isin tyttö; äiti ei kelpaa

Hei vaan,

Onkohan kenelläkään esiintynyt kokemaani "ongelmaa". Meillä on kolme lasta, vanhin on kolmevuotias tyttö ja kaksoset ovat vuoden ikäisiä. Esikoiseni, jota suuresti rakastan,on pienestä pitäen ollut vain isin tyttö. Olin tyttöjen kanssa kotona, kunnes palasin työelämään syksyllä. Minulla on jatkuvasti paha olla, kun tytär ilmaisee kiintymystään isäänsä, mutta ei minuun. Yleensä tytär sanoo "mene pois äiti, mä haluan vaan isin". Tytär ei halua tehdä kanssani mitään, vaikka olen ehdotellut jos jonkinlaista yhteistä toimintaa. Isän poissa ollessa, tytär tivaa jatkuvasti isää paikalle, eikä halua minua lähelleen. Olen yrittänyt keskustella asiasta lapsen kanssa, mutta hän ei osaa vielä kertoa tunteistaan. Tilanne tuntuu minusta pahalta, koska en keksi keinoja, millä tilannetta saisi muutettua. En halua, että lapsi menettää läheisen suhteensa isäänsä, haluaisin vain saada kokea sitä vanhemman ja lapsen välistä kiintymystä. Suhteeni kaksosiin on ihana ja lämmin, jostain syystä esikoiseni ei vain nyt välitä minusta. Kirjoittakaa näkemyksistänne ja kokemuksistanne, sillä asia todella ahdistaa minua.

 

En mä kyllä osaa sanoa siihen ku meillä on semmoisia kausia kaikilla lapsilla et välillä isä ei kelpaa mihinkään ja välillä en taas minä.

Onko tämä alkanut selvemmin sen jälkeen kun kaksoset syntyivät? Voisi meinaan olla myös mustasukkaisuutta - olet varmaan ollut aika kiinni niissä pienissä ja isällä on ollut paremmin aikaa vanhemmalle. Voisitko ajatella jotain vanhempi-lapsi muskaria, jumppaa eli että olisitte tytön kanssa selkeästi kahdestaan ja poissa kotoa. Itse kävin jossain vaiheessa esikoisen kanssa kerran viikossa/kahdessa uimassa, hän tykkäsi siitä ja oltiin sitten kahdestaan

 

mullekin tuli ekaks mieleen mustis. Ja kyllä uskon sen menevän ohikin. Päättäväisesti tytön kanssa jotain tekemään KAHDESTAAN. Jos tykkää leipoa ni vaikka sitä ei sen tekemisen tarvii aluksi olla kummosenpaa.

Tää töihinkinmeno on saattanut olla isojuttu pienen lapsen aivoissa, kaikii on niin erillaista kun on pien. Voimia äidille tunne on inhottava mutta usko huommiseen. :hug:

 

mulla esikoinen on vasta ens viikolla 2-v ja hän on aina ollut isin tyttö. jo ihan vastasyntyneestä asti rauhottui aina paremmin isin syliin ja vieläkin, jos vaikka sattuu, niin isin syliin hän kiitää lohtua hakemaan. minä en yleensä ole tätä kovin pahana asiana pitänyt, sillä antaahan se mulle vähän liikkumavapautta kun elämä kahden pienen kanssa kuitenkin on aikas paljon tänne kotiin sidottua. esim kun pikkusisko syntyi 4 kk sitten, niin esikoinen ei osoita mustasukkaisuuttaan minulle mitenkään vaikka ollaan kolmistaan kotona ja imetän vauvaa ja hoidan tietty muutenkin paljon, sylivauva kun on. mutta jotakin kai on jäänyt kalvamaan kun tässä viikko sitten esikoinen oli vanhemmillani hoidossa ja kun haimme häntä pois, niin äitini sanoi ohimennen, että illalla tyttö oli kävellyt eteiseen, vetänyt kengät jalkaansa ja sanonut, että nyt hän lähtee äitin luo nukkumaan. silloin en sitä sen kummemmin ajatellut, mutta nyt kun noita sanoja on ehtinyt oikein kunnolla sulatella, niin tippahan siitä meinaa tulla linssiin. siis kaksi vuotta sitä piti odottaa, mutta näyttää se tytölle olevan äitikin rakas...