Isä, mummo ja päättämättömyys..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Maira
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Maira

Aktiivinen jäsen
22.09.2009
18 233
7
38
Mä olen joskus aikasemminkin kertonut mun erittäin mutkikkaista väleistäni sekä isän vanhempiin että isääni..

No tilannehan on edelleen se ettei kukaan isäni puolelta ole nähnyt meidät lapsia, ei kumpaakaan, tyttäreni syntymän jälkeen pari vuotta hiljaiseloa pitänyt isäni piinasi mua humalassa soitellen kuukauden päivät, kunnes luovutin ja vastasin, lyhyt keskustelu ja taas on ollut hiljasta..

Nyt tulee se typerä kohta..

Mä näin toissayönä tosi outoa unta ja mulle tuli kamalan vahvasti sellanen olo et pitää käydä näyttää lapsia niille, sekä isälle että isovanhemmille, eilen illalla jo päätin et soitan niille tänään ja sovin päivän mut nyt mä taas mietin et soitanko sittenkään..Mulla on koko ajan sellanen olo et kohta se on myöhästä, mut silti en osaa päättää..

Miksei vois vaan unohtaa tai oikeasti sitten yrittää?
 
Mulla vähän samanlainen tilanne: isäni piinasi ja soitteli, että minun on pakko tulla kyylään- vaikken isääni ollut nähnyt n. kymmeneen vuoteen... no menin kylään mammani luo, jossa oli myös isäni- vein esikoisen näytille. Sillä reissulla totesin, että isäni on yhtä kamala ihminen kuin muistinkin, ja että siitä kyläilystä oli enemmän haittaa kuin hyötyä.

Nyt isäni ei edes tiedä, että saan toisen lapsen- ja tätä lasta hän ei tule ikinä näkemään, kuin ehkä vahingossa, jos häneen sattumalta jossain törmään.

Mutta en tiedä tarkalleen millainen suhde teillä on. Voiko tuosta "tapaamisesta" seurata jotain huonoa?
 
Tiedän tasan mitä käyt läpi ajatuksissasi. Samanlainen tilanne meilläkin. Ristiriitaisia tunteita. Isä tehnyt kaikkea mahdollista kauheaa minulle ja muulle perheelle lapsuusaikanani ja aikuisiällänikin. Juuri tuo "syyllisyys" ja velvollisuuden tunne nostavat päätään ja ajatus siitä, että mitä jos se kuolee eikä ole tavannut minua ja lastani. Toisaalta aina kun olen ns. antanut periksi ja on tavattu, niin siitä ei ole seurannut mitään hyvää, olen vain pahoittanut mieleni. Täytyy ajatella itseäänkin, ei ole mitään velvollisuutta tavata ihmistä, joka tuottaa vain pahaa mieltä ja itse pettyy joka kerta, vaikka olisi kyse omasta isästä. Ethän hyväksyisi ystävältäsikään moista käytöstä. Minua toisinaan vaivaa tämä tilanne, toisaalta olen tottunut jo ja toisaalta yritän ajatella omaa hyvinvointiani. Minun on helpompi kuitenkin näin.
 
Toisaalta, jos nyt hoidan tän asian ikäänkuin alta pois, sit se on tehty ja voin olla rauhassa..

Kai se on pakko soittaa ja käydä. Toivottavasti en mene vaan entistä enemmän sekasin sen takia..
 
Toisaalta, miski pitäisi välittää semmoisista ihmisistä, jotka ei sinusta ja perheestäsi/lapsistasi välitä.. vaikkakin he olisivat sukua keskenään..
Mut jos jotain haluat tehdä.. Mä laittaisin ensin kirjeen, johon laittaisin ehkä kuvan lapsista.. Ehdottaisin tapaamista tms..
 
Mä olen laittanut kirjeen ja kuvia esikoisesta sekä meidän häistä jo viime kesänä mummolle, pari kertaa ollaan sen jälkeen soiteltu mutta hieman se on ollut sellasta "kiva keli tänää" jutustelua..Puhe on ollut koko ajan et käyn kun ajan ohitse siitä, mut en oo vaa saanu aikaseks..Jotenkin sitä on aina vaan painanu enemmän kaasua kun niiden talon ohittaa..
 

Yhteistyössä