:'( Tää taitaa olla pöhköä avautua aiheesta mutta joskus surettaa niin halvatusti.Mun faija kuoli viime vuonna ja me oltiin todella läheisiä,suru on ollut välillä jopa musertavaa kestää mutta nyt kuitenkin alkaa aavistuksen helpottaa.Pahimman surun keskellä tapasin jotenkin ihmeellisesti elämäni miehen ja nyt odotetaan syysvauvaa ja esikoinen menee kouluun syksyllä.Kaikki siis on oikein ihanasti ja tulevaisuus tuntuu valoisalta.Silti musta tuntuu niin vitun väärältä se ettei mun isä nähnyt tätä mun uutta onnea.Ehkä aavistuksen lohduttaa se et tiedän kuinka faija olis iloinnut mun kanssani.J a on mulla onneksi viel mutsi ja pikkubroidi ja työtä ja ihana ukko ja ihana poika jne.Huh,tulipa heti kevyempi olo.
Isolla tytöllä on iskää ikävä
- Viestiketjun aloittaja katjale
- Ensimmäinen viesti
Rukoilijasirkka
Totta kai sulla on ikävä.
Mun äiti kerto, että kun sen äiti kuoli, niin ainakin kaksi vuotta se aina ajatteli kaikista asioista, että mitähän äiti ajattelisi, täytyy kertoa äidille tai että täytyypä soittaa äidille. Sitten vasta muisti, että äiti on kuollut.
Ja siis mummu kuoli jotain 80 vuotiaana ja äitikin oli silloin jo yli 50.
Ja siitäkin se sanoi, että kun sai ensimmäisen lapsen, niin olisi niin halunnut näyttää isälleen. Se oli isän kuolemassa kuulemma vaikeinta.
Mun äiti kerto, että kun sen äiti kuoli, niin ainakin kaksi vuotta se aina ajatteli kaikista asioista, että mitähän äiti ajattelisi, täytyy kertoa äidille tai että täytyypä soittaa äidille. Sitten vasta muisti, että äiti on kuollut.
Ja siis mummu kuoli jotain 80 vuotiaana ja äitikin oli silloin jo yli 50.
Ja siitäkin se sanoi, että kun sai ensimmäisen lapsen, niin olisi niin halunnut näyttää isälleen. Se oli isän kuolemassa kuulemma vaikeinta.
Tumpula
Meidän toinen lapsi sai alkunsa ehkä samana yönä kun mun isäpuoli kuoli... Muakin surettaa ettei tyttö ja pappa koskaan saaneet tavata toisiaan. Ja itselläkin on ikävä vieläkin.
Suru muuttaa muotoaan mutta ei se koskaan katoa. :hug:
Suru muuttaa muotoaan mutta ei se koskaan katoa. :hug:
nuusku
mun vaari on kuollut -98 ja pappa -02, vieläkin mä mietin varsinkin pappan kohdalla, et mitähän se olis sanonu meidän pojista. Samaa joskus miettii mein äiti. Se varmaan asuis meillä. 
Itellä sillä oli 3 tyttöä ja lapsenlapsiakin 4, joista vaan 1 poika. Nyt olis sit lapsenlapsenlapset molemmat poikia.
Mun mielestä siis saa surra ja vaikka olis mennyt vaikka kuinka paljon, niin siltikin.
Itellä sillä oli 3 tyttöä ja lapsenlapsiakin 4, joista vaan 1 poika. Nyt olis sit lapsenlapsenlapset molemmat poikia. Mun mielestä siis saa surra ja vaikka olis mennyt vaikka kuinka paljon, niin siltikin.
Kiitos!! Lämpimät ajatukset ja pikku itkut tähän väliin auttoivat kummasti. =) Nyt pitäis jatkaa vapaapäivän viettoa siivoamalla ja makaroonilaatikon väsäämisellä,ei vaan meinaa tästä koneelta taas päästä pois.Ja velikin on tulossa vkl kylään joten mukavaa tiedossa,ukot saattaa ottaa muutaman keijon mutta eipä haittaa mua, me otetaan pojan kans limonaadia ja syödään herkkuja..Taidanpa viel soittaa äityliinille. =) =)