Ä
äiti
Vieras
lapsistani.
tai tykkää mutta siis ei koskaan ole pahemmin välittänyt lapsista.
inhoaa kun ne metelöi ja riehuu.
ei jaksa leikkiä eikä oikein muutakaan tehdä.
onko muilla samanlaisia vanhempia tai isää?
äitini on ihana taas,hoiti minutkin kokonaan melkein yksin kun olin pieni.
tuntuu ahdistavalta mennä kylään vanhemmilleni koska isäni ei vaan tykkää että tullaan sinne häiritsee niiden rauhaa.
kun meidän muksut on vilkkaita yms.
isäni on komentanut lapsiani monet kerrat ja oikein kunnolla komentanut siis.
se tekee jotenkin pahaa koska minusta sen ei pitäisi niin huutaa ja raivota minun lapsilleni.
eivät ne ole hänen lapsia kuitenkaan,itse kasvoin kovassa kurissa lapsuuteni ja olen omille lapsilleni antanut enemmän touhuta ja olla.