Isovanhemmat kypsyttää..

Mitenkähän tämän asian muotoilisi.. On siis tosi ihanaa että lasten elämään kuuluu isovanhemmat, ovat tarvittaessa hoitoapuna, mutta mutta...

Meillä ei mene arvot ja ajatukset ihan yksiin. Meillä vanhemmilla on eri kasvatustyyli ja tavat toimia. Me opetetaan lapsia tottelemaan vanhempiaan ja asetetaan tietyt rajat. Näin äitinä huolehdin esim. siitä että ruoka-ajat on kunnossa eikä herkkuja syödä juuri ennen ruokaa. Sen jälkeen kyllä voi syödä, mutta rajansa siinäkin.

Mutta mummolassa, siellä asiat ei mene ihan niin. Vaikka on kyllä puhuttu miten toimitaan, että tiedossa on.. Sehän siinä kypsyttääkin kun mummo tekee tahallaan ihan kuten itse haluaa. Syöttää karkkia ja LAHJOO suorastaan makeilla herkuilla. Ja aina kun lapsi haluaa niin eihän sitä voi muuta kuin antaa. Koskaan ei kiellä mitään. Ja se on kaiken huippu jos juuri olen sanonut että se oli viimeinen kohta mennään kotiin syömään. Niin johan kohta pussi rapisee ja mummolla on "lapsen kanssa salaisuus", josta ei puhuta muille, mennään toiseen huoneeseen herkuttelemaan ja ovi kiinni!

Sitten kun sanon, että lapsi (isompi jo osaa käyttää hyödykseen näitä "oppeja") oppii tuolla tavalla valehtelemaan vanhemmilleen. Niin jatkaa valehtelua, "ei se herkuttelu ollut vale vaan ihan muut jutut". Tästä jää todella paha maku suuhun, kun tahtoisi että välit olisi hyvät. Että isovanhemmat tukisivat vanhempia.

Toinen juttu on se, että lasta ylikehutaan "on äärettömän taitava, ei ole muut tuon ikäiset noin taitavia...", "meidän lapsi se vasta osaakin." Jotenkin korotetaan niin korkealle pallille että. Kaikki lelut on vain tälle lapselle, kaikki mummolassa on vain hänelle, hommat tehdään mummolassa vasta kun lapsi on siellä käymässä (joulukoristelut, leipomiset, siivous, askartelu, mitä vain voi kuvitella -> elämä pyörii lapsenlapsen ympärillä) Lapsi on niin korkealla korokkeella, että sieltä ohjailee muita. Kerran oli parasta kun mummo kysyi:
"Joko me *NIMI* nyt mennään syömään?" Ja ruoka oli ollut valmista ajat sitten, lapsi siis päättää milloin tehdään ja mitä tehdään.

Ja kun kaikki tavarat, asiat, tekemiset menee vain lapsen ehdoilla ja vain hänelle. Kasvaa lapselle YLIMINÄ joka ohjailee muita. Hän päättää. Se on jo hyvin näkyvissä lapsessa, komentaa toisia lapsia, ensin minä - tyyliin.

Olen kyllä puhunut mieheni kanssa isovanhemmille. Ja kun siitä puhutaan, he myöntelevät ja ovat samaa mieltä. Käytäntö vaan on sitten ihan muuta. Alan olla neuvoton, mitä tässä enää voi tehdä? En tahtoisi ihan välejä katkaista, mutta he tekevät vammuudesta rankkaa. Lapsi kyseenalaistaa meidät vanhemmatkin aikalailla. Rajojen asettaminen on ollut rankkaa. Kyseessä miehen vanhemmat, ja olen saanut kuraa niskaani siitä, että olen liian tiukka kasvattaja, eivätkä he minua ymmärrä. Minussa lähinnä syy.

Nuo kaikki jutut olisi ihan ok, kohtuullisissa mittasuhteissa. Siis Herkut ja kehumiset ja muut. Tuntuu vaan jotenkin ettei isovanhemmilla ole mitään käsitystä mitä se vaikuttaa lapseen ja hänen tulevaisuuteensa. Ja meillä todella kehutaan lapsia ja rakastetaan, heiltä ei kyllä mitään puutu. Ja herkkujakin saavat useammin kuin kerran lauantaina. Ei me mielestäni ihan mitään nipojakaan olla... Ja tämähän on vain pintaraapaisua!

Pitipähän purkaa...

 

Vaikee tilanne. Mä alkaisin varmaan ajan myötä vältellä isovanhempien luona käymistä. On se kumma, ettei aikuiset ihmiset ymmärrä vanhempien tahtoa. Alkaa melkein suututtaa sun puolesta!

 

Jos olet silloin siellä paikalla, kun tommosta tapahtuu niin sulla on ihan täysi oikeus ottaa lapselta ne karkit pois ja tiukkaan sävyyn kieltää mummoa syöttämästä lapselle niitä herkkuja.

 

Mä NIIN ap ymmärrän sua.Meillä on tosi paljon lapset miehen vanhemmilla ja ovat jo miehen pojan hampaat pilanneet.POjalla oli 4 veenä jo 6 reikää!!
Omilla ei ole yhtään reikää suussa ja pelkään näitten kahen yhteisen hampaitten puolesta.
Ja se että opetaan siihen makeeseen....
Siihen että se on palkinto ja lohtu ja sillä saadaan lapsi tyytyväiseksi.
En tykkää yhtään.

Ja se oikeestaan pitäis lähtee miehestä,eli meidän pitää kummankin ukkojen ottaa tä puheeks ja tehä siihen loppu.

Ja tuo lapsen korottaminen...Mä näen sen niin selkeesti miehen pojassa jo...pojalla ei ole ollut mitään rajoja ja niin järkyttävän vaikeeta ollut koittaa laittaa rajat jo kun oli 4 vuotias poika.
Ihan järkkyä ollut kattoa miten poika hyppyyttää isovanhempiaan,En todella tahdo että omat lapseni tulevat samanlaisiksi...

Eli tunnnen suurta sympatiaa!! :wave:

 

Jopas helpottaa suunnattomasti jo se, että joku "kuuntelee" ja on samaa mieltä. Mies on kyllä samaa mieltä mun kanssa, mutta se on yleensä muissa hommissa ja ei näe noita tilanteita. Itsekään en kaikkea voi nähdä, (hoidan pienempää) mutta lapsi kyllä on vielä sen verran aito vielä, että kertoo jutut sitten jälkikäteen. Nyt on alkanut esiintyä enemmän tuota kertomatta jättämisen taitoa tai ihan valehtelua.

Paljon on kyllä vähentynyt kyläilyt kyseisessä paikassa. Sitten kehtaavat narista, että kun ei käydä...

No, joo, jospa se tästä.

 

Jopas helpottaa suunnattomasti jo se, että joku "kuuntelee" ja on samaa mieltä. Mies on kyllä samaa mieltä mun kanssa, mutta se on yleensä muissa hommissa ja ei näe noita tilanteita. Itsekään en kaikkea voi nähdä, (hoidan pienempää) mutta lapsi kyllä on vielä sen verran aito vielä, että kertoo jutut sitten jälkikäteen. Nyt on alkanut esiintyä enemmän tuota kertomatta jättämisen taitoa tai ihan valehtelua.

Paljon on kyllä vähentynyt kyläilyt kyseisessä paikassa. Sitten kehtaavat narista, että kun ei käydä...

No, joo, jospa se tästä.

 

Kuulostaa aika tutulta tuo tilanne. Meillä ei onneksi ole ihan noin räikeää mutta ymmärrän kuitenkin kuinka paljon tuollainen käytös isovanhemmilta ärsyttää. Poikaa ei oikein viitsisi jättää anopin hoitoon yhtään kun sen jälkeen menee taas ainakin se viikko ennen kuin poika suostuu olemaan normaalisti. Esimerkiksi, ruokailu on just tuollaista. Anoppi sanoo että ei lasta voi pakottaa syömään ja antaa sitten pojan mussuttaa pullaa ja vetää pullosta maitoa/mehua kun perunat ei jostain syystä kelpaa (kotona ruokailussa ei ole mitään ongelmaa, poika syö kiltisti annoksensa eikä venkoile yhtään, samoin omien vanhempieni luona poika syö kiltisti mitä on tarjolla). Nukuttamisesta olen sanonut useasti että poika on jo iso eikä häntä todellakaan tarvitse kannella uneen jos mummi tahtoo pojan välttämättä nukuttaa.

 

Eli ymmärrän täysin turhautumisenne. Mutta sivukommenttina, jokaisella ihmisellä on yliminä, eli se on se joka säätelee käyttäytymistä, eli netistä lainattuna sitaattiina: Yliminä alkaa muotoutua oidipaalisen vaiheen aikana, kun lapsen on pakko alkaa hyväksyä ympäristön rajoitteita ja omaksua sosiaalisia normeja. Se edustaa ympäristöstä sisäistettyjä normeja, joiden avulla yksilö hillitsee viettipohjan vaatimuksia ja asettaa rajoituksia omalle toiminnalleen.