa on sen verran et autolla pitää mennä. En tiedä, mä aina niin toivon et isovanhemmat kokis jonkun ahaa-elämyksen ja alkaisi kohdellla kaikkia samalla lailla. Mut ei mun toive taida toteutua.
Miten teillä ne lapset suhtautuu jotka ei sinne toiseen "mummilaan" pääse?
Miten usein sun mies käy siellä?
Tuokin vois olla vaihtoehto ainakin sit kun lapset kasvaa ja jos tilanne vielä tästä hankaloituu..