J
"joopajoo"
Vieras
Jälleen kerran veljeni on kutsuttu syömään vanhempieni luokse, kuten joka ainoa sunnuntai ja joskus lauantaisinkin. Minua hän ei ole kutsunut kertaakaan. Asumme kaikki lähekkäin, joten siitä että matka on pitkä eikä näe ole kysymys. Olin eilen kotona käymässä ja veljeni oli siellä myös. Veljeni lähti kotiinsa samaan aikaan kuin minäkin ja äiti siihen perään huuteli, että muistathan "Kalle" tulla sitten huomenna syömään. Veljelläni ei ole perhettä joten kaipa se siitä sitten johtuu. Äiti varmaan ajattelee, että kun minulla on lapsia niin laitan kuitenkin ruuan. Mutta siitä huolimatta, olisi joskus kiva jos vanhempani kutsuisivat meidät syömään. Meillä he käyvät kesäisin grillaamassa ja me laitamme kaiken valmiiksi ja he vain astuvat pöytään. Jouluna äitini sanoi minulle, että hän ymmärtää että emme tule aattona heille syömään. Oli vain toteamus, ei kysynyt, että olisimmeko tulossa. Siitä huolimatta he tulivat meille aattoillalla kun pukki tuli.