Inseminaation ajoitus

Onko teille tyypillisesti tehty inssi samana päivänä kun ovistesti näyttää plussaa vai vasta seuraavana?

Meidän klinikan ohjeistuksen mukaan siellä tehdään vasta ovistestiplussasta seuraavana päivänä. Mulla on käynyt nyt kahdesti niin, että ovis on jo ehtinyt tapahtua. Ekassa inssissä se oli ihan just tapahtunut ja siinä oli muitakin käänteitä, niin en jaksanut stressata, ettei ajoitus mennyt ihan nappiin, olin tyytyväinen että yleensä voitiin tehdä.

Nyt toisessa inssissä harmitti jo tosi paljon, kun ajoitus meni pieleen ja myös se etten saanut aikaa aamupäiväksi, jolloin ovis tod.näk oli.

Mietin että viittiikö kolmatta edes tehdä, kun tuntuu että menee ihan hukkaan koko touhu :( .
 
Meillä ei ole kans ovista tikuteltu koskaan.

Mutta meidän syksyn inssissä kävi niin, että ovulaatiotuntemuksia oli jo la, irrotuspiikki la iltana ja inseminaatio sitten ma aamuna. Lääkäri ultrasi ma-aamuna ja totesi ovulaation jo tapahtuneen. Ja sanoi perään, että ei tämä inseminaatio silti myöhässä ole.

No johtuen kuitenkin mieheni huonosta siemennestetuloksesta sillä kertaa, lääkäri sanoi, että onnistumisprosentit on TOOOODELLA pienet. Enkä raskautunut :(
 
Oli Pregnyl irrotuspiikki ja ohjeistus on, että piikki pistetään kun ovistesti näyttää plussaa. Ohjeessa lukee, että inseminaatio pitää tehdä 36 tunnin sisällä irrotuspiikistä (ei siis 24h). Varmistin tämän vielä kun soitin klinikalle ja sanoin, että meneekö ovis ohi, jos tehdään vasta seuraavan päivän iltapäivänä. No, aikoja ei saanut aiemmin, niin siihen oli sitten tyydyttävä.

Mulla ei ovuloinnissa mitään vikaa ole muutenkaan, eli piikki on vain "varmuuden vuoksi".

Lähinnä ihmettelen, että eikö olis varmempaa tehdä jo samana päivänä kun ovistesti näyttää plussaa? Silloin ei ainakaan olisi liian myöhässä..
 
jenni
Hei, minulla inseminaatiossa tärppäsi neljännellä kerralla. Sitä ennen oli jo ehdotettu että oltais kolmannen kerran jälkeen siirytty ivf hoitoon, mutta pyysin vielä yhden mahdollisuuden ja sieltähän se plussa sitten tärppäsi. Ajoitus oli sillä kerralla niin että ovulaatiotesti näytti sinä päivänä plussaa ja pääsin hyvällä tuurilla samana päivänä hoitoon. clomifen oli käytössä ja irrotuspiikki laitetiin. Yksi lapsi ennestään inseminaatiolla, silloin tärppäsi toisella kerralla.
 

Yhteistyössä