isäni ei tykkää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti

Vieras
lapsistani.
tai tykkää mutta siis ei koskaan ole pahemmin välittänyt lapsista.
inhoaa kun ne metelöi ja riehuu.
ei jaksa leikkiä eikä oikein muutakaan tehdä.
onko muilla samanlaisia vanhempia tai isää?
äitini on ihana taas,hoiti minutkin kokonaan melkein yksin kun olin pieni.

tuntuu ahdistavalta mennä kylään vanhemmilleni koska isäni ei vaan tykkää että tullaan sinne häiritsee niiden rauhaa.
kun meidän muksut on vilkkaita yms.
isäni on komentanut lapsiani monet kerrat ja oikein kunnolla komentanut siis.
se tekee jotenkin pahaa koska minusta sen ei pitäisi niin huutaa ja raivota minun lapsilleni.
eivät ne ole hänen lapsia kuitenkaan,itse kasvoin kovassa kurissa lapsuuteni ja olen omille lapsilleni antanut enemmän touhuta ja olla.
 
Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin unelmissamme.

Kivittäkää mut, mutta ymmärrän:

Isäsi on omat lapsensa "kasvattanut" maailmalle, ei hänen kodissaan enää tarvitse katsella rieuhuvia lapsia. Hän saa kotonaan komentaa lapsiasi jos tahtoo. Sinä voit valita olla vierailematta siellä. Kutsu siis äitisi kotiinne ja anna vaarin olla rauhassa.

Tiedän, tosi ikävää, mutta vaarillakin on oikeutensa. Kyllä mäkin haluaisin että meidän vaari leikkisi ja pelleilisi tytön kanssa, mutta hän vaan ei ole sellainen. Toki 5 minuuttia haluaa tervehtiä ja sen jälkeen höpisee niitä omiaan. Ei vaan osaa niin ei.
 
Minulla on oma lapsi, mutta silti en tykkää muiden lapsista. Ymmärrän isääsi, ettei hän halua kotonaan kuunnella meteliä ja riehumista. Toisaalta toivoisi aikuiselta ihmiseltä kärsivällisyyttä edes lyhyen vierailun ajaksi. Mielestäni sinun ja lastesi pitää kuitenkin kunnioittaa isäsi kotia ja käyttäytyä siellä kunnolla. Lapsille voi sanoa, että metelöinti ja riehuminen ja on kiellettyä ja sillä selvä. Tehkää niin lyhyitä vierailuita, että se alkaa onnistua. Äitisi varmaan kyläilee teilläkin, jos kerran lapsista tykkää?
 
Minä luulen ymmärtäväni, miksi sinua ahdistaa. Kyllä minustakin tuntuisi tuossa tilanteessa pahalta.

Mun mielestä voit muuten sanoa vierailujen yhteydessä, että isäsi tehtävä ei ole todellakaan huutaa ja raivota lapsillesi! Se raivoaminen kun ei ole kivaa vanhempienkaan suusta..

Meillä mamma ja pappa asettavat tarvittaessa rajat lapselleni, kun hän on heillä hoidossa. Mutta huutamista tms. siellä ei ole - jos he raivoisivat ja huutaisivat lapselleni, en haluaisi käydä edes kylässä :(
 

Yhteistyössä