Isäni "lapsenpiikana"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ahu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"ahu"

Vieras
Isäni on eläkkeellä ja käy välillä päivisin kun olen kotona hoitovapaalla. Ihan kiva mutta yksi asia ottaa päähän. Kun isän vanhat työkaverit soittavat, sanoo isä olevansa lapsenpiikana. Hänen käsityksensä on, että lapsenpiika istuu sohvalla tai kahvipöydässä. Ei hän hoida lasta millään tavoin, korkeintaan ottaa syliin kun lapsi menee sohvan viereen. Useamman kerran olen sanonut, että ei hän voi mennä sanomaan olevansa lapsenpiikana kun ei kerran ole. Kohta kaikki hänen vanhat työkaverinsa luulevat, että olen täysin avuton äiti joka tarvitsee apua lasten kanssa joka käänteessä päivittäin.
 
No mikset hyödynnä tilannetta ja oikeasti anna isäsi "piikoa". Eli sano että sun pitäisi nyt käydä kaupassa tai postissa tai jotain, eli katsopa muksun perään sillä aikaa.
 
[QUOTE="Kifa";28284473]No mikset hyödynnä tilannetta ja oikeasti anna isäsi "piikoa". Eli sano että sun pitäisi nyt käydä kaupassa tai postissa tai jotain, eli katsopa muksun perään sillä aikaa.[/QUOTE]

Ei hän jää. Lähtisi samalla oven avauksella. On sanonut ettei vaihda vaippoja eikä syötä. Korkeintaan voi katsoa, että lapsi ei loukkaa itseään. Tosin tästä olen eri mieltä, kerran hänen piti vahtia lasta kun silitin niin eikös pappa istunutkin vanhimman lapsenhuoneessa ja luki Aku Ankkaa. Sillä välin alle 1v lapsi leikki toisessa huoneessa pikkulegojen kanssa...
 
Miksi se vaivaa sinua niin paljon mitä isäsi vanhat työkaverit ajattelevat sinun lastenhoitotaidoistasi? En usko että ne edes ajattelevat asiaa sen pidemmälle kuin että siellä on katsomassa lapsenlastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: rops
[QUOTE="vieras";28284498]Kyllä on taas keksitty raivon kohde... Mitä väliä sillä on, vaikka isäsi noin sanoo?[/QUOTE]

Kyllä muakin harmittaisi jos vanhempani puhuisivat tuollaisia. Helposti toinen saa kuvan avuttomasta äidistä. Kyllä tänne palstalle mahtuu kaikkien mielipiteet. Ei heti tarvitse tylyttää.
 

Yhteistyössä