V
vierailija
Vieras
Kaipaisin kokemuksia siitä, kuinka teillä muilla on ison vauvan synnyttäminen sujunut? Kauhukertomuksia hätäsektioista ja 3. asteen repeämistä on netti väärällään ja olisinkin kiitollinen erityisesti niiden kokemusten kuulemisesta, kun asiat ovat sujuneet ihan hyvin. 
Oma esikoinen syntyi vastoin ennakko-odotuksia yli nelikiloisena, jäi synnytyksessä pinteeseen ja sai mm. ilmarinnan. Onneksi mitään pysyvämpää vauriota ei kuitenkaan tullut ja viikon kuluttua pääsimme kotiutumaan terveen vauvan kanssa. Nyt odotan toista lastamme ja kokoarviossa 38+0 vauvan senhetkiseksi painoksi arvioitiin jo tuo 4 kg. Sokeriarvot ovat olleet kummankin kohdalla hyvät, joten radi-vauvoista ei ole kyse. Esikoisen synnytyskertomuksen vuoksi sain käynnistysajan ensi viikolle, kun viikkoja 39+2. Silti vauvan tuleva koko hirvittää ja käynnistyksen lähestyessä huomaan pelkääväni vain enemmän sitä, ettei vauva mahdukaan syntymään ja pahimmassa tapauksessa menehtyy.
Joten rohkaisua nyt kovasti kaipailisin