Isä "tuomittu" tapaamaan lastaan

  • Viestiketjun aloittaja lapsen oikeus
  • Ensimmäinen viesti
lapsen oikeus
Onko kenelläkään tietoa isästä joka on lastenvalvojan tai oikeuden päätöksellä "tuomittu" tapaamisiin lastensa kanssaa vaika ei tätä halua mutta lain mukaan lapsella on oikeus tavata molempia vanhempiaan. Tässä tapaulsessa isä välittää lapsesta mutta ei halua tavata lasta äidin kiusaksi, voiko äiti vaatia tapaamisia lapsen edun mukaisestijotta isä-lapsi suhde ei kärsi sillä aiemmin ovat tavanneet?
 
Eihän ketään voi pakottaa tapaamaan ketään jos ei halua, ei edes omaa lastaan. Tai no, tässä tapauksessa sen lapsen voi kyllä pakottaa tapaamisiin, mutta etävanhemmalla ei ole mitään pakkoa eikä velvollisuutta tavata lastaan.
 
lapsen oikeus
Lapsella on oikeus tavata kumpaakin vanhempaansa. Lain mukaan virkavalta voi pakottaa isän ottamaan lapsensa vastaan ja tapaamaan häntä vasten isän tahtoakin. Voi olla vaikka niin että lapsen äiti joutuu sairaalaan eikä muita sukulaisia ole kuin isä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 10:16 lapsen oikeus kirjoitti:
Lapsella on oikeus tavata kumpaakin vanhempaansa. Lain mukaan virkavalta voi pakottaa isän ottamaan lapsensa vastaan ja tapaamaan häntä vasten isän tahtoakin. Voi olla vaikka niin että lapsen äiti joutuu sairaalaan eikä muita sukulaisia ole kuin isä.
No minkähän takia Suomessa on paljon lapsia, joiden isä ei tapaa ollenkaan tai harvoin, silloin kun itseään huvittaa? Onko se lapsen edun mukaista että vanhempi pakotetaan ottamaan lapsi luokseen vasten tahtoaan?
 
jos äiti ei voi
jos tosiaan lapsen äiti ei jostain syystä voi hoitaa lastaan esim. sairaus yms. mihin lapsi laitetaan hoitoon jos isä ei suostu? Otetaanko lapsi lastenkotiin vai minne? Eikö se ole lapsen edun mukaista viedä lapsi isälle tai isän sukulaisille?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 11:28 jos äiti ei voi kirjoitti:

No tuskin on lapsen edun mukaista joutua asumaan ihmisen luokse, joka ei häntä sinne halua. Eiköhän siinä tapauksessa ole parempi sijaisperheessä tai vaikka sitten lastenkodissa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!

Älä muuta sano. Etkös juuri toisessa ketjussa kertonut kun oman lapsesi isä ei häntä halua tavata. Siis miksi niitä tekemään sellaisen miehen kanssa jota ei tunne tarpeeksi hyvin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.05.2007 klo 13:21 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!

Älä muuta sano. Etkös juuri toisessa ketjussa kertonut kun oman lapsesi isä ei häntä halua tavata. Siis miksi niitä tekemään sellaisen miehen kanssa jota ei tunne tarpeeksi hyvin.
Valitettavasti ihmisten mukana ei kulje sellaista käyttöopasta, josta ilmenis millainen mulkero kenestäkin eron jälkeen kuoriutuu.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!

Älä muuta sano. Mies katkeroitui erosta ja nyt kostaa minulle olemalla täysin ilman kontaktia lapseensa. Soittelen hänelle ja pyydän -ja yritän monin tavoin kannustaa- häntä tapaamaan lasta, mutta hän on kylmä eikä halua lasta nähdä vaikka kuinka kerron hänelle miten pojalla on ikävä isäänsä. Yhdessä ollessamme hän oli hyvä isä. En olisi voinut arvata. Miksi miehen täytyy kostaa tällä tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa ennen kaikkea omalle pojalleen ja isä-poika -suhteelle? En pysty ymmärtämään..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2007 klo 17:21 vieras kirjoitti:

miksi hänen pitää olla heti sinulle kostamassa? voihan hänellä olla muutkin syyt ettei tapaa!! on tietinkin kurjaa ettei tapaa!!mutta aika itsekeiskeistä ajattelua että on heti kyseessä sinulle kosto!!
Anna ajan kulua äläkä AHDISTELE HÄNTÄ, niin ihan varmasti kun saa oman elämänsä koottua, niiin tapaa poikaansakin.
 
vapaa
Ei munkaan vanhinta poikaa hänen isänsä ole tavannu koko pojan eliniänaikana ja silti hänestä on tullu terve ihana hauska vilpertti.Eikä hän kysele missä isä?ku ei hällä ole kokemusta sellasesta. Hän käy paljo pappansa luona ja papat ja mummot meillä,sieltä kautta saa tervettä miehen mallia ja istua papan sylissä.Se on pahinta jos jatkat ruikuttamistas lapses kuullen et hänellä ei oo isää miksi isä ei sua tapaa lapses itsetunto karisee miten lapses vois osata kaivat sellasta josta ei puhuta jota ei koskaan näe.
Mäki ruikutin aikani pari kk onneks älysin aatella asioita vähä syvällisemmin.
Ei lapses kaipaa sellasta jota ei oo hänelle olemassakaan.
Ja semmonen isä joka ei halua lastansa nähä EI OLE EDES ANSAINNU NÄHÄ VIATONTA JUMALANLAHJAANSA!!!!
Anna sydämmettömän ukon mennä!ITSE HÄN SIINÄ MENETTÄÄ ELÄMÄN AINUTKERTAISEN AARTEENSA;ETTEKÄ TE!!!!!!!!!HALOO!!!!!!
Yritinhän mäki aikani ruikuttaa mut mitä auttaa aikusta ihmistä pakottaa HEI SULLON LAPSI MUISTATKO.jos hän ei sitä ite älyä.lopeta ruikutus het alkuunsa,lapses on ansainnu PAREMPAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!
Mulla on tällainen "lapsiraukka"...ei ole kivaa kun isä ei tahdo lastaan tavata, mutta minkäs teet.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2007 klo 18:13 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2007 klo 17:21 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!

Älä muuta sano. Mies katkeroitui erosta ja nyt kostaa minulle olemalla täysin ilman kontaktia lapseensa. Soittelen hänelle ja pyydän -ja yritän monin tavoin kannustaa- häntä tapaamaan lasta, mutta hän on kylmä eikä halua lasta nähdä vaikka kuinka kerron hänelle miten pojalla on ikävä isäänsä. Yhdessä ollessamme hän oli hyvä isä. En olisi voinut arvata. Miksi miehen täytyy kostaa tällä tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa ennen kaikkea omalle pojalleen ja isä-poika -suhteelle? En pysty ymmärtämään..
miksi hänen pitää olla heti sinulle kostamassa? voihan hänellä olla muutkin syyt ettei tapaa!! on tietinkin kurjaa ettei tapaa!!mutta aika itsekeiskeistä ajattelua että on heti kyseessä sinulle kosto!!
Anna ajan kulua äläkä AHDISTELE HÄNTÄ, niin ihan varmasti kun saa oman elämänsä koottua, niiin tapaa poikaansakin.

En ajatele itsekeskeisesti. Tiedänpähän asian.
 
Mies ja yövuoroa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2007 klo 23:10 Vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 20:58 marimamma84 kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja joilla on "niin sairas" isä/äiti joka ei halua nähdä lastaan.
Miksi tehdä lapsia jos ei pysty rakastamaan koska jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi!
Mulla on tällainen "lapsiraukka"...ei ole kivaa kun isä ei tahdo lastaan tavata, mutta minkäs teet.

En voi käsittää lapsen isää jos ei tahdo tavata omaa jälkeläistään! Hän ei ehkä halua tunnustaa että on isä jollekkin - pelkää ottaa vastuuta pienestä ihimisestä?

Mutta kun elämä koulii ja opettaa isää niin katuu vielä katkerasti tätä päivää!

Nimim. Vierestä nähnyt... :/
 
lastenkotiin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.05.2007 klo 11:28 jos äiti ei voi kirjoitti:
jos tosiaan lapsen äiti ei jostain syystä voi hoitaa lastaan esim. sairaus yms. mihin lapsi laitetaan hoitoon jos isä ei suostu? Otetaanko lapsi lastenkotiin vai minne? Eikö se ole lapsen edun mukaista viedä lapsi isälle tai isän sukulaisille?
Minulla oli tapaus, että jouduin sairaalaan muutamaksi päiväksi. Sairaalareissu oli etukäteen tiedossa, ei siis onneksi mikään yllätysjuttu lapsillekaan.
Lasten isä ei huolinut heitä luokseen, olisi joutunut ottamaan arkipäiville ja viikonlopuksi, joka ei ollut tapaamisviikonloppu, niitä oli vain kerran kuukaudessa.
Minulla oli kaksi vaihtoehtoa:
1) lapset menee perhepäivähoitajalle jolla olivat muutenkin kun olin töissä, ja illat ja yöt meillä ravaa erinnäinen kodinhoitajien kavalkadi.
2) lapset menee lastenkotiin.

Koska en tykännyt ajatuksesta vaihtuvista kodinhoitajista ja koska ennenkaikkea lapset inhosi siellä pph:lla olemista, valitsin vaihtoehdon nro 2.
Sijaisperhettä meille ei jostain syystä ehdotettu enkä minä semmosista tiennyt olevan joten en osannut vaatia.
lastenkodissa tehtiin tutustumiskäynnit etukäteen. Lapset piti sitä päiväkotina, jossa ollaan yötä, eivät saaneet traumoja. Kokemus oli heille siis positiivinen. Ainoa miinus oli että joku tai jotkut lapset kiusasi, joku isompi sitten puolusti. Minun lapset kun oli kummajaisia, heillä oli äiti (ja isä) joka tulee hakemaan, ovat väliaikaisessa hoidossa vain.

näin vaan on...Suhteen aikanakin se olin minä,joka lapset hoiti.*se on akkojen hommaa se*-oli exän lausahdus.

Että niin kauan häntä katselinkin..sinisilmäisenä.

Eron tullessa oli lapset 3v, 10v, 12v ja 14vuotiaat.
Ajattelin..että ihanaa nyt saatan saada päivän *omaa aikaa* joskus..Mulle se päiväkin olisi ollut upeaa...kerrankin.

Vaan isä ei ole ottanut lapsia kertaakaan..Nyt vuosi siitä kun näki nuorimman viimeksi..

Eipä lapset enää isää kaipaakkaan-.-.--tottuivat siihen ettei isä heidän kanssa mitään tehnytkään...Vaikka suututtaa ja harmittaa se minua todella....Luulenpa että jossain vaiheessa iskee isällekkin ajatus..ett'ä voi kun olis joskus..silloin.

Mutta näillä eväin eteenpäin..Meillä menee hyvin...(vaikkakin suututtaa,kun joutuu yksin ongelmien kanssa taisteleen....niinkuin aina ennenkin...)
Mut elämä on rutkasti parempaa kuin huonossa suhteessa ollessa......
 
Alkuperäinen kirjoittaja bapu:

Saatko lapset välilä mummolaan tai kavereille yökylään tai jollekin muulle sukulaiselle? Että saisit itse hetken aikaa lapsivapaata?
 
manna-ryyni

Eipä ole paljon mahdollisuuksia..Onneksi vanhimmat tytöt katsoo nuorinta..Vaan ei heitä kaukaksi aikaa voi keskenään jättää..eikä kovin useinkaan.

Jos joku jo hyvin tiedossaoleva esim. risteily..tulee mummo junalla pohjoisesta lapsia katsomaan..Vaan niin pitkä hoitomatka..ettei kyllä kovin helpolla edes kehtaa kysyä

mut...lapset kasvaa.....
 
ja jihuu..olenhan lähdössä syksyllä 4 päivän reissulle Amsterdamiin hyvän ystäväni kanssa sieltä pohjoisesta..Mummo tilattu lastenvahdiksi tuolloin..

Kerran vuodessa jonnekkin.....edes senverran
 
Yhteistyössä