isot perheet, kuinka paljon teidän alle 10 vuotiaat tytöt hoitaa pikkusisariaan?

vierailija
Alle 10 veenä ei,mutta nyt 11v poika ja 13v tyttö pärjäävät kyllä molemmat ihan yhtälailla. Ovat muutaman viikon tästä kesän alusta eskarin lopettaneen kanssa kolmisteen kotona, päiväkoti-ikäinen on hoidossa.
 
No eihän se nyt lasten tehtäviin kuulu!

Toki joskus leikkivät tovin tai auttoivat vaikka kaatamalla maitoa. Varsinainen hoitaminen kuuluu minusta vanhemmille. Tai jo reilusti vanhemman -siis yli viisitoistavuotiaan- lapsen voi toki tavalla tai toisella "palkata" lapsenvahdiksi mikäli tämä haluaa.
 
Kuinka tavallista on, että alle 10 vuotiaat jätetään keskenään taaperoikäisten kanssa, vanhemman tehdessä esim pihahommia naapuri pihalla yms?
Mä en ainakaan oo ikinä jättänyt.

Saunan oon käynyt sytyttämässä silleen (viitisen minuuttia) että vanhemmat ovat vahtineet nuorempia.

Pihahommissa taas lapset ovat kaikki olleet aina mukana ja mahdollinen vauva joko nukkunut päikkäreitä tai katsellut touhujamme rattaissa.
 
Vain tytöistäkö kysellään
Sen vuoksi kyselin tytöistä, kun itsellä vanhimmat poikia ja heitä kiinnosti enemmän sotaleikit kuin sisarten hoitaminen tuolloin, vasta yli 10 vuotiaita saatoin jättää pienemmät heille "hoitoon". Sitä ennen vain hetkittäisiä, voitko katsoa kun vien roskapostin tyyppisiä vahtimista. Tytöille "hoitoleikit" on ehkä luontevampia, ainakin kun yhden perheen lapsia seurasin.
 
Mä en ainakaan ikinä penskana vahtinut sekuntiakaan pikkuveljeäni.
Ei oo luontevaa ellei oo luontevaa.
 
Pakko vielä vähän jatkaa.

Munpojat eivät ole ikinä mitään sotaleikkejä. Taatusti olisivat vahtineet nuorempiaan jos olisin käskenyt.

Vaan eipä tullut mieleenkään. Mä lapsia tein mieheni kanssa ja meidän työtämme oli siis niiden hoitaminen. Ei vanhempien lasten!
 
vierailija
Muistan kyllä itse katsoneeni pikkusisaruksia alle kymmenen vanhana sen aikaa kun äiti vei roskat tms pientä että oli kuitenkin kotona. Ja saatoimme siskoni kanssa 1,5 v vanhempi jäädä kotiin kun äiti lähti pienempien kanssa kauppaan jos emme halunneet mukaan. Joskus jös käynyt lähikaupassa ja jättänyt esim 2 v päivöunille nukkumaan. Toki on kysellyt meiltä uskalletaanko jäädä ym.

En voi itse ymmärtää tuota "olen tehnyt lapset ja minn tehtävä on niitä hoitaa". Tottakai päävastuu on vanhemmilla ja he sitä tekevätkin suurimmaksi osaksi mutta kyllä vanhemmat lapset voivat välillä nuorempien perään katsoa
 
vierailija
Sen verran silloin tällöin, että vien esimerkiksi roskapussin tai haen postin omasta laatikosta. Tyypillisesti kuitenkin useamman kerran viikossa huikkaan 10-vuotiaalle että katsotko lattialla leikkivän 10kk ikäisen perään kun olen vessassa.
 
Ihanan vanhanaikainen ajatusmalli...
Ei se pikkusisarusten vahtiminen aina niitä tyttöjäkään kiinnosta, ja samoin ei niitä miehiä koskaan ala lastenhoito kiinnostamaan, jos kasvatus on tällaista.

Mitä tulee itse kysymykseen, niin mielestäni isompia voi jonkun verran vastuuttaa huolehtimaan pienemmistään. Ei tietenkään vaadita joka päivä tuntitolkulla lapsia vahtimaan, mutta tilanteen ja lasten iät huomioiden ihan ok, että toimitaan perheenä ja kaikki huolehtivat toisistaan ja tekevät osansa.
 
vierailija
Ihan just tuollaisia hetkiä että kävin vessassa. Mutta samalla tavoin huikkasin kyllä pojallekin.
Kaksosten syntyessä touhuun valjastettiin koko perhe. Jokainen teki mitä pystyi. Vauvan ollessa sitterissä (toinen rinnalla), kuka tahansa pystyi hetken viihdyttämään, että tilanne eteni suht rauhallisesti.
 
vierailija
Ei kyllä yhtään minuuttia.

12-vuotiaan voisin jättää pariksi tunniksi pienempien kanssa (yli 4-vuotiaan joka osaa ilmaista tarpeensa). 14-vuotiaaseen luotan jo niin paljon että pärjäisi 3-vuotiaankin kanssa. Vauvaikäisen jättäisin vasta 15-vuotta täyttäneen sisaruksen seuraan.

Lapsemme ovat kilttejä ja kuuliaisia, varmaan selviäisivätkin nuorempina keskenään, mutta sellaisina kiltteinä haluan heidän pysyvänkin, joten haluan että heidän ei tarvitse aikuisten taakkoja ja vastuita liian nuorina kantaa.
 
En kyllä olettaisi alle kymmenen vuotiaan vielä vahtivan nuorempia. Kyllä esim niin että jos äiti tai isä tekee esim ruokaa niin vanhempi sisaris viihdyttää nuorempaa siinä kuuloetäisyydellä. Mutta ei niin, että alta 10 v on vastuussa nuoremmasta kun aikuiset muualla.

Yläaste ikäisen voisi ajatella sitten vahtivan nuorempia vaikka esim tunnin kun vanhempi käy lenkillä tai kaupassa tms. Silloinkin tää nuorempi saisi olla sen ikäinen että osaa puhua.
 
vierailija
Muistan kyllä itse katsoneeni pikkusisaruksia alle kymmenen vanhana sen aikaa kun äiti vei roskat tms pientä että oli kuitenkin kotona. Ja saatoimme siskoni kanssa 1,5 v vanhempi jäädä kotiin kun äiti lähti pienempien kanssa kauppaan jos emme halunneet mukaan. Joskus jös käynyt lähikaupassa ja jättänyt esim 2 v päivöunille nukkumaan. Toki on kysellyt meiltä uskalletaanko jäädä ym.

En voi itse ymmärtää tuota "olen tehnyt lapset ja minn tehtävä on niitä hoitaa". Tottakai päävastuu on vanhemmilla ja he sitä tekevätkin suurimmaksi osaksi mutta kyllä vanhemmat lapset voivat välillä nuorempien perään katsoa
Sun lapsuudesta aloit kertomaan, vaikka NYT ei ollut kysymys siitä. Perinteitä ei pidä jatkaa aina:mad:
 
Yhteistyössä