Isoisä ei välitä lapsenlapsestaan...

[ani1]

... eikä lapsestaan.

Näin olen asian ymmärtänyt, koska meillä mieheni kanssa on nyt 6 kk ikäinen lapsi ja isäni on käynyt häntä 2-3 kertaa katsomassa. Eikä hänellä juuri minuakaan ole ollut aikaa/kiinnostusta tavata ennen lapseni syntymääkään.

Vanhempani ovat siis eronneet. Isä asuu yksin, samassa kaupungissa kuin minä, mutta tapaa aina viikonloppuisin eri kaupungissa asuvaa naisystäväänsä, naisystävänsä asuinpaikkakunnalla. Isälleni on aina ollut työnsä ja urheilunsa joiden jälkeen vasta kaikki muu tulee, jos on aikaa ja mielenkiintoa.

Oikein itkettää toki omasta puolestani, mutta varsinkin lapseni puolesta. Mitä sanon hänelle jos hän isompana kysyy jotain asiasta että miksi ei tuo toinen isoisä koskaan käy meillä ?

Meillä ei ole riitoja isäni kanssa keskenään, hän vain on tuollainen. Olen välillä ajatellut myös tuon asian vaikuttaneen ehkä myös minun omiin miessuhteisiini jollain lailla, kun en ole kokenut olevani tärkeä omalle isälleni jne. Mutta tämä nyt onkin sitten jo toinen juttu.

Mutta onko muilla vastaavia kokemuksia, oletteko selvittäneet/saaneet asian kuntoon, vai oletteko vain antaneet olla ?

Itse olen miettinyt, että josko sitten vain antaisin olla. En ole pitkään aikaan soittanut edes isälleni, koska se olen aina minä joka soittaa, muutoin ei varmaan yhteyttä pidettäisi senkään vertaa. Joulunakaan ei tullut lapsenlastaan tapaamaan, emmekä me sitten menneet isäni luo koska hän ei ollut kotona vaan naisystävänsä luona eri paikkakunnalla. Olen kyllä isälleni sanonut muutamankin kerran että voisivat tulla tuon naisystävän kanssa meilläkin käymään. En ole koskaan edes nähnyt tuota isän naisystävää. Isänpäivänäkään ei nähdä, koska hän on aina silloin jossain muualla, esim. lapissa hiihtelemässä tms. Viime isänpäivänä varsinkin olisi ollut kiva tavata, koska oli lapsemme ensimmäinen isänpäivä.

En vain jotenkin ymmärrä tätä, enkä varmaankaan pysty edes isälleni puhumaan tästä. Mutta kunhan nyt purkauduin tänne ja kyselen onko muilla tämän kaltaisia tilanteita.

Pakkaspäivän jatkoja !

 

[anoppimummu]

Meillä varmaan mieheni tytär kokee, että pappa ei ole kiinnostunut hänen lapsestaan.
Olemme olleet mieheni kanssa naimissa ko.tyttären murrosiästä lähtien eli n. 10 v. Tämä nuori nainen ei ole koskaan hyväsynyt minua täysin isänsä puolisoksi. Hän ei ole koskaan asunut varsinaisesti kanssamme, minun asunnossani kylläkin kun muutin hänen isänsä luokse.
Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta se että hän ei minua täysin hyväksy heijastuu kyllä suhteessa hänen lapseensa.
Pappa on kuin kahdentulen välissä, vaikka olen antanut papalle täydet valtuudet pitää yhteyttä lapseen ilman minuakin. Pappa ei vaan osaa.
Tilanteesta kärsivät kaikki. Se on se henkinen yhteys kun puuttuu...
Muihin lapsenlapsiin on ihan ihanat välit... ja myös ei biologiset lapsenlapset kutsuvat minuakin mummoksi =)

Ehdottoman tasapuolisesti haluamme kaikkia lapsenlapsiamme kohdella, sekä minä että pappa.

en tiedä osasinko yhtään auttaa, mutta tässä tällainen tarina.

Pidä sinnikkäästi yhteyttä isääsi, kyllä se vaari vielä roolinsa ja paikkansa löytää!

 

[laija61]

.Sellaista se on.Jokainen varmaan tekee valinnan,kuinka paljon "ehtii" lapsenlapsia tavata.Meidän lapsilla asuvat vanhempani parin kilometrin päässä.Ovat olleet paljon lastenlasten kanssa ,myös apua olen saanut aina tarvittaessa(jäin yksinhuoltajaksi ison lapsilauman kanssa).Toinen mummo asui myös samalla paikkakunnalla,mutta ei ollut koskaan niin kiinnostunut lastenlasten kanssa olemisesta.Ensimmäisen lapsen ollessa pieni,joskus kysyttiin lapsenvahdiksi,mutta antoi ymmärtää,että on jo omat lapsensa hoitanut,se riittää.Kerran olivat kaksi vanhinta siellä mummolassa,kun nuorimmainen syntyi.Tästä tapauksesta usein puhuttiin ja sitä muisteltiin.Mutta se olikin se ainoa kerta.Ei oltu huonoissa väleissä ja kerroin aina lasten kuulumisia,kun joskus soiteltiin,mutta tämä oli mummon oma valinta.Joskus harmitteli,että ei ole sellainen mummo kuin toiset.Omat vanhempani ovat lapsillemme paljon läheisempiä ja välit ovat suorat.Mummo on kyllä komennellut lasten ollessa pieniä.Oikein kiva seurata,että ovat vieläkin kiinnostuneita,kun vanhimmat lapseni ovat olleet maailmalla jo monet vuodet.Surukseni olen seurannut,että ex-mieheni on niin kiireinen,ettei meinaa ehtiä lapsenlapsiaan tavata(niitä meillä on jo 2 kappaletta)