Isä ja tytär riitelevät jatkuvasti

Meillä siis tämmöinen rasite arjessa, että mieheni ja tyttäremme (9v.) riitelevät paljon.
Minun hermojani rasittaa kuunnella jatkuvaa riitaa, eikä se varmaan kasvavan lapsen itsetunnollekaan tee hyvää.
Isä sanoo tytölle asioista heti todella tiukasti ja huomauttelee esim. siivoamisesta (jota tyttö inhoaa tietysti) vähän väliä.
Tyttö taas suuttuu isälleen heti kaikesta sanomisesta, vaikka välillä isä sanoisi ihan nätistikin asiansa.
Minusta tuntuu, että he ovat nyt molemmat oppineet tällaisen vääränlaisen toimintamallin ja juuttuneet siihen. Tätä on siis jatkunut jo kauan...
kummallekin olen asiasta yrittänyt puhua sekä yhdessä että erikseen, mutta siitä ei nyt ole apua.

Onko teillä muilla tällaista, miten olette asiasta päässeet yli? Tai onko muuten hyviä ideoita, mitä tälle voisi tehdä ennen kuin lähtee viimeisetkin järjen rippeet

 

Onpa sulla vaikee tilanne.
Kyllähän tossa tilanteessa isän pitäis ymmärtää ottaa ohjat käsiinsä ja palauttaa itsensä aikuisen tasolle, koska nythän hän alentuu lapsen tasolle riitelemään...ellen ihan väärin ymmärtänyt?
Eihän se mitään auta jos hänkin alkaa huutamaan ja melttoomaan lapselle, siinä tulee vaan oravanpyörä jonka katkaisija voi olla vaan se aikuinen siinä...lapsi on kuitenkin lapsi edelleen eikä välttämättä osaa itse lopettaa huonoa käytöstä.

 

meillä on isä ja tytär niin samanlaisia, että konflikteja tapahtuu väkisellä, kun molemmat on yhtä jääräpäisiä

 

Ihminen ei oikein ymmärrä käytöstään ennenkuin näkee itsensä "ulkopuolelta". En tiedä onko tämä hyvä ajatus, mutta sinuna ottaisin joko äänimateriaalia tai kuvamateriaalia muutamasta eri "riitelykerrasta" ja näyttäisin sen sitten isälle. En vittuillakseni, vaan siksi, että isä saattaisi ehkä ymmärtää paremmin mille tilanne oikeasti näyttää ja kuulostaa. Näin hän saattaisi kyetä arvioimaan paremmin tilanteen.

Tämä tapa on tietysti hieman kyseenalainen ja ymmärrän kyllä sen, mutta se voi myös olla hyödyllinen.

 

Tämä se ongelma tuntuu olevan, että isä ei nyt pääse pois tästä käyttäytymismallistaan.
Olen monta kertaa sanonut juuri sitä, että aikuisen pitäisi saada tämä riitely loppumaan ja yrittää positiivisen kautta lähteä liikkeelle. Asiaan ei kuitenkaan tule muutosta viikossa vaan tarvitaan pitkä aika, että muutos lapsen käytökseen tulee. Mies taas saattaa tsempata pari päivää ja heittää sitten hanskat tiskiin, kun ei se kuitenkaan tottele...
Useimmiten hän suutahtaa sitten minulle, jos asiasta huomautan

 

Tämä se ongelma tuntuu olevan, että isä ei nyt pääse pois tästä käyttäytymismallistaan.
Olen monta kertaa sanonut juuri sitä, että aikuisen pitäisi saada tämä riitely loppumaan ja yrittää positiivisen kautta lähteä liikkeelle. Asiaan ei kuitenkaan tule muutosta viikossa vaan tarvitaan pitkä aika, että muutos lapsen käytökseen tulee. Mies taas saattaa tsempata pari päivää ja heittää sitten hanskat tiskiin, kun ei se kuitenkaan tottele...
Useimmiten hän suutahtaa sitten minulle, jos asiasta huomautan

Huomautat sä miehelles lapsen aikana? Mies luultavasti kokee silloin, että on jäänyt yksin siinä tilanteessa, niinkuin olis yksin sua ja lastanne vastaan.
Tollasissa tilanteissa aikuisten pitäis tavallaan löytää yhteinen sävel ja pitää yhtä, ei tietenkään lasta alistaen millään tavoin vaan näytätte yhdessä lapselle ettei hänen käytös ole oikein.
Puhutte sitten lapsen korvien ulottumattomissa keskenänne ja kerrot sitten miehelle miltä toi kaikki riitely tuntuu.

 

Ihminen ei oikein ymmärrä käytöstään ennenkuin näkee itsensä "ulkopuolelta". En tiedä onko tämä hyvä ajatus, mutta sinuna ottaisin joko äänimateriaalia tai kuvamateriaalia muutamasta eri "riitelykerrasta" ja näyttäisin sen sitten isälle. En vittuillakseni, vaan siksi, että isä saattaisi ehkä ymmärtää paremmin mille tilanne oikeasti näyttää ja kuulostaa. Näin hän saattaisi kyetä arvioimaan paremmin tilanteen.

Tämä tapa on tietysti hieman kyseenalainen ja ymmärrän kyllä sen, mutta se voi myös olla hyödyllinen.

Olen tätä joskus harkinnutkin, mutten ole vielä kehdannut toteuttaa. Ehkä sitä pitää kokeilla, jos ei muu auta...

 

Huomautat sä miehelles lapsen aikana? Mies luultavasti kokee silloin, että on jäänyt yksin siinä tilanteessa, niinkuin olis yksin sua ja lastanne vastaan.
Tollasissa tilanteissa aikuisten pitäis tavallaan löytää yhteinen sävel ja pitää yhtä, ei tietenkään lasta alistaen millään tavoin vaan näytätte yhdessä lapselle ettei hänen käytös ole oikein.
Puhutte sitten lapsen korvien ulottumattomissa keskenänne ja kerrot sitten miehelle miltä toi kaikki riitely tuntuu.

Yleensä toimin vähän sovittelevana osapuolena asettumatta kummankaan "puolelle".
Asioista jutellaan sitten, kun lapset eivät ole paikalla. Toki joskus olen lapsen kuullenkin sanonut jotain tyyliin "ei kai tämä niin vakavaa ole/ eihän tässä hermostua tarvi"
Joskus, harvoin kyllä, menee itselläkin hermo siihen riitelyyn ja lähden siihen mukaan. Silloin saattaa tulla tietysti sanottua hölmöjäkin asioita...

 

Olen tätä joskus harkinnutkin, mutten ole vielä kehdannut toteuttaa. Ehkä sitä pitää kokeilla, jos ei muu auta...

Ehkä sitä voisi kokeilla...

 

Tämä se ongelma tuntuu olevan, että isä ei nyt pääse pois tästä käyttäytymismallistaan.
Olen monta kertaa sanonut juuri sitä, että aikuisen pitäisi saada tämä riitely loppumaan ja yrittää positiivisen kautta lähteä liikkeelle. Asiaan ei kuitenkaan tule muutosta viikossa vaan tarvitaan pitkä aika, että muutos lapsen käytökseen tulee. Mies taas saattaa tsempata pari päivää ja heittää sitten hanskat tiskiin, kun ei se kuitenkaan tottele...
Useimmiten hän suutahtaa sitten minulle, jos asiasta huomautan

Ei niitä asioita nyt aina tarvi sen positiivisenkaan kautta lähteä liikkeelle. Mutta siis ehkä miehen olisi hyvä olla ottamatta 9- vuotiaan sanomisia niin henkilökohtaisesti.
Lisäksi voisi miettiä sitä, että millaisen lapsen oikeasti haluaa kasvattaa? Sellaisen, joka tottelee aina mitä ikinä kuka tahansa auktoriteetti sille sanookin, vai sellaisen, joka ei ihan purematta niele kaikkea.
Itse muistutan itseäni tästä aika- ajoin. Minä en halua olla lapsilleni auktoriteetti, jota totellaan. Minä haluan olla viisas vanhempi, jota halutaan kuunnella... (ymmärrän kyllä, että tähän on pitkä matka... )

 

Riiteletkö sä miehes kanssa? Veikkaan että tytär on oppinut teiltä aikuisilta tuollaisen kommunikointimallin perheenjäsenten kesken. Tulee aikanaan jatkamaan sitä oman puolisonsa kanssa. Pitäis miettiä millaisen mallin antaa. Sun mielestä voi olla aiheellista ja asiallista kun riitelet miehes kanssa, etkä itse näe miten inhottavaa ja tyhmää se on ulkopuolisen silmissä. Mutta nyt kun joudut ulkopuolisena kuuntelemaan, asia näyttäytyykin erilaiselta.

 

Riiteletkö sä miehes kanssa? Veikkaan että tytär on oppinut teiltä aikuisilta tuollaisen kommunikointimallin perheenjäsenten kesken. Tulee aikanaan jatkamaan sitä oman puolisonsa kanssa. Pitäis miettiä millaisen mallin antaa. Sun mielestä voi olla aiheellista ja asiallista kun riitelet miehes kanssa, etkä itse näe miten inhottavaa ja tyhmää se on ulkopuolisen silmissä. Mutta nyt kun joudut ulkopuolisena kuuntelemaan, asia näyttäytyykin erilaiselta.

Mitä pahaa on riitelyssä? Se on ihan normaalia. Enemmänkin on outoa, jos saman katon alla olevat ihmiset ei koskaan ärsyynny toisiinsa siten, ettei tule riitaakaan.
Mun nähdäkseni on pelkästään hyvä, että lapsikin oppii pienen riitelyn olevan ihan normaalia ja asia, josta päästään yli, pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi ja sovitaan.

 

Riiteletkö sä miehes kanssa? Veikkaan että tytär on oppinut teiltä aikuisilta tuollaisen kommunikointimallin perheenjäsenten kesken. Tulee aikanaan jatkamaan sitä oman puolisonsa kanssa. Pitäis miettiä millaisen mallin antaa. Sun mielestä voi olla aiheellista ja asiallista kun riitelet miehes kanssa, etkä itse näe miten inhottavaa ja tyhmää se on ulkopuolisen silmissä. Mutta nyt kun joudut ulkopuolisena kuuntelemaan, asia näyttäytyykin erilaiselta.

Kyllähän kaikki joskus riitelevät, enkä näe edes järkevänä sitä, etteivät lapset koskaan näkisi vanhempien olevan erimieltä asioista tai vihaisiakin. Tavalliset tunteet kuuluvat arkeen...

En kuitenkaan mielestäni ole kova riitelemään. Olen luonteeltani iloinen ja positiivinen, enkä todellakaan riitele ns.turhia. Yleensä pyrin ratkomaan asiat ihan keskustelemalla ja usein, jos tuntuu riitaa olevan tulossa, saatan myös sanoa, etten nyt aio alkaa riitelemään.

Tietysti kaikkien käytöksessä on aina parantamisen varaa. Pitäisi ehkä kolauttaa joku kamera kuvaamaan koko perhettä ja illalla sitten analysoida miehen kanssa koko päivän touhut

 

Meilla 6v sai etenkin turhautuessaan melko pahoja kiukku-itku riita kohtauksia. Kannykalla videoin vissiin kaksi tai kolme kertaa tilannetta jossa lapsi riitelee ja kiukkuaa. Kun hepulit oli ohi, ja tilanne rauhoittunut, katsoimme videot yhdessa kayden koko tilanteen lapi ja pohdimme miten vastaavanlaiset tilanteen olisi pitanyt menna ja miten kasitella asiat jatkossa ettei se mene moiseen itkuun ja huutoon.

Lapsi itse lahes jarkyttyi kaytoksestaan videolla, han ei ollut ymmartanyt miten kayttaytyy tunnekuohussaan. Ja kun asioita yhdessa kaytiin läpi ja pohdittiin, han oppi uusia tapoja ilmaista tunteitaan ja turhautumistaan.

Ehka aloittajan kannattaisi kokeilla samaa? Kuvaa yksi tai kaksi riitaa ja kayda molempien osapuolten kanssa tilanne yhdessa lapi videota katsellessa. Nain molemmat osapuolet nakevat kaytoksensa ja helpommat ymmartavat mita asioita voisi tehda toisin jatkossa.