Tilanne on siis se, että vaimoni (naimisissa 8vuotta) kanssa saimme ensimmäisen lapsemme kuusi kuukautta sitten. Olin isyysvapaalla 5 viikkoa heti synnytyksen jälkeen. Äidillä oli synnytyksen jälkeen hieman komplikaatioita, joten minä hoidin vauvan jokseenkin koko isyysvapaani ajan. Rakastamme molemmat lastamme yli kaiken ja itselleni ainakin tyttö on maailman tärkein asia. Samaa sanoo vaimokin..
Töihin palattuani ongelmat sitten alkoivat.. Vaimoni väittää, ettei osaa hoitaa lastamme ollenkaan, eikä osaa lukea vauvan itkuja ja kitinöitä yhtään. Väsyy ja hermot menevät heti ensimmäisen tunnin aikana. Paineita on kuulemma valtavasti, kun kaikki edellyttävät äidin olevan paras hoitaja lapselle ja osaavan tehdä kaiken automaattisesti. Tätä olen yrittänyt selittää hänelle, ettei kukaan osaa välittömästi hoitaa vauvaa, vaan kaikki ottaa aikaansa. Koko ajan tulee uusia asioita eteen ja ne vaativat aina vanhemmilta opettelua. Tästä huolimatta vaimoni ei tule vauvan kanssa yksin oikein mitenkään toimeen, vaan töistä palattuani hän on täysin räjähtäneen näköinen ja pinna tiukalla. Vauvakin tietenkin on itkuisempi, kun äiti menee todella epävarmaksi heidän ollessa kahdestaan. Ilmeisesti äiti jonkin verran huutaakin vauvalle hermojen mentyä.
Näiden ongelmien vuoksi minä olenkin ottanut (joutunut ottamaan) vauvan hoitovastuun aina kotona ollessani. Tämä ei tietenkään haittaa minua, koska rakastan lastani ja haluan olla hänen elämässään täysillä mukana, mutta haluaisin vauvan oppivan äidinkin hoitotavat. Ongelma on vain se, että vaikka minä hoidan lasta illat ja yöt (syö vielä pullosta pariin kertaan yössä), vaimoni on silti aivan rikki oltuaan sen 8-tuntia arkipäivisin lapsen kanssa kahdestaan, jolloin joudun olemaan töissä.
Molemmat olemme sitä mieltä, että emme haluaisi lasta päivähoitoon vielä tässä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa alkaa olemaan ainut vaihtoehto laittaa lapsi hoitoon tai minulla jäädä pois töistä lasta hoitamaan. Olen kuitenkin perheen ainut tuloja saava henkilö, joten se taas vaikuttaisi perheemme tuloihin todella valtavasti. Muutenkin tuntuu aika älyttömältä, että työttömänä oleva äiti olisi yksin kotona, kun vauva on hoidossa..
Voimat on loppu yrittäessäni vakuutella vaimolle, että hän on hyvä ihminen ja että hän kyllä osaa hoitaa vauvaa hyvin. Vaikka kaikkiin itkuihin ei heti osaisi löytää vastausta, kokonaisuudessa vauva kuitenkin on onnellinen hänenkin hoidossaan, koska saa ruokaa/unta/rakkautta/kuivia vaatteita/leikkiä. Tämä ei kuitenkaan vaimolleni riitä, vaan paineet ovat kuulemma ylitsepääsemättömät ja hän pelkää, että romahtaa täysin, kun ei osaa vastata vauvan vaatimuksiin.
Mitä ihmettä voin tehdä? Masennustahan tämä lienee, mutta pattitilanteelta pahasti tuntuu ja pelkään, että tilanne vain pahenee töissä ollessani.. Oskallanko ehottaa perheneuvolaa tai muuta ammattiapua ja onko noista oikeasti apua tällaisessa tilanteessa. Vaimoni on itse ehdotellut, että lähtee lätkimään, koska se olisi vauvan kannalta parasta. Itse en tähän kyllä suostu, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Surullista ennen kaikkea!
Töihin palattuani ongelmat sitten alkoivat.. Vaimoni väittää, ettei osaa hoitaa lastamme ollenkaan, eikä osaa lukea vauvan itkuja ja kitinöitä yhtään. Väsyy ja hermot menevät heti ensimmäisen tunnin aikana. Paineita on kuulemma valtavasti, kun kaikki edellyttävät äidin olevan paras hoitaja lapselle ja osaavan tehdä kaiken automaattisesti. Tätä olen yrittänyt selittää hänelle, ettei kukaan osaa välittömästi hoitaa vauvaa, vaan kaikki ottaa aikaansa. Koko ajan tulee uusia asioita eteen ja ne vaativat aina vanhemmilta opettelua. Tästä huolimatta vaimoni ei tule vauvan kanssa yksin oikein mitenkään toimeen, vaan töistä palattuani hän on täysin räjähtäneen näköinen ja pinna tiukalla. Vauvakin tietenkin on itkuisempi, kun äiti menee todella epävarmaksi heidän ollessa kahdestaan. Ilmeisesti äiti jonkin verran huutaakin vauvalle hermojen mentyä.
Näiden ongelmien vuoksi minä olenkin ottanut (joutunut ottamaan) vauvan hoitovastuun aina kotona ollessani. Tämä ei tietenkään haittaa minua, koska rakastan lastani ja haluan olla hänen elämässään täysillä mukana, mutta haluaisin vauvan oppivan äidinkin hoitotavat. Ongelma on vain se, että vaikka minä hoidan lasta illat ja yöt (syö vielä pullosta pariin kertaan yössä), vaimoni on silti aivan rikki oltuaan sen 8-tuntia arkipäivisin lapsen kanssa kahdestaan, jolloin joudun olemaan töissä.
Molemmat olemme sitä mieltä, että emme haluaisi lasta päivähoitoon vielä tässä vaiheessa, mutta pikkuhiljaa alkaa olemaan ainut vaihtoehto laittaa lapsi hoitoon tai minulla jäädä pois töistä lasta hoitamaan. Olen kuitenkin perheen ainut tuloja saava henkilö, joten se taas vaikuttaisi perheemme tuloihin todella valtavasti. Muutenkin tuntuu aika älyttömältä, että työttömänä oleva äiti olisi yksin kotona, kun vauva on hoidossa..
Voimat on loppu yrittäessäni vakuutella vaimolle, että hän on hyvä ihminen ja että hän kyllä osaa hoitaa vauvaa hyvin. Vaikka kaikkiin itkuihin ei heti osaisi löytää vastausta, kokonaisuudessa vauva kuitenkin on onnellinen hänenkin hoidossaan, koska saa ruokaa/unta/rakkautta/kuivia vaatteita/leikkiä. Tämä ei kuitenkaan vaimolleni riitä, vaan paineet ovat kuulemma ylitsepääsemättömät ja hän pelkää, että romahtaa täysin, kun ei osaa vastata vauvan vaatimuksiin.
Mitä ihmettä voin tehdä? Masennustahan tämä lienee, mutta pattitilanteelta pahasti tuntuu ja pelkään, että tilanne vain pahenee töissä ollessani.. Oskallanko ehottaa perheneuvolaa tai muuta ammattiapua ja onko noista oikeasti apua tällaisessa tilanteessa. Vaimoni on itse ehdotellut, että lähtee lätkimään, koska se olisi vauvan kannalta parasta. Itse en tähän kyllä suostu, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Surullista ennen kaikkea!