isän työt

  • Viestiketjun aloittaja lentiira
  • Ensimmäinen viesti
lentiira
Moi,
Täällä kirjoittaa väsynyt äiti. Miehelläni on päivätyö, mutta sen lisäksi hän tekee myös sivuhommia vapaa-aikanaan. Sivuhommia on epäsäännöllisesti, mutta esim. kuluneen vuoden aikana, joka ikisellä päivätyöstä saadulla lomalla on tehty keikkaa, mukaan lukien isyysloma, eli lapsemme ensimmäiset 3 vkoa.. Hommista ei muun perheen kanssa sovita, vaan ne ilmoitetaan, "Olen saanut tällaisen ja tällaisen homman". Sitä on sitten tehtävä, kun luvattu on. Tämä tarkoittaa perheen kannalta töihin käytettyjä lomapäiviä ja joskus satunnaisia yöpoissaoloja.

Mieheni viihtyy hyvin lapsemme kanssa. Olen saanut silloin tällöin (n. 10 kertaa viimeisen vuoden aikana) "iltavapaata" pariksi tunniksi. Kokonaista päivää tai yön yli kestävää reissua en ole tehnyt. Lapsen hoidon lisäksi minulla ei ole harrastuksia, eikä siten säännöllistä omaa aikaa. Itse olen reissannut mummolassa yksin lapsen kanssa muutaman kerran. Mieheni ei halua lähteä lapsen kanssa kauppaa kauemmas.

Isä valittaa olevansa väsynyt. Kun ehdotan syyksi kahta työtä, ei kuulemma johdu siitä. Minäkin olen väsynyt. Puhuttu on töistä, mutta ei tunnu tilanne muuttuvan. Koska itse olen jo kuukausia ollut kotihoidontuella, tuntuu epäreilulta myös kieltää ottamasta lisätyötä vastaan. Vaikka tietenkään nuo sivuansiot eivät huimia olekaan. Mitä tehdä? Rakentavia ehdotuksia otetaan vastaan.
 
En tiedä osaanko varsinaisesti auttaa, koska minulla on aivan toisenlainen tilanne. Mutta eikö aika lapsen kanssa ole tärkeämpi kuin raha ja työ. Jos rahaa on niin, että pärjää, niin eikö sivuhommat voisi jättää pois. Lapsi kasvaa kuitenkin niin nopeasti. Saanko udella, miksi miehesi ei lähde lapsesi kanssa kauemmas ? Itse olet plajon lapsen kanssa yksin ja se on raskasta. Eikö miehesi ymmärrä, että tarvitset tukea ?
Mieheni aina sanoo näin : " Vaikka minä olen väsynyt, niin tiedän ettei se ole mitään verrattuna sinun väsymykseesi " Kauniisti sanottu. Ja vaikka arvostan mieheni työtä, tiedän ettei se ole yhtä raskasta kun lapsen kanssa olo. Itse ollessani töissä, en ollut iltaisin läheskään yhtä väsynyt kuin nyt. Vaikka itselläni on kaksi kertaa viikossa jumppa ja sen lisäksi nään kavereita kerran tai kaksi viikossa ilman lasta. Reissaamme paljon. Mieheni ottaa niihin vapaapäiviä. Kun mies tulee töistä kotiin, hän on lapsen kanssa. Melkein aina kylvettää ja nukuttaa. Pystyykö miehesi kanssa keskustelemaan näistä asioista, että pääsisitte yhteisymmärrykseen ?

VOIMIA :heart:
 
Voi että.Kyllä iski huono omatunto tänne... :/
Mies on ollut pojan kanssa liki joka yö koko 6 kk ajan,eli hoitanut meillä yösyötöt vallan.No,niitä ei kauheemmin ole ollut,mutta nukkuu työhuoneessa pojan kanssa.

Meillä 2 vee tyttö jonka kanssa itse nukun ja tuo on sairastellut kovasti ja unet äitillä ollut koko 2 vee aika vähäistä.Mies silloin jo tytön aikaan otti muutamia yövuoroja ja kun tyttö oli 6 kk,mies oli 4 kk täysin hänen kanssaan öisin.
Olin ihan tööt...
Tuo 4 kk tasasi mukavasti väsymystä.

Sanoisin että lapsi on teidän yhteinen.Miehesi se tulisi myös ymmärtää.Ei lapsen kanssa oleminen ole vapaata,luulen että miehesi ei sitä käsitä kunon niin vähän lapsen kanssa.Hän saa kermat kakun päältä tällä hetkellä.

Mä liputtaisin myös sen puolesta että miehes olisi enemmän lapsen kanssa,sinä saat vapaataa ja toinen käsittää miten ihanaa ja raskasta samalla aikaa tuo homma on.

Sama peli öiden kanssa.Vaikka kaksi työtä,niin sinä olet 24 h vuorokaudessa töissä.Ei sitä jaksa.

Ees viikonloppuna nukkuisit toisessa huoneessa ja mies hoitais koko päivän lapsen kanssa hommelit...

Ei kukaan jaksa ilman lepotaukoa,pyydä ja vaadi itelles aikaa.

voimia täältäkin!! :hug:
 
lentiira
Kiitoksia vastauksista.

En tiedä, miksi mies ei tykkää reissata missään taaperon kanssa, voi esim. sanoa, että lähtee jonnekin, mutta sitten käy niin, että haluaa minutkin mukaan tai alkaa perua lähtemistä. Usein sitten olen mennyt mukaan. Vaihteluahan sekin on. Kyse on siis tällöin esim. kaupungilla käymisestä tai muusta vastaavasta. Kotitöistä mies on hoitanut ruuanlaittoa ja kaupassa käyntiä, muuten nekin jäävät minulle. Erityisesti siivous on ihan yksin minun hommiani, mikä myös tuntuu rasittavalta.

Öisin mies on joskus hoitanut lasta, kun olen ollut väsynyt ja sitä pyytänyt. Näin etenkin ihan alussa, kun olin todella väsynyt ja itkuinen. Hän on myös vastaavasti saanut nukkua aika ajoin eri huoneessa. Mies ei öisin normaalisti siis hoida lasta, mutta sanoo heräävänsä hänen itkuunsa ja on kuulemma siksi väsynyt. Minä olen aina muuten hoitanut hyssyttelyt, kantamiset ja tietenkin imettämisen. Tämä siksi, että olen ajatellut, ettei mies muuten jaksa töissä olla. Raskasta on myös se, että aina välillä mies arvostelee jaksamistani, tyyliin "et jaksaisi kyllä toista lasta" (en niin, todellakaan!) myös muita perheen suunnitelmia tehtäessä, mies saattaa kieltäytyä tekemästä jotain yhdessä, koska minä en hänen mielestään jaksa! Ennen vauvan syntymää puhuimme siitä, että pitää hoitaa lasta yhdessä ja antaa molemmille omaa aikaa. Olemme myös tästä puhuneet aika ajoin, mutta ei se myöskään ole tuonut muutosta.

Täytyy varmaan lähteä ihan konkreettisesti kerta kaikkiaan pois koko päiväksi, että mies saa hoitaa lastamme edes yhden päiän ihan kokonaan. Ongelma on siinä, että olen niin väsynyt, että pitänee varmaan varata hotellihuone ja mennä sinne nukkumaan. =)
 
Tuli mieleen, että onnistuisko teiltä sellanen työnjako, että sinä hoidat viikolla yösyötöt ym. ja miehesi hoitaisi viikonloppu öisin? Toinen voisi nukkua eri huoneessa korvatulpat korvissa ja molemmat saisitte välillä nukkua kunnon yöunet. Vai onko miehesi viikonloppuisinkin töissä? Voimia ja jaksamista!
 
Tuossa jutussas oli jotain tuttua, mut sillä erolla, että mieheni osallistuu kyl lastenhoitoon, silloin kuin joskus on kotona...Mun miehel kans tosi epäsäännölliset työajat, pitkiä päiviä, monesti yli kellon ympäri ja sit on viel sivutoimisessa työssä. Se on kyllä tosi raskasta, kun toinen on paljon pois ja tulee yhtäkkisiä keikkoja, ymmärrän sua!Hän itse on välil kans tosi väsynyt, en allekirjoita, et töis olis aina helpompaa kuin kotona, se riippuu täysin työstä. Hyvin rankalla alalla mieheni on. On mullakin raskasta kahden lapsen kanssa kotona. Mikä sun tilaanteessasi on vielä vaikeampaa, jos sun miehes ei ota vastuuta lastenhoidosta. Keskustella kannattais, jos voi. Meilläkin on näistä paljon keskusteltu. Sen jälkeen kuin meille syntyi toinen lapsi, mieheni oma-aloitteisesti rupesi enemmän osallistumaan lastenhoitoon, oli kyllä toki jo ennenkin. Mutta jos on paljon poissa, ei tietysti voi.
Tuosta sinun tilanteestasi ajattelin, että ehkä siks miehesi ei yksin lähde lapsen kanssa minnekään, jos hän tuntee, ettei pärjää tai muuta. Ehkä hän onkin katellut, kuinka sujuvasti hoidat lasta ja pelkää, ettei hän suoriudukaan niin kuin pitäisi. Jos tämä ehkä voisi olla yksi syy, kannattaa kysyä varovasti, miten hän asian kokee. Joskus itse ainakin huomaan, että saatan syrjäyttää ehkä ajattelematta miehen kotiaskareissa ja lastenhoidossa. Arempi mies vetäytyy syrjään ja ajattelee, että vaimo luota hänen suoriutumiseensa tms. Onneksi mieheni kotona JOSKUS ollessaan vapaalla sanoo väsymyksestään huolimatta:"annappas, minä imuroin!" :LOL: Voimia sinulle!
 
Meillä on kanssa miehellä välillä vaikeuksia ymmärtää sitä, että mä olen "töissä" tällä hetkellä 24/7... Kun itse joskus valittaa, että ei hän jaksa töiden jälkeen koko loppu päivää olla lapsen kanssa. Muutenkin joutuu aika usein pyytelemään, hyvin harvoin tulee itse ehdottamaan. Miehellä oli tuoss lomaa pari viikkoa ja sillin hänellä oli muutama päivä jotka oli lapsen kanssa melkein koko päivän (olin kuitenkin kotona, mutta keskityin omiin juttuihin) ja se ihan selvästi vaikutti, nyt hän on paljon kiinnostuneempi pojastaan ja viettää oma-aloitteisimmen hänen känssaan aikaa, töiden jälkeenkin, edes vähän :)
 
meillä mies otti enemmän vastuuta toisen lapsen syntymän jälkeen.. tuntuu että nyt vasta sisäistänyt isyyden.. hän on viikon töissä ja viikon kotona ja nyt minulla on edes yksi ilta kun saan mennä minne tykkään ja tulla milloin tykkään..esikoisen aikaan vapaa aika oli yhden käden sormissa laskettavissa vuoden aikana.. kotoa kannattaa vaan lähteä niin sillä miehellä ei ole vaihtoehtoa kuin olla lapsien kanssa.. meilläkin esikoinen on ollut aina huono nukkumaan ja olen ollut ihan pirun väsynyt... ennen sitä ei huomoioitu mtaa nyt kun hän on ollut lapsien kanssa kotona yätä ilman minua niin on miehenkin silmät avartunut... hän on kiukkunen kuin piru kun on joutunut heräämään yhden vuorokauden muutaman kerran yössä... siihen sitten vaan olen tokaissut että kulta olen niiden kanssa 24h ja viikon yksin niin siksi olen niin väsynyt ja tietty siihen sitten liittyy hermojen kireyttä yms.. mutta onneksi on mies sen ymmärtänyt kun on saanut itse kokea sitä... nyt hän yrittää todella paljo enemmän kuin ennen.. meidänki parisuhde on parantunut kun ollaan enemmän osattu puhua jne... nyt hän jopa sanoi minulle et pitäisi löytää minulle harrastus jossa voin käydä 2 kertaa viikossa.. nyt pitää lopetella kun vaipan vaihto on edessä... olisin varmasti kirjoittanut jonkun romaanin :LOL: voimia :hug:
 

Yhteistyössä