Isän osallistuminen vauvanhoitoon?

[äidin vauva]

Meillä on 2kk vauva. Vauvaa yritettiin melkein vuosi ja molemmat olimme haltiossamme kun tulin raskaaksi. Vauvan synnyttyä isä oli todella onnellinen ja ensimmäisen viikon ajan osallistuikin vauvanhoitoon. Vaihtoi muutamia vaippoja ja kylvetti. Sen jälkeen kun palasi töihin, ei häntä paljon enää kotona ole näkynytkään. Omat harrastukset ja pitkäksi venyneet työpäivät ovat tuleet kuvioihin. Tiedän, että töissä pitää nyt kiirettä ja liikuntaharrastukset ovat erittäin tärkeitä siinä mielessä, että niillä hän saa purettua töiden aiheuttamaa stressiä, mutta kaikki tämä on sitten minulta ja vauvalta pois. Lisäksi menoja on tullut paljon enemmän, mitä oli ennen vauvaa. En haluaisi uskoa, että vauvan tulo on vaikuttanut asiaan, mutta välillä tuntuu siltä.

Pärjään kyllä itse vauvan kanssa ja onneksi vauva on aika rauhallinen tapaus Välillä väsyttää melkoisesti, mutta vauvanhoito on mulle ihana asia. Haluaisin vain, että isäkin osallistuisi enemmän, että lapsemmekin oppisi tuntemaan isänsä. Mieheni kun on aivan upea lasten kanssa, tekee työtäkin lasten parissa. Ajattelin ja ajattelen toki vieläkin, että hänestä tulee hyvä isä. Olen vain vähän huolissani, että miten vauva kokee asian. Toki itsekin kaipaan välillä vapaa-aikaa ja mun täytyy erikseen pyytää miestäni olemaan hetken vauvan kanssa, jotta pääsen suihkuun. Olisi kiva kun nämä asiat tulisivat luonnollisesti pyytämättä.

On hän kyllä vakuutellut siitä, että tulee olemaan enemmän lapsen kanssa sitten kun hän vähän kasvaa. Pääsevät yhdessä harrastamaan jne. Suhde lapseen kuitenkin luodaan jo vauva-aikana ja toivon, ettei lapsemme olisi sitten niin kiintynyt minuun, että isän kanssa touhuaminen olisi hankalaa. Kaipasinkin vähän kokemuksia teiltä, jotka olette olleet samassa tilanteessa? Pitäiskö mun yrittää patistaa miestäni enemmän silläkin uhalla, että tulee riitoja vai voinko luottaa siihen, että lapsen kasvaessa tilanne korjaantuu tai muuttuu?

 

[joko tai]

Aina tasaisin väliajoin tänne tulee kirjoituksia naisilta, joiden perheessä on vastaavanlainen tilanne. Jotkut puolustelevat miehiä sillä, että mies tuntee itsensä ulkopuoliseksi vauvan ja äidin suhteen ja pitää ymmärtää plaa plaa. Joo, onhan se varmaan niinkin mutta kun kyse on aikuisista ihmisistä, mitä ap:n mieskin kuitenkin tuntuisi olevan, täytyisi hänen osata käsitellä nämä ulkopuolisuuden ynm. uuteen isyyteen kuuluvat tunnevyöryt niin, että hänen perheensä ei siitä kärsi. Koska sitähän oletetaan automaattisesti äidiltä. Äidin on heti otettava se vastuu, oli se tunnevyörö ja uuteen tilanteeseen sopeutuminen kuinka työlästä tahansa.

Tai sitten miehesi on vain sitä tyyppiä, joka kuvittelee, että lasten kanssa kuoritaan vain ns. parhaat päältä. Äiti saa hiki hatussa hoitaa yksin kaiken ns. tylsän sillä aikaa kun mies viilettää omissa menoissaan odotellessa aikaa, jolloin ei tarvi tahria käsiään vaipanvaihdossa tai joutua edes joskus vaikka nukkumaan pikkuisen huonommin lapsen kanssa, että äiti saisi levättyä. Saatikka, että miehellä tulisi edes mieleen sellainen asia, että äitikin saattaisi tarvita ihan sitä omaa aikaa.

Jos kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, pahoittelen, sillä sellaisia on harvoin vaikea saada muuttumaan. Kyse on puhtaasta itsekkyydestä.
Jos kyseessä on ensimmäinen vaihtoehto, toivoa on vielä. Voi mennä aikansa, että mies käsittelee nämä asiat päässään ja pystyy taas ottamaan vastuuta perheestään. Mutta ensisijaisesti asiasta kannattaa keskustella miehen kanssa. On turha odottaa, että mies tajuaisi asian itse. Eli nosta kissa pöydälle ja kerro mikä mieltäsi painaa.

 

[hmm....]

Niin muuttui mies meilläkin kauan kaivatus lapsen tultua taloon, menoille löytyi puhelimesta viestin muodossa syy.... oli tapaillut toista naista viikkoja. Niin vastuuntuntoinen ja aikuinen ex-mies minulla oli, ei kestänyt vauvan minulta saamaa huomiota vaan hakeutui lapsellisesti hakemaan huomiota itselleen toisen naisen luota ja sinne sai mennä salasuhteen selvittyä minullekkin viikkoa ennen lapsemme kastajaisia.

 

[odiddnvhy]

Meillä meni silläviisii että vaikka lapsi oli toivottu ja isipappa on oikeasti kunnollinen ja tunnollinen tyyppi, niin kyllä se aluksi meni niin että piti kyllä vauvaa sylissä ja vaihtoi vaippaa ja kylvetti, mutta useimmiten mun "käskystä". Heti vikinän alkaessa sain palautuspostin hoiviini. Lapsen ollessa nelikuinen jatkoin urheiluharrastustani ja olin säännöllisesti kaksi iltaa viikossa pari tuntia pois. Homma muuttui kummasti, kotiintullessani sain heti kuulla kuulumiset mitä vauva oli puuhaillut ja kenties tehnyt ensimmäistä kertaa.
Ajattelisin että koska mies ei ole ollut paljon vauvojen tai ylipäätänsä lasten kanssa tekemisissä, hän ei "viitsinyt" opetella olemaan vauvan kanssa sillon kun olin paikalla. Kun olin poissa, hänen oli pakko itse keksiä miten rauhoittaa ja pohtia onkohan kenties nälkä vai märkä vaippa vai mikä auttaa.
Olihan homma aikamoista härdelliä kun miehellä oli oma harrastus pari kertaa viikossa, yhtenä päivänä vaihdettiin lennossa hoitovastuuta mutta meillä homma toimi hyvin! Jos mies ei siis ole täysi hulttio niin kyllä se "pakkohoidattaminen" saattaa avata silmiä, miehet kun ei yleensä ole luonnostaan kovin hoivaavaa sorttia...

 

[Liila]

Nyt on keskustelun paikka. Tuota 'pakkohoidattamista' suosittelen minäkin. Ei mies muuten ymmärrä/viitsi vaivautua hoitamaan vauvaa. Miehenkin on tajuttava, ettei elämä voi jatkua entiseen malliin vauvan syntymän jälkeen, vaan hänenkin panostaan tarvitaan kotona.

Monilla miehillä isäksi kasvaminen kestää aika kauan. Totta on, että pikkuvauva-aika on vaikeaa ja helpommin osaa hoitaa isompaa lasta. Meillä mies alkoi tosissaan panostaa kotiinpäin vasta, kun kuopus syntyi. Hänen vastuulleen jäi esikoisen (2 v) iltatoimet ja yöheräilyt sekä monesti myös ruoanlaitto ja kaupassa käynti.

Molempien lasten vauva-aikoina tunsin suurta katkeruutta, kun itse olin niin sidottu ja mies vain huiteli harrastuksissaan. Tilanne helpotti kummasti vuoden jälkeen, kun itsekin taas pääsin harrastuksiini ja yövalvomiset olivat ohi. Ensimmäinen vuosi lapsen syntymän jälkeen on todella suuri koetinkivi parisuhteelle. Sen kun jaksaa, niin kyllä sitten helpottaa.

 

[jjklö]

Minusta sinä teet karhunpalveluksen sekä miehelle että lapsellesi, jos jatkat tuolla tavalla. Yleensä päätös lapsen hankkimisesta tarkoittaa sitä, että molempien vanhempien pitää asettaa lapsi etusijalle elämässään. Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän sitä omaakin aikaa tulee saamaan, mutta nyt kun lapsi on pieni, hänelle pitää antaa sitä aikaa ihan toisella tavalla kuin mitä miehesi kykenee antamaan.

Minusta olisi hyvä, jos sinä aloittaisit jonkun harrastuksen. Ala käymään kuntosalilla, uimassa, naapurin rouvan kanssa sauvakävelemässä tms. Sillä tavoin sinulla on ikioma harrastus, jonka vuoksi miehen on pakko tulla ajoissa kotiin töistä jne.

Miehellä saa ja pitää olla oma tapa hoitaa lasta eli äidin tapa ei ole se ainoa oikea tapa. Ymmärrän siis toisaalta sen, että miestä saattaa ärsyttää se, että vaimo on kotona kaikkitietävä, mutta jos äiti on 24/7 lapsen kanssa ja mies ehkä puoli tuntia päivässä, niin onhan se selvää, kumpi tässä vauva-asiassa on spesialisti.

Koska miehesi on niin paljon poissa, niin se viittaa juuri siihen, että hän pääsee helpommalla ylitöissä tai harrastuksissa kuin kotona, jossa joutuu tekemään kotitöitä ja hoitamaan vauvaa. Olen itse avioeroni jälkeen etsinyt miesseuraa netistä ja voin järkytyksekseni sanoa, että siellä on valtavat määrät pienten lasten isiä etsimässä seksiseuraa. Siis nimenomaan 30-40 vuotiaita pienten lasten isejä, joilla ei ole mahdollisuutta juosta baareissa ja jotka haluavat naisseuraa "ylityötunneille" tai "edustuslounaalle". Ei siis pidä olla liian sinisilmäinen omankaan miehen suhteen. Vaikka vauva olisi toivottukin, niin vauvanhoito saattaa tuntua miehestä liian raskaalta eikä siitä koituva ilo vielä tunnu oikein missään, kun pieni vauva ei oikein osaa tehdä mitään, vaan tuntuu pelkästään vaativalta.

Ylipäätään vaikka sinä olet äitiyslomalla, niin onko oikein, että sinä joudut luopumaan kaikista harrastuksistasi ja aikuiskontakteista samalla, kun miehen ei tarvitse tinkiä mistään?

 

[Kovakourainen]

Ei kyllä tämä kommentti auta aloittajaa, mutta...

Ärsyttää niin suunnattomasti, kun koko ajan toitotetaan, että "isien/miesten pitää antaa hoitaa omalla tavallaan". Minusta tämmöistä ei pitäisi korostaa ollenkaan. Meillä mies esim. hoitaa lasta "huonosti/tekee jonkun asian välinpitämättömästi tai ei ajattele turvallisuutta" ja sitten vetoaa juuri tuohon ärsyttävään lauseeseen, että "hänellä on oma tapansa hoitaa lapsia"!! Eli saa hoitaa lapset kuinka huonosti/huolimattomasti tahansa, koska se sattuu vaan olemaan hänen tapansa ja siihen ei nyt äiti saisi puuttua, kun se on nykyään niin kiellettyä. Eli ole siis kyse siitä, että mihin kohtaan vaipan tarrat laitetaan tai että tuleeko sotkua syödessä, vaan että kohtelee lasta huonosti/agressiivisestikin välillä, hänen mielestään on ihan normaalia "äkkipikaisesti" suutuksissa laskea vauva hoitoalustalle tai nostaa yhtä äkkipikaisesti, jos häntä sattuu ärsyttämään, että vauva itkee. Vauvahan itkee aina syyttä... Niin ja tämä isä on myös sitten usein sellainen "unelmaisä" että osaa kertoa aivan mahtavia satuja lapsille, leikkiä, kylvettää, laittaa ruokaa vauvalle/syöttää... mutta jos vaan vauva itkee, niin hän ei saa mitään myötätuntoa isältään eli kaikki hyvin, kun vauva menee isän pillin mukaan.

Ap: yrittäisin patistaa miestäsi vauvanhoitoon sen suhteen luomiseksi, jos vain luulet, että miehesi pystyy turvallisesti hoitamaan vauvaa.

Omassa tilanteessani en tiedä mitä pitäisi tehdä, pitäisikö antaa miehen hoitaa ollenkaan, kun jos joskus meneekin liian sekaisin ja tapahtuukin jotain? Olen yrittänyt puhua, mutta hänen mielestään saa olla aggressiivinen tai kovakourainen, eikä hän edes halua olla "hyvä isä" (itse usein tämän sanoo, kun hän ei halua olla edes "hyvä ihminen" tai muutakaan eli tekee joskus asioita tyhmästi eikä kadu mitään koskaan). Ei siis ole mikään rikollinen, vaan ihan "normaali" lähes raitis ja työssäkäyvä mies.

En tiedä onko hänellä jotain traumoja omasta lapsuudestaan (hyvin määräilevä äiti ja äkkipikainen isä, erosivat kun mieheni oli noin 3v) vai mikä tuossa on, ettei pysty olemaan rauhallinen vauvan kanssa.

 

[isän kovakouraisesti kohtelema]

Omassa tilanteessani en tiedä mitä pitäisi tehdä, pitäisikö antaa miehen hoitaa ollenkaan, kun jos joskus meneekin liian sekaisin ja tapahtuukin jotain? Olen yrittänyt puhua, mutta hänen mielestään saa olla aggressiivinen tai kovakourainen, eikä hän edes halua olla "hyvä isä" (itse usein tämän sanoo, kun hän ei halua olla edes "hyvä ihminen" tai muutakaan eli tekee joskus asioita tyhmästi eikä kadu mitään koskaan). Ei siis ole mikään rikollinen, vaan ihan "normaali" lähes raitis ja työssäkäyvä mies.

En tiedä onko hänellä jotain traumoja omasta lapsuudestaan (hyvin määräilevä äiti ja äkkipikainen isä, erosivat kun mieheni oli noin 3v) vai mikä tuossa on, ettei pysty olemaan rauhallinen vauvan kanssa.

Suojelethan lastasi miehen käytökseltä, niin nyt kuin tulevaisuudessa? Itse olen aggressiivisen isän tiuskimalla, kovakouraisesti käsittelemällä ja "kurituksella" kasvatettu lapsi ja siitä on elinikäiset traumat, jotka eivät psykoterapiasta huolimatta parane koskaan. Olen etäisissä väleissä isäni kanssa enkä käy vanhempieni luona juuri koskaan. En halua syyllistää sinua mitenkään, mutta otathan sen huomioon että lapsesi todennäköisesti kärsii tuollaisesta isästä, ja se voi johtaa pahimmillaan siihen attä aikuistuttuaan lapsesi ei välttämättä halua olla enää isänsä kanssa tekemisisä.

 

[6uwyrag]

Meillä ainakin perinteisesti nainen hoitaa lapset kun on kotonakin. Ei siinä ole mitään epäselvää. Pääsen minä nyt kuitenkin suihkuun pyytämättä. Ei ole tullut mieleenkään pyytää. Miksi pyytää? Senkus menet. Olen vain jättänyt vauvan miehen syliin / lapset hänen hoiviin ja sanonut, että menen suihkuun. Ei siinä sen kummempaa. Miehellä on toki vielä opiskeltavaakin koulun ohella, joten jos hän on sattunut opiskelemaan tai tekemään jotain muuta oiekasti tärkeää, niin silloin tietty kysyn, että kerkeisikö hän hetken pästä katsomaan lapsia hetken, niin käyn äkkiä suihkussa. Kyllä ne lapset voi nyt sille miehellesi oikeasti kysymättäkin jättää jos hän vaikka vain katsoo telkkua.

 

[läksynsä viimein oppinut]

ap: oma kokemukseni valitettavasti on, että ei muutu ainakaan parempaan suuntaan. on huolestuttavaa miten puolustellaan tyyliin "harrastuksia tarvitaan stressinpurkuun". Epäitsekkäämpi mies teitää, ettei hänen stressinsä ole perheen keskipisteessä vaan lapsi ja häneen tutustuminen. Vastaavanlaisessa tilanteessa olen ollut siis itsekin, ja siitä eronnut. Hetkeäkään en ole katunut muuta kuin että odotin monta vuotta ennenkuin eropäätöksen tein. Katselin siis yhteensä 10 vuoden ja 3 lapsen syntymän verran muuttuuko elämä koskaan niin, että joskus me olisimme vieneet työillalta/kalareissulta/juoksulenkiltä ym. voiton. Ei sitten muuttunut. Noita tulevaisuuden lupauksia sain kyllä minäkin monta, ei tosin toteutuneet.

Ei se äitikään katoa töihin ja harrastuksiin vaikka stressiä raskauden ja synnytyksen ja sylivauvan hoivaamisesta saa varmasti äitikin. Mikä oikeuttaa miehen näin tekemään? Mikä saa meidät naiset tämän asenteen hyväksymään? Vaikka itsekin näin tein, niin nyt tajuan kuinka hölmö olinkaan. Ja kuinka onneton.

Olen myös samaa mieltä jjklö:n kanssa siinä että miehellä pitää, saada ja tulee olla OMA tapa hoitaa lastaan. Äidin on annettava tilaa isänkin tavalle hoitaa lapsi. Ja äidin täytyy hoitaa itseään. Lenkit ja muut harrastukset antava äidille tilaa hengähtää ja parantavat kodin ilmapiiriä sekä antavat isälle sen mahdollisuuden olla lapsen kanssa hetken kaksin. Miksei isälläkin olisi tähän oikeutta? Nykyinen puolisoni oli juuri tällaisessa suhteessa ennen missä sai hoitaa lasta (jos edes sai) vain äidin antamien ohjeiden ja sääntöjen mukaan. Mitään ei saanut tehdä toisin kun äiti luuli olevansa ainoa hyvä hoitaja lapsille eikä "voinut" käydä lenkillä ym. kun piti olla lapsen kanssa. Itsekästä äidiltä ja heikentää tehokkaasti hyvän isä-lapsi-suhteen kehittymistä.

Yhteisten lastemme kanssa on mieheni ollut alusta asti hoitajana mukana. Ja ihan itse, ilman minun neuvoa. Imetys tosin on jäänyt minulle ja mutta muutoin olemme lapsia hoitaneet tasapuolisesti kotona ollessamme. Kotona olen ollut enemmän mm. äitiyslomien vuoksi, mutten siltikään ole pitänyt itseäni miestäni parempana hoitajana. Varmaan syyllistyin näihin lasten nro 1-3 kohdalla ensimmäisen puolisoni kanssa, eli tuskin pelkästään hänen syytä tuo etääntyminen oli. Ehkä itsekin kuvittelin olevani parempi vanhempi kuin hän. Eihän imetys minusta parempaa oikeasti tehnyt. .

Sinänsä surullista, että vasta lasten nro 4-5 kohdalla olen ymmärtänyt, etten ole korvaamaton lapsilleni joka sekunnin ajan. Lapsetkin nauttivat isän seurasta ja taapertavat iloisena ovelle kun äiti palaa lenkiltä tai kuntosalilta kotiin. Äiti on saanut nauttia harrastuksestaan, lapset ja isä toisistaan ja sen jälkeen onkin ihana viettää yhteistä iltaa miettimättä kuka lapset hoitaa. Tutin ojentaa se, kuka lähimpänä on. Suihkuun menee se jolla siihen tarve on. Ruuan tekee jompikumpi. Näin meidän perhe on saavuttanut onnen. Tähän tarvittiin (miehen vaihdon lisäksi) äidiltä irrottautuminen 24/7 -hoivaamisesta ja isälle tilan tarjoaminen. Kyllä kannatti!

Kovakouraisen kommentit eivät mielestäni kuulu tähän ketjuun. On aivan eri asia vanhempien hoivata vuorotellen ja yhdessä lastaan kuin antaa lapsensa väkivaltaisen miehen hoidettavaksi. Tällaisia ei pitäisi edes tänne kirjoittaa ja näin pelotella äitejä sulkemaan entistä enemmän isejä lapsenhoidon ulkopuolelle!

Tarjotkaa siis miehille mahdollisuus hoitaa lapsia - ja myös vaatikaa sitä elleivät itse hoksaa. Onnellisia vauvahetkiä niin ap:lle kuin kaikille muillekin!

 

[juuri näin]

Nimimerkit joko tai ja läksynsä viimein oppinut, komppaan täysin.