Iso ikäero lapsilla

Tää on just näitä joissa löytyy kiihkoilijoita ja ahdasmielisellä ajattelulla varustettuja ihmisiä jotka eivät "ymmärrä" (johtuneekö liian pienestä äo:stä vai mistä) että jotkut eivät halua suoltaa kuin automaatti niitä lapsia, ja toisekseen, ei niitä lapsia tehdä, ne saadaan jos luoja suo.

Meillä on vanhimmaisen ja nuorimmaisen välillä ikäeroa 5v eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia.
Ei ole vanhimmaisesta tullut hemmoteltua eikä muutakaan epätasa-arvoa, sisarus kateutta tms. ole ollut.
Nyt lapset on jo 15v ja 10v ja toimivat entistä enemmän vaan yhteen.
Ja loppu vuodesta meille tulee vauva, eli tulee vielä suurempi ikä ero kuin näillä nyt on.

 

No joo, anoppi on myös tuollainen pienimmän llellijä. olisiko kyseessä ikuinen vauvakuume vai mikä? Kun oma lapsi oli 3 v oli jo iso ja piti ottaa huomioon pienempi serkku. Nyt kun serkku on 3v, hän on edelleen pieni ja lähes vauva, ja saa edelleen olla eka ja kaiken periksi... siis ei kivaa ollenkaan.

Minusta noin parivuotiaasta on kaikilla samat säännöt. vuorotellen ja kukaan ei ota keneltäkään mitään kädestä ja kaikki osallistuvat kotitöihin jne.

 

Minen vaan tajua sitä, miksi ei halua suoda omalle lapselleen leikkitoveria ja parasta ystävää lähes samanikäisestä siskosta tai veljestä, jos kuitenkin aikoo tehdä toisen lapsen. Puhdasta itsekkyyttä.

Kuules, kun ei niitä lapsia niin vaan tehdä. Luulisi aikuisen ihmisen tuon verran ymmärtävän.

 

Mulla on useampikin lapsi ja kokemusta vuoden ikäerosta ja jopa 9 vuoden ikäerosta ja täytyy kyllä sanoa että mun mielestä pieni ikäero on parempi vaikka se on vanhemmille rankempaa. Minä olen kokenut että tuo meidän nuorimmainen on ollut tavallaan ainoa lapsi kun muut sisarukset ovat niin paljon vanhempia. Voi olla että itse vain kuvittelen niin, mutta tuntuu etta ainakin näin lapsena kuopus on jotenkin yksinäinen... pitäisiköhän tehdä sille kaveri;-)!

 

ja anoppi ja appi yrittävät myös määrätä, miten meidän perheessä lasten pitää olla. eli isomman pitäisi aina ymmärtää pienempää. minusta tuo ei ole oikein. kuka haluaa olla se isompi sisar, jos säännöt eivät ole samat, vaan isomman pitää antaa aina periksi? kun isompi on 5v hän on iso ja pitää ymmärtää ja huomata pikkusisartaapero ja antaa sotkea leikit ja olla kiltti pienemmälle, mutta kun pienempi on sen 5v, taas isompi on jo iso koululainen ja pitää taas antaa periksi... ei minusta noi asiat toimi noin.

 

vaan se vähän isompikin lapsi on lapsi ja noin parivuotiaasta lapsilla samat säännöt. ketän ei etuilla. keneltäkään ei oteta mitään kädestä. itkulla ja temppuilulla ei saa mitään.

Kaikista hulluinta on, että joskus tosiaa vieraatkin ihmiset kuvittelevat että kun heidän lapsi on pienempi hän voi esim etuilla toisia yleisilllä paikoila.

 

Meillä ikäeroa 4,5 vuotta ja tähän asti on ollut erittäin hyvä ikäero.
Plussana myös se, että olen nauttinut todella paljon molempien vauva-ajasta kun olen päässyt helpommalla kun ei ole ollut kahta pientä. Liian usein saa lukea siitä, kun on niin rankkaa pienellä ikäerolla ettei edes muista ekasta vuodesta mitään. Kuulostaa järjettömältä. JOS haluaisin joskus kolmannen tulisi sekin vasta 4-5 vuoden ikäerolla.

 

Tää on just näitä joissa löytyy kiihkoilijoita ja ahdasmielisellä ajattelulla varustettuja ihmisiä jotka eivät "ymmärrä" (johtuneekö liian pienestä äo:stä vai mistä ) että jotkut eivät halua suoltaa kuin automaatti niitä lapsia, ja toisekseen, ei niitä lapsia tehdä, ne saadaan jos luoja suo.

Meillä on vanhimmaisen ja nuorimmaisen välillä ikäeroa 5v eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia.
Ei ole vanhimmaisesta tullut hemmoteltua eikä muutakaan epätasa-arvoa, sisarus kateutta tms. ole ollut.
Nyt lapset on jo 15v ja 10v ja toimivat entistä enemmän vaan yhteen.
Ja loppu vuodesta meille tulee vauva, eli tulee vielä suurempi ikä ero kuin näillä nyt on.

Joo - meiltä alkoi kyselyt toisesta lapsesta, kun esikoinen täytti 1v. "Eikö sitä pitäis jo uutta laittaa alulle?" Tai "eikö se uusi pulla ole jo uunissa??" Ja kun alettiin yrittää kakkosta ja ongelmia ongelmien perään vaan kasaantu ja kyselyt kiihty, niin välillä jo tuntu, että eikö ihmiset tosiaankaan tajua, että kaikki ei lisäännykään kuin sormia napsauttamalla.

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

 

Minen vaan tajua sitä, miksi ei halua suoda omalle lapselleen leikkitoveria ja parasta ystävää lähes samanikäisestä siskosta tai veljestä, jos kuitenkin aikoo tehdä toisen lapsen. Puhdasta itsekkyyttä.

Niin ja siihen on täysi oikeus!!!Mun lapsella on ainakin monta kaveria ja sisarellani on samanikäinen lapsi jota näkee monta kertaa viikossa...

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Meillä taas ei mustasukkaisuutta ei ole ollut ollenkaan.

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Näinhän se on, vaikka meillä esikoinen ei mikään lellipentu olekaan, eikä saa kaikkea mitä haluaa. Mutta kun näiden asioiden kulkuun kun ei itse aina pysty vaikuttamaan...

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Ja samaten pienellä ikäerolla, kun lapsi ei ymmärrä miksi vauva vie vanhempien huomion

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Toisaalta isompi lapsi ei tarvitse enää niin paljon huomiota kuin pienempi. Tai tietysti tarvitsee huomiota, mutta kun osaa esim. syödä ja pukea itse, niin sen luonne muuttuu enemmän henkiseksi, ja sitä voi antaa samalla kun vaikka imettää vauvaa. Ja isompi lapsi ymmärtää paremmin sen, miksi vauva vie äidin huomiota, ja osaa siirtää omia tarpeitaan hiukan. Tähänhän pieni isosisarus ei pysty, ja se ottaa lujille.

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Toisaalta isompi lapsi ei tarvitse enää niin paljon huomiota kuin pienempi. Tai tietysti tarvitsee huomiota, mutta kun osaa esim. syödä ja pukea itse, niin sen luonne muuttuu enemmän henkiseksi, ja sitä voi antaa samalla kun vaikka imettää vauvaa. Ja isompi lapsi ymmärtää paremmin sen, miksi vauva vie äidin huomiota, ja osaa siirtää omia tarpeitaan hiukan. Tähänhän pieni isosisarus ei pysty, ja se ottaa lujille.

Kommentoin nyt vaikka tähän.

Kun lapsi on esim. 6 v saanut kaiken aina ja heti halutessaan (vanhemmat pitäneet todella hyvänä), voi lapsi kokea pienemmän sisaruksen tulon ikäväksi. Enää ei kaikki tule kuin manulle illallinen. Tuossa iässä ei mustasukkaisuus ole enää läpsimistä (kuten ehkä pienemmillä isoveljellä/-siskolla) vaan se on henkistä laatua.

 

Meillä on 2. ja 3. lapsen välillä 5v ikäeroa. Minusta oli ihana hemmotella pikkuista ja antaa hänelle kaikki mitä halusi, myöskin isommat antoivat helposti periksi pienemmälleen, kun oli heitä niin paljon pienempi. Mutta hän on meidän lapsista se, joka on parhaiten pärjännyt sosiaalisissa suhteissa kerhossa ja koulussa, hän on parhaiten jaksanut odottaa vuoroaan jne..

Muutenkin tykkään enemmän isommista ikäeroista. Leikkikavereita saa naapureista ja sukulaisista, mutta ystävyydellä ei ole väliä onko ikäeroa 2 vai 10 vuotta.

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Toisaalta isompi lapsi ei tarvitse enää niin paljon huomiota kuin pienempi. Tai tietysti tarvitsee huomiota, mutta kun osaa esim. syödä ja pukea itse, niin sen luonne muuttuu enemmän henkiseksi, ja sitä voi antaa samalla kun vaikka imettää vauvaa. Ja isompi lapsi ymmärtää paremmin sen, miksi vauva vie äidin huomiota, ja osaa siirtää omia tarpeitaan hiukan. Tähänhän pieni isosisarus ei pysty, ja se ottaa lujille.

Kommentoin nyt vaikka tähän.

Kun lapsi on esim. 6 v saanut kaiken aina ja heti halutessaan (vanhemmat pitäneet todella hyvänä), voi lapsi kokea pienemmän sisaruksen tulon ikäväksi. Enää ei kaikki tule kuin manulle illallinen. Tuossa iässä ei mustasukkaisuus ole enää läpsimistä (kuten ehkä pienemmillä isoveljellä/-siskolla) vaan se on henkistä laatua.

Se ei aina tarkoita että jos on 1 lapsi, että hän olisi hemmoteltu. Meillä ei ainakaan lapsi pomota ja jopa joutuu joskus odottamaan ruokaakin

 

Minusta mustasukkaisuus voi isolla ikäerolla olla voimakasta. Lapsi ymmärtää jo, että vauva vie äidin/isän huomion eikä hänelle jää niin paljon aikaa. Erityisesti kun siihen asti on saanut aina kaiken huomion. Näin kävi meidän tuttavaperheessä.

Toisaalta isompi lapsi ei tarvitse enää niin paljon huomiota kuin pienempi. Tai tietysti tarvitsee huomiota, mutta kun osaa esim. syödä ja pukea itse, niin sen luonne muuttuu enemmän henkiseksi, ja sitä voi antaa samalla kun vaikka imettää vauvaa. Ja isompi lapsi ymmärtää paremmin sen, miksi vauva vie äidin huomiota, ja osaa siirtää omia tarpeitaan hiukan. Tähänhän pieni isosisarus ei pysty, ja se ottaa lujille.

Kommentoin nyt vaikka tähän.

Kun lapsi on esim. 6 v saanut kaiken aina ja heti halutessaan (vanhemmat pitäneet todella hyvänä), voi lapsi kokea pienemmän sisaruksen tulon ikäväksi. Enää ei kaikki tule kuin manulle illallinen. Tuossa iässä ei mustasukkaisuus ole enää läpsimistä (kuten ehkä pienemmillä isoveljellä/-siskolla) vaan se on henkistä laatua.

No, minulla on yksi lapsi, eikä meillä ainakaan lapselle ole ikinä kaikki tullut kuin manulle illallinen. Lisäksi lapsi on oppinut jakamista ja odottamista hoidossa, ja onhan sillä nyt hyvänen aika kavereitakin. Ei ainoa lapsi (välttämättä) missään umpiossa elä. Ja tosiaan sille isommalle lapselle voi jutella asioista järjellä.

 

Kun lapsi on esim. 6 v saanut kaiken aina ja heti halutessaan (vanhemmat pitäneet todella hyvänä), voi lapsi kokea pienemmän sisaruksen tulon ikäväksi. Enää ei kaikki tule kuin manulle illallinen.

Hieman taas yleistetään

 

Näin meillä.

Negatiivista isosta ikäerosta: Kuopusta tulee pidettyä aina pienempänä kuin hän todellisuudessa on.

Ikäerosta piittaamatta ylipäänsä mahdollisuus sisaruksiin on arvokas juttu. Nämä ihmissuhteethan ovat ihmiselle yleensä pitkäkestoisimpia elämässä.

 

Meillä on tytön ja pojan välissä 6vuotta eroa ja poikien välissä vajaa 9vuotta. Meille se on ollut hyvä ratkaisu. Sisarusten välit ovat hyvin läheiset ja tekevät paljon kaikkea yhdessä. Esim. eilen sisko vei veljensä leffaan ja mitä tulee siihen, että pitää olla leikkikaveri niin heillä on aina ollut leikkitovereita ei minun tarvinnut tehdä kaveria heille Vieroksun muutenkin ajatusta, että ensin tehdään lapsi ja sitten tehdään hänelle kaveri....

 

Meillä tulee ikäeroa vanhimpaan 24v ja nuorimpaan 12v- Ollaan uusioperhe, joskin yhteisen lapsen tekemistä jahkailtiin ensin 4vuotta ja "tekemiseen" menikin sitten tuskalliset kolme vuotta..

Ajatuksena olisi vielä ehkä yrittää saada toinen perään mutta jos alkaa viipyillä yhtä kauan kuin tässä raskaudessa on pakko vaan sitten kasvattaa yksin tämä iltatähti, ilman suunnilleen saman ikäistä sisarusta. Rupeaa tulemaan ikäkysymykset vastaan meillä vanhemmilla.

Minulla on ollut aikanaan 5v ikäeroa seuraavaan sisarukseeni kun taas nuorin veljeni on 8kk vanhempi mitä oma poikani. Aika yksinäinen lapsena olin varsinkin kun asuimme vielä maalla jossa ei ollut leikkikavereita, uskonpa että on vaikuttanut siihen että nyt aikuisiällä en osaa oikein solmia edelleenkään kaverisuhteita ja olen aika epäsosiaalinen.

Kahdella omalla lapsellani edellisestä liitosta on ikäeroa 1v 1kk, varsinainen ihanneikäero, aina ovat touhunneet yhdessä vaikka ovat tyttö ja poika, mielestäni vauva-aika oli todella helppoa kahden kanssa, en kyllä kokenut millään tavoin rasittavaksi tai liian kiireiseksi.

Oman kokemuksen kannalta pieni ikäero olisi ihanaa, mutta kuten tuolla jo todettu ei niitä lapsia tehdä ihan silloin kun itse haluaa...

 

Perheessämme on lapsia hyvinkin isolla ikäerolla kahdessa sarjassa ja vielä iltatähtikin. Kaikki ovat läheisiä, riitoja ei ole. Jokaiselle on ystäviä riittänyt koulusta, sisaruksista, serkuista ym. Eikä ole iltatähteäkään lellitty, vaan samoin on kasvatettu kuin isompiakin. Rikkautta on ja meillä oma valinta, joka muuten on kaukana itsekkyydestä !

 

Omat siskoni ovat minua toinen 7 ja toinen 13 vuotta nuorempia. Mielestäni oikein sopivat ikäerot ja välit ovat aina olleet läheiset meillä kaikilla keskenämme. En osaa kuvitella että haluaisin esikoiselleni sisarusta ennen kuin hän on vähintään 3v.

 

Lusikkani työnnän minäkin tähän soppaan.
Meillä on pojalla ja tytöllä ikäeroa 11v11kk. Elikkä aikaslailla. Ihana parivaljakko ovat. Osaavat molemmat kiusata toisiaan ja kun jompi kumpi on kotoa pois hetkenkin, niin kysellään koska tulee.
Mutta käyttäytyvät samalla lailla rajoja hakien, uhmis ja murkku

Olisin halunnut ikäeroksi n. 5-7v. Aina ei lapsia tuu kuin sieniä sateella. 7 keskenmenoa takana mulla ja oon tosi onnellinen, että edes nämä sain!