Hei!
Toivottavasti olosi on jo parempi. Välillä voi saada itkunpuuskia ja pahaa oloa siitä, että mies jätti pulaan, mutta toivottavasti on myös valoisampia hetkiä - ainakin mulla ollut raskauteni aikana. Odotan jo vauvan tuloa (37+6). Taas itkin minäkin tänään vähän, mutta samalla rauhoitin mieltäni silittelemällä vauvalle pestyjä vaatteita valmiiksi. Oli haikeata käydä yksin tutustumiskäynnillä sairaalassa kaikkien ryhmän pariskuntien keskellä. Mutta sellainen on elämä: mikä ei tapa, se vahvistaa.
Mieti tarkkaan isyyden vahvistamista - mitä se antaa? Mies ehkä maksaa, mutta sitten hänellä on myös oikeuksia lapseensa. Oletko valmis antamaan niitä, kun häntä ei kiinnosta? Minä olen päättänyt etten tee selvitystä. Lapsella on iso suku ja paljon ystäviä, jotka rakastavat häntä yllin kyllin. Parempi että hän ei tiedä isästään mitään, silloin se on "normaalia", kun että välillä - omien mielitekojensa ja oikkujensa mukaan - mies pyörii (pelkkänä harmina) kuvioissa. Kuvittele: lupaa tulla, sitten ei tule yms. Pettymys. Hyi /&¤%##. Parempi siis ilman, meidän kannaltamme, siis. Voimia! :hug: