O
onneton lapsi
Vieras
onko ketään muuta joilla isänpäivä herättää aina ärtymystä, inhoa ja vastenmieisyyttä omaa isää ja omaa kurjaa lapsuutta kohtaan? Itselleni isänpäivä on kamalaa aikaa kun lehdet ja mainokset pursuavat kuvia rakastetusta isästä ja siitä miten perhe rakastaa ja muistaa isää lahjoin ja kukkasin.
Oma isäni on tuonut vain tuskaa, kärsimystä, kipua ja traumoja elämääni. Isäni on tuhonnut lapsuuteni henkisellä ja fyysisellä väkivallalla joka valitettavasti jatkuu vielä aikuisiälläkin, ja tämän takia en valitettavasti voi isääni tavata tai lapsiani sinne viedä. Pahoinpitelyn uhka on todellinen ja aika usein realisoitunutkin.
Omassa perheessäni toki isänpäivää vietetään, mieheni on mitä parhain isä lapsille, ja sen haluan toki hänelle tuoda ilmikin, mutta en voi sille mitään että muuten isänpäivä aina herättää jotenkin katkeruuden ja ärtymyksen siitä että miksi minulla ei ole sitä rakastavaa isää ja miksi minun lapsuuteni piti antaa sadistisen ihmisen pilattavaksi.
Terapia on toki auttanut jonkin verran asiaan mutta kyllä se niin on että tietyt arvet eivät parane koskaan. Onko ketään kohtalotoveria jolla olisi samankaltainen tilanne?
Oma isäni on tuonut vain tuskaa, kärsimystä, kipua ja traumoja elämääni. Isäni on tuhonnut lapsuuteni henkisellä ja fyysisellä väkivallalla joka valitettavasti jatkuu vielä aikuisiälläkin, ja tämän takia en valitettavasti voi isääni tavata tai lapsiani sinne viedä. Pahoinpitelyn uhka on todellinen ja aika usein realisoitunutkin.
Omassa perheessäni toki isänpäivää vietetään, mieheni on mitä parhain isä lapsille, ja sen haluan toki hänelle tuoda ilmikin, mutta en voi sille mitään että muuten isänpäivä aina herättää jotenkin katkeruuden ja ärtymyksen siitä että miksi minulla ei ole sitä rakastavaa isää ja miksi minun lapsuuteni piti antaa sadistisen ihmisen pilattavaksi.
Terapia on toki auttanut jonkin verran asiaan mutta kyllä se niin on että tietyt arvet eivät parane koskaan. Onko ketään kohtalotoveria jolla olisi samankaltainen tilanne?