K
Kuvottavaa
Vieras
Isisin uusi kuvottava tulonl
Irakin suurlähettilään Mohamed Alhakimin mukaan joukkohaudoista Mosulista läheltä Isisin tukikohtaa on löydetty kymmeniä ruumiita muutamien viime viikkojen aikana. Uhreilta on puuttunut elimiä ja heillä on ollut leikkaushaavoja ympäri kehoa.
Alhakimin tietojen mukaan Isis on teloittanut lääkäreitä, jos he eivät ole suostuneet laittomiin elinsiirtoihin.
Daily Mailin mukaan elinsiirtokauppa on terroristijärjestön tuorein tapa hankkia lisätuloja. Toiminta tuo Isisille noin 1,8 miljoonan euron päivätulot öljynmyynnin, lunnaiden maksun ja antiikin salakuljetuksen ohessa.
Uutissivusto Al-Monitor paljasti Isisin verisen elinsiirtokaupan raportissaan joulukuussa. Raportissa väitetään, että terroristijärjestö on palkannut ulkomaalaisia lääkäreitä pyörittämään elinsiirtotoimintaa Mosulissa sijaitsevaan sairaalaan. Isis on perustanut jopa erityisen asiantuntijaosaston, jonka vastuulla on myydä sydämiä, maksoja ja munuaisia tuottoisilla kansainvälisillä pimeillä markkinoilla.