E
en jaksa matkustaa
Vieras
Meillä on kaksi koiraa ja kolme lasta, 4v, 2v ja 6 kk. Miehen äiti asuu ulkomailla, isä kuollut, käytännössä lapsilla on siis vain yksi isovanhempi, mun äiti. Isästäni en ole kuullut sen jälkeen kun muutti pois ollessani alle kouluikäinen. Me asutaan pk-seudulla ja mummolaan on matkaa n. 200 km. Ollaan autottomia, ei tarvita autoa vaan liikutaan julkisilla. Olemme aiemmin vierailleet äitini luona noin kerran kuukaudessa, siellä ollaan vähintään viikonloppu, junalla on menty ja jatkettu bussilla loppumatka. Koen reissut nykyään tosi raskaiksi. Mukaan pitää raahata kahden lapsen vaipat, koirien ruuat, viiden henkilön vaatteet viikonlopuksi ja vauvan turvakaukalo. Reppua, laukkua ja nyssäkkää on joka paikka täynnä, mies osti ison rinkan johon onneksi mahtuu tosi paljon.
Mä en enää jaksa tota matkustamista. Vauva nukkuu huonosti vieraissa paikoissa ja keskimmäisellä uhma nostaa päätään. Vierailut on yhtä itkua ja hammasten kiristelyä kun en saa nukuttua eikä kukaan muukaan kun lapset öisin huutaa. Sitten aamukahvilla äitini tiukasti ojentaa minua että kasvatan lapsia väärin kun huutavat noin, ja onkohan niillä joku sairaus. Hän myös käy läpi lasten vaatteet, jokaisen painon, käytöksen, kehityksen... kaiken. Äiti ylistää ja kehuu itseään heti mun polkemisen jälkeen, että hän oli hyvä äiti ja joka aamu ulkoiltiin 2 h ja illalla 2 h vaikka oli -30 astetta pakkasta. Minä muistan vain sen, että meillä syötiin paljon valmisruokia ja äiti oli jatkuvasti ärtynyt kuin perseeseen ammuttu karhu, tukisteli meitä ja läimi. Äiti siis esittää minulle pyhimystä. Sanoin kerran että minusta sinä olit tosi uupunut kun olimme lapsia, ja äiti vaan kivahti minun valehtevan. :/
Nyt äiti sitten veti marttyyrikohtaukset illalla puhelimessa kun sanoin että tulee pidempi tauko, me ei tulla viikonlopuksi, etten jaksa matkustelua. Se rupes tuohtuneena pälisemään kuinka se kuskasi meitä kerran viikossa oman äitinsä luo joka asui vielä pidemmällä. Joo, me käytiin tosi usein mummolassa, äiti saattoi jättää meidät viikoksikin sinne ja elää vapaata elämää.
Äidin luona on käymässä mun enot ja tädit, ne viettää jotain sisarustapaamista. Niillä on hyvin usein kaikkia sukujuhlia. Äiti sopotti mulle ääni väristen kuinka Martti-eno ja Sirkka-täti loukkaantuvat kun me ei tulla, ja vaikka ne eivät sitä sanoisikaan mulle, niin hän aistii sen että loukkaantuvat.
Olen pyytänyt jos äiti voisi käydä meillä kun hänellä on auto eikä ketään huollettavaa, hänen olisi paljon helpompaa lähteä. Mutta ei. Käy ehkä kerran puolessa vuodessa ja muina aikoina meillä on velvollisuus mennä sinne. On sanonut ihan suoraan, että hänen luonaan lapsilla on parempi olla ja enemmän tilaa kuin meillä, mikä onkin totta. Hänellä iso okt ja me asutaan kerrostalossa vuokralla kun ei ole nyt varaa omaan.
Miten mä sovittelisin tän asia ettei tuu pahempia riitoja? Ne mummolareissut on oikeesti menneet sellaisiksi, että stressaan ja pakkaan koko edellisen viikon, itken kun on pakko lähteä, stressaan etukäteen äitini arvostelua, olen kiukkuinen ja ahdistunut. Kolmen pienen lapsen ja kahden koiran kanssa reissaaminen junalla + bussilla on raskasta, vaihtoineen matka kestää 3 h yhteen suuntaan.
Vaadinko liikaa kun pyydän että mun äiti vois ruveta käymään useammin meillä? Miten usein te muut matkustatte lapsienne kanssa mummolaan jos matka on pitkä?
Mä en enää jaksa tota matkustamista. Vauva nukkuu huonosti vieraissa paikoissa ja keskimmäisellä uhma nostaa päätään. Vierailut on yhtä itkua ja hammasten kiristelyä kun en saa nukuttua eikä kukaan muukaan kun lapset öisin huutaa. Sitten aamukahvilla äitini tiukasti ojentaa minua että kasvatan lapsia väärin kun huutavat noin, ja onkohan niillä joku sairaus. Hän myös käy läpi lasten vaatteet, jokaisen painon, käytöksen, kehityksen... kaiken. Äiti ylistää ja kehuu itseään heti mun polkemisen jälkeen, että hän oli hyvä äiti ja joka aamu ulkoiltiin 2 h ja illalla 2 h vaikka oli -30 astetta pakkasta. Minä muistan vain sen, että meillä syötiin paljon valmisruokia ja äiti oli jatkuvasti ärtynyt kuin perseeseen ammuttu karhu, tukisteli meitä ja läimi. Äiti siis esittää minulle pyhimystä. Sanoin kerran että minusta sinä olit tosi uupunut kun olimme lapsia, ja äiti vaan kivahti minun valehtevan. :/
Nyt äiti sitten veti marttyyrikohtaukset illalla puhelimessa kun sanoin että tulee pidempi tauko, me ei tulla viikonlopuksi, etten jaksa matkustelua. Se rupes tuohtuneena pälisemään kuinka se kuskasi meitä kerran viikossa oman äitinsä luo joka asui vielä pidemmällä. Joo, me käytiin tosi usein mummolassa, äiti saattoi jättää meidät viikoksikin sinne ja elää vapaata elämää.
Äidin luona on käymässä mun enot ja tädit, ne viettää jotain sisarustapaamista. Niillä on hyvin usein kaikkia sukujuhlia. Äiti sopotti mulle ääni väristen kuinka Martti-eno ja Sirkka-täti loukkaantuvat kun me ei tulla, ja vaikka ne eivät sitä sanoisikaan mulle, niin hän aistii sen että loukkaantuvat.
Olen pyytänyt jos äiti voisi käydä meillä kun hänellä on auto eikä ketään huollettavaa, hänen olisi paljon helpompaa lähteä. Mutta ei. Käy ehkä kerran puolessa vuodessa ja muina aikoina meillä on velvollisuus mennä sinne. On sanonut ihan suoraan, että hänen luonaan lapsilla on parempi olla ja enemmän tilaa kuin meillä, mikä onkin totta. Hänellä iso okt ja me asutaan kerrostalossa vuokralla kun ei ole nyt varaa omaan.
Miten mä sovittelisin tän asia ettei tuu pahempia riitoja? Ne mummolareissut on oikeesti menneet sellaisiksi, että stressaan ja pakkaan koko edellisen viikon, itken kun on pakko lähteä, stressaan etukäteen äitini arvostelua, olen kiukkuinen ja ahdistunut. Kolmen pienen lapsen ja kahden koiran kanssa reissaaminen junalla + bussilla on raskasta, vaihtoineen matka kestää 3 h yhteen suuntaan.
Vaadinko liikaa kun pyydän että mun äiti vois ruveta käymään useammin meillä? Miten usein te muut matkustatte lapsienne kanssa mummolaan jos matka on pitkä?
